Olisikohan kyseessä voimaeläimesi? Harakka voi olla sinulle jollain tapaa viestin tuoja ja antaa sinulle merkkiä tulevasta sekä käytettävissä olevista mahdollisuuksistasi.

Mielenkiintoisia kokemuksia sinulla Ihmetys, ja kovin samankaltaisia, kuin itselläni. Meilläkin lapsen lelupuhelin on soinut keskellä yötä itsekseen, samoin ovikello päivisin ja öisin useaan otteeseen, vaikka ketään oven takana ei olekaan. Valokipinöitä yöaikaan näin yhden kerran makuuhuoneen katossa ja valkoinen, suuri höyhen leijaili taivaalta autoni tuulilasille, kun peruutin autoa kotipihaan. Jne. jne. Kiinnostavia merkkejä meille annetaan ja suurella innostuksella aina odotan, että mitähän seuraavaksi. 

Minäkin olen näistä sattumuksista pitänyt päiväkirjaa kalenteriini ja mielenkiinnolla tulen varmasti seuraamaan sinun merkintöjäsi. 

Tervetuloa vaan, aniir!  Tältä pastalta saa kyllä paljon tietoa ja varmistuksia "henkimaailman juttuihin". Mielenkiintoisia nuo kokemuksesi - itselläni on vähän samankaltaisia liittyen lapsen herkkävaistoisuuteen, enneuniin, intuitioon jne. Mukava vaitaa täällä ajatuksia ja kokemuksia. 

En osaa sanoa, mistä tuollainen pakonomainen tarve johtuu, mutta itselläni on ollut samanlaisia tuntemuksia. Ei tosin kenenkään haudalla käymisen suhteen, vaan esimerkiksi isäni syntymäkodissa käymisestä. Se asia pyöri päässäni niin sitkeäsi, että siellä oli suorastaan pakko lähteä käymään. Paikan päällä autiossa talossa hiljennyin, kuuntelin omia ajatuksiani ja kysyin, onko jollakin henkimaailmasta minulle jotain viestiä. Vaikka mitään tarkempaa viestiä en saanutkaan, käynti oli minulle jollakin tavoin mieltä puhdistava ja rauhoittava.

Olen sitä mieltä, että ohjaapa tuollaisissa asioissa sitten oma intuitio tai henkiopas, niin sitä kannattaa kuunnella, sillä joku merkitys sillä haudalla käynnillä varmasti oli. Patoutuneitten surun tunteitten purkautuminen, mielesi henkinen herättely... varmasti itse tiedät kuitenkin parhaiten. 

Ja kiitos Lilli tuosta kirjavinkistä! Pitää varmaan lainata.

Kun aloin miettiä sukupolvia taakse päin, niin tulin siihen tulokseen, että voisin olla elänyt joko ukkini sukupolvessa tai sitä ennen... tiedän, että paikalla on ollut asutusta ainakin vuodesta 1893 asti, kenties aiemminkin.

Ehkä tuo vain oli pelkkä ajatus, joka tuli mieleeni - tai sitten ei. Jostain syystä tuo isäni synnyin- ja lapsuudenkoti on pyörinyt viime aikoina paljon mielessäni ja vetänyt puoleensa, joten eilen piti mennä pitkästä aikaa ihan paikalla käymään, jos vaikka saisin vastauksia. Ja silloin tuo "olen elänyt täällä ennenkin" putkahti päähäni.

Kuinkahan yleistä on uudelleensyntyä samaan sukuun uudelleen? Olisiko kenelläkään asiasta tietoa tai linkkejä jaettavaksi?

Minulle itselleni tuli nimittäin tänään isäni synnyinkodin pihapiirissä tänään vahvasti tunne "olen elänyt täällä ennenkin". Tai tarkemmin sanottuna alitajuntani tai jokin vastaava ääni lausui nuo sanat ja oikein hätkähdin niitä. Olenko todellakin?

Minä koen, että elämäntehtäväni on toisten auttaminen ja kuunteleminen. Auttaminen ei ole (ainakaan vielä tässä vaiheessa) mitään "suureellista", vaan sitä, että minun kuuluu auttaa lähimmäisiäni eli kaikkia ihmisiä ja eläimiä pienissä arkisissakin asioissa aina, kun siihen on mahdollisuus. En työskentele millään hoiva-alalla, mutta välillä tuntuu, että olen varsinainen mummomagneetti: etenkin vanhat ihmiset tulevat hyvin helposti puhumaan minulle, ja silloin minä tyttö se vain kuuntelen ja koen, että se kuulluksi tuleminen on toiselle todella tärkeää. 

Minä olen miettinyt, että kuinka kerron miehelle hienovaraisesti mm. tapahtumista, joihin aion (ennemmin tai myöhemmin) osallistua... meditaatioillat ja muut vastaavat. Vai riittääköhän miehelle pelkkä maininta "menen meditaatioon" ja se ei kelaa asiaa sen enempää.  Meillä mies tulisi heti uteliaana kurkkimaan, jos sulkeutuisin oven taakse ja kieltäisin häiritsemästä, joten omia juttujani varten joudun odottamaan aina ajankohtaa, jolloin sekä mies että lapset ovat poissa kotoa tai nukkumassa. No, hiljaa hyvä tulee, vaikka välillä tuntuu, niin kuin minulla olisi jokin kiire oppia kaikki mahdollinen, mitä minulle vain suodaan.

Niin Aaryn, kyllä se tavallaan vähän hullulta tuntuu, kun joutuu asioita mieheltä salaamaan. Mutta omalla kohdallani ainakin olen todennut, että parempi antaa hänelle tätä tietoa pieninä murusina, sellaisina, kuin hän pystyy käsittelemään.  Välillä esimerkiksi kun mies kysyy minulta "mitä luet?" kun luen jotain esim. henkimaailmaan liittyvää kirjallisuutta, vastaan vain kepeästi "sellaisia huuhaajuttuja".  Ja näin saan vastattua kysymykseen (miehen) totuudenmukaisesti.  Mutta riimukivet ja heiluri on täälläkin vielä kaapissa.

Hei Aaryn,

Minä olen "henkisellä polullani" aika samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Minulla tosin on muutama ystävä ja siskoni, joille voin puhua näistä asioista, mutta esimerkiksi miehelleni en voi puhua avoimesti kaikista näistä "henkimaailman" kokemuksistani. Viimeisen vuoden aikana olen oppinut jo ymmärtämään jonkin verran, mistä tässä kaikessa onkaan kyse, mutta voi, kuinka paljon uutta ja opittavaa minulla onkaan vielä tässä elämässä.

Kaikkea hyvää sinulle Aaryn ja toivottavasti voidaan vaihtaa täällä kokemuksia, mielipiteitä ja elämän ihanuutta.