Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Tärkeä uni, jonka merkitystä en osaa selvittää  (Luettu 5828 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Ebenia
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 1497



Profiili WWW
« : 16.04.2007 22:27:31 »

Tämä uni on hyvin merkittävä, se on pyörinyt päässäni pitkään ja minusta tuntuu, että se antaa vastauksen minua vaivanneisiin kysymyksiin, jos vain osaa tulkita sen oikein. Nyt olen kuitenkin sekaisin sen suhteen miten tämä pitää tulkita.

Uni liittyy vahvasti siihen, että olen nyt huonoissa väleissä parhaimman ystäväni kanssa ja tuntuu että tämä uni antaa jonkinlaista selvennystä asiaan.

---
Unessa olin tämän ystäväni talossa viettämässä ylioppilasjuhliani. Äitini oli keittiössä asettelemassa pöydälle ruokia, joista osa oli saamiani lahjoja - esimerkiksi olin saanut yhdeltä sukulaiseltani lahjaksi riisi-maissi-salaatin, ja olin hyvin pettynyt kuinka vähän minusta välitettiin, kun noin merkityksetön lahja annettiin. Äitini näytti myös surulliselta asetellessaan lahjoja ja ymmärsi kyllä mitä tarkoitin, muttei sanonut mitään.

Serkkutyttöni tuli yhtäkkiä ja vei minut yläkertaan katsomaan heidän perheeltään saamaani lahjaa: Lord of the rings - kuuntelukasetti. Menimme ystäväni huoneeseen ja etsimme lahjaa ja huomasin, että ystäväni oli yrittänyt piilottaa lahjani hänen omaan cd-hyllyynsä jotta en löytäisi sitä. Ystäväni oli tavallaan jotenkin paikalla (mutta kuitenkaan ei) ja vaikutti häpeilevältä löytäessäni lahjani. Otin kuuntelucd:n enkä sanonut mitään. Serkkutyttöni vei minut katsomaan lisää lahjojani: olin saanut eläimiä lahjaksi. Yhdessä lasisessa terraariossa oli kaksi käärmettä ja toisessa muovisessa, puruja täynnä olevassa jyrsijänhäkissä oli iloista 7 kissanpentua (mustaa, valkoista ja hieman ruskeaa kaikissa) ja yksi punaruskea tappavan myrkyllinen hämähäkki. Mietin mitä ihmettä tuo hämähäkki teki kissojen kanssa ja miten ne kissat pärjäsivät samassa häkissä, mutta iloisesti ne möyrysivät purussa ja hämähäkki kaivautui purujen sekaan. Käärmeitä en pelännyt yhtään (vaikka tosielämässä pelkään), mutta hämähäkki aiheutti minussa järkyttävää pelkoa, enkä ymmärtänyt kuka on sellaisen lahjan minulle halunnut antaa.

Yhtäkkiä olimme juhlijoiden kanssa pihalla (viralliset juhlat olivat jo ohi) ja tutustuimme uusiin eläimiini. Kaikki muut pitivät karvaista hämähäkkiä kädessä, mutta minä en halunnut. Sitten äitini yhtäkkiä laittoi hämähäkin hiuksiini ja sanoi että minun pitää totutella uuteen eläimeeni. Lyyhistyin maahan ja olin kauhusta kankeana, kun hämähäkki käveli tukassani. Äitini yritti ottaa sitä pois, mutta pelkäsi että se pistää minua jos ei saa otettua sitä. Lopulta se saatiin pois ja hämähäkki karkasi. Lähdin etsimään hämähäkkiä ja se sinkoili joka paikassa ja välillä tunsin kehollani väreitä ja luulin sen kävelevän siinä, mutta aina kun olin "nappaamassa" sitä keholtani, huomasinkin että se oli joku rupi jota olin luullut hämähäkiksi. Kauhun hetkien jälkeen sain hämähäkin takaisin jyrsijähäkkiin kissojen sekaan.

Yhtäkkiä huomasin, että rakas koirani on naapurissa (olen oikeastikin asunut siinä talossa, mutta nyt olen muutanut pois) ja siellä naapurissa on valtoimenaan pieniä hämähäkin poikasia, jotka voivat tehdä pahaa koiralleni. Olin juoksemassa naapuriin, kunnes tajusin ystäväni talon eteisessä, että se talo ei ole minun enkä voi juosta sinne noin vaan, vaan minun on kysyttävä lupa naapureilta, enkä halua häiritä heitä noin vain. Mietin silti miten rakas koirani on joutunut sinne ja pelkäsin että sille sattuu jotain - aivan kuin osa minusta olisi ollut siellä toisessa talossa.

Päätin sitten mennä puhdistamaan sitä hämähäkki-kissa- puru -terraariota veljeni kanssa, jotta niillä kissoilla olisi enemmän tilaa siellä häkissä ja menimme alakerran pieneen vessaan puhdistamaan sitä.
---

Ongelmani on seuraava: Olen unessa ystäväni talossa, ja talohan kuvaa ihmistä itseään - olenko siis ystäväni "sisässä" tässä unessa? Entä mitä se tarkoittaa, että olen juoksemassa taloon (eli jonkun "sisään"), ja yhtäkkiä tajuankin ettei se ole omani enkä voi hallita sitä milloin menen sinne ja siellä talossa on kuitenkin jotain "minua"? Entä mitä se tarkoittaa, että minä olen koditon unessa - naapuritalo ei ole minun, mutta ei myöskään se talo missä juhlin?

Entä tuo hämähäkki ja käärme ja kissa? Miksi pelkäsin hämähäkkiä, mutta en kahta käärmettä ja miksi kissat ovat mukana kuvioissa?

Varoitetaanko minua jostain?


tallennettu

Aurinko, Merkurius, Neptunus - Kauris
Nousu - Härkä
Kuu - Rapu
Mars, Pluto - Skorpioni
Venus - Vesimies
Jupiter - Oinas
Saturnus, Uranus - Jousimies

http://www.youtube.com/Ebenia
nikki
Astroholisti
*****
Viestejä: 6585


Profiili WWW
« Vastaus #1 : 17.04.2007 00:02:01 »

käytä Pallastasi ja lue tarina Arakhnesta..
hämähäkki "kutoo verkkoa kahdeksalla jalallaan",
monistaa elämänkukkaa,
ja katsoo teostaan kahdeksalla silmällään koska ei voi kääntää päätään,
ja eikös vain luonto olekin täynnänsä pyhää geometriaa..

äiti-velho-neitsyt
naisenergiaa eläimissä,lasin takana?
äitiäsikö pelkäät vaiko lisääntymistä?
tallennettu
Ebenia
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 1497



Profiili WWW
« Vastaus #2 : 17.04.2007 01:19:40 »

Kiitos Nikki vinkistä. Aion lukea noita ehdottomasti.

Hmm, minun suhteeni äitiini on kyllä todella lämmin ja hyvä, enkä oikeastaan pelkää muuta kuin että menetän hänet - mikä on tietenkin luonnollista.

Enemmän ajattelin, että kertooko tämä minusta ja ystävästäni. Hänen talossaan kuitenkin olin koko unen ajan ja hänen "olemuksensa" oli läsnä koko ajan. Lisäksi olemme nyt riidoissa, joten luulisin että tämä jotenkin kuvaisi suhdettani häneen. Että kuvaisiko tuo hämähäkki sitten häntä...jossain sanottiin että hämäkki kuvaisi naista jonka rakkaus tukahduttaa tms. Pitäisi ystäväni kohdalla paikkansa...

Kuitenkin on epäselvää mitä nuo talot oikein tarkoittavat.
tallennettu

Aurinko, Merkurius, Neptunus - Kauris
Nousu - Härkä
Kuu - Rapu
Mars, Pluto - Skorpioni
Venus - Vesimies
Jupiter - Oinas
Saturnus, Uranus - Jousimies

http://www.youtube.com/Ebenia
Raven79
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 93



Profiili
« Vastaus #3 : 17.04.2007 01:36:07 »

hmm.Kuulostaa minusta kovinkin ahdistavalta...
Oletko äitisi kanssa hyvissä väleissä?? (vaikka harvoin unet viestivät asioista suoraan, ehkä joskus???) tuntuu että taistelet kovasti jotakin vastaan. asiat liittyvät varmasti osin ystävääsi,mutta  onko elämässäsi jokin muukin asia sekaisin? oletko epävarma myös suhteestasi johonkuhun toiseen läheiseen ihmiseen??--->pelkäätkö ettet saa tarvitsemaasi apua asioiden setvimiseen?? Olet ilmeisesti hyvin pettynyt ystäväsi käytökseen? Luulen että olet ansassa omassa itsessäsi, sitä kuvaisivat talo ja myöskin häkki jossa ovat kissat(ehkäpä ne kuvaavat sinua itseäsi)sekä hämähäkki(joka kuvaisi ystävääsi)
Unen perusteella koet nyt paljon epäonnistumisia ja erilaisia pelkoja, koet epävarmuutta siitä miksi välisi ovat ystävääsi huonot?? Teitkö itse jotakin väärää?? Vai pettikö ystäväsi luottamuksesi pahasti?? Ehkäpä pelkosi ystäväsi menettämista kohtaan ovat turhia ja vain harhaa kuten hämähäkki joka muuttuukin ruveksi.. Kenties saisitte välinne korjattua kun aika parantaisi haavat. Unesi kertoo mielestäni myös siitä että ystäväsi ja sinä olette kokeneet paljon yhdessä ja ystäväsi on osa sinua(kuvaa koirasi ja naapuritalo ja ystäväsi siellä)
voi olla että kaikki meni metsään ja tekstini oli todella sekavaa... en oikein hallitse ajatuksen juoksuani tähän aikaan....
Toivottavasti tuli edes jotain apua...
tallennettu

aurinko, merkurius ja venus neitsyessä
nousu skorpioni
kuu ja mars ravussa
Raven79
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 93



Profiili
« Vastaus #4 : 17.04.2007 01:37:44 »

aah... näköjään olit, kirjoittaessani äskeistä, pohtinut itse samoja asioita....
tallennettu

aurinko, merkurius ja venus neitsyessä
nousu skorpioni
kuu ja mars ravussa
Ebenia
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 1497



Profiili WWW
« Vastaus #5 : 17.04.2007 12:05:39 »

Raven79, olet enemmän oikeilla jäljillä kuin kuvitteletkaan!

Tilanne on todella siis se, että ystäväni on minut pettänyt ja ikään kuin harkitsen onko tämän kaiken suodattaminen ystävyytemme arvoista ja voinko luottaa häneen koskaan enää. Ongelma on tosissaan nyt se, että ystäväni on nyt sekoittanut pääni syyllistämällä minuakin ties mistä ja olen aivan sekaisin itsekin. En tiedä mitä minun pitäisi tämän suhteen kanssa tehdä. Tavallaan olemme kasvaneet yhteen - mutta toisaalta tuntuu että se rajoittaa minua liikaa ja nyt hän vielä petti minut. Onhan ystävyytemme todella ollut pitkä - nyt mietinkin onko se kaikki ollut vain illuusiota, kun pahimmalla hetkellä en saakaan mitään apua häneltä ja hän tietoisesti valitsee sen tien.

Jotenkin vain tuli sellainen tunne, että tuossa unessa olisi jotenkin varoitettu hänestä (tuo cd:n varastaminen, hämähäkki, käärmeet (jotka ovat hänen sisässään peitossa, hänen talossaan)), mutta en sitten tiedä.

Kiitos neuvoista, lisää otetaan vastaan. Kuten sanoin, olen sekaisin tilanteen kanssa. Mikä tahansa neuvo tai "näky" tms. voi ohjata minua oikealle tielle...
tallennettu

Aurinko, Merkurius, Neptunus - Kauris
Nousu - Härkä
Kuu - Rapu
Mars, Pluto - Skorpioni
Venus - Vesimies
Jupiter - Oinas
Saturnus, Uranus - Jousimies

http://www.youtube.com/Ebenia
Riitta
Astroholisti
*****
Viestejä: 2899



Profiili
« Vastaus #6 : 18.04.2007 14:13:37 »

Kaarme on ollut itsellanikin ilkeiden juorujen ja PETOLLISUUDEN symboli.
tallennettu
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: