Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Silta ja timantteja  (Luettu 2154 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
smeagol
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 10



Profiili
« : 09.05.2013 11:03:24 »

Näin viimeyönä unta, josta tiedän puolen olevan alitajunnan tuottoa, mutta sitten se meni niin kummalliseksi, että haluaisin kirjoittaa sen tänne.

Elikkä alussa olin ystävieni kanssa juhlimassa. Joukossa oli myös nainen, johon olen kovasti ihastunut myös hereillä ollessani (suhde tähän ihmiseen on hieman epämääräinen, suutelemme usein humalassa mutta selvinpäin tuskin puhumme). Joimme ja pidimme hauskaa. Tämä nainen sitten löysi miehen ja sydämeni tuntui särkyvän palasiksi. Lähdin siis ajamaan autolla pois paikalta ja päädyin pimeälle, kapealle tielle, jonka molemmilla puolilla oli tiheää kuusimetsää.

Pian eteen tuli silta ja yllättäen olinkin sillan alapuolella ilman autoa, roikkumassa johdoissa ja putkissa. Heilauttelin niitä pitkin itseäni toiselle puolelle, kunnes päädyin kohtaan, jossa en pystynyt etenemään. Huomasin, että juuri siinä johdossa, missä roikuin, oli hirveästi timantteja kiinni. Roikuin siinä aikani ja pian paikalle tulikin perhe, jossa oli äiti ja joitain lapsia. He suunnittelivat tappamistani, mutta huomasivat timantit johdossani ja kertoivat päästävänsä minut pois, jos antaisin heille timantin. Mielentilani oli hyvin välinpitämätön ja minulle oli ihan sama tappaisivatko he minut vai eivät, mutta heilautin itseni alas perheen luokse ja sanoin, että voisivat ottaa vaikka kaikki timantit, koska minä en niitä tarvitse.

Siihen suurin piirtein uneni loppuikin. Taisin mennä vielä perheen luokse syömään ja huomata, että he olivat hyvin köyhiä, mutta enempää en muista.

Elikkä tuo silta ja ne timantit ovat se askarruttava asia, jo joku keksii mitään niin olisin kiitollinen jos jakaisi sen kanssan Smiley Ja jos minusta pitää jotain tietää olen nuori, töissä käyvä nainen. Muuta en oikein osaakaan kertoa.
« Viimeksi muokattu: 09.05.2013 11:06:41 kirjoittanut retten » tallennettu
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: