En ymmärrä itseäni, sillä jotenkin molemmat ovat saaneet minut otteeseensa, vaikka näen jossain määrin että ei tästä "loppuelämän" suhdetta tule, en vain pääse irti - saamattomuutta - jep - toivoa ?
Tosin tähän saattaa vaikuttaa se, että nykyinen "mieheni" (emme ole naimisissa, ei edes kihloissa, ei edes puhetta tai tekoja
) ja hänen ex ovat "parhaimmat ystävät", siitä huolimatta tai siitä syystä ex-kihlattu ei löydä itelleen sitä oikeaa. Vuosien vieriessä ja huomion edelleen olevan kiinnitettynä ex-kihlattuun (yhteisiä matkoja, illan istujaisia yms.) tunnen että annan enemmän kuin saan ja kysynkin usein - miksi annan itseäni kohdella näin? Eikö löydy sellaista miestä, joka odottaa minulta yhtä paljon/vähän kuin minä suhteessa? Itse olen exäni kanssa puheväleissä, mutta emme hakeudu toistemme kanssa tekemisiin.Tunnen sielujen sympatiaa Soul´s Adventuren kanssa

