Mulla on kanssa ollut vastaavaa kokemusta, aistin toisista ihmisistä todella voimakkaasti mielialaa, siis vaikka toinen ei ollut edes samassa kaupungissa kuin minä. Siinä elämätilanteessa oli muutenkin rankkaa ja astimukset pääasiassa negatiivisia (surua, pelkoa). Tunsin ihmisten hädän voimakkaasti. Koin tämän aistimisen jotenkin kovin kuormittavaksi, koska oma elämäni vaati silloin paljon. Nyt aistimukset ovat vähentyneet ja muuttuneet rakkaudellisemmaksi. Olin tyytyväinen vähenemiseen, koska koin ettei minulla ole lupaa tai halua "urkkia" toisten tunnetiloja.
Monesti menin itse ihan sekaisin esim. aistiessani valtavan surun ja hädän lapsesta. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että minua valmisteltiin kohtaamaan käytännön elämässä tämä tilanne.
Omalla kohdallani pidin tätä siirtymävaiheena ja ehkä jonain päivänä minulla on jotain käyttöä tälle taidolle. Nyt se on suurimman osaa aikaa poissa käytöstä, tosin itse en edelleenkään tietoisesti sitä osaa hallita