Annettu on kyllä aika riittoisasti.. mielenkiintoista käydä läpi mennyttä, mutta loppuisi jo vähitellen menneen muistelu. Voisi elää nykyhetkessä. Onpa kuuma. Tuntuu että koko ajan on vain eri miehiä tullut pomppimaan kuvaruudulle, olen antanut tunteeni vietäväksi ja sitten pläts. Kuin pudotus kylmään veteen.

Kummaa kehen kaikkeen sitä on rakastunut ja halunnut pitää kiinni, näin jälkeenpäin. Mitähän se "oikea rakkaus" on jos ei tätä..hmm..

Tai mitä olisi edes helppo ja yksinkertainen elämä!

Niin, millaista se oikea rakkaus sitten on, jos aiemmat ei niitä olleet? Vai onko olemassa mitään oikeaa? En usko, että mikään on ikuista. Joten voiko rakkaudestakaan sanoa, että se oikea... "se oikeakin" kuolee joskus. ja mitä jää, suru tyhjä tunne, mikäli siihen asti kukaan enää nykypäivänä pääsee. En tiedä. En usko, että olemassa on "sitä oikeaa". Millä se on määritelty, kuka on se oikea? Jospa se ex olikin se oikea, mutta hän vaan päätti, ettei halua olla sinun kanssa. Joten kuka on se oikea?

Kuten sitten myöhemmin Venus divine totesi, voiko rakkaussuhteet olla yksinkertaisia. Nope. ei mikään suhde ole yksinkertainen ja vihaan sitä. Siksi minulle riittää ystävyyssuhteet, koska niissäkin on tarpeeksi hoidettavaa uran ja opiskelun ja työn ohella. Eikö loppupeleissä ole turvallisinta näin härkänä keskittyä vain itseensä? koska aina kun käy niin, että ihastuu niin siihen menee liian täysillä, tulee unohdettua kaikki muu ja kuinkas kummaa tulee kylmä herätys ja kaikki hommat ovat menneet pitkäksi aikaa pieleen...Äh. Onko muilla härillä yhtä tuskaa?

Jos tähän kyselyyn vastaavat nimenomaan yksin olijat - onko niin että olette lähinnä hyvin pettyneitä, tai ette osaa selittää asioita itsellenne joillakin karman kiemuroilla, tai ette usko että teille kuuluisi rakkaus tms?

Vai ollaanko liian kranttuja? Miksi juuri teille sopivaa ei löydy?

Olen hyvin pettynyt ihmisiin, enkä aina osaa selittää asioita itselleni ja olen kranttu.  Mutta hei, juuri minä haluan poiketa ihmisen toimintamallista ja keskittyä itseeni. Totta kai minulla on ikävä jotain tunnetta (jota kai kutsutaan rakkaudeksi  ) mutta miksi? Miksi haluaisin aina uudestaa kokea sen saman ihanuuden, ja pettymyksen kerta toisensa jälkeen? Jospa vain haluaisin keskittyä itseeni. Jos on olemassa joku minulle tarkoitettu, ok. Tulkoon vaan. Ja silloin perun puheeni. Tosin sen olisi kestettävä lopun ikääni, koska olenhan härkä..

Monelta tulikin jo siihen suuntaan, jota nyt aion hieman sivuuttaa. Evoluutio ja ihmisen tyhmyys yhdessä, niin mihin ne yhdessä johtavatkaan. En pidä suoranaisesti evoluutiota syynä tähän kaikkeen ”nokkimiseen” vaan enemmänkin sitä, että ihminen elää nykyisin liian helposti. Minä uskon, että evoluutio muuttaa ihmistä siihen suuntaan ulkonäöllisesti, kuin hän itse haluaa. Jee jee tulevaisuudessa kaikki lienevät kai kauniita (mutta miettikääs niitä työpaikkariitoja… ) mutta älykkyys tulee vain siitä, että ihminen itse tajuaa kehittää älykkyyttään eteenpäin, eikä evoluutio tarjoa älykkyyttä ilmaiseksi.

