Viime yönä näin taas hiukan kummallista unta.

Sinänsä jo merkillistä, että olen nähnyt unia melko paljon nyt kesällä.
Unessa menin nukkumaan ja heräsin jossain vaiheessa siihen, etää 2 gepardia hyppeli sängylle ja
kuljeskeli asunnossa. Koira pelkäsi gepardeja ja ne hiukan sähisivät minullekin, vaikka eivät
mitään pahaa tehneetkään.
Olin kiukkuinen asiasta eläintarhan hoitajille(kai ne niitä olivat), kun minulle ei oltu kerrottu, että
gepardit oli laitettu minun asuntooni yöksi. Kukaan ei oikein vastannu kyselyyni mitään.
En ole mitenkään tekemisissä eläintarhan tai isojen kissaeläinten kanssa vaikka eläimistä
pidänkin kovasti.
Miksi gepardeja ? Koiria olisin voinut hoitoon ottaakin.