Minun avomies on vesimies, itse olen vaaka... ja hyvin usein loukkaannun avomieheni sanoista!

Monet jutut kuulosti ihan hirveän tutuilta. Olen päätynyt siihen, että kevereiden kanssa avomieheni on oikea jees-mies eikä ikinä sano kavereilleen pahasti. Minulle kyllä tulee hyvin loukkaavaakin ja henkilökohtaista sanomista. Minä kyllä kaivan sen anteeksipyynnön esiin, vaikkei se luonnostaan tule!

Sellaisten "ilkeyskohtauksien" jälkeen aina epäilyttää, että kannattaako sellaisen kylmän vesimiehen kanssa edes olla, kun ei se kuitenkaan mitenkään erityisesti juuri minua kaipaa. Ja jos epäilyistään puhuu, se on vähän kummissaan, tajuaa jollain etäisellä tasolla ne jutut eikä se vaikuta sen käytökseen mitenkään.. En sitten tiedä onko se vesimiesmäistä vai ihan oman avomieheni erityispiirre!

Äitini myös on vesimies ja häntä ihailen valtavasti. Hän toimii järjestössä ja pelastaa maailmaa... Hänkin sanoo suoraan muttei koskaan niin pahasti kuin avomieheni. Niin.. äitini on syntynyt tammikuun lopulla, avomies helmikuun puolivälissä.

Ihana ja kiinnostava lukea teidän kokemuksistanne.

Mullakin on sellainen olo, että olen outo ymäristössäni. Minäkin olen pelastanut kastematoja.  En tunne oikein ketään, joka olisi samalla tavalla kiinnostunut henkisistä asioista kuin minä, paitsi paras opiskelijakaverini. Hän on kuitenkin mies, mikä aiheuttaa mustasukkaisuutta avomiehessäni, joten yritän pitää kaveriini tiettyä etäisyyttä. Pitäisi hoitaa asia varmasti jotenkin toisin.

Entinen paras ystäväni oli hyvin kiinnostunut samoista asioista. Katselimme yhdessä auroja, seikkailimme unimaailmoissa ja teimme ennustuksia... Meissä oli vain se ero, ettei hän uskonut hyvyyteen. Olimme hyvin tiiviisti ystäviä, mutta kun avomiehemme alkoivat viedä enemmän aikaa kuin ystävyytemme, hän laittoi välit kanssani poikki. Mikään saanut häntä muuttamaan mieltään, vaikka yritin sopia. Täydellinen luottamus särkyi ja pakotettuna kyseenalaistamaan rakkaus, joka meidän välillä oli ollut, kyseenalaistin myös kaiken, mikä meillä oli ollut yhteistä. Aloin suorittamaan opintoja ja jätin näkyjen katselemiset. Vähitellen maalauksiini alkoi kuitenkin ilmestyä aiheita, joista lopulta ymmärsin, että henkisen tien seuraaminen saa minut kärsimään.

Nyt olen tilanteessa, jossa olen aktiivisesti yrittänyt  jättää kaiken "huuhaan" taakse. En kuitenkaan voi kieltää itseäni enempää. Paluu henkiselle tielle yksin on kuitenkin vaikeaa, etenkin kun tuntuu, ettei mieheni täysin ymmärrä minua. Tarvisin tukea. Miten te olette osanneet olla rohkeasti omia itsiänne? Minllä ei vielä lie sitä iän tuomaa kypsyyttäkään..!

Oon aina ollut kiinnostunut voimaeläimistä.. Mulle ihmiset ovat aina edustaneet joitain eläimiä. Itse pidän itseäni kissana, mutten minään pikkukissana vaan lumileopardina.  Myöskin olen ajatellut, että vastakkaiset eläimet vetävät toisiaan puoleensa. Oman avomieheni ajattelen olevan hevonen!

Oli ihana lukea, että muutkin ovat tulkinneet voimaeläimien merkitystä samoin kuin minä. 

Hei Hopeatähti!

Taidan olla juttutuulella, kun takerrun nyt niin paljoon. Intuitioni kertoi minulle kysymyksiä, jotka lähetän sinulle: -Kissa on voimiensa tunnossa, mutta helposti syrjäänvetäytyjä, yksin kulkija. Kaipaatko yksinäisyyttä, irti jostakin liiasta seurasta tai huomiosta. Voiko musta väri myös olla halua piiloutua, etsiä suojaa?
Kun taas harmaja hevonen haluaa tarttua arkipäivään? Ristiriitainen olokò?

Mitäs jos juttelisit mustan pantterin kanssa.

En tiedä kuuloastaako ihan hassulta, mutta monesti, jos minun on vaikea ymmärtää jota kuta, mietin, mitä eläintä hän minulle edustaa. Sitten katson eläinkirjasta, miten sellainen eläin käyttäytyy, missä se elää jne. Olen kokenut sen hyvinkin auttavaksi!  :

Ihailen mieheni sujuvaa tapaa elää arjessa. Itsekin olen oppinut sitä häneltä. Olemme tainneet löytää toinen toistemme avulla vastakkaiset voimaeläimemme. 

Kiitos, diamond!
Yritän saada opintoja pulkkaan ja se ruskea hevonen on selvästi kaikkea sellaista. Niinpä tietenkin. Ihana kun kajsat vastata

Toisessa keskustelussa oli unissa tehdyistä astraalimatkoista. Onkos teillä sellaisia kokemuksia?

Itse yritin moista, mutta ruumiista irtaantuminen jäi aina päästä kiinni! Järki ei siis varmaan antanut myöten. Sitten kun näin unta onnistuvani, maailma ei näyttänyt siltä kuin se oikeasti näyttää: huoneessani ei ollut sininen vaan vaaleanpunainen matto jne. En siis ole todella varma onnistumisestani. Lentämisunia olen nähnyt paljonkin ja koska päivätodellisuus ja unitodellisuus eivät olleet täysin yhteneväiset, se voisi ihan hyvin olla ihan tavallinen uni.

Niihin aikoihin paras ystäväni joka asuu Englannissa väitti minun käyneen hänen luonaan kylässä öisin, mutta että olin ollut jotenkin pelottava henkiolentomainen hahmo.  Näin kyllä unia joissa vierailin hänen luonaan. Ikävöin häntä silloin.

Millä perusteella kokemukset ovat teille todelisia?

Opiskelen taidetta ja olen hyvin perehtynyt värien ja symbolien tulkintaan. Näin nyt TODELLA symbolisen unen, jonka merkitykselle  olen itse aivan sokea. 

Unessa olin valkeassa, tyhjässä tilassa. Vastaani laukkasi ruskea hevonen ja nousin vauhdista sen selkään. Olin hevosen selässä hyvin varma ja tiesin osaavani ohjata hevosta, vaikkei minulla ole lainkaan ratsastuskokemusta. Kiisimme valkeassa tilassa. Tilaan tuli sininen hevonen, joka laukkasi vielä kovempaa. Ohjasin ratsuni villiin laukkaan. Yritin saartaa sinistä hevosta. Lopulta laukkasimme villiä ympyrää enkä lopulta pystynyt erottamaan hevosia toisistaan. Pieni paniikki alkoi iskeä, mutta tunsin silti, että kontrolloin tilannetta ja hevoset tekevät juuri niinkuin tarkoitan.

Mitäs siihen sanotte?!

Ennen mummoni kuolemaa näin unta, että oli kevät,  ja pitkään sairaana ollut rakas mummoni oli taas hyvässä kunnossa. Pellon laidalla ei ollut enää pajukkoa vaan hoikkia koivuja, joita mummo rakasti. Kävelimme mummolan pellolla kyntöuria pitkin käsi kädessä. Kun olin kulkeneet koko pellon läpi, sanoi mummo: "Täällä on kaunista ja hyvä olla".

Kun heräsin, sisko istui sängyn reunalla ja kertoi mummon kuolleen yöllä.

Uni oli ihan selkeästi symbolinen ja minusta ihan äärettömän kaunis. Kerroin sen mummon muistotilaisuudessa sukulaisille. Ajattelin, että se uni tarkoitettu lohdutukseksi meille kaikille.

Näen paljon merkityksellisiä unia, mutten tiedä voiko niitä kutsua enneniksi samoin kuin tuota esimerkkiä. Enemmin ne ovat olleet aavistuksia siitä, että jollain ihmisillä eivät ole asiat hyvin tai jokin asia ei ole kohdallaan. Sanoisin ehkä ennemmin, että alitajuntani toimii mallikkaasti uien kautta.