Sivuja: [1] 2 3
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Kissan lääkityksestä...  (Luettu 17095 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Rakkauden enkeli
Vieras
« : 09.05.2007 10:48:22 »

Nyt olen täällä hieman "huuli pyöreenä" ja kahden vaiheilla miettinyt että onko noista eläinlääkärin Eetu kissalle määräämistä lääkkeistä vastaavaa hyötyä? Tarvitseeko Eetu niitä todella? idiot2 Nimittäin koen Eetun kovasti vastustavan niitä ja hangoittelee niin hirmusti vastaan kun yritän niitä antaa. Samoin intuitioni "ääni" vastustaa niitä myös kovin. Sitten kun olen hänelle "energiaparannusta" antanut, niin sillä on selkeästi ollut vaikutuksia, se on auttanut. Eli tarvitseekohan niitä lääkkeitä enää? Olen miettinyt onko enemmänkin vain kiusaamista kuin auttamista tunkea kolme kertaa päivässä  koko loppuelämänsä ajan Eetulle lääkkeitä joita ei selvästikään halua?

Ei edes vaikuta herra sairaalta enää juuri lainkaan.  angel Eetu on saanut niitä lääkkeitä (ne mitä olen saanut menemään) nyt vasta muutaman päivän, enkä usko että ne ovat edes kerenneet mitenkään merkittävästi vaikuttaa. Eetu on silti jo silminnähden piristynyt ja ruokahalu palautunut. Kaiken lisäksi piristymistä tapahtui jo heti kotiin päästyään ennen yhtäkään lääkettä, kun minä häntä "parantelin" ja viereeni vaati päästä nukkumaankin.

Nyt sitten kokeilin että en antanut Eetulle eilen yhtään lääkettä ja hän on vieläkin paremmassa kunnossa ja ruokahalukin kasvanut entisestään. Sitten kuitenkin pohdituttaa, että uskallanko noin vain radikaalisti jättää ne lääkkeet pois, mitä jos olenkin väärässä ja Eetun olo huononee? Toisaalta voisinhan sitä seurata muutaman päivän lääkkeitä antamatta että huononeeko Eetun tila vai ei... Jos huononee, niin sittenhän voisin jatkaa lääkitystä...

Mietin muutenkin tuota Eetun todettua sydänvikaa, että onko se todella sellainen joka vaati lääkitystä, kun niitä on sellaisiakin joihin ei välttämättä tarvitse kun ovat niin lieviä. Kun ei ole vielä aikaisemmin edes mitenkään oireillut. Mietin myös sitä, että miksi Eetulle niin yllättäin ykskaks tuli niitä oireita? Mietin mistä kaikki johtuu? Onko Eetu mahdollisesti sairastunut exäni kanssa eroamisesta? Ilahtuu aina silminnähden kun exä vierailee meillä ja kerran meni ovelle exäni perään maukumaan, kun hän lähti pois. Olimmehan kuitenkin koko Eetun tähän astisen elämän olleet yhdessä. sydänsuruistako muutoksia sydämessä? Eetu on kyllä aina reagoinut vahvasti kaikenlaisiin muutoksiin. Mietin myös miksi Eetu alkoi oirehtia juuri heti vapun jälkeen kun tapasin uuden miestuttavuuden. Vaikuttavatko tällaiset muutokset vielä syvemmin Eetuun kuin olin kuvitellutkaan? Oliko hän siksikin keskiviikkona kipeän oloinen ja ei suostunut syömään?

Myös sitä mietin, että miksi Eetu enemmän kuin koskaan eläinlääkärissä ollessaan oli ihan pois tolaltaa ja aistin sen niin ehdottomasti haluavan kotiin ja heti piristyi aina kun menin sitä sinne katsomaan. Ja miksi veriarvoissa ensin oli häikkää ja sitten seuraavalla kerralla ei ollutkaan? Onko energiaparannus todella tepsinyt, kun se on vielä niin uutta minulle vai mistä mahtoi olla kysymys?

Lääkkeiden tarpeellisuutta voi myös pohtia, että onko ne määrätty vain "kaiken varalta"? Diagnoosistakin kun tuli hieman epämääräinen ja olivat pitkään ylipäänsä kummissaan ja epätietoisia mikä Eetua oikeastaan vaivaa. Nestettäkin kun kuulema saattaa muodostua keuhkoihin joskus joillekin kissoille ihan vain pelkästä rauhoituksesta johtuen. Tässä kuitenkin se diagnoosi:

Löydökset viittaavat vahvimmin sydänlihassairauteen, minkä vuoksi sydämen pumppausvoima on heikentynyt ja nestettä kertyy keuhkoihin.

Pitäisi kyllä taas varmaan vain luottaa siihen intuitioon, mutta uskallanko? Entä jos olenkin väärässä? Siksi kaipaankin teidän mielipiteitä ja näkemyksiä, sekä intuitionne kuiskailuja tästä aiheesta. Sydämellisesti kiittäen!  smitten

tallennettu
Rakkauden enkeli
Vieras
« Vastaus #1 : 09.05.2007 12:58:49 »

Niin ja täältä astrostakin olen saanut apua Eetun tilanteeseen aivan varmasti. Kiitos siitä.  smitten Mielipiteitänne kuitenkin edelleen kaipaisin.  Undecided
tallennettu
Ajatus
Astroholisti
*****
Viestejä: 2365


Linnunradan liftari


Profiili
« Vastaus #2 : 09.05.2007 13:11:18 »

Hmm, vaikea juttu. Itse en ehkä uskaltaisi jättää ainakaan noin alussa lääkkeitä pois, enkä ainakaan ennen kuin olisin etsiskellyt kaiken mahdollisen tiedon netistä ja kysellyt ehkä mielipiteitä vielä tämän lekurin lisäksi toisiltakin eläinlääkäreiltä. Kissat kun nyt vastustavat ihan kaikkea mitä niille yrittää väkisin syöttää, vaikka se olisi heille hyväksikin (kokemusta on matokuureista muihin lääkityksiin uglystupid2).

Jos kissan tila on ollut vakava, niin sitä suuremmalla syyllä syöttäisin vain sitkeästi lääkkeitä, mutta voihan eläinlääkärinkin kanssa vielä keskustella lääkkeiden annostelusta, ehkäpä sitä voi ajan mittaan vähentää - kolme kertaa päivässä kuulostaa kyllä aika paljolta, jos sitä joutuu tehdä koko loppuelämän. Ymmärrettävästi se lääkkeenanto ei ole kissalle kivaa ja noin useasti tehtävä "pakkosyöttö" voi kyllä olla melko stressaavaa niin kissalle kuin omistajallekin. Undecided

Kannattaa käydä vaikkapa täällä InCat-foorumissa kyselemässä, josko joltakulta löytyisi kokemusta asiasta.
tallennettu

Aur Kalat (Aur-Jup 1. huone)
Asc Kauris
Kuu Vesimies (Kuu-Mer 1. huone)
*yildirim*
Astroholisti
*****
Viestejä: 1922



Profiili WWW
« Vastaus #3 : 09.05.2007 13:24:26 »

Eli tarvitseekohan niitä lääkkeitä enää? Olen miettinyt onko enemmänkin vain kiusaamista kuin auttamista tunkea kolme kertaa päivässä  koko loppuelämänsä ajan Eetulle lääkkeitä joita ei selvästikään halua?

valinta on varmasti rakkauden valo vaikea. mutta minulle ainakin tuota lukiessa heräsi kysymys että haluaisitko itse syödä lääkkeitä koko loppuelämäsi jos niistä ei olisi selvää hyötyä?

toisaalta onko nämä lääkkeet sellaisia jotka saattaisivat jossain vaiheessa vain pitkittää hieman kissasi elämää muttei enää sitä parantaa?

itse sain pienelle koirallani joka myös piti jokin aika sitten lopettaa lääkkeitä josta ei näkyvää hyötyä juurikaan ollut..hetken auttoivat ja sen jälkeen olisivat todella pitkittäneet jo sairaan eläimen elämää...niinpä katsoin paremmaksi hänet lopettaa Cry Cry

jotenkin itsestä tuntuisi oikealle antaa hänelle vain hellää hoivaa ja rakkautta.joskus myös eläinlääkärit mielestäni antavat eläimelle lääkkeitä vain siksi että voisivat ehkä saada omistajalle rauhallisemman mielen.

paljon parantavia voimia teille molemmille vielä lähetän.. smitten smitten
tallennettu

Rakkauden enkeli
Vieras
« Vastaus #4 : 09.05.2007 13:48:31 »

Hmm, vaikea juttu. Itse en ehkä uskaltaisi jättää ainakaan noin alussa lääkkeitä pois, enkä ainakaan ennen kuin olisin etsiskellyt kaiken mahdollisen tiedon netistä ja kysellyt ehkä mielipiteitä vielä tämän lekurin lisäksi toisiltakin eläinlääkäreiltä. Kissat kun nyt vastustavat ihan kaikkea mitä niille yrittää väkisin syöttää, vaikka se olisi heille hyväksikin (kokemusta on matokuureista muihin lääkityksiin uglystupid2).

Jos kissan tila on ollut vakava, niin sitä suuremmalla syyllä syöttäisin vain sitkeästi lääkkeitä, mutta voihan eläinlääkärinkin kanssa vielä keskustella lääkkeiden annostelusta, ehkäpä sitä voi ajan mittaan vähentää - kolme kertaa päivässä kuulostaa kyllä aika paljolta, jos sitä joutuu tehdä koko loppuelämän. Ymmärrettävästi se lääkkeenanto ei ole kissalle kivaa ja noin useasti tehtävä "pakkosyöttö" voi kyllä olla melko stressaavaa niin kissalle kuin omistajallekin. Undecided
Kannattaa käydä vaikkapa täällä InCat-foorumissa kyselemässä, josko joltakulta löytyisi kokemusta asiasta.

Kiitos vastauksestasi.  smitten Se on kyllä tietysti totta että kissat vastustelevat kaikenlaista pakkoa... Minusta vain kun tuntuu, että se on nyt hyvinkin stressaavaa kissalle tuo kolme kertaa päivässä lääkkeiden laitto ja mietin että tekeekö sekään sitten hyvää sille sydämelle... Itse olen kyllä valmis tekemään tarvittaessa kaikkeni sen puolesta että Eetulla olisi mahdollisimman hyvä olla. Ja vaikka ei se ole itsellekään mitään hauskuutta niitä lääkkeitä väkisin syöttää, mutta jos se todella on Eetun parhaaksi eikä itseni ja ei muitakaan vaihtoehtoja ole, niin sitten syötän vaikka väkisin.  knuppel2

Pitääpä tuolla laittamallasi linkillä käydä vielä kyselemässä mielipiteitä. Tuo muiden eläinlääkäreiden lausunto saa kyllä olla, sillä siitä jos mistä olen TÄYSIN VARMA että Eetu ei missään nimessä halua enää, eikä ole sen selviytymisen kannaltakaan hyvä enempää rampata eläinlääkärissä, ellei ole aivan pakko.

Olen myös miettinyt noita lääkkeiden antoa siltä kannalta että en halua millään muotoa vain ns. itsekkäistä syistä niitä antaa. Antaa niitä vain saadakseni Eetulle lisää elinaikaa jos  hän kuitenkin kärsii vain enemmän tuosta lääkkeiden annosta ja kaikesta ja jos elämänlaatu ei siitä kuitenkaan yhtään parane. Eli jos näyttää siltä, että se voi kaikinpuolin hyvin, edelleen syö, juo, on virkeänä eikä näytä kärsivän kivuista tms. vaikka ilman lääkkeitä niin parempi niin. Vaikka se sitten merkitsisi sitä, että sen elinikä olisikin sillä tavalla vielä lyhyempi.

Täytyy nyt kuitenkin katsella ja kuulostella Eetun parasta ja toimia sen mukaan... Joko lääkkeillä tai ilman. Nyt jos tässä näin alussa kokeilee ilman, niin siitä on ainakin se hyöty että näkee ainakin nopeammin sen mikä johtuu mistäkin ja onko niistä lääkkeistä todella elämänlaadun kannalta merkitystä, kun ei ole vielä elimistö tottunut niihin yms.

Lisää tietoa ja vinkkejä tässä täytyy kyllä haeskella ja seurata ja kuulostella Eetua...  Undecided
« Viimeksi muokattu: 09.05.2007 13:56:54 kirjoittanut Rakkauden valo » tallennettu
Rakkauden enkeli
Vieras
« Vastaus #5 : 09.05.2007 14:04:18 »

Eli tarvitseekohan niitä lääkkeitä enää? Olen miettinyt onko enemmänkin vain kiusaamista kuin auttamista tunkea kolme kertaa päivässä  koko loppuelämänsä ajan Eetulle lääkkeitä joita ei selvästikään halua?

valinta on varmasti rakkauden valo vaikea. mutta minulle ainakin tuota lukiessa heräsi kysymys että haluaisitko itse syödä lääkkeitä koko loppuelämäsi jos niistä ei olisi selvää hyötyä?

toisaalta onko nämä lääkkeet sellaisia jotka saattaisivat jossain vaiheessa vain pitkittää hieman kissasi elämää muttei enää sitä parantaa?

itse sain pienelle koirallani joka myös piti jokin aika sitten lopettaa lääkkeitä josta ei näkyvää hyötyä juurikaan ollut..hetken auttoivat ja sen jälkeen olisivat todella pitkittäneet jo sairaan eläimen elämää...niinpä katsoin paremmaksi hänet lopettaa Cry Cry

jotenkin itsestä tuntuisi oikealle antaa hänelle vain hellää hoivaa ja rakkautta.joskus myös eläinlääkärit mielestäni antavat eläimelle lääkkeitä vain siksi että voisivat ehkä saada omistajalle rauhallisemman mielen.

paljon parantavia voimia teille molemmille vielä lähetän.. smitten smitten

Kiitos vastauksesta!  smitten Niin... Kuule... Ihan samoja olen tosiaan itsekin miettinyt...  Cry Ja kun lääkkeistä huolimatta lääkärit "varoittivat", sanoivat että elinennuste on kuitenkin hyvin varauksellinen. Se tarkoittanee suomeksi myös sitä, niiden lääkeidenkin hyöty/teho on lopulta varauksellinen... Rakkautta, hoivaa ja hellyyttä Eetu tulee kuitenkin takuulla saamaan yllinkyllin kävi miten kävi ja siitä se selvästi nauttii, se on sille kaikkein parasta.  smitten angel

Täytyy kuulostella...
angel
tallennettu
Arkiviisu
Vieras
« Vastaus #6 : 09.05.2007 14:48:11 »

Kiitos vastauksestasi~Ajatus ~   smitten Se on kyllä tietysti totta että kissat vastustelevat kaikenlaista pakkoa... Minusta vain kun tuntuu, että se on nyt hyvinkin stressaavaa kissalle tuo kolme kertaa päivässä lääkkeiden laitto ja mietin että tekeekö sekään sitten hyvää sille sydämelle... Itse olen kyllä valmis tekemään tarvittaessa kaikkeni sen puolesta.....

Pitääpä tuolla laittamallasi linkillä käydä vielä kyselemässä mielipiteitä. Tuo muiden eläinlääkäreiden lausunto saa kyllä olla...

.... sillä siitä jos mistä olen TÄYSIN VARMA että Eetu ei missään nimessä halua enää, eikä ole sen selviytymisen kannaltakaan hyvä enempää rampata eläinlääkärissä, ellei ole aivan pakko.....

Olen myös miettinyt noita lääkkeiden antoa siltä kannalta että en halua millään muotoa vain ns. itsekkäistä syistä niitä antaa. Antaa niitä vain saadakseni Eetulle lisää elinaikaa jos  hän kuitenkin kärsii vain enemmän tuosta lääkkeiden annosta ja kaikesta ja jos elämänlaatu ei siitä kuitenkaan yhtään parane. Eli jos näyttää siltä, että se voi kaikinpuolin hyvin, edelleen syö, juo, on virkeänä eikä näytä kärsivän kivuista tms. vaikka ilman lääkkeitä niin parempi niin. Vaikka se sitten merkitsisi sitä, että sen elinikä olisikin sillä tavalla vielä lyhyempi.

Täytyy nyt kuitenkin katsella ja kuulostella Eetun parasta ja toimia sen mukaan... Joko lääkkeillä tai ilman...

..... Nyt jos tässä näin alussa kokeilee niin siitä on ainakin se hyöty että näkee ainakin nopeammin sen mikä johtuu mistäkin ja onko niistä lääkkeistä todella elämänlaadun kannalta merkitystä, kun ei ole vielä elimistö tottunut niihin yms.

Lisää tietoa ja vinkkejä tässä täytyy kyllä haeskella ja...

.... seurata ja kuulostella Eetua...  Undecided

....Rakkauden valo ~ tiedätkin  smitten että minulla on elämänkumppanina  Wink  tämä, nytkin vieressäni köllöttävä ~tassujaan puhdistava Metsätonttu } ensi joulukuussa 14v. täyttävä Amerikan cocceriuros ....  smitten ...joka on kanssani kulkenut piiitkän matkan ... tuli aikoinaan silloiseen perheeseeni ( vielä naimisissa ollessani ) .... ja kun elämä kulki siihen pisteeseen ETTÄ minä muutin pois silloisesta yhteisestä kodista - niin jätin Metsiksen sinne - vaikka siitä olikin tullut jo  ns. minun koira  Kiss ...ajattelin kuitenkin ETTÄ sen oli parempi jäädä niille kotikonnuilleen ja omakotitaloon - kun en vielä siinä vaiheessa edes tiennyt mihin itse asettuisin.... no  vajaan puolen vuoden  kuluttua olimme tilanteessa ETTÄ Metsätonttu sittenkin tuli minun luokseni - ja se vaikutti myös siihen päätökseeni ETTÄ mihin asetuin ..

.... no ne välillä olleet kuukaudet ( Metsis oli silloin vajaa 4v. ) olivat olleet monestakin syystä aika vaikeita myös koiralle - ja kaikenlaista se oli kokenut ja nähnyt ( inhimillisistä  vaan koiralle epäinhimillistä syistä  Cry ) ...että kun se palasi luokseni Sen käytös oli muuttunut todella paljon, se oli alkanut pelätä lähes kaikkea ja oli ennakkoluuloinen jopa minun suhteen - eli ei luottanut edes minuun..... ja näin ja koin miten valtavasti Metsis kärsi ....sen näki sen silmistä~niihin oli tullut sellainen pelon häivähdys( ihan kuin siinä Hevoskuiskaajaelokuvassa sillä hevosella... Cry )

.... olin silmätysten sen asian kanssa - että mitä nyt MIKÄ on ja oli siinä tilanteessa se Metsiksen kannalta oikea ratkaisu ... eli voinko jotenkin auttaa tätä rakasta ystävääni saamaan takaisin hänen arvoisensa elämän ilon ..... ja oliko se mahdollista JA jos oli niin miten .... olin silloin valmistautunut molempiin vaihtoehtoihin sekä siihen että Metsätonttu lopetetaan Cry  jos ... ja myös siihen että TEEN ihan mitä vain on mahdollista SITÄ auttaakseeni ....

....niinpä otin yhteyttä monenlaisiin asiantuntijoihin - eli koirankasvattajiin, eläinlääkäreihin, koirankouluttajiin, myös vaihtoehtoisella tavalla eläimiä hoitaviin ihmisiin .... tulos oli kutakuinkin plus - nolla ELI mielipiteitä, ajatuksia, analyysejä oli laidasta laitaa .... ja lopullinen päätös jäi minulle, pojalleni kenen tuomana Metsis aikanaa perheeseemme tuli ja tietty Mrtsiskselle ~niin että kuulostelin häntä ~intuitiolla ja sydämellä - energialla...

Niin päätin, koska Metsis oli vielä "nuori" niin että tuumasta toimeen ~ja se tuuma vei aikaa 5-6.vuotta jotta viimeinenkin pelon pilkahdus tai " jokin äkillinen vanha muisto" oli kadonnut sekä Metsiksen silmistä, että mielen ja kehon muistista.....

Alkuun lähdin homeopaattislla lääkkeillä - joita sain ihan homeopaatin asiantuntemuksella - ja noudattamalla oman intuitioni ja koirankouluttajien ohjeita, kuin myös sitä mitä Metsis minulle viestitti olemuksellaan ..... muutamat ensiviikot soitin Metsikselle erästä tiettyä samaa Delfiini- musiikkia( reikimusiikkia) jonka aikana se rentoutui ja rauhoittui - ja Metsis nukkuikin lähes ensimmäiset viikot ( tuo cd on vieläkin sen bestis - vaikkei se enää korvillan kuule niin ihollaan) ....

... ja matka  on ollut monivivahteinen - ja toisaalta juurikin samoja tassun - ja jalanjäliä jollain tavalla olemme kulkeneet... Kiss

...no mitäkö tällä tarinallani SINULLE Rakkauden valo tahdon kertoa - no sitä ETTÄ lopultakin on vain yksi vastaus - rakkaus ja kunnioitus eläintä - Eetua tai Metsistä tai ... kohtaan - vastaus on aina tehtävä vain ja ainoastaan eläimen parhaaksi - eläimet kun ovat ns. meidän ihmisten armoilla - eivät voi kävellä ulos ja sanoa että kiitti mulle riitti - tai Kissat sen joskus jopa tekevät - niin ja tosi huonosti kohdellut koiratkin VAAN en nyt sitä tarkoittanut - vaan sitä että kunnioitamme valinnoillamme eläimen rakkaan lemmikkimme - elinkumppanimme oikeutta elää hyvää ja arvokasta elämää joka on sitä loppuun asti ... Cry  smitten

Näin ollen kun näin ajattelen NIIN omalla kohdallani ja Metsiksen kohdalla olen päättänyt että siinä vaiheessa kun hänen elämänsä olisi kiinni lääkkeistä, hoidoista, leikkauksista ... niin se ei enää ole arvokasta koiran elämää ..... tai että Metsiksen koiranelämälle oleelliset aisti tai elin oiminnot heikkenee tai katoaa niin ettei se enää voi elää täyttä koiranelämää - josta se nauttii..... olen hiljalleen yhdessä tuon metsiksen kanssa puhellut tästä asiasta - ja Se on varmasti samaa mieltä kanssani - ja nyt seuraan tarkkana sen silmiä - milloin niihin se poissaoleva tai tuskasta, kivusta kertova ilme tai katse ... tai milloin sen hengitys kertoo että sillä on kipuja, milloin se ei enää selviä elämästään ilman että sitä kannetaan, nostetaan, syötetään ja juotetaan ..... olen tämän kaiken ns. velkaa hänelle ( huono vertaus muttei nyt parempaakaan löytynyt) että en jatka hänen elämäänsä yli sen rajan jolloin se muuttuu epäinhimilliseksi .... ei ole helppoja hetkiä koettavaksi vaan ratkaisun tekemisen lopulta tulee olla se paras mahdollinen eläimen näkökulmasta..... ja sinähän tunnet Eetun parhaiten ja ymmärrät hänen kieltään ja viestejään parhaiten - ja nämä kertovat omasta näkökulmastani..

..rakkaudella Eetulle t. Aaviisu ja Metsis... smitten

tallennettu
Ajatus
Astroholisti
*****
Viestejä: 2365


Linnunradan liftari


Profiili
« Vastaus #7 : 09.05.2007 15:06:08 »

Pitääpä tuolla laittamallasi linkillä käydä vielä kyselemässä mielipiteitä. Tuo muiden eläinlääkäreiden lausunto saa kyllä olla, sillä siitä jos mistä olen TÄYSIN VARMA että Eetu ei missään nimessä halua enää, eikä ole sen selviytymisen kannaltakaan hyvä enempää rampata eläinlääkärissä, ellei ole aivan pakko.

Juu, ajattelinkin että voisi vain ihan soittaa/meilata ja kysyä, en sitä että pitäisi kissa-parka roudata monelle eläinlääkärille. Smiley Ovat varmasti tosiaan ne käynnitkin jo sinällään melkoisen stressaavia sydänvikaiselle.
tallennettu

Aur Kalat (Aur-Jup 1. huone)
Asc Kauris
Kuu Vesimies (Kuu-Mer 1. huone)
Ajatus
Astroholisti
*****
Viestejä: 2365


Linnunradan liftari


Profiili
« Vastaus #8 : 09.05.2007 15:15:02 »

....niinpä otin yhteyttä monenlaisiin asiantuntijoihin - eli koirankasvattajiin, eläinlääkäreihin, koirankouluttajiin, myös vaihtoehtoisella tavalla eläimiä hoitaviin ihmisiin .... tulos oli kutakuinkin plus - nolla ELI mielipiteitä, ajatuksia, analyysejä oli laidasta laitaa .... ja lopullinen päätös jäi minulle, pojalleni kenen tuomana Metsis aikanaa perheeseemme tuli ja tietty Mrtsiskselle ~niin että kuulostelin häntä ~intuitiolla ja sydämellä - energialla...

Tämäkin on kyllä totta, että niitä mielipiteitä saattaa löytyä laidasta laitaan, mutta voi myös löytyä oikeaa tietoa mistä voi olla hyötyä, ei pelkästään mielipiteitä.

Lopullinen päätöshän jää joka tapauksessa itselle, kuten Arkiviisu totesikin. Itse kuitenkin aikanaan vastaavassa tilanteessa halusin etsiä myös kaikki mahdolliset faktat, samalla opin melko lailla uutta kissojen sairauksista ja olen taatusti viisaampi, jos vastaavaa vielä eteen tulee.
tallennettu

Aur Kalat (Aur-Jup 1. huone)
Asc Kauris
Kuu Vesimies (Kuu-Mer 1. huone)
Arkiviisu
Vieras
« Vastaus #9 : 09.05.2007 15:21:49 »

Pitääpä tuolla laittamallasi linkillä käydä vielä kyselemässä mielipiteitä. Tuo muiden eläinlääkäreiden lausunto saa kyllä olla, sillä siitä jos mistä olen TÄYSIN VARMA että Eetu ei missään nimessä halua enää, eikä ole sen selviytymisen kannaltakaan hyvä enempää rampata eläinlääkärissä, ellei ole aivan pakko.

Juu, ajattelinkin että voisi vain ihan soittaa/meilata ja kysyä, en sitä että pitäisi kissa-parka roudata monelle eläinlääkärille. Smiley Ovat varmasti tosiaan ne käynnitkin jo sinällään melkoisen stressaavia sydänvikaiselle.

..... hei  smitten Ajatus ~ saattoi , ja varmasti kuulostikin tuo kirjoitukseni SILTÄ että halusin " olla kanssasi eri mieltä" .... se ei ollut tarkoituskseni - vaan enempikin purin omaa sydäntäni - sillä tämä aihe osuu niin kohdalleni  Cry ... ja ymmärsin kyllä että hyvää ja parasta Eetulle tarkoitit ja tarkoitat - kuten varmasti kaikki jotka tällä topicilla kirjoittavat - että hyvässä yhteisymmärryksessä olemme ja  Embarrassed jos sanani olivat " sen kuuloisia" .... se sävy varmastikin tuli ihan kokemuksestani - josta et voinut tietää tietenkään...- omasta kokemuksestani ~kuinka  itse olen kokenut etteivät jotkut ihmiset ymmärrä ajatuksiani tai omaa päätöstäni tuon Metsiksen kohdalla - mutta useinmiten he ovat ihmisiä joilla ei ole omia eläimiä tai ajattelevat asiaa vain omasta ihmisen näkökulmasta - ja unohtavat eläimen oikeuden hyvään elämään .... nekin mielipiteet sinänsä ymmärrettäviä vaan itse en voi niitä hyväksyä - vaan yhtäkaikki ollaan samalla asialla eli Eetun parhaaksi .....  Kiss ojennan tässä käteni sinulle ajatus ja siinä on " ymmärryksen kukkanen" .... Smiley

 Wink ..... kliks kuvaa  Kiss
« Viimeksi muokattu: 13.05.2007 13:11:02 kirjoittanut Arkiviisu » tallennettu
Arkiviisu
Vieras
« Vastaus #10 : 09.05.2007 15:24:47 »


Tämäkin on kyllä totta, että niitä mielipiteitä saattaa löytyä laidasta laitaan, mutta voi myös löytyä oikeaa tietoa mistä voi olla hyötyä, ei pelkästään mielipiteitä.

Lopullinen päätöshän jää joka tapauksessa itselle, kuten Arkiviisu totesikin. Itse kuitenkin aikanaan vastaavassa tilanteessa halusin etsiä myös kaikki mahdolliset faktat, samalla opin melko lailla uutta kissojen sairauksista ja olen taatusti viisaampi, jos vastaavaa vielä eteen tulee.

.... aivan juuri " luit ajatukseni " - Ajatus ..... smitten
tallennettu
Rakkauden enkeli
Vieras
« Vastaus #11 : 09.05.2007 21:20:20 »

Kiitos Arkiviisu ja Ajatus.  smitten Tuo keromuksesi oli kovin koskettava Arkiviisu ja itsekin ajattelen hyvin pitkälle samalla tavalla... Päätös on minun todella lopulta tehtävä itse...

Tänään "kuulostelin" taas Eetua ja heitin hänelle ajatuksen voimalla kysymyksen katsoen sitä vähän matkan päästä suoraan silmiin, että jos katsot itsellesi parhaaksi ja haluat noita lääkkeiden syömistä jatkaa niin tule luokseni nyt. Ei Eetu tullut ja sitten kysyin mielessäni häntä uudelleen silmiin katsoen, että jos et halua niitä lääkkeitä enää, koet että ne eivät ole sinun parhaaksesi niin tule nyt luokseni. Ja Eetu tuli siinä silmänräpäyksessä. Tuskinpa oli vain sattumaa...  :Smiley

Joku voi pitää minua nyt ihan "hourupäänä", mutta ei haittaa. Sillä eläimet ovat oikeasti todella viisaita ja aistivat hyvin paljon ja niiden kanssa on oikeasti mahdollista kommunikoida telepaattisesti.  angel

Kaipaan silti vielä lisää varmistusta päätökselleni huomioiden kaikkia mahdollisia näkökulmia...  Undecided
tallennettu
Rakkauden enkeli
Vieras
« Vastaus #12 : 09.05.2007 21:24:24 »

Niin ja Eetu on tänää ollut vallan pirteä. Tuli vanhaan tapaansa meitä tyttöjen kanssa vastaan ovelle Rudolfin kanssa kun tulimme kauppareissulta. Pallollakin leikiskeli hieman. Tänäänkin siis ilman lääkkeitä. smitten
« Viimeksi muokattu: 09.05.2007 21:26:52 kirjoittanut Rakkauden valo » tallennettu
Arkiviisu
Vieras
« Vastaus #13 : 09.05.2007 21:37:38 »

Niin ja Eetu on tänää ollut vallan pirteä. Tuli vanhaan tapaansa meitä tyttöjen kanssa vastaan ovelle Rudolfin kanssa kun tulimme kauppareissulta. Pallollakin leikiskeli hieman. Tänäänkin siis ilman lääkkeitä. smitten

 smitten.....puskemisia ja kehräämisiä ja hännän viuhahduksia Eetulle... Kiss

Kissan silmät ovat ikkunoita, joiden kautta näemme toiseen maailmaan. -Irlantilaisesta legendasta
 Kissat viehättävät ihmisiä, koska ne ovat kaikkea mitä me emme ole - itseensä tyytyväisiä, tyylikkäitä kaikissa toimissaan, rentoja, itsevarmoja, iloisia seurasta ja silti niillä on yhä oma salattu elämänsä. -Pam Brown
 http://personal.inet.fi/clan/e-maki/nitta/suomeksi/kissafilosofiaa.htm

 Cheesy klikkaa kisua... Kiss
« Viimeksi muokattu: 13.05.2007 13:12:11 kirjoittanut Arkiviisu » tallennettu
Rakkauden enkeli
Vieras
« Vastaus #14 : 09.05.2007 21:45:09 »

Voi tuossa ensimäisen kuvan kissassa on jotain niin Eetumaista. Tuo katse ja kaikki ja tuo pentu on taas aivan kuin meidän nuorempi kisu Rudolf oli pentuna. Sama väritys ja kaikki... Taas muuten molemmat herrat sohvalla vieressäni köllivät. Eetu vasemmalla ja Rudolf oikealla puolella. Minä mukavasti pehmoisten sulokkuuksien keskellä läppäriini kirjoittaen ja tyttäreni tuolla huoneessansa koisivat unten mailla.  smitten
tallennettu
Sivuja: [1] 2 3
  Tulostusversio  
 
Siirry: