Näytä kirjoitukset
Sivuja: 1 ... 11 12 [13] 14
181  Muita keskusteluaiheita / Selvänäkö ja ennustukset / Vs: "Maailmanlopun" vuokaavio? : 24.03.2014 14:15:17
Sodan oikeutusta on pohdittu jo ainakin pari tuhatta vuotta, ja nykyisin yhä enemmän myös sotien syitä. Demokraattisilla valtioilla ei ole ollut tapana hyökätä toistensa kimppuun, kun taas diktatuureissa ja monarkioissa se tuntuu olevan enemmänkin sääntö. Tutkijoiden mukaan tulevaisuudessa sotia aiheuttaa yhä enemmän puute luonnonvaroista. Ihminen on eräs harvoista eläimistä jotka sotivat, vain simpansseilla on samankaltaista käyttäytymistä. Vaikka ihmisellä onkin kyky päättää olla sotimatta, usein näyttää kuitenkin siltä että sotaan "ajaudutaan" vaikka yksikään osapuoli ei sitä toivo (ainakaan virallisissa puheissa). Samoin esim. USA:n motiiveja Irakin sodassa on epäilty. Mikä tai kuka sotia ja konflikteja aiheuttaa?
Liikakansoitusta tosin on pyritty ehkäisemään, mutta tähän mennessä aika huonolla menestyksellä. Luonnonvarojen loppuminen on ollut tiedossa jo ainakin 1980-luvulta lähtien mutta toistaiseksi tilanne on vaan entisestään huonontunut. Ihmiskunnassa epäilemättä vaikuttaa mekanismeja joita eläinkunnassa ei, mutta kuinka hyvin ne ovat meidän hallinnassamme? Useinkin tiedetään mitä pitäisi tehdä, mutta kuitenkin tehdään jotain ihan muuta.
182  Tervetuloa, aloita täältä. Myös ohjeet ja ongelmien ratkaisut! / Uudet käyttäjät / Vs: Hei kaikille! : 24.03.2014 00:39:06
Minä löysin vasta antikvaarista uudehkon kirjan nimeltä "Astrologiset syklit ja elämänhallinta: Elämän tähtihetket syklien valossa". Epäilyttävästä nimestään huolimatta tuo vaikuttaisi olevan ihan hyödyllinen käsikirja ainakin aloittelijalle, koska tuosta löytyy kaikki transiitit, sekä hitaiden planeettojen syklit. Sopii siis ennustavaan astrologiaan. Ennestään on omassa hyllyssä vain yksi kuuhoroskooppikirja. Syntymäkartta kiinnostaa tietysti, mutta haluan myös oppia tutkailemaan hieman, mitä on luvassa.
183  Tervetuloa, aloita täältä. Myös ohjeet ja ongelmien ratkaisut! / Uudet käyttäjät / Vs: Hei kaikille! : 23.03.2014 20:49:50
Joo, kyllä tämä aina Facebookin voittaa. Smiley Itselläni sama tilanne, eli vasta aktivoitunut täällä foorumilla. Ja minulla myös Asc ja Kuu skorpionissa, mutta aurinko oinaassa. Ja lähestyn neljääkymppiä vielä nopeammin kuin sinä. Grin
184  Astro special / Julkkiskartat / Vs: Vladimir Putin : 23.03.2014 17:54:41
Putinilla on Vaa'assa  aurinko merkurius saturnus ja  neptunus. Vaa'an merkissä tapahtuu kuunpimennys 15.4.
Olisiko sillä jotain vaikutuksia...?
185  Astro special / Ennustava astrologia / Vs: Pluton transiitit : 23.03.2014 15:14:41
Thema, skorpioni nousuisillahan on myös tr. Saturnus ollut jo pidemmän aikaa lähellä ASC:tä tai 1. huoneessa, joten tekee myös sinun  kuu:si jossain vaiheessa yhtymää. Vaikuttaa tunnepuoleen vahvasti ja levätä pitäisi riittävästi.
Neitsyt MC:lle on tullut tai tulee  neptunus oppositio ja Ic:lle yhtymä, joten vaikuttaa uraan ja kotiasioihin jollain tapaa.
Ja jos  aurinko on Oinas tulee Uranus yhtymään. Jotain yllättäviä juttuja?
Joten isoja transiitteja on menossa tai tuloillaan kokoajan. Oma kohtaista kokemusta on...huokaus Sad Shocked Tongue Undecided

Huh.., se Saturnus Yhtymä Kuu oli minulla 25.10.2013. Kymmenen päivää ennen sitä jouduin lopettamaan työt, koska polvet rasittui liikaa. Eikös Saturnus liity luustoon ja sairauksiin? Tuo taisi juuri olla se transitti josta mainitsin. Neptunuksen transiitit varmaan ennustaa nekin muuttoa ja uutta työtä (opukseni mukaan "moni asia voi päättyä jokapäiväisessä elämässäsi). Sinänsä en pelkää Neptunuksen transiitteja, ne on minun elämässäni yleensä liittyneet henkisten näköalojen avartumiseen...
Uranus Yhtymä Aurinko tulee vasta 15.5.2015. Eli on aikaa varautua, mitä sitten Uranuksella onkin repussa mukanaan. Muutoksia ilmeisesti tulossa, mutta niitä minun elämässäni yleensä on muutenkin. Rahaa ja parisuhdetta ei ole, joten ainoa mihin voi kolahtaa on terveys. Pitänee ajella sitten hyvin varovasti motskarilla (ja muulloinkin).

Kiitos vastauksista!
186  Astro special / Ennustava astrologia / Vs: Pluton transiitit : 23.03.2014 01:24:26
Minulla on ollut jo vuoden menossa  pluto aspect_sex kuu ja jatkuu vielä tämän vuoden. Erään opuksen mukaan tarkoittaisi rakentavaa yhteistyötä, etenkin naisten kanssa ja perheessä. Turhat tavarat olisi myös hyvä hävittää. Tosin tuolla luulisi olevan jotain syvällisempiäkin vaikutuksia..?!
Olen nousumerkiltäni skorpioni (jota siis hallitsee Pluto), ja radix-kartallani kuu on skorpionissa, huoneessa 1. Mitenhän se vaikuttaa asiaan? Sinänsä on pitänyt paikkansa, että olen tosiaan tehnyt yhteistyötä musiikin alalla erään naisen kanssa viime syksystä lähtien. Joku mainitsi myös sairaudet..? Tämän kevään aikana olen saanut vuosia vanhan vaivan jo lähes täysin paranemaan homeopatialla... liittyneekö sekin Plutoon? Syksyllä jouduin lopettamaan työt, mutta siihen liittyi silloin eräs toinenkin transiitti. Nyt olisin valmis muuttamaan työn vuoksi vaikka kauemmaskin. Muutenkin tuntuu siltä että olisi jo aika vaihtaa maisemaa. Cool
187  Muita keskusteluaiheita / Selvänäkö ja ennustukset / Vs: "Maailmanlopun" vuokaavio? : 21.03.2014 23:09:31
Anthony Louis – Astrology & Tarot Blog: The Uranus-Pluto Square of April 2014
http://tonylouis.wordpress.com/2014/02/21/the-uranus-pluto-square-of-april-2014/

Risti on siis tarkimmillaan 21.4.2014. Tätä ennen on aiemmin mainitun kuu-tetradin ensimmäinen pimennys, 15. huhtikuuta ( kuu vaaka), joka on samalla juutalaisten pääsiäisen eli Pesahin 1. päivä (Nisán-kuun 15.). Sitä seuraa auringonpimennys 29. huhtikuuta.

Ehkä joku paremmin astrologiaa taitava osaa näitä kommentoida..? Mikähän vaikutus mahtaa olla Suomeen? Riippuen huonejaosta, Uranus on Suomen natal-kartalla 21.4. huoneessa 11 tai 12.

188  Muita keskusteluaiheita / Selvänäkö ja ennustukset / Vs: Nostradamus: century 10, Q 72 (osa 1) : 21.03.2014 20:20:27
En osaa sanoa miten se "taivaalta" liittyisi Putiniin, enkä muutenkaan ole noihin ennustuksiin kovinkaan syvällisesti perehtynyt. Välillä kaivelen noita tulkintoja netistä, jos jotain merkittävää on tapahtunut. Kun en osaa vanhaa ranskaa tai uuttakaan, niin minun on turha tuhlata aikaa noihin sen enempää.  :Smiley Mutta noinkin sitä viimeistä lausetta on tulkittu.

189  Muita keskusteluaiheita / Selvänäkö ja ennustukset / Vs: "Maailmanlopun" vuokaavio? : 21.03.2014 14:59:36
Kiina ja Venäjä kasvattivat puolustusmenojaan - länsi vähensi
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1365988731864

Venäjä (Putin) käyttää hyväkseen EU:n ja USA:n heikkoutta. Muistui mieleen tämä uutinen 30.10.2011:

"Eurooppa sotii 2018: Daily Mailin kolumnisti Dominic Sandbrook kuvailee Euroopan romahduksen."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011103014666656_ul.shtml


190  Muita keskusteluaiheita / Selvänäkö ja ennustukset / Vs: Jeesus tulee? Oletko valmis? : 18.03.2014 18:36:26
Pari kiinnostavaa juttua aiheeseen liittyen:

http://www.bibleguidance.co.za/Finnisharticles/23%20Temple-Fin.htm

Eräs toinen juutalainen rabbi, Judah Ben Samuel, profetoi, että kymmenen 50-vuotista riemuvuosijaksoa kuluisi ajasta, jolloin turkkilaiset miehittäisivät Jerusalemin. Artikkelissa, The prophecy of Jubilees by Rabbi Judah Ben Samuel (www.wopular.com/prophecy-jubilees-rabbi-judah-ben-samuel) G. Nicoletta (Tammikuu 02, 2010) sanoo muun muassa seuraavaa:
“Rabbi Judah Ben Samuel oli johtava talmudilainen oppinut Saksassa. Juuri ennen kuolemaansa vuonna 1217 hän profetoi, että ottomaaniturkkilaiset hallitsisivat Jerusalemin pyhää kaupunkia kahdeksan riemuvuotta.  Se tekee 400 vuotta (8X50). Ottomaaniturkkilaiset todella ottivat Jerusalemin valvontaansa 300 vuotta rabbin kuoleman jälkeen vuonna 1517 ja profetian mukaisesti menettivät Jerusalemin 400 vuotta myöhemmin vuonna 1917. Oli ensimmäinen maailmansota, kun brittiläinen kenraali Edmund Allenby vuonna 1917 käveli Jerusalemiin Hanukan aikana ampumatta laukaustakaan. Tämän ajoittuminen pyhäpäivään ja se helppous, jolla se tapahtui, todella tekevät tämän historian hetken äärimmäisen merkittäväksi... Rabbi jatkoi sitten sanoen, että kahdeksan riemuvuoden jälkeen yhdeksäntenä riemuvuonna Jerusalem olisi ei-kenenkään maata, mitä se oli vuodesta 1917 vuoden 1967 kuuden päivän sotaan saakka. Sitten rabbin profetia ilmoitti, että Israel valvoisi Jerusalemia yhdeksännen riemuvuoden ajan ja sitten alkaisivat messiaaniset lopunajat. Se veisi ajassa vuoteen 2017.”

Toinen tärkeä uskonnollinen tapahtuma on vuodesta 2005 jatkunut kuuluisan Hurva'n synagoogan jälleenrakentaminen Jerusalemissa. Tämä synagooga on nyt valmis ja vihitään maaliskuun 15. päivänä 2010. Maaliskuun 16. päivänä ilmoitetaan suunnitelmista Kolmannen Temppelin jälleenrakentamiseksi – kaksi viikkoa ennen tämän vuoden Pääsiäistä ja pääsiäiskaritsan uudistettua uhria.
Vilna Gaon, rabbi 18. vuosisadalla, profetoi, että kun Hurva'n synagooga rakennetaan kolmannen kerran, niin Kolmannen Temppelin rakentaminen alkaa. Tämän suurenmoisen synagoogan  viimeinen tuho tapahtui Jordanian armeijan käsissä Israelin itsenäisyyssodan aikana vuonna 1948. Se oli raunioina monet vuodet, mutta on nyt jälleenrakennettu. Verkkosivut  http://www.haaretz.com/  julkaisi artikkelin otsikolla: “If the Vilna Gaon was right, the Third Temple is on its way.” Kaikki maaliskuulle 2010 ajoitetut tapahtumat ovat nostattaneet  suuria odotuksia ortodoksijuutalaisten keskuudessa, että Messias tulee ja että temppeli jälleenrakennetaan pian.

Wikipedian artikkeli Hurvan synagogasta: http://en.wikipedia.org/wiki/Hurva_Synagogue
191  Astro special / Astro special / Vs: Oinaan vuosi 2014 : 18.03.2014 09:54:57
Liittyyköhän muutto jotenkin oinaiden elämään nyt keväällä? Oinas-kaverini on juuri muuttamassa, ja itselleni saattaa tulla muutto eteen piankin, jos sopiva työpaikka löytyy. Vasta viikko sitten toinen oinas-kaverini kysyi minua eräälle hänen kaverilleen muuttoavuksi.  Huh
Itselläni on joulukuusta lähtien ollut useita hitaiden planeettojen transiitteja: pluto aspect_sex kuu, uranus aspect_tri neptunus, neptunus aspect_tri asc ja neptunus aspect_con jupiter.
Monikin projekti lähti vauhdilla käyntiin tammi-helmikuussa, mutta sitten kaikki jumittui paikalleen maaliskuun alussa kun mars lähti perääntymään. Mutta se ei ole aiheuttanut ärtymystä ihmeemmin, vaan tuntuu siltä että hieman pitikin pakittaa ja katsoa asioita tarkemmin.
192  Muita keskusteluaiheita / Selvänäkö ja ennustukset / Vs: Nostradamus: century 10, Q 72 (osa 1) : 16.03.2014 14:56:47
"The year 1999, seventh month, [or simply "sept"]
From the sky will come a great King of Terror.
To bring back to life the great King of the Mongols,
Before and after Mars to reign by good luck."

Terrorin kuningas on yhdistetty myös Vladimir Putiniin, eikä ehkä aivan huonoilla perusteilla. Putin nousi Venäjän pääministeriksi elokuussa 1999. Jeltsin jätti yllättäen presidentin toimensa terveydellisistä syistä välittömästi 31. joulukuuta 1999 pitämänsä televisiopuheen jälkeen. Tällöin Vladimir Putinista tuli lain mukaan virkaa tekevä presidentti. "Great king of the mongols" sopii myös hyvin: Nimi "Putin" on mahdollisesti sukua Tverin alueella tunnetulle klaani-nimelle "Putianin", jossa tapauksessa Putin on sukua kaikille Euroopan kuninkaallisille.
Mutta mitä tarkoittaa että hän "hallitsee ennen ja jälkeen Marsin"? Putin on ollut presidenttinä kolme kertaa: ensin 1999-2004-2008. 8. toukokuuta 2008 hänet nimitettiin jälleen pääministeriksi. Elokuussa 2008 käytiin lyhyt Venäjän-Georgian sota. 7. toukokuuta 2012 hänet valittiin jälleen presidentiksi. Jos siis Mars viittaa sotaan, Putin on hallinnut "ennen ja jälkeen Marsin".
193  Muita keskusteluaiheita / Selvänäkö ja ennustukset / Vs: "Maailmanlopun" vuokaavio? : 16.03.2014 12:36:59
Pavel Globan ennustus tuossa jo aiemmin mainittiinkin. Toinen asiaan liittyvä kiinnostava ilmiö ovat ns. verikuut, jolla tarkoitetaan (John Hageen mukaan) neljää peräkkäistä täydellistä kuunpimennystä joiden välissä ei ole osittaisia kuunpimennyksiä. Tällainen tetradi sattuu vuosille 2014-2015, jolloin ne kaikki osuvat juutalaisten juhlapyhien aikaan (jotka määräytyvät täysikuiden perusteella). Näin on käynyt viimeisen kahdentuhannen vuoden aikana kaikkiaan kahdeksan kertaa, viimeisimmät vuosina 1967-1968, 1949-1950 ja 1493-1494. Näinä vuosina on sattunut aina jotain merkittävää juutalaisten kannalta: 1967 kuuden päivän sota, 1948 Israelin itsenäistyminen ja 1493 juutalaisten karkotus Espanjasta. Venäjä puolestaan on eskatologiassa yhdistetty mm. Hesekielin profetioissa mainittuun Magogin valtakuntaan, joka hyökkää Israeliin.
194  Astro special / Ennustava astrologia / Vs: Luovuus : 10.10.2013 19:16:26
Hmm.. nopeus ja intuitio ovat vamasti eräitä avainsanoja kun minun luonteestani puhutaan Smiley
195  Astro special / Ennustava astrologia / Vs: Luovuus : 10.10.2013 14:24:49
Ok, kiitos vastauksesta Smiley Täytyypä alkaa testailemaan.
Sivuja: 1 ... 11 12 [13] 14