Mun tapauksessa samaistujat (jäljittelijät
![Grin](https://www.astro.fi/forum/Smileys/Astro2/grin.gif)
) ovat yleensä ns. hiljaisia kopioitsijoita. Ts. eivät kommentoi (taikka missään nimessä kehu!) kyseistä asiaa minun läheisyydessäni, siis silloin kun minulla on SE (esim. vaikka nyt hiustyylistä lähtien aina ammatinvalintaan asti..), vaan myöhemmin sitten huomaan asian itse-- että "hehän ovat aina olleet kiinnostuneita" tästä asiasta.
Muutama vuosi takaperin opiskelin erästä alaa ( kulttuuri ) ja vain pari vuotta opintojeni alkamisen jälkeen lähipiirissäni alkoi varsinainen buumi samalle alalle- kolme heistä valmistui kyseiseen ammattiin! Hienoa sinänsä, mutta välillä tuntuu siltä että ihmisillä ei ole mielikuvitusta löytää asioita itse..
Olen elänyt varsin vaiherikasta elämää, muuttanut paljon ja tehnyt asioita täysin oman pääni mukaan. Pidän uusien asioiden löytämisestä. Onhan se liikuttavaa että jotkut "ihastuvat" niin että osia minun habituksestani pitää kopioida siihen omaan olemukseen. Mutta eikö olisi kivempaa oivaltaa asioita ihan itse. Käyttää vähän sitä luovuutta.
Koska olen nouseva skorpioni jaan ihmiset (tahtomattani) kahteen kastiin, toiset ihastuvat
![smitten](https://www.astro.fi/forum/Smileys/Astro2/smitten.gif)
, toiset eivät voi sietää
![knuppel2](https://www.astro.fi/forum/Smileys/Astro2/knuppel2.gif)
..Joskus reaktiot ovat aika voimakkaitakin. Nuorempana se hämmensi, nykyään annan samalla mitalla takaisin. (Eli piikki heiluu jos tarvitaan!)
Toisaalta, olen itse tavannut valovoimaisia henkilöitä joissa on jotain selittämättömän viehättävää. Sana valovoimainen sopii siksikin että joissain ihmisissä on "valoa", he erottuvat suurestakin joukosta ihmisiä. (ei ole tarkoitus kuullostaa ihan hullulta tai itserakkaalta, mutta eiköhän täällä tiedetä mitä tarkoitan..
![Smiley](https://www.astro.fi/forum/Smileys/Astro2/smiley.gif)
)