Ilmoittaudun mukaan maalis- ja huhtikuun iltoihin. Energia on tuntunut todella vahvalta. Jalkani, varsinkin polvet, ovat todella kipeät. Näin kipeinä ne eivät ole olleet moniin vuosiin.
Ilmoittaudun mukaan kesäkuun parillisiin ilhoihin. Alaselkäni lihakset ovat aivan jumissa. Lapsuuden pelot ovat aktivoituneet kaiken tapahtuneen jälkeen.
Aivan totta! Minä ja kolme lastani ollaan noususkorppareita. Meistä kolmella on tosi tarkkana joku planeetta ac:lla. Itselläni toisella tyttärellä ja kuopuksella Ja toinen lapsenlapsi on nousurapu ja hänellä on tarkkana
Teillähän on sama ja merkki. Mutta eniten ehkä kiinnittäisin huomiota noinkin tarkasti akselilla olevaan planeettaan, se kun taitaa olla teillä perintönäkin suvussa ?
Hän on myös dramaattinen. Itkeminen vatsallaan maaten ei jää kyllä huomaamatta tältä muutamaa päivää vaille yksivuotiaalta Ja todella mielenkiintoista odottaa harrastuksia.
Super tsäpäkkä oinas-uranus kolmioi suureellista leijona jupiteriä, ei epäilystäkään että tässä on jo aikamoinen lataus sinällään koska nuo planeetat ovat voimakkaissa tulen merkeissä. Jupter sitten neliöikin tuota härkä-marssia kasvattaen sen energiaa jolla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin purkautua ulospäin. Saa nähdä millaisia harrastuksia hankkii isompana. :
Olen ihanan lapsenlapsen mummo . Hän on aurinko, merkurius ja mars ja minua kiinnostaa mikä tekijä kartassa ei teekään hänestä hidasta vaan itse asiassa aika nopean. Hän oppi kävelemään 10 kk:n ikäisenä ja lähti heti ottamaan juoksuaskeleita. Toinen jalka oli ollut kipsissä heti hänen alettuaan nousta pystyyn tukea vasten.
Olisin mukana vielä huhtikuun illoissa. Energia tuntuu tosi vahvana. Oikea jalka, jalkakaaresta takareiteen on ollut tosi kipeä viime syksystä alkaen, mutta on alkanut kuntoutua pikku hiljaa.
Niinpä, johan oli syntymähetki ja mikä herkkyys lapsella on. Jos itsellä on selvännäköisyyttä niin tällä lapsella sitä tulee olemaan aivan uskomaton määrä. Aivan ihanaa saada lapsenlapsi.
Johan sattui hetkellä syntymään. Minä astrologiasta niin paljoa ymmärrä mutta veikkaisin että lapsen ilot ja surut kasautuvat isoiksi ryppäiksi, vuoristorataa. Oheinen kartta kertoo ristin planeetat, sun muuta.