Tämä on kyllä viihdyttävä keskustelu 

Itsellä aika paljon vaihtelee millainen mies iskee. Yleisesti minuun iskee aika miehekkäät ja vakaat tapaukset, joten ei varmaan ole yllätys, että David Boreanaz (Angel, Bones, Buffy)  on listallani kestosuosikki.
http://www.imdb.com/name/nm0004770/bio

Teininä pidin Pulp -yhtyeen laulajasta Jarvis Cockerista, joka on  . http://www.clashmusic.com/files/imagecache/big_node_view/files/jarvis-cocker_400_26.jpg
Vieläkin iskee, mutta ei enää niin kovaa. 

Itseäni oikeastaan yllättää, että näin ulkonäölliset nämä aurinko maamerkissä tuntuvat iskevän. Arkielämässä on ollut enemmän rapuja, tosin silloinkin maata kartalla.

Kysymys minulta. =)
Kiitos jo etukäteen. Vastaile jos sinulla on aikaa.

11.5.,  menestys vai ei?

Itselle tuli tästä oman alan näkökulmasta ja hyvin maanläheinen asia mieleen. Opiskelen luovaa alaa ja meillä on opintojen aikana paljon puhuttu luovista prosesseista. Nehän kulkevat vaiheittain, välillä palataan taaksepäin ja välillä kaikki asiat ja ajatukset seisovat ja tuntuu, että mistään ei tule mitään ja voisi lopettaa koko homman.

Minun mielestäni elämä on yhtä luovaa prosessia.

Yleensähän idean kehitys tuotteeksi on hyvin kuoppainen ja usea ehtii jossain vaiheessa prosessia kiroamaan koko uravalinnan. Vaikka alkuidea olisi kuinka upea ja visio hieno, tulee yleensä jossain vaiheessa vastaan epäilys ja tunne, että on ihan väärässä suunnassa. Minun mielestäni se kuuluu kaikkiin prosesseihin, liittyivät ne sitten mihin tahansa. Epäilys, pelko ja tunne, että on ihan väärässä suunnassa usein vain loppupeleissä vahvistavat päätöksiä ja saavat keskittymään siihen, että lopputuloksesta tulee hyvä. Ilman pientä vastustusta on usein vaikeampi työstää mitään viimeisen päälle ja saavuttaa lopputulosta mihin on pyrkinyt jo pidemmän aikaa. Vaatii aika paljon itsetutkiskelua, että oppii erottamaan kussakin tilanteessa onko kyse oikeasti siitä onko väärässä suunnassa, vai onko tunne vain apuna tavoitteen saavuttamiseksi. Kyllä se yleensä sieltä löytyy hyvien yöunien ja pienen levon jälkeen.

Kun kiire, vastuu ja hommat eivät enää stressaa. On mukava huomata, että oma stressinhallintakyky kehittyy ihan koko ajan. 

Kirjahyllyssä on eksyneitä ja pelastettuja kirjoja kirppareilta, uusia romaaneja, alan kirjallisuutta, klassikkoja, dekkareita. Paljon kaikkea, eikä koskaan tarpeeksi. =)

Muistatko mitä sinulla oli päällä ensimmäisenä koulupäivänäsi ensimmäisellä luokalla?

Tuli tuosta yrityksen nimestä mieleen, että suosittelen myös tarkistelemaan Google hakutuloksia. Tietystihän kannattaisi valita mahdollisimman uniikki nimi, jotta pääsee siellä hakutuloksissa ensimmäiseksi. Helpottaa itse markkinointia ja sitä, että ihmiset löytävät oikeaan paikkaan. =)

Täytyy lisätä tähän.

Äskeisen viestin kirjoitettuani tajusin mieltäni vaivanneen asian.
Itselläni on ollut korva lukossa usean kuukauden ajan ja olen jättänyt sen huomiotta. Tänään kävin kuitenkin lääkärissä ja selitykseksi selvisi aika arkinen juttu. Ryhdyin miettimään korvani lukkoutumisen henkistä merkitystä, koska liitän oireen siihen, että ei ole jostain syystä kuunnellut jotain tai on kuullut jotain, mutta ei pysty kohtaamaan sitä. Mietin pitkään ja hartaasti, mutta mieleeni ei tullut ketään jota en olisi erityisesti kuunnellut, kunnes kirjoitettuani tajusin, että en ole kuunnellut pitkiin aikoihin itseäni ja vasta nyt kun olen kiinnittänyt huomiota omaan elämääni, korvieni lukkoisuus selvisi.

Itseni kohdalla voisin sanoa, että tiedän varsin hyvin mitkä ruoka-aineet tai tavat eivät minulle sovellu ja erkaannuttavat minua henkisyydestä. Uskoisin, että aika moni muukin tietää. Ongelma itselläni on ollut asioiden kieltäminen ja todellisuuden kohtaamisen vaikeus.

Olen tiennyt jo vuosia, että parhaiten vartalolleni sopii lähes vegaaninen ruokavalio, jota noudatin yhdessä elämänvaiheessani useamman vuoden ajan. Olo oli silloin kevyt ja energinen ja henkiset asiat tuntuivat helposti lähestyttäviltä. Ruokavaliosta luovuin oikeastaan siksi, että se vaati vaivannäköä ja aina sosiaalisissa tilanteissa jouduin kieltäytymään mielestäni epäkohteliaasti tarjoamisista ja selittelemään asiaa. Hölmä syy sinänsä, mutta sitä se enimmäkseen oli. 

Kun luovuin itselleni sopivasta ruokavaliosta on elimistöni ollut jatkuvasti sekaisin jostain syystä. Nyt olen taas noudattanut, tosin en täysin ehdottomasti ruokavaliota, josta olen karsinut enimmäit maitotuotteet ja lihan. Elimistöni on taas toiminut paljon paremmin ja olen kuin itsestään jättänyt tupakoinnin arjesta pois, samoin meditointi on taas astunut elämääni. Toivon tällä kertaa voivani pitää tämän linjan ilman pitkäaikaisia repsahduksia.

Ajatuksenani siis se, että jokaisen pitäisi suostua kuuntelemaan omaa vartaloaan ja elämään sen mukaan, eikä syödä tai juoda kulttuurillisista tai kohteliaisuussyistä.

Itseltäni löytyy niitä kaksi kappaletta. Suosikkituoksuni on eukalyptus. =)

Kiertoon!

Syntymäkartta tosiaan on se alkuasetelma. Kyllähän me ratkaisemme elämässä ongelmia liittyen itseemme, joten vaikka kartta näyttäisi, että kyseisellä henkilöllä olisi ongelma jossakin asiassa, ei se välttämättä päde loppuelämän ajan.

Oletko Sanct Astra lukenut Avalonin usvat kirjaa? Yksi omista suosikeistani se teos, joten suosittelen! Aika syvällinen kirjanakin, vaikka meneekin ehkä kategoriaan fantasia.

Iltauinti rauhallisessa hiljaisuudessa.

Viime aikoina minua on alkanut kiinnostaa osallistua meditaatio retriitille ja haluaisinkin kuulla onko teille kokemuksia sellaisista. Jollain tapaa itseäni tällä hetkellä viehättäisi pieni irtiotto arkirytmeistä ja uskoisin, että hiljentyminen meditoiden voisi olla hyvä vaihtoehto.

Löysin ainakin tälläisen. Mielestäni nämä retriitit vaikuttavat varsin mielenkiintoisilta.
http://www.nirodha.fi/retriitit/

Itselläni on ollut paljon komplekseja ulkonäköni kanssa. En tiedä pystynkö olemaan koskaan omasta mielestän hyvännäköinen, olin sitten laihassa tai tuhdimmassa kunnossa. Kun on viime vuosina lihonut on suhde omaan naisellisuuteen hieman muuttunut, mutta toisaalta se on myös laittanut arvoja paikoilleen.

Oikeastaan olen oppinut huomaamaan, että jos ihminen ei pidä minusta tälläisenä, lihavana, vaan halveksii ulkonäköäni, niin en oikeastaan edes haluaisi tuntea häntä, vaikka olisinkin laiha. En erityisemmin arvosta niitä ihmisiä, jotka kokevat tarpeelliseksi huutaa kaduilla lihavien ja omasta mielestään rumien ihmisten perään. Jollain tapaa ihmiset, jotka suhtautuvat toisten ihmisten ulkonäköön erittäin kriittisesti ovat puistattavia.

Mutta niin, ehkäpä tämä lihominen on ollut kasvattava kokemus. Olen ajatellut viime aikoina, että on itsekästä ajatella, että juuri minun pitäisi olla kaunis ja viehättävä. Kai jonkin osa täytyy olla myös se rumana eläminen ja elämän kokeminen sen kautta. Ehkä kannan nyt tätä rumuuden ristiä, koska olen nuorempana ollut pinnallisempi ja halveksunut monia asioita. Alan olla oman ruumiini kanssa siinä hyväksymis-vaiheessa. Tiedän, että monet pitävät minua vastenmielisenä, mutta silti minun ei itse tarvetsi halveksia itseäni.

Oikeastaan lihavuuteni takia minun on ollut välillä vaikea hyväksyä naiseuttani. Olen miettinyt olenko nainen ollenkaan vai vain joku hirviö, mutta nämä ajatukset ovat kaiketi tulleet yhteiskunnan ja media kautta. Kun näkee ympärillään jatkuvasti naisia, jotka vastaavat yleistä kuvaa siitä millainen naisen pitäisi olla, sitä kokee itsensä helposti joksikin aivan muuksi.

Jollain tapaa lihavat ihmiset mielletään yhteiskuntamme rikollisiksi, joilla ei olisi oikeutta käyttää terveyspalveluita, puhua seksistä, käyttää paljastavia vaatteita tai flirttailla. Ja kaikista pahintahan on se, että lihavien ihmisten arvostelu on täysin hyväksyttävää suurimman osan mielestä. On täysin hyväksyttävää sanoa, että lihavat ihmiset ovat ällöttäviä, koska hehän syövät kolmannen maailman lasten ruuat ja huonolla terveydellään tuhlaavat kaikki rahani. Tälläinen arvostelu johti pitkälti omalla kohdallani siihen, että en halunnut käydä lääkärissä pitkiin aikoihin, kun tunsin ihmisten arvostelevat katseet. En halunnut käyttää naisellisia vaatteita, koska koin, että en saanut olla tässä yhteiskunnassa nainen.  

Ajatuksenani siis se, että lihavat ihmiset ovat nykyaikana hyväksytysti halveksittuja ja asia pitäisi nostaa pöydälle. Miksi jonkun ryhmän halveksiminen ja syrjiminen pitäisi olla hyväksyttyä?

Viimeisen vuoden aikana olen hyväksynyt naiseuteni paremmin, vaikka edessäni varmasti on vielä pitkä tie. Välillä sitä vain kokee olevansa ruumiinsa vanki.

Vähän ehkä aiheen vierestä, mutta tulipa vain mieleen.

Miespisteitä 20, naispisteitä -3.
Eli sama teksti tuli, mikä eppanallekin.

En tiedä kertooko tuo testi nyt oikeastaan yhtään mitään. Koen itse olevani suhteellisen naisellinen. Pukeudun naisellisesti ja korostan muotojani, mutta toisaalta en mieti naisellisuutta käytöksessäni. En siis koe, että olisin ollut koskaan varsinaisesti mikään poikatyttö.