Hei! Tämä oli hauska aihe sillä ainakin itselläni hiusten väri on vastannut omaa kasvuani. Luonnostani olen sellainen lumikki-tyyppi, todella vaalea iho ja melkein mustat hiukset. Lapsena ihailin aina vaaleita hiuksia ja etenkin silloin kun olin maalaisympäristössä ja pienessä koulussa niin kamalan erilaisen näköinen...Elettiin siis 80/90 luvun taitetta. Minua kiusattiin milloin mustalaiseksi yms. Halusinkin siis joko punaiset tai vaaleat hiukset. Minulla on aina ollut pitkät hiukset ja jossain vaiheessa letti ulottui tuonne polviin saakka - oli ehkä pikkaisen liian menninkäismäistä... Parikymppisenä aloin värjäämään punaiseksi hiuksia ja aika sinnikkäällä hennan käytöllä sain niinkin tummista aika punaiset ja välillä tuli käytettyä noita kaupan perusvärejä.

muutama vuosi sitten sain inspiraation Noitasiskokset elokuvasta ja Nicole Kidmanin otsatukasta. Asiaan tietysti vaikutti se, että jokaisella taidehistorioitsijalla oli otsatukka joten pitihän minunkin saada joten näiden kahden asian lopputuloksena minulla oli se polviin asti ulottuva tukka ja otsis. Ai niin, 2006 päräytin hiukseni mustaksi ja olin sitten korpin musta vuoden päivät.

Pari vuotta sitten aloin kasvattamaan otsista pois ja päätin ryhtyä vaaleaksi. Nyt minulla on tuonne persuuksiin asti ulottuva hunajanvaalea, kullansävyinen pehko. Tykkään. Vastaa sitä, mitä koen olevani tai aina olen kokenut olevani. Mielestäni blondeilla ei ole hauskempaa, mutta se että viimein ainakin ulkoisesti olen sitä mitä olen aina halunnut olla ainakin hiusten osalta on tehnyt osaltaan minusta itsevarmemman ja sitä kauttahan on aina hauskempaa. Tummana olin se jotenkin nuhruinen, hippimäinen runotyttö joka joutui silmätikuksi omassa vaatimattomuudessaan, punatukkaisena elin gootti/rockvaihetta ja nyt olen lähempänä itseni hyväksyntää, harmoniaa. Se mustan tukan aika oli jotenkin aika mustaa aikaa muutenkin, en hirveästi muista mitään, mutta olo oli kuin aika hukkaanjoutuneella...

Eli vaikka olen ollut laiska uudistamaan hiusmalliani, niin on tuo värimaailma ollut sitten se minun leikkikenttäni. Ja ihanaa kun nykyiset mahdollisuudet antavat tilaisuuden kokeilla mitä vain...

Olen itse viime vuodet pitänyt niin sanotusti kynttilääni vakan alla, eli sulkenut silmäni ns. yliluonnolliselta. Ja jopa saanut uskoteltua itselleni että en ole kokenut paljon mitään. Mutta koska nyt olen jutustelutuulella, puran hieman vastauksiani äänestykseen suhteen tähän ketjuun.

Näen auroja tai tunnen energiakenttiä

Auroja näen todella, todella himmeästi tai en ehkä vielä osaa katsoa suuremmin. Mutta olen kumppanini auran nähnyt välillä ja joskus eräänlaisia ”energiajälkiä”. Enemmänkin tunnen millaista energiaa on missäkin ja toisen ihmisen / hengen energioita. Kerran törmäsin todella ikävän tuntuiseen, suorastaan pahaan energiaan ollessani vaeltelemassa metsässä. Kotini lähellä oli suuria metsäalueita ja kuljin niissä usein. Kuitenkin tuossa joskus 90-luvun loppupuolella metsää alettiin hyödyntämään ja suuria hakkuita tapahtui. Alue alkoi muuttumaan, jotenkin tuntui että maa suri. Kerran kuljin sellaisen kiviröykkiön luokse, nousin sen päälle. Sammal ja kasvit peittivät siis semmoisia suuria kiviä. Ja oloni tuli todella huonoksi ja tunsin suorastaan silmitöntä pelkoa. Jokin käski minun vain juoksemaan pois. Olen toki kokenut epämääräisiä energioita, mutta en koskaan mitään niin pahaa ja toivottavasti en enää koekkaan.

Näen unia, jotka toteutuvat

Yleensä saan kuolemanviestejä unissa ja siksi jossain vaiheessa aloin peloissani estämään näitä unia. Yksi edesmenneistä tädeistäni hyvästeli unessani meidät kaikki sukulaiset ja kun hän oli lähdössä kipuamaan kierreportaita ylöspäin, ilmestyi mitä kaunein kirjoitus hopeisena seinään ”kuka lähtee Ainon matkaan?”. Toisen tätini mies lähti seuramaan, mutta kääntyi takaisin portaissa ja palasi luoksemme. Selvisi, että hänellä oli vakava sairaus josta hän kuitenkin parantui. Tuo sairaus ei ollut vielä tätini kuoleman aikoihin tiedossa.

Olen taas antanut itselleni luvan nähdä tällaisia unia. Yksi oli mielenkiintoinen nyt syksyllä kun ihastuimme yhteen asuntoon joka oli myynnissä hyvin vanhassa kiinteistössä. Mietin, että millainen talon historia on ja kummitteleekohan siellä. En ollut ottanut mitään selville talosta näiden pohdintojen aikana, mutta unessa minulle esiteltiin taloa niin kuin se oli ollut 1900-luvun asussa ja unessa myös kerrottiin talon vakio ”kummituksesta”. Kun kävimme asuntoa katsomassa uudelleen ja menimme vintille, olivat talon rakenteet juuri sellaisia kuin oli unessani olleet. Ja myöhemmin luin myös siitä samaisesta kummituksesta josta minulle kerrottiin unessakin.

Muistan entisiä elämiä

En ole vielä tarpeeksi harjaantunut että osaisi tarkemmin määrittää, mutta lähinnä olen tunnistanut paikkoja ja ihmisiä. Kun muutin Italiaan opiskelemaan löysin sieltä muutaman paikan joihin kaipaan kuin kotiin ja joihin siellä tutustuessani palasin kuin kotiin.
Olen myös saanut eräänlaisia välähdyksiä siitä mitä minulle on voinut tapahtua ja jotkut unet ovat kuin elämästäni jossain muualla, toisessa ajassa.

Myös perheeni on ollut sieluperheeni – olen kasvattilapsi ja olen aina ajatellut, että minun piti kiertoteitse päätyä vanhemmilleni, koska heidän luokseen olin hakeutumassa. Ja nyt kun vanhempani ovat kuolleet, on minullakin ikävä ”kotiin”. Mutta isäni kuolemansa jälkeen tuli kertomaan minulle, että hän olisi tuleva meidän luoksemme minun ja kumppanini lapsena.

Olen saanut apua tai opastusta enkeleiltä tai henkioppailta

Lapsena ja vielä hieman aikuisemmallakin iällä enkelit seurasivat minua aina koulumatkallani. Jouduin nimittäin kävelemään suhteellisen pitkän matkan linja-autolta kotiin kouluaikoina. Etenkin hämärässä heidän valonsa loisti takaani himmeästi. Se häiritsi minua silloin ihan hirveästi, nyt olen kaivannut sitä.

Minulla on kokemusta kummittelusta

Henkiä ja vastaavia näin todella paljon aina niihin aikoihin kun päätin, että nyt riittää. Mutta varsinaisesti kunnon konkreettinen esimerkki kummitellusta on kun Italiassa asuin renessanssi-huvilassa. Siellä kummitus lukitsi kerran erään ystäväni terassille ja minut vessaan. Ja myös jekutti minua usein valojen kanssa ja seurasi portaissa.

Minussa on henkiparantajan vikaa

Äidilläni oli kerran todella pahoja kipuja. Yritin toisesta huoneesta lievittää hänen kipujaan tahdonvoimalla. Hän ei tiennyt tästä, mutta aamulla sanoi, että olin yllätyksekseen pystynytkin nukahtamaan ilman särkylääkettä. Itse olin tuntenut, että olisin onnistunut lievittämään kipua, en ole myöhemmin kokeillut. Mutta kosketuksella olen usein lievittänyt pää tai muita kipuja.

Osaan kommunikoida eläinten kanssa

En mitenkään tyylipuhtaasti, mutta minä olen niitä ihmisiä joiden syliin kipuavat niin kanit, hamsterit (siis muiden lemmikit) ja jota villieläimet tulevat töllistelemään. Omien lemmikkien kanssa on ollut kyllä vahva yhteys.

Jotain muuta, mitä

Kaikenlaista ” selittämätöntä” on ollut, mutta olen aina ajatellut että ne varmaankin voisi selittää. Sinä aamuna kun äitini kuoli ja olin hyvin lohduton. Minulla on isältäni saatu kultainen heiluri jota hän itse käytti eläessään. Minä en juuri ole sitä käyttänyt, muuten kuin silloin kun olen lohduton ja pohjattoman surullinen. Tuon aamuna otin heilurin vitriinikaapista jossa minulla on korurasia jossa heiluria säilytän. Olin jotenkin niin yksin suruni kanssa ja mitä siinä sitten aikani itkinkään ja rauhoituin jne. Kun laitoin heiluria takasin huomasin vitriinilasin sisäpuolella kyyneleen joka hitaasti valui lasia pitkin. Yksi ainoa kyynel. Olen yrittänyt miettiä että miten olisin saattanut huoneen toisella puolella itkiessäni jotenkin räväyttää kyyneleen sinne, etenkin kun kaappi oli suljettuna. Ja käteni olivat kuivat, heiluri oli kuiva, se ei voinut tulla käsistäni. Ja jos olisikin, niin kohta oli outo. Mutta mene ja tiedä.

Tulipas pitkä selostus…Innostuin hieman kertaamaan omassa mielessänikin….

Öiden tervehdys! Jälleen yksi uneton yö ja mikäpä olisikaan parempaa tekemistä kuin rekisteröityä viimein tänne. Tälle foorumille päädyin etsiessäni tietoa indigo- ja kristallilapsista sekä pohdintoja edellisistä elämistä. Voisi kai sanoa, että olen täällä myös opettelemassa tuntemaan jälleen itseni - raskaiden elämänvaiheiden myötä olen turruttanut itsestäni henkisemmän puolen lähes kymmeneksi vuodeksi. Mutta nyt näin klassisesti kolmenkympin lähestyessä (on tässä vielä muutama vuosi, mutta reilusti lähempänä ollaan kuin kahtakymmentä) olen alkanut jälleen hyväksymään näitä asioita luonnolliseksi osaksi minun elämääni. Ja myös äitini menehtyminen viime kuussa myös on ajanut näiden pohdintojen pariin.

Mutta muita faktoja minusta

Olen Jyväskylästä humanistisen koulutuksen saanut finanssialan ihminen joka kaipaa avustustyöhön tai taiteelliseen työhön tms.

Olen hieman yksinäinen susi, mutta juuri tällä hetkellä kaipaan uusia ihmisiä elämääni - lähinnä samalla tapaa ajattelevia, sillä minulla on toki rakkaita ystäviä mutta olemme hyvinkin eri planeetoilta ja siksi usein olo on orpo. Eli saa heittää yksärillä

Minulle rakkaita asioita ovat kissani joita tällä hetkellä on kolme. Olen luontoihminen joka on kahlehtinut itsensä betoniviidakkoon. Nuo rakkaat kastraattiocini ovat eräänlainen side luontoon ja eläinmaailmaan. Mutta voi että kuinka tälläkin hetkellä kaipaan vehreitä koivikoita järven rannalla...

Sielunkumppanini on tietenkin iso osa elämääni. Olemme olleet yksissä pian kymmenen vuotta. Ennen kuin tapasin hänet, olin tavannut hänet jo unessa. Kovin myrskyisää meillä on ollut ja ollut välillä lusikat jaossakin, mutta ne asiat jotka ovat ongelmiin ajaneet ovat olleet lähinnä ulkopuolelta tulevia suuria vastoinkäymisiä joita ei olla ennen viime vuosia asettaa oikeaan suhteeseen meidän juttuumme nähden.

Ja juuri tällä hetkellä yhdeksi määrittävimmäksi tekijäksi elämässäni nostan tämän maailman mitä tämäkin foorumi edustaa, luovuuden, taiteellisuuden ja intuition. Pitäisikö sanoa siis maailmankatsomus. Tämän filosofiani takia menetin viime keväänä erään ihmisen joka ei voinut hyväksyä esimerkiksi jälleensyntymä-ajatuksiani vaan tuomitsi minut hyvin rankasti. Silloin mietin, että olenko täysin hakoteillä ja olenko joutumassa helvettiin niin kuin tämä ihminen väitti. Onneksi olin vahva omassa uskossani, kuten hän oli omassaan. Emme kyenneet kompromissiin joten tiemme erosivat.

Tulipas tästä nyt sepostus, olen ollut pitkällä sairaslomalla ja en varmaankaan ole tarpeeksi päässyt sosiaalisiin kanssakäymisiin  Jos jaksoit lukea, kommentoi ihmeessä! Minä lähden tästä nyt katselemaan foorumia laajemmin ja osallistumaan jutusteluihin.

Kaikille kaunista loppuvuotta, Kuunkulta.