Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: isoveli näki tismalleen saman unen!  (Luettu 3115 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
ville3
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 36



Profiili
« : 13.11.2007 11:29:57 »

hassua kyllä mutta isoveljeni näki muutama vuosi sitten aivan saman unen kuin minäkin. aamulla kertoessani untani veljeni alkoi kertomaan omaansa ja tajusin hänen nähneen samaa unta! oli ihmeellistä kuinka osasin jatkaa veljeni kertomusta ja päinvastoin. kuinka ihmeessä tämä on mahdollista? ihmettelimme itsekin ihan äimänä. uni meni jokseenkin näin: olimme molemmat kotona ja minä ja veljeni astelimme pirttiin, eli kotimme suurimpaan huoneeseen. ei siis semmoiseen vanhanajan pirttiin. näimme ikkunan edessä vastakkaisessa nurkassa seisovan pitkän vaalean naisen joka hymyili. hänellä oli todella mukava ja rauhallinen persoona. hän näytti meille pirtin seinän vieressä olevan käytävän joka kulkisi talomme toiseen päätyyn seinää pitkin, mutta niin että se oli talon sisällä. ohitimme ikkunatkin ilman että näimme sillä seinällä niitä ollenkaan. päädyimme toiseen päähän taloa ja juoksimme keittiöön jossa ikkunoista näki ulos, vaikka edessä olisi pitänyt olla se käytävä jossa kävelimme. keittiö on siis pirtin ja huoneeni välissä. kuka se ihmeellinen naishahmo oli? osaako kukaan kertoa?
tallennettu

nouseva vaaka, aurinko jousimiehessä, kuu skorpparissa, merkurius jousimiehessä, venus kauriissa, mars skorpparissa, käärme, saarni sekä keltainen itsevallitseva tähti.
meruska
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 651


Profiili
« Vastaus #1 : 13.11.2007 15:37:29 »

Teillä on yhteinen suojelus/ohjaava enkeli.(?) Ja käytävän merkitys on jostain yhteisestä tehtävästä/oppiläksystä?

Mietikää yhdessä mutta älkää pohtiko liikaa. Antakaa mennä elämän normaalilla painollaan sitä kummemin analysoimatta. Teistä huolehditaan kyllä ja palaatte aina takaisin kodin lämpöön.
tallennettu

Taivasta katsellen ja ihmetellen
Riitta
Astroholisti
*****
Viestejä: 2899



Profiili
« Vastaus #2 : 13.11.2007 20:27:45 »

Mielestani tama unesi symbolisoi suojelusenkelia-joka on tullut teidan luokse jostain syysta(onko teille tapahtunut jotain?)viela kun molemmat teista naitte saman unen. Keittio ja ikkunat tuovat hyvia asioita tulevaisuudessa-keittio heijastaa kodin lampoa ja ikkunat avarakatseisuutta ja mita naitte ikkunoista?
tallennettu
ville3
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 36



Profiili
« Vastaus #3 : 14.11.2007 10:38:22 »

emme paljoa ikkunoista katselleet mutta niistä tuli normaalin kesäpäivän valoa. en muista enää tapahtuiko meille mitään yhteistä silloin, mutta sen naisen kasvot upposivat mieleeni kuin satoja tonneja painava Titanic. ja se nainen oli niin vaalea ja miltei hohtava. vau se oli upea näky.
tallennettu

nouseva vaaka, aurinko jousimiehessä, kuu skorpparissa, merkurius jousimiehessä, venus kauriissa, mars skorpparissa, käärme, saarni sekä keltainen itsevallitseva tähti.
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: