Minä nukun yleensä illalla ja alkuyön, ennen aamuyötä saatan herätä ja jäädä hereille, etenkin nyt kun ei ole herätyskelloa sotkemassa luonnollista unirytmiä. mietin aivoaaltoja ja astrologiaa, tr muistan että joskus pohdimme täällä välittäjäaineita ja tähtimerkkejä.
liekö se sitä pinkkiä kohinaa, mutta tuo läheinen koski vetää mua puoleensa kesäisin, ei sillä tavalla kuin miestä perhokalastajana, vaan äänimaailman osalta, sehän peittää kaiken muun äänen alleen, tuo kohina. siihen pauhuun voi mennä kuin piiloon.
siellä me istumme rannassa, minä, väinönputket mesimarjat ja matarat.
tässä hiljan mun tähtikartta vaihtoi huoneitaan, kalojen PF lipui neloseen, jokivarren piiloon.

olen kohta kolme viikkoa ollut lomalla ja mun pää alkaa olla taas kunnossa.
sen lisäksi että pystyn uupumaan työstä salaa muiden huomaamatta, sairastan jaksottain kovaksi äityvää migreeniä, ja se vaikuttaa myös mun ajatteluun. nyt on kuitenkin kaikki hyvin.

ainiin, mun auton keulassa on nykyään 

tarpeeksi. en ole varma onko se kotikylän murteessa vaikutusta ruotsista (nog) vai koltansaamesta (nokk) kielihistoria on niin kiehtovaa

5
eilen lopetin työt, sain ruusuja, tänään pääsin amkkiin, sain onnitteluja ja huomenna myyn auton, saan rahaa
äiti käski vielä tehä loton, vaikka minusta tässä on jo nokko yhdelle viikonlopulle

mulla se on sielläkin kuu ja sama huone, mutta minäpä tein sellaisen navamsa kartan ja siellä kuun edellä oli pieni ak eli atmakaraka olettaisin. mitä sulla meryem navamsa sanoo, saisitko siitä varmuuden jupparin ja kuun välille?

navamsalla mun ak:n huone vaihtui kasiin ja merkki myös, lisäksi taulukot vilisee sanoja jotka ei mulle avaudu mitenkään  tuntuu että tuota sideeristä puolta ymmärtääkseen pitäisi tosiaan osata noita kieliä, että symboliikka avautuisi

astrobix, siellä oli pitkästi kuvailtu atmakaraka kuuta, mutta näköjään ei niin pitkästi saturnusta. onpa vain melko synkkiä kuvauksia sille annettu.

mulla atmakarakana 
luin miten sitä on tulkittu ja aina kun vedan puolelle mennään niin minusta alkaa tuntumaan että jalat irtoaa kuin huomaamatta maasta jos tiedätte mitä tarkoitan
tunneälyn kautta yhteys muihin ihmisiin vaikutti olevan kantava teema, ja ymmärrän asian, olen kääntynyt jo kerran takaisin muiden ihmisten vuoksi. kuulen usein että mun läsnäolo lohduttaa ja sitä atmakaraka kuu kai voi parhaimmillaan olla, turvallinen tila jonka ihminen luo toiselle, yhteys ihmisyyttä pitkin.
toisaalla se henkinen romahdus taannoin eräässä muistotilaisuudessa, kaikki se läheisten suru kerralla oli liikaa ja olen toipumassa siitä yhä. tänäänkin oli vaikea nousta vuoteesta ylös kun oli vapaata. on paikkoja jonne minun ei yksinkertaisesti pidä menemän ja hautajaiset on niistä yksi.
tehtävän menestykselliseen hoitamiseen vaadittaneen terapeutin opinnot, joten työkaluja tässä uupuu vain.
eilen viimein kevätsade tuli vetenä maahan ja se helpotti, atmakaraka-kuun tulisi kuulemma hakeutua vesistöjen lähelle ja vehreyteen, minä olen niin samaa mieltä

https://youtu.be/C_5khE_XQjo?si=iQVT5V6NDNGbpGpi

pakkaspäiviä tulee ja menee, meillä Muumimaraton ja vesimiehen ruuhka
Toven IC
MC
tykästyin jo sen Tuntemattoman yhteislukemiseen. minusta niin mukava konsepti, laitoin töissä myös mummoille maratonin päälle, pian jokikinen torkkui Toven tahdissa 
vaikkakaan en tunnista noita lukijoita, mukamas tunnettuja, mie tykkään noista vanhemmista lukijoista, heitä sentään tunnistan

Toven =
Muumilaakso, mamman ruusupenkki ja näkinkengät, lintukotolaakso melkein mikämikämaassa, meren rannalla pappa ja kirjoituskone. Mikä mainio pakopaikka todellisuudelle, 

olisiko vaikutusta, värimaailma maan hillitty, materiaalit puuvillaa, pellavaa, viskoosia. hääpuku oli kuvioitua silkkiä, vaaleansinistä ja valkoista, tyylikäs leikkaus.
valkoinen kauluspaita josta vain kaulus näkyy, päällä murretuin ruskean tai beigen eri sävyin neule, pitkät housut pitkissä hoikissa jaloissa yleisin asu

mun mielestä äiti on näyttänyt aina ihan kauriilta, vaalea piirteiltään mutta silti jotenkin jylhät kasvot. en muista yhtään räikeää vaatetta äidin yllä kun mietin lapsuuttani kotona. niukalti näkyvää meikkiä mutta väsymättömästi aina laitetut hiukset
stellium

mulla tuo useasti esille tullut vesikolmio jäi paluulta päälle näin
tulihuoneissa
1 5 9
maahuoneiden kärkiä hipoen. jupiter ravussa, neliö chironille laskumerkin tuntumaan, näyttää että se on kartan korkeimmalla kohdalla. 9. huone
huonejako ja kartan muoto samankaltainen kuin syntymäkartalla, mutta kaiken yllä kelluvan nataali kuun tilalle on vaihtunut

jatkuukohan mun opinnot.. nämä paluut on kuin lahja, josta ei aivan tiedä mikä se on ja mitä sillä voisi tehdä, sitten sitä tutkii ja pyörittelee käsissään kun ei ole varma edes mistä suunnasta sitä pitäisi katsoa. lapsen piirrustus, jonka vaikuttuneena ripustaa seinälle, kunnes itse taiteilija saapuu paikalle ja ilmoittaa että laitoit sen ylösalaisin, äiti

jes kiitos pian kuukausi ilman tupakkaa. hiljaista ja täysin eleetöntä riemua siitä, ettei riippuvuus sanele mun mielialaa tai menemisiä. ja 29

vaan kyllä on omaehtoinen kuu, kun osuu vesimieheen noin, tuo jos mikä repäisee ulos tutusta kaavasta. kuinka kauan se kestikään oppia pois totutusta, muodostaa uusi tapa. mun syntymäkartan 29 tekee
mulle tuo ja sen ennakoimattomuus luo aina epämukavuusalueen, kun mua niin kovin na tavat ja rutiinit rauhoittaa, toisto tyynnyttää ja sanoo hermostolle että kaikki hyvin, kaikki kunnossa
on kaikkea muuta 
jotenkin sen kanssa silti pärjäilen, sopeudun paremmin kuin nuorempana. pakkaset tulee ja menee, sylissä aina joku neule ja puikoilla silmukka, ja seuraava, ja seuraava

mulla on itselläni ollut toteutumatonta tarvetta tulla nähdyksi sellaisena kuin olen ja aiemmin olen kovastikin kipuillut sen kanssa, että nähdyksi tulemisen sijaan olen saanut toimia jonkinlaisena ihmisten mielikuvien vaateripustimena, johon jokainen asettaa roikkumaan mitä huvittaa, ja sitten kohtelevat minua sen perusteella mitä siinä heidän mielestään näyttää roikkuvan. myöhemmin olen kuitenkin ymmärtänyt että syy on osittain omani, minä itse olen tullut vahingossa häivyttäneeksi itseäni siinä hötäkässä kun elämäni ajan olen vain yrittänyt olla vähän normaalimpi ja erottumatta joukosta, ja silti syvä erilaisuuden ja toiseuden kokemus on kolissut vasten kasvoja vuorovaikutuksessa. kuin jatkuvaa kurottelua kohti muita. vaikka olen tullutkin siinä taitavaksi ja se on jopa tärkein työkaluni työssä jota teen, olen ymmärtänyt että nimenomaan se oma nähdyksi tulemisen kaipuu on tehnyt minusta sen ihmisen, joka yrittää nähdä muut kuten he pohjimmiltaan ovat. on selkeästi olemassa ihmisiä joiden kanssa vuorovaikutus on yksinkertaisempaa ja helppoa, kun ei tarvitse selittää itseään eikä ainakaan toimia vaateripustimena, joka siinä koukussa roikkuessaan samalla yrittää epätoivoisesti oikoa niitä ryppyjä ja silittää paidan kuvaa esiin ryppyjen keskeltä silitysraudalla, joka ei ole seinässä, kun ei se yllä pistorasiaan ja säntäilen etsimässä jatkojohtoa enkä hämmennykseltäni löydä kun kaiken muun lisäksi minulle se on selvä sininen vaikka toinen sanoo sen olevan päivänselvä punainen. on senlaisiakin ihmisiä joiden seurassa voi olla ihan hiljaa, ilman pelkoa siitä että tulee ymmärretyksi vääränlaisena. on tietysti aika paljon vaadittu jos odottaa kaikkien ymmärtävän millainen olen sen pohjalta mitä en tee tai sano, kun suurimmilta osin uudet ihmiset odottavat että kertoisin kuka olen

ehkä myötätuntokuilu on minun sanoin sitä kurottelua, ja joskus en vain mitenkään yllä mutta en kyllä löydä siitä pimeästä toisenkaan käsiä, hänellä on ne kai taskuissaan vai jalatko tässä pitäisi tavoittaa hänen kengistään, on ne kai mullakin jotku kengät mutta taisin riisua ne jonnekin kun en odottanut että joku niitä olisi halunnut sovittaa. ja kah, olenkin jo tallonut hänen varpailleen ja hän on vihainen, enkä tiedä voinko enää sanoa tai tehdä mitään, että ymmärtäisimme toisiamme ja mulla on se silitysrauta ja toisiinsa sopimattomat jatkojohdot ja kaikki mahdolliset K-raudan värikartat sylissä enkä löydä enää edes niitä omia kenkiäni ja sitten olen vain hiljaa ja mietin että katsotaanpa huomenna uudestaan kun nyt olen jo niin väsynyt

https://www.hs.fi/tiede/art-2000010214440.html

metsäkansaa. ensin suu, sitten koura, seuraavaksi ruusukuvioinen kahvikuppi, ja viimeisenä muovinen hillopurnukka, jossa kahva josta kantaa. sen jälkeen ei enää kiinnosta
ja ne itkut kun kaatumisen seurauksena kaikki meni maahan, ei se mitään, otetaan äidin sankosta uudet

transiitti oon niin onnellinen metsässä etten tiedä miten päin olla, minne mennä, en malta pysähtyä. ei hidasta sadepäivä

kohtasin matkalla taas yhden valokuvaajan, tätä kiehtoi mun kasvot, kun ei osannut yhdistää niitä mihinkään, voisit olla mistä tahansa hän sanoi, yritin unohtaa kameran ja jatkoin röyhyjen keräämistä siniseen siivoussankkoon, jonka olin lainannut kansanopiston asuntolan pesuhuoneesta, oli liian kuuma jopa sille kuvaajalle ja pelkäsin että kohta se pyörtyy siihen samalla kun itse seisoin Paatsjoessa kesämekon helmat kastuneina ja havahduin ajattelemaan miltähän minä näytän ja että voi elämä, kohta tätä minun touhua ihmetellään Italiassa asti

ehkä se nataalin seiskan taas asialla. mistä tahansa metsästä kun lähtee jumalan selän taakse, jossa sotilaat ajelee mönkijöillä ja vilkuttaa iloisesti lapsille ja äideille tienvarressa ja kuvittelee seisovansa vedenrajassa hiljaisella rannalla niin sitä onkin melkein jo punaisella matolla, what a style

jotain samaa asennetta, luonnon olosuhteiden uhmaamista intohimon vuoksi. tältä kuvaajalta unohdin kysyä syntymäajan mutta jäin miettimään kun hän pyysi että muistuttaisin itsestäni viestillä, hän kun tapaa niin paljon ihmisiä että unohtaa, ja lisäsi ettei tiedä onko minulla samanlaista.
ei, ei ole. kun tapaa vähemmän ihmisiä, yhdelle kohtaamiselle syntyy suurempi merkitys.  muistaa

sillä sieluttomuudella tarkoitin että siitä puuttuu ihmisyys, lauseet ovat vailla intonaatiota. tekoäly ei vedä välillä henkeä, eikä painota sanoja luonnollisesti. lauseet eivät soi oikein, kuin pieni ekaluokkalainen joka lukee lauseita sana kerrallaan, aina yhteen sanaan täydellisesti keskittyen, osaamatta hahmottaa lausekokonaisuutta sen takana. eivätkä edes ne yksittäiset sanat ole luonnollisen kuuloisia kun tekoäly ne lausuu.

kukaan tuskin ostaisi äänikirjaa joka olisi samalla tyylillä luettu, kuitenkin tässä tekoälyn luvatussa ajassa oppimismateriaalin voi tuottaa noin. Jos sitä kuuntelee ihminen, joka on auditiivinen oppija, mutta ei siedä kuunnella tekoälyn puhetta, hän joutuu lukemaan materiaalin, joka ei ole hänen henkilökohtaisen oppimistyylin kannalta tehokkain tapa omaksua tietoa.

metsään mennään tällä tavalla, ja se laadukkaasti toteutettu ja suunniteltu oppimiskokonaisuus ei palvelekaan enää kuin osaa oppijoista. säästetään lukijan palkan verran, ja maksetaan oppimistuloksista. tekoäly ei toimi siis tässäkään

minun piti uusia lääkeluvat samalla kun tein jo täyttä listaa aamu- ja yövuoroineen. Tenttimateriaali oli niin laaja, ettei mulla oikein ollut aikaa lukea sitä läpi, onneksi iso osa oli myös kuunneltavissa samalla kun teki muuta. aluksi luin kaiken ja kirjoitin muistiinpanoja, mutta loppua kohden vain kuuntelin ja pidin huolen ettei mieli harhaile muualle. Huomasin toki että nauhoitteen lukeminen oli luonnotonta, sen sijaan kanssaihmisistä useammalla ahdisti se monotoninen ääni niin kovasti, etteivät pystyneet kuuntelemaan ääntä ollenkaan, nauhoite oli siis tehty tekoälyllä.
hassu juttu miten minä pystyin kuuntelemaan sitä vaivatta, ja oli ilmeisen tehokasta kun sain tenteistä täydet pisteet. Mua kiehtoo miten ihminen oppii ja syventää ymmärrystään, se tiedonkäsittelyn prosessi ja muistin säilytystila. ja millaisessa muodossa sen tiedon pitäisi tulla, että sen pystyy ottamaan vastaan
mun 3. huoneessa on
ehkä sitä ei haittaa niin paljon, vaikka informaatio on sielutonta