Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: ~Tyttö joka ei tunnista itseään oinaaksi~  (Luettu 3238 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Roxsheena
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 37



Profiili
« : 04.05.2006 19:09:25 »

Olen aivan hullaantunut astrologiaa (mikä saa monet kiristelemään hampaitaan) ja melko alkutekijöissä sen kanssa ja oma kartta selvisi noin viikko sitten. Nyt palan halusta tutkia sitä syvemmin~. Näyttää kuitenkin siltä ettei tämän tytön kapasiteetti riitä ihan kaikkeen O.o.

Aurinkoni on oinaassa, mutten löydä hirveästi itsestäni oinasmaisia piirteitä kärsimättömyyttä lukuunottamatta. Olen melko ujo ja varautunut, enkä juuri tämän takia tunne ulospäinsuuntautunutta oinasta omakseni.

Askendentiksi laskin joskus vesimiehen ja se tuntui oikealta, kunnes astron kartta paljastikin minut jousimieheksi Cheesy. En koe sitäkään omakseni kun matkustelu pelottaa tulevaisuuden ohella.

Kuu möllöttää vaa'assa, mikä on helpompi hyväksyä kun joskus on vaikea ilmaista tunteita ja  päätöksetkin teen tarkkaan harkiten.

Kalojen ollessa venuksessa sain tietää selityksen miksi olen niin sokean uhrautuvainen rakastuessani ja toivon että kun vaan jakelen lempeäni vastapuolelle tarpeeksi niin ehkä hän joskus tuntee samoin.

Lätkäisen kartan vielä ilkeästi tähän jos sieltä paljastuisi jotain kummaa >.>...

Aurinko     2°     24'     Oinas     2. huone
Kuu    9°    29'    Vaaka    8. huone
Merkurius    20°    36'    Kalat    2. huone
Venus    29°    8'    Kalat    2. huone
Mars    7°    8'    Kaksoset    5. huone
Jupiter    1°    53'    Kaksoset    4. huone
Saturnus    13°    9'    Kauris    1. huone
Uranus    5°    12'    Kauris    1. huone
Neptunus    12°    15'    Kauris    1. huone
Pluto    14°    51'    Skorpioni    9. huone
Chiron    2°    21'    Rapu    7. huone
Ceres    23°    37'    Oinas    2. huone
Pallas    15°    53'    Kalat    2. huone
Juno    28°    27'    Leijona    7. huone
Vesta    4°    52'    Kauris    1. huone
Kuunsolmu    3°    30'    Kalat    2. huone
Vertex    22°    43'    Leijona    7. huone
   
Huoneiden kärjet
Askendentti    25°    9'    Jousimies
2. Huone    1°    39'    Kalat
3. Huone    25°    13'    Oinas
Keskiyö    19°    46'    Härkä
5. Huone    5°    27'    Kaksoset
6. Huone    17°    19'    Kaksoset
Deskendentti    25°    9'    Kaksoset
8. Huone    1°    39'    Neitsyt
9. Huone    25°    13'    Vaaka
Keskitaivas    19°    46'    Skorpioni
11. Huone    5°    27'    Jousimies
12. Huone    17°    19'    Jousimies
tallennettu

Aurinko - Oinas
Nouseva - Jousimies
Kuu - Vaaka
Merkurius - Kalat
Venus - Kalat
Mars - Kaksoset

Punainen kosminen käärme
Fiona
Vieras
« Vastaus #1 : 06.05.2006 15:31:21 »

No...vaaka-kuu kai pyrkii harmoniaan. Eli kontrolloit impulssejasi selkeästi paremmin kuin "tavalliset" oinaat.  askendentti jousimies alkaa vaikuttaa vasta, kun täytät 30. Näin on kaikkien nousumerkkien kohdalla. Et myöskään ole tyypillinen oinas siinä mielessä, että kommunikoit "puhtaimmin" telepaattisesti ( merkurius kalat), oinaathan ovat suorasanaisia. Kuunsolmu on kaloissa...pyrit siis tässä elämässä kaloille tyypillisiin tavoitteisiin.
tallennettu
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: