Kummastellaan yhdessä! Halaus sinne

Oivoi! Enpä ole tullut ajatelleeksi asiaa siltäkantilta! Että vihreä ja kuolema...

Oikeastaan kuolema ei ole tällaiselle orvoksi lapsenajääneelle mikään pelottava ajatus. Nuorena ajattelin, että se on jonkinlainen pakotie kaikista vaikeuksista ja toisinaan oikein TOIVOIN kuolemaa; mutta kuten huomaatte, toiveeni ei toteutunut ja hyvä niin.

Suosin muuten pukeutumisessakin vihreää...

Jännästi tämä tyttö on kiertänyt erilaisten ammattien kautta siihen ensimmäiseen (omalla kohdallani ensimmäiseen siis; en puhu maailman vanhimmasta ammatista, hihi ). Pienenä 14-vuotiaana olin puutarhalla töissä kesät 17-vuotiaaksi asti ja päätin vakaasti niinä tuskallisen kuumina kesinä (kun kaverit makailivat rannalla auringossa), etten puutarhuriksi ala ikinäainakaan!

Erilaisten konttori- ja sihteerihommien siivellä ajauduin sattumalta tekemään laatujärjestelmärunkoa viheralalle ja tajusin siinä, ettei tuulimyllyä vastaan kannata taistella. Opiskelin ensin puutarhuriksi ja askel askeleelta eteenpäin, tajuten jokaisella askelmalla sen, että piti nähdä kaikki se mediaseksikkyyys entisessä ammatissa, jotta kykenisi arvostamaan likaa (tai multaa kuivana ja märkänä) ja pieniä iloja kasvimaailmassa.

Nyt liikun eteenpäin ja vanhoilla +40 päivilläni opiskelen hierojaksi ja tunnen olevani hyvä siinä!

En aio lopettaa puutarhurointia vaan täydentää ammattitaitoani talvityöpaikalla... 

Väreistä puheenollen...Jostain syystä olen maalannut kautta aikojen vessa/kylppäritilan seinät vihreänturkooseiksi, siis kaikissa asunnoissa, missä se on ollut mahdollista. Niissä, missä olen omistanut kylpyammeen, olen todella nauttinut tästä vedenvärisestä keitaastani! 

Makkari puolestaan on kautta aikojen ollut harmaanvihreitä tekstiilejä, ketunvärinen sänky ja muut kalusteet sekä mahdollisuuksien mukaan vaaleankeltaiset seinät.

Ja keittiön pitää aina olla oliivinvihreä kaapinoviltaan ja tekstiileiltään, mutta olkkari vaihtelee punaruskeasta punaisen kautta siniseen (!) kausien mukaan.

Nyt tässä kirjoittaessa huomasin itsekkin, että suosin paljon vihreän eri sävyjä (ei kirkkaita), jännä juttu!

Tuulispää, kiitos kauniista kirjoituksesta!

Tajusin lukiessani sen, miten aina aina uudestaan asetun uhrin asemaan. Ihmissuhteet vaihtuvat, mutta minä senkun uhraan itseäni, anna käyttäytyä miten tahansa, koska "minähän ymmärrän".

Pitkä tie täällä sielulla vielä edessä, mutta se taatusti kannattaa!

Unikko ilmoittautuu! Puutarhurille tämä kolahti kyllä!

 

Kiitos Rakkauden Enkeli rakkausenkeliviestistä!

Oloni on niin hyvä että voisin leijua; poissa kaikki ahdistukset ja murhemielet. Olen kaunis ja olen rohkea ja jossain joku arvokas ihminen odottaa minua rakkaus sielussaan asti väristen. Me emme tiedä toisistamme, mutta luulen että tiedämme sen "perillä".

Ihmisen lääke on ihminen, kiitos sinulle!

Huomenta; minä olen muutamassa tapauksessa ollut kissan pöydällenostaja ja päätöksen lopullinen tekijä, lähtijä. Syynä on ollut millon ansaitsematon väkivalta (ei kai ansaittua väkivaltaa ole, mutta tiedätte mitä tarkoitan...), milloin kumppanin sairaanloinen mustasukkaisuus, milloin pettäminen tai itsetuhoinen käyttäytyminen ja tietysta alkoholi (pulma-alkoholi).

Yhteisiä puolia näissä veijareissa...sitä pitää miettiä ajan kanssa. Nyt aamiaiselle!

Jaahas, sain taas kuulla, miten edellinen poikaystäväni on kihlannut seuraajani heti lyhyen seurustelun jälkeen! Ihmettelen aina samaa asiaa; kerta toisensa jälkeen on käynyt näin. Tuntuu kuin olisin joku personal trainer tähän asiaan!

Vai olisiko se joku karmallinen juttu. En haluaisi ajatella olevani niin hankala ja karmea kumppani, että heti kuka tahansa muu tuntuu taivaan lahjalta

 

Kohtalontoverit imoittautukaa! Täällä pluto lymyilee kolmannessa huoneessa neitsyenä!
 

Venus kaksosissa täällä ja huoneessa 12. Monia rakkaussuhteita joista koituu harmia, olen antanut itselleni kertoa. Justiisa juu, näin edetään...

Painan silmät kiinni ja ajattelen Enkeliäni. Nyt kun elämä alkaa pikkuhiljaa taas voittaa, välittäisitkö Enkelin sanoman minullekkin!

Tuhannesti kiitoksia ja paljon rakkaita ajatuksia sinnepäin täältä takkatulen loimusta

Voi, itseasiassa me emme asu yhdessä, vaikka NIIN haluaisin. Joskus tunnen olevani paketti, joka noudetaan, kutsutaan paikalle tai jonka luo mennään, kun ei ole muuta tekemistä...Sitten joku kaveri soittaa, ja taas on mentävä. Miksi, sitä en tajua!

Jos minusta olisi kiinni, ripustautuisin kuitenkin vielä tiukemmin.

No, sisimmässäni ymmärrän sen, etten voi ikuisesti olla varjona toiselle ja että oma ilmiselvästi palvova asenteeni on haitaksi koko suhteelle ja eniten itselleni.

Mietin kysymystä ja luin muiden vastauksi havaitakseni että olen jo pitkään ollut vähän hakoteillä itseni kanssa. Peilaan selkeästi omaa minääni toisen ihmisen kautta. Minulla on hyvä olla, kun tuo toinen on kanssani ja hyvällä tuulella. Rakastan itseäni hänen varjossaan.

Pahana päivänä, kun hän haluaa olla omissa oloissaan eikä minun kanssani, olen levoton, itkuinen ja eksyksissä, harhailen ja odotan kutsua kuin pieni koira!

Miten opin rakastamaan itseäni, miten saan vahvuuteni takaisin!

No olihan se, ei ehkä ihan sitä, mitä odotin, tuo Rosen-terpia.

Terapeutti käsitteli selkäni, selän pitkän ojentajalihaksen yläosan ja leveän selkälihaksen, tuntemusteni mukaan myös lapaluun lihaksia ja lopuksi pallean. Olin kuulemma tosi kireälihaksinen, vaikkakin hän sanoi näkevänsä muutoksen säteilevän ylös niskaan lihaskäsittelyn aikana. En vain itse tuntenut juuri mitään

Pitänee kokeilla vielä toinen kerta, kun rikastuu...