En tiedä mitä 2012 tapahtuu, mutta tämä lainaus Oshon -kirjasta kuulostaa lohduttavalta maailmanloppua pelkääville:

"Kun tuhannet ja taas tuhannet ihmiset kautta maailman riemuitsevat, laulavat , tanssivat, ovat täynnä onnea, maapallo ei voi tuhoutua."

"Vain se, joka osaa riemuita, voi löytää perimmäisen totuuden. Vain se, joka riemuitsee olemassaolostaan, voi vapautua elämän ja kuoleman kehästä."  

Krishnamurti taisi aikoinaan sanoa, kuinka yhden ihmisen täydellinen vapautuminen muuttaa koko maailman tajuntaa.
Tuo väite ei enään kuulosta pelkältä väitteeltä, jos kysytään onko maailma kuinka erillinen omasta tajunnastani.

Ensiksi on hyvä tosiaan miettiä mitä tuolla käsitteellä "kunnioitus" tarkoitetaan. Tai ehkä  asian moninaisuutta voidaan lähestyä myös tarkastelemalla mitä kunnioitus ei ainakaan ole.

Tällä tarkoitan sitä, että on turha yrittää keskittää huomioonsa siihen, miten toisia ihmisiä tai itseään pitäisi paremmin kunnioittaa. Koska, silloinhan luodaan illuusio; vältellään vain sen tosiasian kohtaamista mitä todellisuudessa ollaan.
Vasta kun huomio keskitetään tosiasiaan; että on liian periksiantava, liian komentava tai mitä nyt ikinä onkaan, eikö tuon havaitseminen itsessään ole jo sitä huomiokykyä, joka mahdollistaa muutoksen?

Eli yksinkertaistettuna, jos lapsi on kuritön ja töykeä; on turha torua ja yrittää saada lapsi muuttumaan kiltiksi, vaan vasta kun ymmärrän lasta, syyt siihen miksi tämä on kuriton ja töykeä, voidaan silloin syitä yhdessä käymällä läpi saada nämä ominaisuudet poistumaan, eikö  jäljelle jää silloin kiltteys?      

Kun puhutaan kunnioituksesta joka kohdistuu johonkin kohteeseen: henkilöön tai asiaan, on hyvä huomioda myöskin kuinka tuo kohde luo vastakohdan. Esim. kun monet sanovat kunnioittavansa maatansa ja olevansa valmis puolustamaan sitä vaikka väkivalloin.Tämä osoittaa "kunnoituksen" rajoittuvan vain omaan maahan ja kansakuntaan.
 
Tai kunnioitus, joka kohdistuu vain johonkin ns. korkearvoiseen henkilöön, luo tämä epäkunnioituksen varjon siloin tätä alempiin henkilöihin.    
 
Eli itse pitäisin tärkeänä tarkastella mitä ns. kunnioitus kokonaisuudessaan merkitsee, ei sitä keneen sen kohdistan ja keneen en.
Kunnioitus siis merkitsee minulle jotakin, joka tapahtuu luonnollisesti.
Ei ole aina helppoa huomata kuinka ajatus helposti vertailee sekä jaottelee ketä tulee kunnioittaa ja kuinka paljon, kokee alemmuuden tai ylemmyyden tunteita jne..

Mutta, tälläinen suora havainnointi  paljastaa kuinka ajatustoiminto synnyttää kyseisen käsitteen ja mitä kaikkea siihen liittyy.

  

    

Nii-in. Mutta kaikki eivät niin tee. .

Mutta, eikö olekin, meidän tehtävänä on keskittää energiamme oman hämmennyksemme selvittämiseen, mikäli tuntee sellaisen vallitsevan elämässään. Siitä miten muut kohtaavat tekonsa ei tarvitse välittää, noita muita ei tavallaan ole edes olemassa, koska muutos voi tapahtua vain omassa itsessäsi.

Tämä on toki äärimmäisen monisäkeinen asia, emme siis toivottavasti keskustele pelkästään millään ihanteellisella uskomusten ja ihanteiden tasolla tästä elämästä, vaan siitä miten vaativaa on kohdata tämän elämän haaste tänään, kaikkineen mitä siihen sisältyy, lykkäämättä sitä huomiseen tai seuraaviin elämiin. Toivottavasti tämä pysyy aiheessaan, en tiedä meneekö tämä joksikin muuksi kuin reinkarnaatiota käsitteleväksi, mutta tämän minä halusin sanoa ihmisille, jotka pohtivat hämmentyneisyyttään elämässään ja sen suhdetta karmaansa sekä edellisiin elämiinsä ja kenties tuleviinsa.

Tarkoituksenani ei ole yrittää kumota jälleensyntymän oppeja tai buddhalaisuuden oppeja.  Vaan tarkastella ongelmaa joka liittyy tuohon kehitykseen, aikatoimintoon. Eli siihen, että tarvittaisiin pitkä kehityskaari ja oppiminen, kenties useiden elettyjen elämien kautta kunnes saavuttaisi vapautumisen, sulautumisen lähteeseen tai mikä ikinä nyt tuon kehityksen lopullisena tarkoituksena pidetäänkään.

Aivan, teoilla on yleensä seuraamuksia. Mutta, mitä tarkoitat väärällä teolla, joka sitten tulisi korjata seuraavassa elämässä? Miksi sitä ei voisi korjata tässä elämässä? Ja miten väärän teon voi korjata?
Jos sanon toiselle pahasti, vaikuttaako tämä karmaani negatiivisella tavalla? Vai pitääkö tehdä jotain ns. äärimmäisen pahaa esim. murha ennen kuin joutuu siitä vastuuseen seuraavassa elämässään?

Mitä tarkoitat tuolla vastuunottamisella teoistaan? Teollahan tarkoitetaan jotakin jo tehtyä. Oletetaan että, olen saanut syytteen pahoinpitelystä.
Olen siis toiminut huonojen käyttäytymismallien mukaisesti, tehnyt siis pahan teon. Olen siis rikosoikeudellisesti vastuussa tapahtuneesta ja saan siitä seuraamuksia. Nyt vaikka, olen saanutkin tapahtuneesta sakkoja tai ehdollista ns. ulkopuolisia sanktioita, tässä vaiheessa minun pitää ottaa myös sisäisesti vastuu tapahtuneesta, ettei näin voi enää jatkua koska aiheutan surua ja ahdistusta niin toisille kuin itselleni. Vai jatkanko entiseen malliin, ajattelematta sen enempää seuraamuksista. Tätäkö tarkoitat vastuunottamisella teoistaan? Olemmeko nyt yhtään samalla aaltopituudella?

Joten, tiivistettynä, en pidä niinkään merkityksellisenä onko jälleensyntymistä vai ei, vaan sitä että, itse "se mikä on", kohdattaisiin tässä elämässä kaikkine hämmennyksineen, ahdistuksineen ja suruineen. Ei aikatoimintoon, kehitykseen turvautumalla, mikä on todellisuuden lykkäämistä vain tuonnemaksi, vaan kohtaamalla itsensä tänään, ei huomenna.

Itse suhtaudun hieman kyseenalaisesti edellisiin elämiin. Elämä on kyllä jatkuvaa, dynaamista liikettä sitä ei voi kieltää; luontoa tarkkailemalla huomaa kevään vaihtumisen syksyksi ja syksyn taas talveksi ja taas kevääksi.
Vanhoja ihmisiä kuolee ja uusia syntyy tilalle, noin kärjistetysti. Elämä vaikuttaa olevan siis jatkuvaa kiertokulkua.

Mutta, kun puhutaan uudelleensyntymisestä ja edellisista elämistä, siihen näyttää liittyvän eräitä ongelmia. Suurimpia niistä on buddhalaisuudessa oleva käsitys siitä että, ihminen kuolee ja syntyy uudestaan aina niin kauan, kunnes tämä jotenkin valaistuu ja sen myötä pääsee eroon tuosta elämän kiertokulusta. Elämä on buddhalaisuuden mukaan siis kärsimystä ja kun ihminen saavuttaa itseoivalluksen, kärsimys lakkaa ja tämän ei enää tarvi syntyä uudelleen. Näin olen ymmärtänyt.

Tähän varmaan monet uskovatkin. Painotan sanaa "uskoa", sillä uskominen ja asian tietäminen täysin varmasti, ovat kaksi eriasiaa. Buddhalaisuudessa on myös oppi karmanlaista, jossa teot ihmisen elämässä määräävät, sitten millaisissa oloissa seuraavassa elämässä syntyy tai syntyykö jopa eläimeksi.

Katsokaas, näkisin tässä nyt sellaisen ongelman että jos todella aivan varmasti asia on näin, niin luulisi että ihmiset silloin eläisivät rauhanomaisesti, eivät olisi ahneita, kateellisia ja kunnianhimosia. Silloinhan he saisivat palkinnoksi paremmat oltavat seuraavaa elämää varten. Mutta, näyttää siltä etteivät ihmiset todella tunnu uskovan tuohon palkitsemiseen, koska elävät miten nyt elävätkään, tiedätte kyllä miten.

Minusta näyttää, että ihminen on itse mitä maailma on ja näin ollen ihminen itse vaikuttaa siihen millaisessa maailmassa elämme. Jos ihminen eläisi toisella tavalla, kaikille riittäisi ruokaa ja asunto pään päälle, silloinhan mikään laki ei voisi sijoittaa ihmistä mihinkään kurjiin oloihin seuraavassa elämässä.  Ihminen on itse tämän hämmennyksen ja ristiriitaisuuden takana, mutta ei ilmeisesti ole halukas kohtaamaan sitä, vaan pakenee uskomuksiin ja sanoo, että ehkä seuraavassa elämässään kokee vapautumisen. Ja seuraava elämä voi tulla tai olla tulematta.

Epäilemättä kaikki uskomukset perustuvat ajatukseen. Kun ajatus hiljenee, päättyy joksikintulemistoimintokin, eikä teidän enää tarvitse huolehtia koetteko vapautumisen tässä vai seuraavissa elämissä.

Toisin sanoen, eikö henkisyys ole elämän perimmäisten kysymysten edessä tapahtuva pysähtyminen, joka tapahtuu järjen huomatessaan olevansa kykenemätön ratkaisemaan noita kysymyksiä?
Silloin saatetaan saada väläys tai aavistus siitä tuntemattomuudesta, joka on yliaistillista ja jota kaikki uskonnot tarjoavat, mutta epäonnistuvat yrittäessään omia sitä itselleen, sillä se ei ole kahlittavissa.
Niinpä noita teitä Roomaan piisaakin lukemattomasti, kuten ne täälläkin palstalle heijastuvat, elämämme päättymättömässä arvoituksessa.

[Ramana Maharshi]

Haluaisin kysyä, tämä foorumi kun ymmärtääkseni, monessa mielessään tarjoaa keskustelua ns. henkisyyteen liittyvissä asioissa.

Elikä mitä henkisyys teille merkitsee ; tämä kaikki mitä foorumilla käsittelette, mitä se merkitsee teille ja miten se liittyy teidän jokapäiväiseen elämäänne?

Foorumin keskeisempiä teemojahan ovat astrologia, selvännäkeminen, ennustaminen , ns. yliluonnolliset ilmiöt jne.
Merkitsevätkö nuo teille. ns henkisyyttä, nouseeko jokin elementti erityisesti kaikkein tärkeimmäksi, vai liittyvätkö kaikki yhdessä jotenkin toisiinsa?

Itse en omaa ymmärtääkseni, minkäänlaisia ennustajan kykyjä, en tiedä mitään paljoakaan astrologiasta tai muustakaan yliluonnollisesta.

Jos, määrittelen mitä henkisyys itselleni merkitsee, kertoisin sen olevan työskentelyä itseni, "sen mikä on" parissa.
Ei ihanteen, sellaisen joka haluaisin olla. Ihannehan on harhaa, vain se mikä on tällä hetkellä, on faktaa. Vaan ymmärtämistä tuosta elämäksi nimittämästämme ilmiöstä, johon monenlaista hämmennystä tuntuu liittyvän. Huomautan, että tieteellinen tietämys elämästä on kaukana rajattomasta, kokonaisvaltaisesta elämän ymmärryksestä. Henkisyys ei siis merkitse itselleni vain mitään tiettyä ominaisuutta tai meditointi tekniikkaa, vaan on jotakin paljon kokonaisvaltaisempaa. Tuohon kokonaisvaltaisempaan ymmärrykseen ei liity minkäänlaista hämmennystä, siksi siihen liittyy mittaamatonta energiaa.

Ja "itse" laajemmassa mittakaavassahan on kaikki oleva energia; mitä nimitystä sitä käytetäänkään. Kaikki on itseäsi; et voi päästä itsesi, oman tajuntasi ulkopuolelle. Tästä alkaa itselläni ns. henkisyys, mikä tarkoittaa polutonta tietä, vailla minkäänlaisia auktoriteettejä osoittamassa oikeanlaatuisen henkisen tien kulkemista.

"Todellisuudessa ei ole olemassa noita toisia, joita autetaan. Sillä valaistunut olento näkee ainoastaan Itsen kuten kultaseppä vain kullan kultakoruja arvioidessaan."

Ramana Maharshi

Itselle on hyvä selvittää, mitä henkisyys oikein  merkitsee? Sillä lienee ilmeisen eri merkitys, eri ihmisille.
Vaikeus on siinä, että kuvailtu sana "henkisyys", ei tarkoita itse kyseessä olevaa asiaa. Sana koivu, ei ole todellisuudessa sama kuin itse biologinen puu, käsinkosketeltavana oleva koivu.
Mutta, mitä tuo sana ihmisille merkitsee? Joillekkin se tarkoittaa ns. psyykettämme ja mitä kaikkea siihen liittyy , toisille jumalan läheisyyden etsimistä, toisille totuuden jne..
Mitä ikinä ns. henkinen tie tai elämä sitten onkin, on selvää ettei sillä tiellä ole auktoriteettejä, gurua tai valaistunutta mestaria, vastaamassa puolestamme meidän omiin kysymyksiimme.

Itsekkin havaitsen että, maailmassa on hämmennystä, rakkaudettomuutta ja kärsimystä. Jostakinhan tämä on lähtöisin? Raamatussa puhutaan siitä kuuluisasta omenasta, jonka nainen söi (itselläni ei ole mitään naisia vastaan, kuvailen vain raamatun näkemystä )
Tai buddhalaisuudessa puhutaan muistaakseni elämän janosta. Islamilaisuuden käsitystä en tiedäkään.
Oli käsitys mikä tahansa, mikään niistä ei tunnu antavan tyydyttävää selitystä useimmille ihmiselle pahan alkuperästä.
Mistä tämä johtuu on jokaisen selvitettävänä itselleen, ymmärrettävä "se mikä on".

Mitä elämä on, itselläni ei ole siitä harmainta aavistustakaan. Se on täysi mysteeri, täysin tuntematonta.Joku saattaa sanoa, että mitäs tuntematonta tässä todellisuuden käsittämisessä nyt on, mutta tässä tapauksessa tämä osoittaa henkilön käsittävän todellisuutensa, pitämällä kiinni kokemuksiensa ja muistinsa muodostaman tiedon pohjalta. Minkä takia tuntemattomuuden havaitseminen osoittautuu mahdottomaksi, kyseiselle henkilölle.

Koska, tuo todellisuus on tuntematonta, niinpä en ala tekemään siitä kauppaa mielipiteillä; en muodosta elämän perimmäisestä olemuksesta minkäänlaista kuvausta.
Mutta monien muiden kuvaillessa sitä, tulevat tietyt samankaltaisuudet kuvaan: Se on kärsimystä, hämmentävää, käsittämätöntä. Uskonnoista riippumattomasti, ihmiset kuitenkin näyttävät kokevan sen samanlailla.

Luulenpa, että vasta kun kaikesta elämään liittyvästä hämmennyksestä, valheellisuudesta, ongelmista on päästy ymmärrykseen, jolloin mieli on täydellisen vapaa tarkastelemaan tuota elämämme mysteeriä kokonaisuudessaan, vasta silloin on mahdollista vastaanottaa jotain sellaista, joka ei ole oman vähäpätoisen mielen itse kehittelemää käsitystä totuudesta, jumalasta, rakkaudesta tai miten sitä nimittääkään.

En tiedä onko tällä mitään merkitystä kysymyksiisi liittyen, mutta tämä on minun kokemustani henkisyydestä tässä elämässä. En tiedä milloin ja miksi tämä prosessi alkoi, mutta kuten sanot: "Rohkaisen teitä kaikkia siis ei vain olemaan, vaan myös toimimaan pyyteettömän rakkauden “sotilaina” tehden oman osuutenne, (mikä se ikinä onkaan) niin hyvin kuin mahdollista."
Mutta, miksi tuo osuus pitäisi tehdä?
"En tiedä miksi rakastan, mut rakastaa mun täytyy". Sehän on se on meidän tarinamme, jo aikojen alusta lähtien ollut, päättymätön tarinamme.  
      

[G. I. Gurdjieffin]

Hei!

Itse kanssa pidän tuota asioiden tasapainoisuutta tärkeänä.
Minua on kiehtonut G. I. Gurdjieffin käsitys "energioiden" saattamisesta luonnolliseen tasapainoisuuteen.
Lainaan wikipediasta
"Hänen mukaansa tietoisuuden kyky edellyttää mielen, tunteiden ja kehon energioiden sopusointuista yhteistoimintaa, ja vain tämä tekee ihmiselle mahdolliseksi sellaisten korkeampien energioiden vastaanottamisen..."

"Hänen mukaansa tällainen sisäinen kehittyminen mahdollistaa myöhemmät muutokset, joiden on tarkoitus muuntaa ihminen sellaiseksi, kuin Gurdjieff uskoi ihmisen olevan tarkoitettu olemaan."

http://fi.wikipedia.org/wiki/G._I._Gurdjieff

Siis itselläni ihan tavallisessa "arkisemmassa" merkityksessä tarkoittaa juuri sitä että, sinulla on tasapainossa asiat elämässä:
-Teet juuri sitä mistä pidät
-sinulla on sosiaalisia suhteita tarpeeksi ja hoidat niitä.
- Pyrit pitämään unirytmin kunnossa.
-Liikut ja ulkoilet, fyysinenkin hyvinvointi on yhteydessä henkiseen.
-Pidät yllä henkistä herkkyyttäsi, käytät oivalluskykyäsi ymmärtämään syvällisiä elämässä, mutta keskityt myös arjen rutiineihin turhia pohtimatta ja huolehtimatta.

Siis huoltaa ihan perusmielenterveyttään.
Itse harrastan kamppailulajeja useamman kerran viikossa, keskityn elokuviin ja kehitän monenlaista askaretta päivä rytmiini. Työttömänä kun tällähetkellä olen, on välttämätöntä pitää juuri noita asioita sisältävä päivärytmi yllä.

Itselläni olen huomannut tuon luonnollisen tasapainoisuuden pitämisen ja säilyttämisen hyvin tärkeänä asiana, kun meditoidessa lähestytään sitä äärettömyyden rajaa, jossa maailma(ni) alkaa paljastumaan yhä tuntemattomammaksi mysteeriksi. Ja ajatus saattaa luoda silloin mitä omalaatuisempia tuntemuksia, mutta niitä ei pidä säikähtämään heti hulluksi tulemiseksi tai psykoosiksi 
Tai päinvastoinkaan: valaistumiseksi, jumalan löytämiseksi jne...

Ja on tärkeätäkin yrittää ymmärtää elämää syvällisesti; suuriosa ihmisistä tuntuu haluavan koittaa ymmärtää ja ajatella elämää liian vähän ja elävän sitä mekaanisesti päivästä toiseen kuin kone, mutta on tärkeätä pitää myös jalat maassa näissä asioissa. Jos ymmärrät mitä ajan takaa?

En tiedä liittyikö ja vastasiko tämä kuinka hyvin sinun olotilaasi ja kysymykseesi, mutta näin minä koen 
 nämä asiat. 

Noista henkisistäkin keskusteluista olen monesti yrittänyt löytää joitain totuuksia, mutta aina kun tarkemmin alkaa miettimään ja pohtimaan juttuja, niin huomaa sen ettei asiat ole mitenkään sellaisia että olisi yksi ainoa totuus.

Joten eikö myöskin voisi asian ilmaista siten että, mittaamatonta ei voi mitata?

Ja tuon mittaamattoman muodot ovat mittaamattoman monisäkeiset.
Eikä mikään noista muodoista voi omia totuutta yksinoikeudella itselleen.

 

Kanttarellit ovat itseni suurin herkku!
Helppo valmistaa pannulle vaan paistuun, kuoritaan pari sipulia joukkoon ja kaadetaan kermaa, niin jo on hyvää!  

Enpä ole oikeen muihin sieniin edes tutustunut, karvarouskut ovat kanssa hyviä, tosin aavistuksen kirpeitä kanttarelliin verrattuna. Ja herkkusienet kanssa mutta, jotenkin liian tavallisia, tulee paljon syötyä muutenkin.

Tämä tuntuu niiltä ikuisuus kysymyksiltä joihin tekee mieli vastata mielimuusikkoni Bob Dylanin sanoin:

"The answer, my friend, is blowin’ in the wind
The answer is blowin’ in the wind"

Tuntuu kuin maailmassa kaikilla ihmisillä olisi vain yksi päämäärä, niitata kaikki muut ja olla parempi, seksikkäämpi, ja rahakkaampi kun kaikki muut.

Nuo ovat epäilemättä asioita, jotka tuntuvat olevan päämääriä tässä maailmassa.
Mutta, ensimmäinen tärkeä asiahan olisi ymmärtää mikä tuo maailma sitten on? Mitä on tämä yhteiskunta, jossa elämme?
Mehän se olemme luoneet, eikö? Kukin,allekirjoittanut mukaanlukien, omilla pyrkimyksillään, haluillaan olla rikkaampaa, saada parempaa asemaa jne..
Tällä vuorovaikutus-suhteella saamme väistämättä sitä ns. pahaa aikaan.Tai sitten vastaavasti sitä ns. hyvää aikaan.
Me olemme tämä maailma ja yhteiskunta hyvine ja huonoine puolineen;se ei ole meistä erillistä.

Kaikki vaikuttavat kaikkeen, täten syiden muodot on hyvin monisäkeisiä, mutta perusta ongelmille on kaikilla ihmisillä yhteistä;ajatus, aika siis psykologinen aika.
Jos ihmistä ei olisi ajatuksineen,olisiko silloin ongelmiakaan, kun ei olisi kohdetta joka kärsii, tuottaa toiselle kärsimystä jne..
Ajatus on välttämätön toki tietyillä alueilla, mutta ihmiskunta tuntuu elävän sen tuhoisimmalla alueella.

Niinpä vain muutos yksilössä, sinussa voi saada aikaan muutoksen yhteiskunnassa, pelkästään politiikkaan osallistumalla et saa koskaan minkäänlaista, josko vain hyvin väliaikaista, muutosta näihin ongelmiin.
Nyt joku saattaa sanoa että entä jos ja kun muut jatkavat toimimalla yhä pahantahtoisesti ja itsekkäästi?
Tässä se yksi perusongelmista varmaan onkin... Älä välitä muista! Ole itse tuo muutos jota haluat, se riittää!

Itselleni noita toisia ei ole olemassa, sillä näen elämisen syvän haasteenvain omassa maailmassani ja koitan parhaani mukaan ymmärtää sitä. 

 

Ihmettelen mitä tuolla sanalla "valaistuminen" tarkoitetaan.
Itse sanahan on vain symbolinen kuva tuosta asiasta, se ei ole itse tuo asia todellisuudessa.

Monet varmaan ajattelevat tuon jonkinlaisena vapautumisena, kenties korkeamman tietoisuuden, ymmärryksen saavuttamisena jne...
Itsekkin halusin saavuttaa tuon kaltaisen tilan, mutta en tajunut sitä että minunhan on ensin tunnettava mitä haluan, mikä tuo etsimäni kohde on, ennenkuin lähden sitä etsimään.

Mikä tämän hetkisessä henkisessä tilassani mättää?
Olisiko tämä valaistuminen jokin uusi tajunnan tila, ymmärryksen tila?
Jokin missä olisin ainiaan tyytyväinen, onnellinen?
Jos turvaudun aikaan ja lähden tavoittelemaan tuota tilaa, hyvin todennäköisesti tavoittelen sitä hautaan asti.
Tosin voidaan keksiä että kuolemankin jälkeen jatkutte jossain taivaassa tai synnytte yhä uudelleen niin monta kertaa kunnes lopulta koette valaistumisen jne..

Niinpä voitte vain paeta tätä tavoittelemaanne asiaa, sillä se joka tavoittelee saattaakin olla jo alunalkaenkin täydellinen.
Lopulta kun, viimeinenkin tavoittelu ja jopa tavoittelu tavoittelusta luopumisesta päättyy, kaikki ovet ovatkin yllätten avoina ja "se jokin" alkaa ilmestyä.

"Tämän kaiken jälkeen, kun enää ei jää mitään mahdollisuutta, jää jäljelle: ei mitään mahdollisuutta.
Omituista kyllä, se on ainoa oikea, ainoa pätevä mahdollisuus."


-Orvo Raippamaa


Valaistumisen, jumalan, rakkauden tai minkä nimen sille annattekin, tavoitteleminen ei siis sinänsä ole minusta ollenkaan se olennainen asia vaan se miksi meissä ei ole rakkautta, miksi kaipaamme elämäämme jotakin enemmän; miksi me olemme hämmentyneitä, tuskaisina valitamme arkipäivän kurjuutta.
Sitten kun elämässämme on järjestys, mieli on täysin vapaa kaikesta hämmennyksestä ja on täydellisen hiljaa, silloin voidaan vain nähdäkseni vastaanottaa tai ymmärtää sellaista joka ei ole tämän ajan piiristä kotoisin.

Monet foorumin vakiot ovat korkeatasoisia henkisiä auttajia ja  tietävät paljon ja osaavat ilmaista asiat oikeilla termeillä. Siihen sekaan on aika pelottavaa kirjoitella.

Mistä todella tiedät, että ovat korkeatasoisia ja tietävät paljon? Tietääksesi sinunkin olisi tiedettävä saman mitä he?
En väitä onko täällä, vai eikö ole kuvaillunlaisia henkilöitä, mutta tuskin vertailu ainakaan auttaa tuomaan foorumille enempää keskustelua. Eikö tuo pelko ja arkuus olla kirjoittamatta saata juontua juuri tuosta vertaamisesta?

Joten, jos halutaan rakentavaa keskustelua, silloin ei ole oikeassa ja väärässä olijoita, on vain rakentavaa keskustelua.

Itse osallistun keskusteluun, silloin kun aiheeseen on jotain sanottavaa.

joskus oli näissä työpaikka ilmoituksissa yleistä tälläiset määreet kuin 'hyvä paineensietokyky'...yms.

mulla on huono paineensietokyky, ja olen ihminen enkä mikään kampiakseli

Täällä toinen,jolla on myöskin todella huono paineensietokyky.Noissa työpaikkailmoituksissa näkee yleensä tekstinä:"Etsimme reipasta,ulospäinsuuntautunutta ja oma-aloitteista työntekijää.Hyvät yhteistyötaidot lasketaan eduksi." Kuinkahan monelta työnhakijalta löytyy nuo kaikki piirteet?Veikkaanpa ettei kovinkaan monelta.

Nuo piirteet kyllä varmaan löytyvät jokaiselta. Sillä eiväthän nuo piirteet ole erillisiä ihmisestä,eiväthän? Mutta, kuinka korostuneesti nuo piirteet halutaan esiin työntekijältä, on oma asiansa.