Mutta jos kauneus ja ulkonäkö ovat sitä, mitä kaikki haluavat ja kadehtivat, niin eikö se johda lopulta itsensä ihmisen tuhoon? Olettekos pistäneet merkille, niin kuin aiemmin oli mainittu, että todellakin fiksut ja viisaat eivät välttämättä ole todellakaan fyysisesti alfoja… Joten tämä sulkee pois sen, että viisaat ja fiksut eivät lisääntyisi nykyisin niin paljoa, eikö? Ura on tärkeämpi. Jos yksinkertaisesti päätellään, että jos vain kauniit mutta tyhmät lisääntyvät, on maailma siis entisestään kurjempi paikka...

Sign mainitsi, että kauniitkin voivat olla kauniita. Totta kai voivat ja sehän vasta vaarallinen pakkaus onkin!  Mutta eikö niitäkin ole maailmassa melko vähän, jos ajatellaan koko maailman väkilukuun suhteutettuna? Ja onko heidänkin kohdalla varmaa, että hekään lisääntyvät? Usein (amerikkamallia) on otettu kaunis ihminen nukeksi ja kirjoitettu sanat suuhun. Evoluutiolla ja/tai elämän helppoudella lienee sormensa pelissä myös hedelmättömyyden suhteen, ettei toilaan kaikki tyhmät lisäänny ja tuhoa muita lajeja…

Toden totta muualla maailmalla voi suhtautuminen olla aivan jotain muuta rumia ihmisiä kohtaan. Ja usein nämä maat ovat vanhoja mahtivaltioita, eikö? Kuten Espanja, Ranska, Italia…Niin eikö se osoitakin jo sitä, että kun kauneutta ihannoidaan tarpeeksi niin syntyykin vain kauniita ihmisiä. Vanhoissa maissa, jotka olivat ennen viisauden ja ihmisten kehtoja ovatkin nykyisin enemmänkin trendikkäitä ja kauniita maita. Mutta onko sitä viisautta enää niissä maissa, jos vain kauniita suositaan? Eihän viisailla ihmisillä välttämättä ole aikaa keskittyä ulkonäköön…

Sitten siitä, että onko pakko toimia, niin kuin lajin tiedetään toimivan. Niinpä, ei ole. Mutta kuinka moni oikeasti tajuaa sen ja käyttäytyy toisin? ne ovat ne harvat viisaat jotka eivät välitä pienintäkään työpaikoilla olevista paskan jauhannoista vaan on ylempänä muita kaikilla tavoin. Mutta kun tällainen ihminen ei käyttäydy, kuin ihminen yleensä, aiheuttaa se sen, että ei välttämättä lisäännytä ja kudeta kuten ihmiset yleensä…

Kaikesta päätellen, ne jotka vain ajattelevat kuorta ihmisissä ja tykkäävät nahistella joidenkin aistien varaisten nokkimisjärjestysten kanssa, ovat tyhmiä. Ja kuitenkin, maailma on niiden... Mitä siis voi tehdä, kuin katsoa ja ihmetellä ihmisen animaalisuutta. Niin miehillä, kuin naisillakin.

Saattoi tulla jotain epäselviä kommentteja, mutta sinne suuntaan kuitenkin.

Emmie jaksanu lukea kaikkia, mutta itse koen koko rakkaus-homman kovin pessimistisesti. Tiedän, että kaipaan rakkautta mutta en usko jumalaan tai rakkauteen. Sehän on vain luonnollista viettiä etsiä sopivaa kumppania pariutua. Ja ihminenkö muka yksiavioinen, ja pah... Kun pitää mielen kurissa, on ihan tyytyväinen elämäänsä yksin ilman myttyyn meneviä suhteita. 

Voitte siis päätellä, mitkä olivat vastauksiani kyselyssä; suren pitkään, rakkaus tulee hakematta ja omanlaiseni puoliso. Mutta pääasia, että elämä on jees ja jos on jotain tullakseen niin ok. Mutta taitanee olla aikamoinen vakuuttelu, ennen kuin minuun tepsii...

Minulla olisi toiveet, joihin ihmiskunta ei kykene, mutta kuitenkin, jotka pelastaisivat paljon.

1. Ympäristön terveys.
2. Viisautta ihmisille.
3. Rauha.

 

Niin yksinkertainen mutta paikkansa pitävä:

Syy ja seuraus

Kyllä minusta tuntuu siltä, että nainen on naiselle susi. Ja ihminenhän on vain yksi elukka muiden elukoiden joukossa tässä maailmassa. Ja kuten aiemmin mainittiin, niin tosiaan se pariutumisvietti ja alfauros meininki vaikuttaa suuresti kaikkeen. Vaikkei sitä erota välttämättä, kuin ne, jotka sitä ymmärtävät etsiä...Samat eläimelliset halut ja nokkimisjärjestykset pätee meillä ihmisilläkin ja juuri se näkyy kiusaamisena. Eli vaikka me ihmiset kuinka olemmekin maapallon valtiaita, ei meistä eläimellisyys häviä.. Päin vastoin, mielestäni ihminen on vähitellyt vain kärjistynyt eläimellisyydellään. Esim tuhoamalla muita lajeja ja käyttäytymisen muututtua. Kun ei ole huolta hengissä säilymisestä, niin kummasti henkiset nokkimisjärjestykset saavat sijan elämässa. Eikö näin?

Mutta koska elukoita ollaan, niin kiusaamista voisi pitää myös toisaalta hyvin luonnollisena ihmisen käyttäytymisenä. Muut eläimet keskittyvät kiusaamaan ja karkoittamaan vain vihollisia ja tunkeilijoita, kun taas ihminen on osoittanut luonteensa mm. sodissa ja aiemmin mainitulla kateudella. Joten ei ehkä toisaalta voida sanoa naisen olevan naiselle susi...Meillä on vain tarve hommata ongelmia.  Ja miehilläkin samaa on, he vain käyttäytyvät "yksinkertaisemmin" asian suhteen.  Ei siis ole niin paljoa juonittelua tai kikkailua.

En tiedä....Mielenkiintoinen jutun aihe, josta voisi lähteä rönsyilemään vaikka mihin suuntaan. Ja loppujen lopuksi joudun tunnustautumaan ympäristöalan hormoonihäiriöiseksi ja masentuneeksi poikatytöksi....  Olen kaiketi siis vaarallinen niille laumaeläimille, jotka tykkäävät puhua kuuloetäisyydellä.

Olen havainnut, että niin sanotut kauniit ihmiset voivat joskus olla ulkonäöstään yhtä vainoharhaisia kuin itseään ei niin viehättävänä pitävätkin ja kuvitella, että kaikki johtuu siitä minkä näköinen on.

SuPi kaikella ystävyydellä, mutta kirjoituksestasi huokuu sellainen asenne, että en suoraan sanoen yhtään ihmettele minkä takia sinulla juurikaan naispuolisia ystäviä ei ole.

Samaa mieltä ollaan. Itse olen Pohjois-Karjalasta ja 170 cm pitkä ja SOPUSUHTAINEN. On aika väärin yleistää noin kärjekkäästi ja etenkin ulkonäköä...Vaarallisilla vesillä. Ehkä se on se luonne ja asenne, itsensä ja pohjoiskarjalaisten, mikä vaikuttaa, eikä ulkonäkö. Ja saatikka sitten arvostella muiden ulkonäköä...Come on, mitä on kasikymppisenä enää iloa menneestä ulkonäöstä? Mieluummin vilkas ja ajatteleva mieli.

Tottahan toki suomalaisen luonteeseen tuntuu kuuluvan kateus. Ja mitä ihmeellisimmistä asioista ja joskus jopa tietämättään. Sehän voidaan kuitata vaikka huonona ensivaikutelmana. Mutta mistäs me tiedämme, onko muissakin maissa samanlaisia kateus-komplekseja, kuin Suomessa? Vai onko se sitten osa vain ihmisluonnetta?

Niin hassua, kuin se onkin niin naisilla viiiiiiiiraaaa.... Siis oli kyseessä hormonit tai mikä tahansa, niin samanlaisia ongelmia ei tunnu niin paljoa olevan miehillä (tai sitten niistä ei puhuta). Olisiko naisilla kuitenkin sellainen auktoriteetti kysymys, joka aiheuttaa työpaikoilla ongelmia? Koska on ihmisiä, jotka erottuvat joukusta jo pelkällä olemuksella. Mutta suurempi arvo vielä sille, millainen on luonteeltaan. RIstituleen joutunevat pahiten ne, jotka erottuvat olemuksellaan, esim. itsevarman näköinen ja tyytyväinen itseensä mutta kuitenkin ei ole niin hyvä puhumaan tai ei uskalla tuoda asioita julki. Tällöin alkaa juorut lentää...TUntuu ettei mikään ole hyvin. Jos yrität olla huomaamaton, sinut lytätään pahemmin. Jos olet ihan oikeasti harmaahiirulainen, etkä koskaan muuta ollutkaan, ei kukaan kiinnitä sinuun huomiota (tähän kuulunee todella pieni osa ihmisistä...) Sitten on niitä laumaeläimiä, jotka eivät ole luontaisia johtajia, ei itseluottamus riitä toimimaan yksin tms...Joten nämä itseluottamuksen puutteessa olevat lienevät pahimpia kiusaajia, ja yrittävät vain pönkittää omaa egoa ja samalla tökkiä "heikompaa" tai salaperäistä "kilpailijaa". Oikeat johtajat voivat olla sitä miltä näyttävät ja sitä mitä luonteeltaan ovat. Toki kaikissa "kasteissa" voi joutua puheiden kohteiksi, mutta pahiten kärsivät ne, jotka ovat samalla kertaa itsestään ylpeitä mutta kuitenkin epävarmoja. Toisin sanoen ei kykene nuolemaan kenenkään p*ttä tai liittymään itseään pönkittävien kiusaajien laumaan.

En keksi muuta selitystä naisten käyttäytymiseen. Miehillä se jotenkin ratkeaa sanattomasti, tai sitten tilanne räjähtää kunnolla käsiin. Mutta naiset...

Itse olen kokenut vähän kaikkea, ja nyt yritän vihdoin viimein löytää itseni lauman, harmauden tai epäluottamuksen seasta. Loppujen lopuksi riittää, kun luotan ja uskon vain itseeni, oli ulkonäkö mikä tahansa. Eli ei tälläisessa asiassa ole niinkään suoranaisesti kyse ulkonäöstä, vaan siitä mikä luonne olemuksesta huokuu. Kun on saavuttanut hyvän olon uitsensä kanssa, voi olla muiden yläpuolella olematta kuitenkaan johtaja. Silloin ei oikeasti välitä ja uskaltaa sanoa suoriksi asiat. Se on itseasiassa aika hieno fiilis tajuta se...

Itse koin "herätyksen" niin, että puheetkin vähenivät. Suorastaan jopa olivat muuttuneet kunnioittavan ja pelonsekaisen puolelle...heh.. Se voi olla hieno tunne...

Ja minä en oikeastaan enää usko niinkään ulkonäköön. Viitaten SuPin tekstiin. Jos tuijottaa vain kuorta, se osoittaa mielestäni itseluottamuksen puutetta. Ja jos välittää mulkoiluista tyypeiltä jotka kävelevät kadulla, se myös itseluottamuksen puutetta. Seuraavan kerran kun joku mulkoilee, HYMYILKÄÄ VILPITTÖMÄSTI TAKAISIN! Voitte kuvitella reaktion. Se osoittaa ns. järjestyksen. Ihan niinkuin eläimillä, sama asia ihmisillä. Meillä on tarve järjestäytyä. Niin yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin, nämä ovat minun kokemukseni ja mielipiteeni.

Ja muuten, olen ollut itsekin kiusattu ja tiedän, ettei siitä kovin helposti nousta. Tsemppiä kaikille niille, jotka siitä kärsivät tai yrittävät siitä päästä yli.

Minun elämän tehtävä odottaa vielä löytymistään, tai ainakin selville tuloa. Tällä hetkellä minusta tuntuu etten oikein ole varma mihin minut on tarkoitettu.Suoraan sanoen kaipaisin tukea ja tuuppimista, jotta voisin itsevarmasti ryhtyä täysillä siihen, mitä olen oikeastaan tällä hetkellä aloittamassa. Tai siis toivon toki, että homma mihin olen ryhtymässä, olisi se joka olisi minun tehtäväni....

Toisin sanoen olen vielä pimeässä vailla tietämystä mitä minun pitäisi tehdä...*huokaus* Olen kateellinen teille, jotka olette selvillä elämänne tehtävistä...  Tosin ainahan voin haaveilla, että elämäntehtäväni olisi ja tulisi olemaan jotain suurta ja merkityksellistä ja kaikkein tärkintä, että olisin onnellinen...

...Mie en jaksa ennee, mie en jaksa ennee....

Juuh, mie olen tullut siihen johtopäätökseen, että jostain maapallon "pilaantumiisesta" ja eliöiden kuolemisesta on ihan turha kenellekään pauhata, edes päättäjien. Ei monikaan juuri kuuntele tai käsitä, että pyörä pyörii jo ja ei se taida enää pysähtyä...Edes tällä minun mahtipontisella julistuksella luonnon puolesta. Minä näen ihmiskunnan, kuin usean lauman lampaita. On oikeasti vaikea kuvitella tyhmempää elukkaa...Sitä vaan sinkoillaa paikasta toiseen kun jotkut paimenet yrittää raivon ja hulluuden partaalla kannustaa niitä johonkin suuntaan. Eih auta ei...

Paree vaan keskittyä siihen, miten voi omalta osaltaan tehdä edes pientä hyötyä luonnolle. Ja siinä se. miettiä korkeintaan jotain teorioita, kuinka jälkipolvet joutuvat kärsimään ja kuinka selviytyä. Mutta omassa pienessä mielessä vaan..Totesimme oikeastaan luokkamme kanssa jo oikeastaan ensimmäisenä opiskeluvuotena, että turha meidän on edes yrittää pelastaa mitään koska...se on aika turhaa.maapallon kehitykselle on jo annettu suunta.

Jospa minäkin tosiaan kasvaisin ihmisenä ja sisäisenä ja keskityn vain siihen pieneen alaan ympäriläni kerrallani...Ja toivon parasta kaikelle muulle aineeliselle ja aineettomalle. 

Heh...juuri jotain tuollaista...

[konkreettisesti]

No niin. Ristiriitainen olo kyllä kieltämättä tulee, kun uutiset maailmasta ovat huonompia kuin aikoihin. On nälänhätää Afrikassa, kuivuus Somaliassa uhkaa jopa 50 000 000 ihmisen henkeä. Malariaan kuolee lapsi joka 30. sekunti. Nepalissa mellakoidaan, Irakin tilanne on mikä on, Keski-Eurooppa tulvii, napajäätiköt sulavat hurjaa vauhtia ja lajien sukupuuttoaalto tappaa kokonaisia lajeja kiihtyvään tahtiin. No, lintuinfluenssapandemia ei vielä ole tullut harventamaan ihmislajia

Missä ristiriita? Joka ikisessä paikassa, jossa kulkee meitä ns. "henkisen tien kulkijoita", tuntuvat ihmiset aivan säteilevän valoa, optimismi on käsin kosketeltavaa, energiatasoja kohotetaan, enkelit laulavat  ja "valitut" tempaistaan pian kohti valoa... *sarkasmia*
Jokainen tuntuu keskittyvän lähinnä omaan elämäänsä, oman kaarensa mahdollisimman nopeaan päättämiseen. Ihan niinkuin elämä pitäisi "lusia" alta pois, ja sen jälkeen pääsisimme valo-olentoina kotiin... Ehkä näin. Elämme kuitenkin tässä maailmassa, lihallisina olentoina, ihmisinä.

Maailmassa on paljon kärsimystä. Eikö karmaa sovittaisi parhaiten se, että omalta osaltaan, ihmisenä, yrittäisi konkreettisesti lievittää tuota tuskaa? Riittävätkö pelkät valon ja rakkauden ajatukset silloin kun lapsi on kuolemassa hitaasti nälkään tai hivuttaviin sairauksiin? Missä ovat enkelit silloin kun valloittaja raiskaa siviiliväestön naisia?

Olenko ymmärtänyt oikein, jos olen käsittänyt useimpien vanhojen sielujen pidättäytyvän jollain tasolla elämästä, etteivät he vain keräisi itselleen karmaa? Onko se jonkinlaista taisteluväsymystä ennen "eläkkeelle lähtöä"?

Missä on tasapaino? Eikö kärsimyksen pitäisi vähentyä täällä pallollamme?

Tällaisissa synkeissä ja ristiriitaisissa ajatuksissa tänään. Ehkä se on se      joka saa tämän Vaa'an turhautumaan tähän huutavaan vääryyteen?

Niin, koska joku kuitenkin vetää herneen nenäänsä tästä "julistamisesta"  ja kysyy, mitä minä teen konkreettisesti lievittääkseni maapallon tuskaa, niin yritän edes jotakin, pienesti, arjessa. Pyrin eettisyyteen kuluttamisessa, lahjoitan vähistä tuloistani Unicefille Maailmanlapsilisää kuukausittain, pyrin olemaan ystävällinen ja pitämään mottonani "Me kaikki olemme Yhtä". Teen pieniä arjen tekoja, ja ihailen hieman kadehtienkin heitä, jotka oikeasti lähtevät barrikaadeille, valaanpyyntialuksia sabotoimaan ja kehitysaputyöntekijöiksi! Minun pieni lippuni heiluu vain arjessa  : Ehkä tämä kirjoituskin oli osa sitä lipunheilutusta 

PS. Valoa ja rakkauttakin tarvitaan, en minä sitä 

IHANAA!!!!!  JOku muukin on samaa mieltä! Olen paininut tuon saman aiheen kanssa toisella otsikolla. Ja todennut, että olen siellä aika YKSIN meuhkaamassa kun ollaan niin ûberonnellisia ja optimisteja. Oikeasti, ei kukaan hetkahda. Sitä vaan katsellaan omaa napaa ajatellen "enkelit pelastaa"...

Saakeli että suututtaa....

Kunpa tämä ei olisi aina tätä hipit vs. nyt-me-kaikki-kuollaan-ei-voi-mitään -osastoa. :

Mikä on todennäköisintä, se todennäköisimmin tapahtuu. Tai sitten ei.

JESSSSH! Kutsuttiin ekaa kertaa hipiks.  Ja siihen olenkin tähdännyt. Suoraan sanoen vain vituttaa ettei kukaan tee mitään millekään asialle, ja kun yrittää hehkuttaa muille, että se leviäis ni ei...tässä sitä meuhkataan yksin vailla sympatiaa. Noh. niin kai se tulee olemaan jatkossakin...

Nefertari! 
Onhan luonnolla omat keinonsa.. mistä luulet luonnonmullistusten johtuvan? .. kyllä luonto pitää huolen itsestään tavalla tai toisella.. ja ihmeen kärsivällinen se on ollutkin, eikö totta.. Ymmärrän kyllä huolesi.. mutta et voi mitään toisten ihmisten valinnoille..

  

On luonnolla keinojaan, mutta entäs niillä kaikilla eliöillä täällä? Me ihmiset täällä mellastetaan ja tapetaan muita lajeja. Ja niin valitettavaa kuin se onkin, ei luonnon omat mullistukset tapa välttämättä lajeja sukupuuttoon, kuten ihminen huomattavasti paljon nopeammalla temmolla tekee.

tiesti pitäisi olla kärsivällinen ja kärsiä vaan muiden ihmisten joukossa hiljaa mukisematta. Mutta kukas puhuu niitten lajien puolesta, jotka ovat ensimmäisenä vaaravyöhykkeellä?

Ei ei ei...en voi vain tyytyä sanomaan että kikkelis kokkelis olenpa hiljaa yrittämättä edes.Hitot ole huolissani ihmisistä vaan koko muusta eliökunnasta. SE ON VÄÄRIN. ja eikö täällä olisi tosiaan aika kaikkien herätä? mutta kuinkas herättää, siinäpä se. Ei yksi ihminen voi siihen vaikuttaa. Sen takia vouhkoan, että saisin muitakin liikkeelle.

Elä hermoo

Sisäisen siivoustalkoon jälkeen aistit ja mieli terävöityy huomaamaan kuinka siivota ympäristöäänkin.
Mutta Kaikki alkaa ensin itsestä.
Mitä törkyä itsessämme kannamme, siten ja sillä sotkemme myös ympäristöämme. Eihän hyödytä siivota likaisilla räteillä 
Ja tämä kaikilla tasoilla.

TAAS sinä... Saakeli vieköön taitaa olla NIIN vastakohdat kyseessä, kuin vaan voi olla..

Mutta kyllä, noin sanottuna tuossa on järkeä. Tosin se vaan, että kuinka moni siihen ryhtyy. Tarvittaisiinko jotain konkreettisia tekoja ja "asian markkinointia?" Onko jotain keinoja, joilla kaikki herätetään?