Olen eronnut kirkosta, koska se ei ole minun juttuni. Alle kouluikäiset lapset seurasivat äitiään tässä asiassa, eli olisin antanut heidän olla kirkon jäseniä mutta se ei onnistunut. No, lapset ovat nyt minun kanssani eronneet tuosta instituutiosta.
Minulla on oma tapani uskoa, mutta se ei pohjaudu raamattuun, ei ainakaan sellaisena kuin me sen opimme koulussa tuntemaan. Olisi yleensäkin mielenkiintoista ymmärtää ja päästä lukemaan alkuperäistä tekstiä - väitetäänhän esim. lepopäivän pyhittämisen tarkoittaneen alun perin sitä, että ihmisen tulee rauhoittua, mennä itseensä ja etsiä jumaluutta itsestään. En siis usko siihen kirjaan sen enempää kuin Kalevalaan.
Lapset ovat osittain käyneet päiväkodissa pyhäkoulun, ja koulussa tulee kristillisten juhlien (joulu, pääsiäinen) myötä esille raamatullisia asioita. He sanovat minulle uskovansa, ja se on puolestani ok. Kysyn silti monesti, onko puhuttu muiden uskontojen keulahahmoista, ihan vain pitääkseni yllä ajatusta että onhan maailmassa muitakin jotka uskovat olevansa ihan yhtä oikeassa kuin kristityt...
Kirkolla on tärkeä paikkansa yhteiskunnassa avustustoimijana ja henkisenä tukijana, mutta vastustan uskontojen pakkosyöttöä esim. kouluissa ja päiväkodeissa. Moni ei varmaan ajattelekaan, miten 3-6-vuotiaille lapsille kerrotaan raamatun tarinat täytenä totena, ja pieni lapsihan uskoo. Siinä syntyvät vahvat juuret tapakristitylle.