Voihan viiksi sanon minä. Meille muutti kissanpentu elokuussa joka käyttäytyy aivan samalla lailla  . Olenkin ihmetellyt tässä sen saapumisesta asti, että lieko se kissa alkuunkaan. Kyseessä siis villinä syntynyt kissa joka kiinniottoa seuraavan päivänä jo kehräsi ja kiehnäsi kun näki minut... ja jos istut sohvalle on se välittömästi sylissä. Tai jos menet toiseen huoneeseen kissa seuraa perässä. työpäivän jälkeen tehdään tasan selväksi, että ikävä on ollut ja, että kuinka ihania me ihmiset sen mielestä olemme 

Ilmoittautuisin mukaan loppukuun hoitoihin, toivoisin hyvän energian löytävän myös enoni ja hänen vaimonsa luo 

Kiitos Merenneito75, näin asian järkeilin itsellenikin ja kaipasinkin jonkun kokeneemman näkemystä/kokemusta asiasta 
Kun vauhti ympärillä tapahtuvista asioista on melkoinen, on hieman haastellista pysyä kärryillä ja ymmärtää kaikkea tapahtuvaa 

Tuli mieleeni, että voiko henkiopas puhutella meitä jonkin toisen ihmisen kautta tai välityksellä?
Törmäsin tällaiseen tilanteeseen tuossa tovi sitten, eli seurassani ollut henkilö koki olevansa vain sanan välittäjä
minun suuntaan. Puhui asioita, joita ei voinut mitenkään tietää muutoin kuin ns. annettuna.

Onko kenelläkään kokemuksia tällaisesta??

Tänne otetaan ilolla vastaan, samalla toivoisin myös isälleni valoa 

Oi kyllä! Minulla on tällä hetkellä elämässäni useampi henkilö jonka kanssa olen kokenut (ja koen) vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jokin aika sitten tapasin entuudestaan minulle tuntemattoman henkilön ja välillämme vallitsi ensihetkestä täysi yhteisymmärrys, luottamus, vahva tunneside, jossa sanoja ei tarvita. Näin vahvaa tunnesidettä en ole aiemmin kokenut, upea tunne kerrassaan  . Selkeästi hän on minulle vanha tuttu jostakin aiemmasta elämästäni mutta tähän mennessä en ole kyennyt muuta muistamaan.

Noh, tänään olin tuossa töistä kotiin ja siinä autoa ajaessani uppouduin ajatuksiin ja pohtimaan mistä mahdan tuntea tämän henkilön. Mietin äänen onko hän kenties ollut isäni? Tai puolisoni? Tämä aikaan sai minussa valtaisan tunnemyrskyn ja puhkesin itkemään ilman mitään selkeää syytä... Ehkäpä tämä itkukohtauksen mysteeri tulee selviämään aikanaan. Siihen asti pitänee nauttia tästä hetkestä ja siitä miten tämä elämä kuljettaa 

Mulla tuppaa jonkinlaisa etiäisiä tulemaan uniin aina tasaisin väliajoin, mutta viime yönä näin kummallisen unen enkä nyt tiedä liittyykö kadonneen Karoliinan tapaukseen mutta pisti kyllä mietityttämään.

Unessa olin metsässä joka rajoittui veteen. Lähellä oli iso mänty, jonka juuret näkyivät kiemurrellen maan pinnalla. Etsin kiivaasti jotain tai jotakin puun juurelta, mutta en löytänyt. Käännyin poispäin ja katsoessani takaisin puun suuntaan, näin sen juurella ikäänkuin kaksi saman näköistä vaaleatukkaista nuorta tyttöä makaamassa ja heidän kasvot olivat ruhjeilla. Toinen hahmoista siirtyi hetken kuluttua luokseni ja vain katsoi minua, ihan kuin unen tyttö olisi halunnut kertoa jotakin mutta ei pystynyt.

Jotenkin tuli vahva tunne, että Karoliinaa ei enää elossa löydy ja etsiä pitäisi paikasta josta jo on kertaalleen etsitty. Onko muilla ollut vastaavia tuntemuksia?