Sivuja: [1] 2
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Raha ja hyvinvointi tähtimerkkien valossa. eli onko tähtimerkillä merkitystä men  (Luettu 11921 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
koppi
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 148


Profiili
« : 03.09.2013 19:59:20 »

Maailmanlaajuinen yhteys ihmisillä tuntuisi olevan halu olla menestynyt ja hyvinvoiva. Grin Inhimillisesti ottaen vain aniharva HANNU Hanhi tai Milla Magia saavuttavat kaiken haluamansa. Smiley Cheesy Mitä tähtikartan mukaan voidaan löytää ihmisistä joilla on ollut poikkeuksellisen paljon taloudellista menestystä ja sen myötä hyvinvointia elämässään. Onko syntymähetkellä merkitystä sille miten Rikas ihmisestä elämänsäaikana voipi tulla? Tuoko poikkeukselisen hyvä onni myös mukanaan rakkautta ja  iloa elämään, smitten kun  ei ole toimeentulohuolet painamassa mieltä kaiken aikaa. Undecided Sanotaanhan että minne rikkaus kerääntyy sinne huolten myrskyt erääntyy. Tunnen joitakin ihmisiä joilla o ollut valtavan suuria ansioita elämänsä saralla ja sitten humps kaikki on kuitenkin vain lainassa. Cry Voisiko ihmiselämässä sittenkin tavoitella rakkautta ja hyviä ja luottamuksellisia ihmissuhteita rahan ja ahneuden sijasta. :Smiley Mitä mieltä astroloit ovat voiko sattumaa säädellä astrologian kannalta. Maailman Rikkaimpiin miehiin kuuluu tällä hetkellä mikrosoftin omistaja Bill Gates, onko hän aina ollut Rikas?  :coolsmiley:Onnellisuudesta en mene takuuseen.   Wink Voisikohan joku valaista yksinkertaista menestymään.  smiley6600
tallennettu
Morwenna
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 69



Profiili
« Vastaus #1 : 03.09.2013 21:17:17 »

Mä haluan miljonääriksi lähinnä siksi että saisin annettua läheisille ja hyväntekeväisyyteen  smitten juu ja itselle toki kans jotain mut tahtosin auttaa.

Oon miettiny tätä asiaa itse asiassa lähiaikoina paljonkin, johtuen varmaan siitä että raha-asiat on toooodella huonosti ollu jo jonkin aikaa.
Märisen itsekseni kun ei taaskaan tullu sitä helpottavaa lottovoittoa - noin minuutin kunnes en enää jaksa miettiä moisia  Smiley Tärkeintä kuitenkin on ihan muut asiat MUTTA sitä ei liene kukaan voi kieltää etteikö se hemmetin raha auttas ja paljon.

En nyt vält. haluais mikään Bill Gates olla, olis ihan kiva että pärjäis ilman jatkuvaa kituuttelua.

Astrologiselta kannalta sitten taas en osaa oikein sanoa mitään, kuten tavallista Cheesy Oon kyl miettiny josko Jupiterilla olis näppinsä pelissä ainakin sen onnen osalta.

Loppujen lopuks uskon että kuka tahansa voi menestyä jos oikein tahtoa löytyy, mutta tarviskohan kuitenkin myös aina edes pikkiriikkisen onnea..?  idiot2
tallennettu
Kuuhilda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5933



Profiili
« Vastaus #2 : 03.09.2013 22:13:13 »

Mä lottosin.
Ekan kerran pariin vuoteen varmaankin. Ihan yhden rivosen vain, koneelta. Jos se on tullakseen nii tulee kyllä silläki Cheesy Meinasin jo viimeksi, mutta jäi tekemättä...eikä sitä voittajaa si ollu, niin aatelin että ehkä se jättipotti oottaa just mua  Grin

Onko tuossa sitten jotain vesimiesmäistä?
tallennettu
Kuuhilda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5933



Profiili
« Vastaus #3 : 04.09.2013 08:24:37 »

No niih, on tästä varmaan ollu keskustelua, mut pistän nyt tähän ketjuun ku on pinnalla.
Laitoin tuon tulevan lottoarvonnan kartan kimppaan omani kanssa, ihan piruuttani Cheesy
 Saturnus /onnenpiste on   punasella aktivoituneena;  Kovaa työtä, eikä mitään lottovoittoja  :Smiley 

Laitoin Lotolle ajan 8.9.13 Hki. 20.45
Ois kiva jos joku viisaampi tulkittis tota Lottokarttaa...jotain, mihkä päin, millaselle, kelle, meneekö hmmm?
tallennettu
Avicii
Astroholisti
*****
Viestejä: 1114


Profiili
« Vastaus #4 : 04.09.2013 09:40:52 »

Sepon mukaan mulla on Hannu Hanhen kartta mutta ei kuulkas oikein tunnut siltä  Tongue
Rahaa saan kuullemma sitten keski-iällä enemmän ja tällä hetkellä lipotaan köyhyysrajaa. En tiedä olenko erityisen onnekas oikein missään, asiat on kyllä lutviutunut ja hienoja kokemuksia saanut mutta joo, riippuu tietenkin näkökulmasta ja ihmisestä mihin sitä peilaa.
Mutta luottamus että asiat järjestyy on vielä tallella ja kyllä, on minua hemmoteltukin.
Lotossa olen voittanut mutta vain pieniä summia enkä tiedä edes haluanko miljoonia, ahdistaa jo pelkkä ajatus. Vähemmänkin riittäisi.
Hitto musta on tullut vaatimaton viime vuosina, oiskohan aika jäädä eläkkeelle  Grin
tallennettu

You were born to be real not to be perfect.
Lilli
Supermoderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 3525



Profiili WWW
« Vastaus #5 : 04.09.2013 09:51:15 »

Minähän tein taannoin pienen tutkielman lottovoittajista. Keskityin raha- ja pelihuoneisiin. Saatavilla oleva aineisto ei ollut suuren suuri, mutta jotain nyt kuitenkin. Tärkeimmät löydöt olivat, että:

-2. huoneen hallitsijaplaneetta oli usein Ravussa tai Kaksosissa,  9. huoneessa.
-vaihtoehtoisesti 5. huoneen hallitsijaplaneetta oli Ravussa
-Kuun yläsolmu sijaitsi usein 5. huoneessa (vahvin löydös)
-Kuu tai Mars suosi 2. huonetta.
-Jupiter oli mieluiten Ravussa tai Neitsyessä tai huoneessa 4.
-Pluto viihtyi huoneissa 7, 1 ja 9 - tässä järjestyksessä.

-Tavallisin transiitti voiton ajankohtana oli Pluton joku kulma Jupiterille. Pluto saattoi tehdä jotain kulmaa myös Auringolle, Venukselle, nousumerkille tai 2. huoneen hallitsijaplaneetalle.
-Saturnuksen transiititkin olivat aika yleinen löydös, sen sijaan transitoiva Jupiter ei tuonut lottovoittoja, vaikka transiittia vastaanottavana planeettana se näytti olevan tärkeä.
tallennettu

Aurinko Kaksonen, huone 12, Kuu Härkä, huone 11, AC Rapu, MC Vesimies

www.horoskooppi.com
Kuuhilda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5933



Profiili
« Vastaus #6 : 04.09.2013 12:09:47 »

Joo, muistankin Lilli tuon sun tutkielman Smiley
Tr Plutolainen on kulmassa nataali Jupiterille, Uranukselle ja nousulle. Väljemmin Saturnukselle (kakkosen hallitsija ). Myöskin Pholukselle.
Sit ku kuunpaluulla on vaakanousu ja Venus tasan siinä missä  pluto nataalilla  :Smiley Härkänousu olis varmaan parempi  :Smiley

Höh. Huomasin että mun proge  venus on 29  oinas, eli vastapäätä nataali Plutoa, ja tuota kp Venusta. ICeellä.
« Viimeksi muokattu: 04.09.2013 12:55:45 kirjoittanut Kuuhilda » tallennettu
koppi
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 148


Profiili
« Vastaus #7 : 04.09.2013 19:57:43 »

Kiitos foorumilaiset näistä kommenteista Wink. Maailmassa on universumissa suunnattomia energioita ja ihmisen mahdollisuudet osumiin paranevat jos jaksaa uskoa onnellisuuden ja positiivisen elämänasenteen johtavan menestykseen niin rakkaudessa kuin  rahamaailmassa. Kaikki rahapelit ja Lotto tarjoaa unelman rikkaudesta ja mahdollisuudesta saavuttaa taloudellista riippumattomuutta ja todellista vapautta tehdä elämästään oman näköisensä. Wink Cheesy Voittoa on kuitenkin mahdoton ennustaa  15-miljoonan erilaisen vaihtoehdon joukosta. Suhteellisuusmatemaatikot ovat pyrkineet etsimään todennäköisyyksiä millä saavuttaisimme lotossa 7-oikein. Supertietokoneajollakaan ei tietääkseni ole saatu kiinni oikeita numeroita. Voiton saamiseksi todennäköisyyden mukaan on pelattava samaa riviä 75-vuotta yhteen menoon jotta oikea rivi tulisi edes kerran. Voittaaksesi sinun tarvitsee olla HANNU HANHI coolsmiley ja Taikoa kuten MILLA MAGIA tickedoff voidaksesi saada voiton. On myös asia erikseen haluaako tulla voittamaan ja olla pelissä mukana jännityksen tai rikastumisen toivossa. Kiitos Lilli ja Kuunhilda että käytitte aikaanne kommentoidaksenne asiaa. Lisäkysymys on voiko tähtikartasta ennustaa enemmän menestyjille tyypillisiä luonteenpiirteitä tai onko olemassa voittajan Arkkityyppiä tähtimerkkien joukossa.Olen kuullut kaksinkertaisen voiton saaneesta henkilöstä joka voitti pienellä panostuksella kaksi kertaa päävoiton Smiley, niin se vain on että jos et pelaa tickedoff, et voi voittaa, et sodassa knuppel2 etkä rakkaudessakaan Cheesy Wink, Päteekö sama myös LOTOSSa.  :Smiley
tallennettu
Morwenna
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 69



Profiili
« Vastaus #8 : 04.09.2013 21:05:38 »

Jessss! Jupiter nelkussa ja Jousimiehen merkissä vieläpä, ehkä mulla on pienenpieni mahis  laugh nimim. Miettii mitä vielä voisi myydä että saa laskut maksettua
tallennettu
Lilli
Supermoderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 3525



Profiili WWW
« Vastaus #9 : 04.09.2013 21:49:09 »

koppi, julkkiskarttoja pläräämällä huomaa, että siellä on pilvin pimein porukkaa, joilla on stelliumit huoneissa 9-11, miksei myös huoneissa 1, 5 ja 7. Nämä lienevät kuitenkin niittäneet jonkinlaista mainetta ja menestystä jollakin alalla (yleensä urheilu, politiikka, tiede/tekniikka, taide), rikkaus saattaa olla kuitenkin asia erikseen. Jos jollakin on paljon planeettoja huoneissa 2 ja 8, niin arvelen yleensä raha-asioiden nousevan hyvinkin hallitsevaan asemaan henkilön elämässä. Tällainen esimerkki on vaikkapa Mark Zuckerberg, facebookin perustaja. Kartta alla:

http://www.astrotheme.com/astrology/Mark_Zuckerberg
tallennettu

Aurinko Kaksonen, huone 12, Kuu Härkä, huone 11, AC Rapu, MC Vesimies

www.horoskooppi.com
nikki
Astroholisti
*****
Viestejä: 6585


Profiili WWW
« Vastaus #10 : 04.09.2013 23:37:04 »

Zuckerbergin kartalla  pluto (rikkaus) noviili  askendentti
Vaurauden, yltäkylläisyyden, runsauden jumalatar ja asteroidi 151 Abundantia 20  harkavenusaurinko  harka )
19 Fortuna 13  neitsyt tekee maallista mammonaa maakolmiossa,
 aspect_tri jupiter rx  kauris aspect_tri venus harka
2091 Sampo 15  vesimies yhteisöllinen ystäväkirja Sampona pelihuoneessa
 pallas 16  kalat  aspect_con Onnenpiste, oivallus ja strategia kuinka hyödyntää onnenkantamoiset, Fortuna henkisellä pisteellä.
Onnenpisteellä on myös kohtalottarien Lachesis, hyväosaisen osan suonut  coolsmiley

2 ja 8 huoneessa itelläkin tavaraa, mutta raha ei todellakaan ensimmäinen ja merkittävä asia elämässä.
Se on vähän nuo merkit kans. Skorpioni on haka raha-asioissa (tulemaan toimeen siis vähälläkin)
ja Härälle taas pääoma tuo turvallisuutta.
Mielestäni Zuckerbergin kartalla on merkittävä myös tuo viimesen asteen  merkurius 29  oinas,
saavutuksena. ja MC:n hallitsijana ja  kaksoset han se kauppaa käy..

Ja täähän oli hirveesti paljon rakkautta, ystävyyttä ja ihmissuhdeastrologiaa... crazy2
tallennettu
Hamal
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 374



Profiili
« Vastaus #11 : 05.09.2013 23:10:26 »

Aika mielenkiintoisia nuo Lillin havainnot!

Onnellisuus, menestys ja raha ovat tosin konsepteja jotka pitää pitää toisistaan erillään... Mieli tahtoo usein liittää nuo samaksi asiaksi... Raha on periaatteessa energiaa jota voimme itse manifestoida kunhan muistamme olla siihen egollisesti kiinnittymättä (kiinnittymättömyys selkeyttää paljon asioita!) ja muistamme että pitää myös yleensä antaa jotta saa.
Onnellisuus ja menestys ovat taas sitä että on saanut ulkoisen maailman vastaamaan sisäistä maailmaansa. Ja tän osalta ei raha ole useimmiten se tärkein kriteeri. Rikastua voi myös monella eri tavalla.

Itselleni tuli huomattava rahasumma  uranus aspect_tri keskitaivas transiitin aikoihin ja Saturnuskin oli vaikuttamassa. Kyllä huomasi että aspekti tuli keskitaivalle, siitä rahasta riitti puhetta ja p*skanjauhantaa ulkopuolisille pidemmäksikin aikaa  Grin

Miten muuten näkisitte  pluto aspect_opp jupiter aspektin syntymäkartalla? Eräs pidempiaikainen yhteisprojekti on tässä alkanut ja on mietityttänyt että jos tehdään ihan rehellisesti ja sydäntä kuunnellen tuota hommaa niin sieltä voisi vaikka pari markkaakin joskus tulla?

Olen joidenkin ihmisten osalta pystynyt todistamaan ihan livenä että kun joku astrologi tai muu huuhaaihminen on sanonut rikkauden osuvan tietyssä iässä henkilön kohdalle, on näin myös tapahtunut. Eri asia miten paljon ihmisen oma positiivinen affirmaatio tekee tuon lopulta mahdolliseksi mutta kai tuossa on muistakin jutuista kuin transiiteista kyse? Siis on kai muitakin astrologisia juttuja mistä tän näkee?
« Viimeksi muokattu: 05.09.2013 23:13:49 kirjoittanut Hamal » tallennettu
Lilli
Supermoderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 3525



Profiili WWW
« Vastaus #12 : 06.09.2013 12:58:41 »

Alla linkki www.cafeastrology.com -sivuston aihetta koskevaan artikkeliin:

http://www.cafeastrology.com/astrologytopics/astrology_of_money_wealth.html

Lyhykäisesti tiivistettynä raha-asioita tutkiessa kannattaa keskittyä seuraaviin asioihin:

-henkilökohtaisten varojen huone (2). Huoneessa sijaitsevat planeetat, niiden aspektit, huoneen kärjen merkki ja hallitsijaplaneetta+ sen sijainti ja aspektit
-kumppanien kautta saavutettavien varojen huone (Cool. Huoneen alaisuuteen liittyvät planeetat etsitään kuten edellä
-liiketoimien ja uran kautta saavutetun menestyksen huone (11). Planeetat etsitään kuten edellä
-Venuksen sijainti ja aspektit
-Jupiterin sijainti
-missä huoneissa Härkä ja Jousimies sijaitsevat
-askendentin hallitsija ja sen suhde 2. ja 8. huoneen hallitsijaplaneettaan
-Marsin ja Saturnuksen sijainti: eivät tuo itsessään rikkautta, mutta antaa määrätietoisuutta sen saavuttamiseksi
tallennettu

Aurinko Kaksonen, huone 12, Kuu Härkä, huone 11, AC Rapu, MC Vesimies

www.horoskooppi.com
t.touhula
Astroholisti
*****
Viestejä: 1334



Profiili
« Vastaus #13 : 06.09.2013 13:16:04 »

Jopas onkin todellinen aarreaitta tämä ketju. Tarkoitan itsen tutkistelun kannalta.
Löysinpä Abundantian omasta 2h stani  harka ssä, sen kärjeltä, ykkösen puolella yhtymässä 2.n kärkeen Nessus. Nämä opponeeraavat  saturnus sta, joka   skorpioni ssa.
Ja kas kummaa IC.llä Sampo, tiukassa yhtymässä Logos ja  vesta , opponeerausta harrastavat  MC.llä  pallas ja   kuunsolmu. Pars Fortunae tekee yhtymää akselin toiselta puolelta.
'Papiksi' sitä kai tarttee alkaa taas, opettamaan kansaa... tjaah! Kotoa käsin tietty.

Sampo tulossa  vertex lle. Yhtymässä Auringon kanssa vaeltaen. Logos,  merkurius sekä kuu  niille scout'eina.

Tosi paljastavaa. Alan ymmärtää miksi satanen riittää kuukaudesi ruokiin, vieläpä gourmeisiin.
« Viimeksi muokattu: 06.09.2013 13:23:24 kirjoittanut t.touhula » tallennettu

Vapaus - mikä ihana sana!
Downtempo
Vieras
« Vastaus #14 : 13.09.2013 21:29:06 »

Minähän tein taannoin pienen tutkielman lottovoittajista. Keskityin raha- ja pelihuoneisiin. Saatavilla oleva aineisto ei ollut suuren suuri, mutta jotain nyt kuitenkin. Tärkeimmät löydöt olivat, että:

-2. huoneen hallitsijaplaneetta oli usein Ravussa tai Kaksosissa,  9. huoneessa.
-vaihtoehtoisesti 5. huoneen hallitsijaplaneetta oli Ravussa
-Kuun yläsolmu sijaitsi usein 5. huoneessa (vahvin löydös)
-Kuu tai Mars suosi 2. huonetta.
-Jupiter oli mieluiten Ravussa tai Neitsyessä tai huoneessa 4.
-Pluto viihtyi huoneissa 7, 1 ja 9 - tässä järjestyksessä.

-Tavallisin transiitti voiton ajankohtana oli Pluton joku kulma Jupiterille. Pluto saattoi tehdä jotain kulmaa myös Auringolle, Venukselle, nousumerkille tai 2. huoneen hallitsijaplaneetalle.
-Saturnuksen transiititkin olivat aika yleinen löydös, sen sijaan transitoiva Jupiter ei tuonut lottovoittoja, vaikka transiittia vastaanottavana planeettana se näytti olevan tärkeä.

Onkohan mulla sitten jotain onnekkuutta, jos löytyy venus kaksosissa 9. huoneesta
ja kuun yläsolmu 5. huoneessa, sekä jupiter ravussa  angel
« Viimeksi muokattu: 13.09.2013 21:31:10 kirjoittanut Downtempo » tallennettu
Sivuja: [1] 2
  Tulostusversio  
 
Siirry: