Näytä kirjoitukset
Hei!
Olin tosi iloinen, kun löysin tämän kirjoituksen minulla, kun on itselläni ollut kolme erilaista "yhteenottoa" ns. tummien hahmojen kanssa.
Ensimmäisen kerran "tapaminen" sattui yöllä - kuinkas muuten. Heräsin yhtäkkiä kesken unien ja suoraan edessäni istui tumma hahmo, joka oli aivan ilmeisesti nainen. Ei vanha nainen vaan nuorehko - olemuksesta päätellen. Minulla oli vessan ovi auki ja siellä valo, jota vasten tämä hahmo erottui todella selvästi. Olento istui sänkyni laidalla ja otti toisella kädellään tukea sängystä. Pelästyin tosissani mutta yritin silti tavoitella varovaisesti vasemmalla kädelläni kohti yölampun valokatkaisijaa. Jouduin hetkeksi kääntämään päätäni ja sillä aikaa olento oli kadonnut. Se mikä pelotti minua vielä enemmän oli se, että olennon kadottua vesisänkyni pinta, joka oli painunut siltä kohtaa, johon olento oli nojannut, palautui takaisin ylös. En nukkunut hetkeäkään sinä yönä enää ja uneen vaipuminen oli työlästä vielä pitkään sen jälkeenkin öisin. Vaihdoin myös nukkuma-asentoa toiseen suuntaan.
Toisella kertaa (tästä ei ole kuin kolmisen viikkoa) heräsin ystäväni kotona siihen, että sellainen tumma hahmo tuijotti suoraan kasvoihini sänkyni reunalla lähes kasvojeni tasolla ilmeisesti kumartuneena puoleeni. Itse asiassa heräsin siihen, että tuntui kuin joku olisi koskenut hiuksiini ja ne olisivat tarttuneet jotenkin koskijan käteen (takkukohta).
Olento hävisi saman tien ja olin niin väsynyt, että ajattelin vain joko taas ja nukahdin uudelleen. Vasta seuraavana päivänä aloin pelätä ja yöllä paloikin ystäväni suureksi harmiksi (hänen taas on vaikea saada unta) valot vähän siellä sun täällä.
Kolmennen kerran tälläinen tumma hahmo saattoi minut kotiin pitkin metsäpolkua (ilmeisesti koko matkan) ja näyttäytyi vasta ulko-ovella mennessään ohitseni vasemmalta puolelta. En tällä kertaa oikeastaan säikähtänyt, koska tiesin hänen olevan saattajani ja turvani metsäpolulla, jota pitkin olin juuri tullut vain tähdet ja ohut lumipeitto valonani.
Se miksi väitän hänen olleen turvani ja saattajani johtuu siitä, että rukoilin suojaa ja turvaa ennen kuin lähdin kulkemaan polkua pitkin, kun aluksi pimeys kuitenkin vähän pelotti.
Näitä hahmoja ei siis tarvitse missään nimessä pelätä]. Meidän ei vaan kuulu nähdä miltä ne näyttävät tai ketä he ovat ja siksi näemme ne vain tummina hahmoina.
Minustakin ne ovat pelottavia, koska ne eivät "kuulu" tähän maailmaan ja kaikki eivät edes näe niitä.
Minulle on tapahtunut aika paljon outoja juttuja ja olen jonkin verran "sinut" näiden asioiden kanssa vaikka en haluaisi olla viestien kohteena. Se ei valitettavasti taida olla meidän itsemme päätettävissä kuka näitä viestejä saa tai kuka mitäkin näkee - outoja.
Yritän vain elää niiden kanssa suuremmin niitä pohtimatta ja yritän olla pelkäämättä.
