Sivuja: [1] 2
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Mikä avuksi poikani yö häiriöihin?  (Luettu 14492 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
polestar
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 18


Se on RAKKAUTTA!


Profiili
« : 16.03.2006 15:42:23 »

POikani 3 v on valvonut öisin koko pienen ilänsä, hän herää lähes joka kevyt univaiheessa, rimpuilee, itkee vaikertaa ym. on tutkittu sairaanhoidon puolella fyysisesti ja psykologisesti kaikki mahdollinen. Ei vaan ole löytynyt syytä.
noin. puolivuotta sitten lapseni alkoi kertoa kun oppi puhumaan, että mummo käy hänen luonaan, siis edes mennyt äitini. ja lisäksi uusimpia kertomuksia on nyt tullut jostain vihreistä enkeleistä "jotka on kivoja ja antaa pusuja" sekä punaisista joista hän ei tykkää, ne on kuulemma pelottavia. Eräs tapaamani meedio sanoi, että poikani on ns. vanhempi sielu ja meidän perheessä kehittynein henkisesti. Lisäksi hän sanoi, että poikani Valtteri on hyvin herkkä ja onkin voimakkaasti yöllä ns. astraali maailmassa. Itse en ole koskaan kokenut tai tuntenut mitään, henkimaailman asioita ja se ihan harmittaa. Ikävöin äitiäni kovasti ja olen muutenkin hyvin kiinnostunut kaikesta tuonpuoleisesta, mutta  sieltä ei näköjään minusta tai en osaa huomata sitä. Nyt kysyn: VOIKO LAPSENI UNTA SAADA MILLÄÄN RAUHALLISEMMAKSI? vai loppuuko tämä raskas valvominen koskaaan. Auttaisiko joku mikä, lääketiede ja psykologia on nyt käyty läpi kokonaan. Hoidot? Mitä voin äitinä tehdä, jotta auttaisin kultaani?
Rukoillut olen, todellakin ja pyytänyt lapselleni rauhaisaa unta! Mutta ei auta.
Pyydän mitä kohteliaimmin neuvoja. Ja kiitän sydämestäni jo etukäteen!
tallennettu

Rehellisyys maan perii ja rakkaus taivaat omistaa!
Elämänilo
Astroholisti
*****
Viestejä: 6358


Iloa, Valoa ja Rakkautta kaikille


Profiili
« Vastaus #1 : 16.03.2006 15:59:33 »


Nyt kysyn: VOIKO LAPSENI UNTA SAADA MILLÄÄN RAUHALLISEMMAKSI? vai loppuuko tämä raskas valvominen koskaaan. Auttaisiko joku mikä, lääketiede ja psykologia on nyt käyty läpi kokonaan. Hoidot? Mitä voin äitinä tehdä, jotta auttaisin kultaani?
Rukoillut olen, todellakin ja pyytänyt lapselleni rauhaisaa unta! Mutta ei auta.
Pyydän mitä kohteliaimmin neuvoja. Ja kiitän sydämestäni jo etukäteen!

Hei "polestar"

Klassinen Homeopaatti osaa varmasti auttaa asiassa.

http://www.homeopaatit.org/
Suomen Homeopaatit ry

Nukkuuko lapsesi yksin.

Missä hänen vuoteensa on.

- Feng Shuin mukaan
  vuoteen asennolla huoneen oveen nähden
  ja ilmansuunnalla on merkitystä
- myöskin väreillä ja kalusteilla ymv.


http://www.nicehouse.fi/omahuone/fengshui/
- Feng Shui

http://www.nicehouse.fi/omahuone/fengshui/fenglast.htm
- Feng Shui ja lastenhuone


 smitten  Elämänilo   smitten
tallennettu

aurinko merkurius mars neptunus vaaka , askendentti vesta neitsyt , venus IC saturnus juno skorpioni , jupiter uranus pluto leijona , chiron ceres kauris , kuu pallas kuunsolmu jousimies , MC harka
polestar
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 18


Se on RAKKAUTTA!


