Mutta pikkusen olen eri mieltä tuosta -taivas rajana- ajatuksesta.
Ja koska olemme jo lähtökohdiltamme niin eri asemissa, kateus on hyvin inhimillistä.
Sangviinikko,
on totta, että olemme kaikki aivan eri lähtöasemissa kun synnymme.
Toisilla on se ns. kultalusikka suussa ja toisilla ei ole juuri mitään.
Olen itse hyvin köyhästä perheestä jossa oli monta lasta mutta kun aikuistuin, niin päätin ottaa vastuun omasta elämästäni enkä takertua toisiin ja surkutella kun ei minulla ole mitään.
Ja niinpä tein töitä, olin ahkera ja vastuuntuntoinen ja kamalan kunnianhimoinen (joka ei ole aina hyväkään). Aina minua oltiin laittamassa pomoksi kun olin jossakin firmassa ollut jonkun kuukauden.
Ja niinpä alkoi elämässäni tapahtua pikku hiljaa.
Keräsin tuota maallista mammonaa ja sitten menin avioon ja tein lapset nuorena etten ole ihan ikäloppu kun he saavat lapsia mummille paapottaviksi.
Olen eronnut jokunen vuosi sitten mutta olen tosi onnellinen ihminen.
Luulen etten ole koskaan ennen elämässäni ollut näin tyytyväinen elämääni.
Minulla on kivat pojat jos tarvitsen joskus apua jossakin ja kaksi ihanaa lapsenlasta.
Niin ja nuo minun karvaiset kullanmuruni.
Elämä on harmoonista. Mitä sitä muuta kaipaisi.
HUOM! En ole enää ihan nuori ja en kaipaa sellaisia asioita mitä nuoret tekevät.
Iloa, valoa ja rakkautta kaikille joulun odotuksin.