Profiili
« Vastaus #2 : 16.03.2006 16:07:45 »

Homeopaatillakin käyty jo vuosi sitten, ja käydään edelleen.
Olen koittanut nukkua pitkään, hänen vieressään, hän vain häiriintyy lisää, jos käännyn tms. Herää enemmän. Tuntuu kuitenkin haluavan omaa rauhaa.
Sänky on seinän vieressä, ovea vastapäätä. Täytyy tuotakin miettiä!
Lämmin Kiitos ja hali vinkistä.
tallennettu

Rehellisyys maan perii ja rakkaus taivaat omistaa!
Elämänilo
Astroholisti
*****
Viestejä: 6358


Iloa, Valoa ja Rakkautta kaikille


Profiili
« Vastaus #3 : 16.03.2006 16:14:41 »

Homeopaatillakin käyty jo vuosi sitten, ja käydään edelleen.
Olen koittanut nukkua pitkään, hänen vieressään, hän vain häiriintyy lisää, jos käännyn tms. Herää enemmän. Tuntuu kuitenkin haluavan omaa rauhaa.
Sänky on seinän vieressä, ovea vastapäätä. Täytyy tuotakin miettiä!
Lämmin Kiitos ja hali vinkistä.

Hei "polestar"

(http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/FernieAngelblowingakiss.gif)

Vaihtoehtoispuolelta löytyy varmasti monia vaihtoehtoja.

Lapsesi sängyn paikka on ainakin väärin.
 
- mitä sängyn ympärillä on ja mitä sen alla on
  - sängyn alla ei saa pitää mitään
  - sängyn yläpuolella ei saisi olla hyllyjä tmv.
- turvaton olo nukkua, kun chi virtaa vuoteen yli
  - oven sulkeminen vähentää chi:n virtaamista

Onko sinulla enkeleitä huoneessa
- itse ainakin laittaisin niitä ikkunan eteen
  ja sanoisin lapselle,
  että ko. enkelit suojelevat kaikkia nukkujia
  - joskus sama parantaa saman
    - lapsesi unissa on enkeleitä

Myöskin rokotteiden sivuvaikutukset saattavat
aiheuttaa unihäiriöitä ja kipuja tmv.



 smitten  Elämänilo   smitten
« Viimeksi muokattu: 16.03.2006 16:16:24 kirjoittanut Elämänilo » tallennettu

aurinko merkurius mars neptunus vaaka , askendentti vesta neitsyt , venus IC saturnus juno skorpioni , jupiter uranus pluto leijona , chiron ceres kauris , kuu pallas kuunsolmu jousimies , MC harka
enkelitär
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 106



Profiili
« Vastaus #4 : 16.03.2006 18:25:04 »

Psykologiaa lukeneena olen melko kriittisellä asenteella liikkeellä. Ei ole tarkoitukseni olla ilkeä, eikä todellakaan vähätellä asiaa! Sanoit, että psykologia ja muut on käsitelty kokonaan.. en usko, että kuitenkaan aivan kokonaan, koska tähänkin löytyisi varmasti jonkin näköinen terapia, varsinkin, kun lapsesi osaa jo puhua (anteeksi, voin olla väärässäkin, minusta vain on hassua, että asia olisi jo käyty eikä ratkaisua löytynyt). Tosin tuntuu, että lääkärissä (oli asia kuin asia) vähätellään ja annetaan resepti ja asia on muka jo käsitelty..   

Uskon kuitenkin henkimaailmankin ilmiöihin, joten älä ota mielipidettäni mitenkään vakavasti, tiedät toki itse mikä on lapsellesi parasta.
Mutta tässä näkemykseni:

Pienet lapset ovat leikki-iässä hyvin maagisia (tämä tarkoittaa heiden tapaansa nähdä esim. enkeleitä, vaikka ne ovatkin oikeasti mielikuvitus hahmoja, jotka kuuluvat osaksi leikkeihin) ja heillä on uskomaton mielikuvitus.
Tarkkaile hänen leikkejään, sillä lapsi käsittelevät tapahtuvia asioita leikkejen kautta. Lapsi oppii uutta paljon tuon ikäisenä, puhe kehittyy ja hän on hyvin kiinnostunut siitä kuka on, hän on ymmärtänyt kuka on ja luo tuntemusta itsestään.
Mene leikkiin mukaan, kun uskot sen käsittelevän hänen tuntemuksiaan univaikeuksista.
Ole mukana leikissä ja tue häntä. 

Lapsilla on usein mielikuvitus ystäviä. Ne ovat yksi keino leikkejen ohella käsitellä maailmaa, jonka he näkevät. Sillä, että lapsesi sanoo näkevänsä isoäitisi, on varmasti jokin merkitys. Onko hän nähnyt tätä naista? Olisi hyvä jos lapsesi voisi kertoa näystään sinulle. Isoäiti ei välttämättä ole isoäiti ollenkaan, vaan se voi olla viesti sinulle siitä mitä hän kaipaa sinusta ja elämästään. Jos hän on nähnyt äitisi ja muistaa tämän, voi hänen "näkemisensä" olla tapa käsitellä kuolemaan, ihmetystä missä hän on. Pienet lapset eivät ymmärrä kelloa, eivätkä sitä mitä on kuolema (vasta n. 8-vuotias lapsi ymmärtää täysin mitä kuolema on). Hän saattaa myös muistella ja kaivata jotakin hänessä. Jos lapsesi ei ole nähnyt äitiäsi, se voi olla vain mielikuvitushahmo muiden joukussa, niin helpolta ja toisaalta ikävältä (koska kaipaat äitiäsi) kuin se mahd. tosiseikka kuulotaisikin.

Univaikeuksia en osaa selittää.. en itse löydä niille mitään yksioikoista selitystä. Syy voi olla niin monessa asiassa.. Millaisia univaikeudet ovat? Miten uni vaikeudet ilmenevät? Onko hän väsynyt aamuisin, eikö hän saa iltaisin unta vai heräileekö hän vähän väliä?

En tiedä lasten kasvatuksesta mitään, tiedän vain sen mitä olen nähnyt lähipiirissäni ja sen mitä olen lukenut lukiossa tähän mennessä ja sen mihin itse uskon.

Voimia sinulle ja lapsellesi! Tähän en osaa sanoa yhtään enempää.. Leikki on avain sana. Sillä juuri se on tapa kommunikoida lapselle, joka ei vielä kykene käsittelemään tunteitaan samalla tavalla kuin aikuiset ja nuoret, koska hän ei vielä pysty ajattelemaan teoriamuotoisesti.

Vaikka pitäisit kantaani aivan tylsänä, toivon, että voisit kuitenkin kokeilla. Aina ratkaisut eivät ole niin kaukana kuin niiden luulisi olevan. Rukoilen puolestanne. Jaksamista ja valoa sinulle!
tallennettu
Hiisitär
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5323



Profiili
« Vastaus #5 : 16.03.2006 19:28:41 »

Jos haluat lukea sieluista ja eri sielun ikävaiheista, suosittelen sinulle kirjaa "Viestejä Michaelilta" sekä "Lisää viestejä Michaelilta". Kannattaa lukea ne tässä järjestyksessä, sillä muuten jokunen asia voi jäädä epäselvän avoimeksi (nimimerkillä tulipahan luettua kirjat väärin päin Grin). Michael kertoo paljon näistä asioista.

Olen itsekin vanha sielu, joten tiedä sen suhteen, mitä poika näkee ja kokee. Toisekseen täyty muistaa, että maapallon energiaa ollaan nostamassa koko ajan  (vuoden 2012 takia) ja nykyisin tänne syntyvät lapset ovat henkisesti paljon korkeammalla kuin me aikaisemmin syntyneet. 60-luvulta eteen päin maailmaan alkoi syntyä henkisesti korkeita Indigolapsia ja heitä syntyy vieläkin jonkun verran. Nyt ollaan kuitenkin ottamassa askelta, oikeastaan olemme olleet ottamassa akselta eteen päin jo 90-luvulta. Nyt maailmaan syntyy myös Kristallilapsia, jotka ovat henkisesti vielä korkeampia ja herkempiä kuin Indigot.
tallennettu
Mirjam
Vieras
« Vastaus #6 : 16.03.2006 23:48:24 »

Minulle tuli mieleen, että miten itse koit aikanaan äitisi kuoleman ... Onko asia jotenkin raskas edelleen ja liittyykö siihen paljon monenmoisia tunteita, jotka painavat pinnan alla edelleen... angel
Voisin ainakin kuvitella, että oman äidin kuolema on melko suuri juttu näin tuonnepuolella ja siihen liittyy paljon syviä juttuja...paljon käsiteltävää....

Lapset todella aistii niin paljon kaikkea...
Nappaavat ilmasta kaiken mahdollisen ja muuntavat sen jotenkin konkreettiseksi tähän todellisuuteen.
Lapsi kun on vielä niin kovin pienikin...
Omalla kohdallani olen monta lasten 'vaivaa' saanut helpotettua sillä, että olen pohtinut omia sisäisiä juttujani ja selvitellyt niitä...ja kas kummaa, lapsen oireet ovat kadonneet.

En tiedä, onko teidän kohdalla kysymys tästä, mutta jos lasta on jo tutkittu ja hoidettu monella tavalla.....
Toivottavasti löydätte ja löydättekin varmaan vielä jonkin selvyyden ja ratkaisun asiaan !
 smitten
tallennettu
Alzbeta
Vieras
« Vastaus #7 : 17.03.2006 11:31:10 »

Hei Polestar, hyviä kommentteja on jo tullutkin ja haluaisin myös sanoa itse jotain.

Tunnustan, että minulla on joskus paha tapa kohdella lapsia kuin aikuisia, koska en oikeen aina osaa suhtautua... Itselläni kun ei omia lapsia ainakaan tässä vaiheessa vielä ole.

Kirjoituksessasi kuitenkin mainitset lapsesi olevan vanha sielu, joten uskallan sanoa mitä mieleeni heräsi. Nimittäin pieni lapsi epäilemättä kokee olevansa avuton ja yrittää kehitellä monenlaisia psyykkisiä keinoja käsitellä tätä turvattomuutta. Mielikuvitus on yksi näistä. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että jos lapsesi on todella öisin yhteydessä astraali maailmaan niin hän on epäilemättä entistä hämmentyneempi ja voin kuvitella myös sinun avuttomuutesi tässä.

Hyvä uutinen tässä on nyt kuitenkin se, että vaikka itse et voisi ymmärtää täysin lapsesi ajatusmaailmaa niin voit kuitenkin lempeästi ohjata häntä kertomalla, että hän voi itse myös siihen vaikuttaa. jos hän näkee tai kohtaa jotain joka tuntuu ikävältä niin voit kertoa lapsellesi, että hän voi sanoa näille että menkää pois. Jättäkää minut rauhaan. Antakaa minun nukkua. Niin ja vaikka se olisi myönteistäkin, jos hän haluaa itse nukkua niin hän voi sanoa näille enkeleille, mummilleen, tai mitä ne nyt sitten ovatkin vain yksinkertaisesti hyvää yötä. Ja jatkaa uniaan.

Hyvin yksinkertaisia ja pieniä lauseita, jotka ovat kuitenkin voimakkaita ja antavat lapsellesi edes pienen tunteen siitä, että hän voi hallita tilannetta. Uskoisin, että tuo voisi auttaa häntä nukkumaan rauhallisemmin ja sikeämmin.

 smitten
tallennettu
polestar
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 18


Se on RAKKAUTTA!


Profiili
« Vastaus #8 : 17.03.2006 14:58:06 »

Kyllä äitini pois meno on kova pala edelleen, vaikka sen hyväksyy ja ymmärtää, niin ikävä on aina vaan voimakas. Mutta en sillä lastani mielestäni ole rasittanut, äidin poismenosta on jo 8. vuotta.
Minusta itsestäni tuntuu jotenkin siltä, että tässä pojassani on jotain erityistä herkkyyttä ja minun on vaikea sitä aina ymmärtää kun en itse ole oikein henkisesti samalla herkkyys tasolla. stressi ja valvominen tuntuu olevan yksi este keskittymiselle ja herkistymiselle. ei vaan niin ei. en koe enkä tunne mitään, siitä varmasti epäilykset asiaakin kohtaan. lisäksi se, että se tuottaa niin voimakasta haittaa tämä valvominen ihmetyttää.
Yritän silti olla joka päivä parempi ihminen koko ympärillä olevalle elämälle, ja tuskin muuta voin.
tallennettu

Rehellisyys maan perii ja rakkaus taivaat omistaa!
sattumia
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 21


Profiili
« Vastaus #9 : 17.03.2006 23:56:38 »

Huh,
pakko kertoa pojastani, 16 v. Hän kertoi eilen ensimmäistä kertaa eläissään, että hänellä on nukahtamisvaikeuksia. Ja jos hän herää yöllä, ei voi nukahtaa enää uudestaan.
Outoa on se, että hän kertoi näin olleen koko ikänsä!
Äiti ei siis tiedä mitään poikansa vaikeuksista läpi elämän...

Tiesin toki, että poika ei herää aamulla herkästi, kouluun on ollut vaikea herätä ihan ekaluokasta asti, jopa niin, että nyt lukio kärsii pahasti.

Jotenkin aavistan, että parannusta asiaan ei tule, ennenkuin saan pojan uskomaan, että korjaus asiaan tulee, kunhan poika ymmärtää, että asia on omissa käsissä? Oman uskon kautta? (nämä sanat tuli ihan ilman pyytämättä...)

Poika on suloinen ja sosiaalinen, oman itsensä herra. Rakas ihminen.
tallennettu

"Lukija, syvenny tähän satuun niin tunnet olosi oudon levottomaksi."
hopeatähti
Vieras
« Vastaus #10 : 18.03.2006 00:25:39 »

Hei  Smiley

Lapsihan kulkee äidin "energiakentässä" aina tuonne n kouluikään saakka ja tämä side on erittäin haavoittuvainen, herkkä ja hyvää on aina välillä tuota kenttää vahvistaa, puhdistaa kuormituksista ja väsymyksestä, joka heijastuu aina lapseen/lapsiin.

Suosittelen energiahoitoa itsellesi, mahdollisia kukkatippoja ja stressinlievityksiä.

Mi-Olea taisi jo mainita tunteiden työskentelystä, joka on yksi tärkeä tekijä.

Pyydä myös illalla (en tiedä rukoiletko, puhutko oppaille, enkeleille tmv), että kaikki ylimääräiset vieraat lastenhuoneesta/nukkumatilasta pois ja että lapsesi saa nukkua rauhassa ja ilman keskeytyksiä koko yön.

Toki lapsen kasvussa tapahtuu paljon ja lapsikin reagoi muuhun ympäristöön hyvin herkästi ja aina ja joka kerta nuo yöheräämiset eivät ole äidistä johtuvaa  Smiley

Jos sinulla on mahdollista, hanki esim tuoksulamppu lastenhuoneeseen ja iltaisin voisit ennen nukkumaan menoa laittaa esim laventelitippoja tuoksulamppuun ja laittaa rauhallista ja rentouttavaa musiikkia soimaan, nämä usein auttaa kaikkia asunnossa.

Itse rauhoitan illat jo ajoissa, pyrin aloittamaan jo 19.30 aikoihin, himmennän valoja, hiljennän telkkarin tai muiden laitteiden ääniä, laitan musiikkia soimaan tmv
Puhun rauhallisemmin ja matalammalla äänellä jne

Yösija kannattaa myöskin tarkistaa, että tila on viileä, rauhalliset värit esim pyjamassa (ei punaista/oranssia tmv kirkkaita värejä) ja kaikki sähkölaitteet läheltä pois.

Toivottavasti tilanteenne helpottuu  Smiley
tallennettu
Holly Fruit Cake
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 138


Profiili
« Vastaus #11 : 18.03.2006 00:42:07 »

Oletko kokeillut kiviterapiaa? Meillä on kuolleita isovanhempia "nähty" aina silloin tällöin ja unettomuuttakin esiintyy. Poika (nyt 13 v) on aina ollut kiinnostunut kivistä ja kerää niitä mielellään huoneeseensa, esim. ruusukvartsin kanssa nukkuu tosi hyvin.
Voisit kysyä alan ammattilaiselta mikä auttaisi tällaisessa tapauksessa.

Voimia  smitten
tallennettu

Nouseva Vaaka
Aurinko Neitsyessä
Kuu Kauriissa
Merkurius Vaa'assa
Venus Neitsyessä
Mars Leijonassa
Keltainen resonoiva tähti
Tuli-hevonen
Oliivipuu
Asterix
Vieras
« Vastaus #12 : 18.03.2006 01:14:49 »

Polestar, 

Sinun poikasi on hyvin speciaali lapsi.  smitten Valoa ja Rakkautta hänelle ja sinulle. (http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/compassion2.gif)
Tuo Hopeatähden ehdotus kuullostaa hyvältä.

Voit kokeilla myös pyytää apua ja suojelusta lapsellesi kaikelta negatiiviselta Arkkienkeli Mikaelilta, joka kietoo poikasi napakasti suojaavan tumman sinisen viittansa sisään.
Arkkienkeli Mikael on mahtava soturi Enkeli ja kaikkien Enkelten suuri johtaja ja suojelee kaikelta negatiivisilta ja kielteisiltä energioilta, hengiltä, ajatuksilta, sanoilta ja teoilta niin tässä kuin muissakin ulottuvuuksissa. Smiley

Voit myös visualisoida mielessäsi poikasi ympärille suojaavan Enkelivalopallon samalla kun pyydät Enkeliä suojelemaan lastasi.  Smiley Se on varsin tehokasta.  Smiley

Enkelit haluavat auttaa mielellään ja siitähän on merkkinä
nuo suukottelevat Enkelit.  smitten

Sinun tulee vain pyytää.  Smiley

Muista kiittää heitä.  Wink

Pyydän tänään Enkeleiltä apua pojallesi ja kiitän hänestä. smitten

(http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/Angels-14b.jpg)

Iloa, valoa ja rakkautta  smitten (http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/hearts2.gif)

Asterix

(http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/333pieni.jpg)
tallennettu
Asterix
Vieras
« Vastaus #13 : 18.03.2006 01:20:28 »

Psykologiaa lukeneena olen melko kriittisellä asenteella liikkeellä. Ei ole tarkoitukseni olla ilkeä, eikä todellakaan vähätellä asiaa! Sanoit, että psykologia ja muut on käsitelty kokonaan.. en usko, että kuitenkaan aivan kokonaan, koska tähänkin löytyisi varmasti jonkin näköinen terapia, varsinkin, kun lapsesi osaa jo puhua (anteeksi, voin olla väärässäkin, minusta vain on hassua, että asia olisi jo käyty eikä ratkaisua löytynyt). Tosin tuntuu, että lääkärissä (oli asia kuin asia) vähätellään ja annetaan resepti ja asia on muka jo käsitelty..   

Tälläinen välihuomautus hyvin mielenkiintoisen aiheen sekaan, mutta en malta olla huomauttamatta, että eräässä topicissa (esiaviollinen seksi) Maiju* olit 17 vuotias neitsyt, uskovainen ja nyt vielä lasten psykologikin...? idiot2

Peruskoulussako psykologiaa mahdollisesti luit..?
Vaiko Demin "Kun (ala)päätä kinnaa" -palstoja..?  Shocked

http://www.astro.fi/index.php?option=com_smf&Itemid=26&topic=5020.0

Very interesting.... :Smiley Maiju* sinullahan on varsinainen komidiennen lahja.. coolsmiley

Siunausta lahjallesi ja hallet päälle.  smitten

Iloa, valoa ja rakkautta  smitten

Asterix

(http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/lilbaby.gif)
tallennettu
K-NRJ
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 2620


PUNAINEN PAHOLAINEN - RED DRAGON


Profiili
« Vastaus #14 : 18.03.2006 21:49:26 »

polestar,
voisitko yrittää olla äitiisi yhteydessä ja pyytää häntä jättämään pojan rauhaan? Hänen tarkoituksensa on varmasti hyvä, mutta jos yrittäisit viestittää hänelle että antaisi pojan nukkua rauhassa?  Tai kertoisit pojalle, että seuraavalla kerralla kun mummi tulee niin hän kertoisi että kaikki on hyvin, älä mummi tule enää katsomaan?
tallennettu

Au Kauris, AC Rapu, Kuu Rapu
MC & Merkurius & Venus Vesimies
Punainen Galaktinen Lohikäärme
Sivuja: [1] 2
  Tulostusversio  
 
Siirry: