Heittäkäähän koskettavin, järkyttävin, oivaltavin, auttavin,...

Selvänäköisyys, -tuntoisuus, -kuuloisuus, ts. 'tietäminen' on ollut osanani tässä elämässä lapsuudesta asti. Silva-, yms.kurssien avulla olen oppinut hallitsemaan ja hillitsemäänkin tätä usein kiusallistakin kykyäni niin, että nykyään osaan jo ainakin jossain määrin jutella ihmisten kanssa vähän niinkuin smalltalkkiakin, alkamatta heti ääneen selittämään ainakaan kauhean syvällisesti, mitä kaikkea heistä vaistoan.
Tai oikeastaan se oli edellinen kausi..
Viimeaikoina olen sanonut lempeästi suoraan, ja tullut yhä useammin vastaanotetuksi!! Just siinä on tapahtunut muutos, että ihmiset ovat alkaneet olemaan avoimempia, vastaanottavaisempia, yleisesti (siis ei henkilökohtaisesti!)herkistyneempiä, ..esim. telepatia on alkanut toimia molempiin suuntiin.

Tätä menoa on kohta kännykät historiaa  ->   

Mulla hauskalla tavalla sekava päivä  
Synapsit on salamoineet ja välähdelleet vallan levottomasti aivokuorellani tänäpänä.
Rajuja mielialan vaihteluita raikuvasta naurusta ja vitsailusta raivoon, ja vastustamattomaan väsymykseen, joka pian taas rupesi hillittömästi hymyilyttämään... Ilman minkäänlaista loogista järjestystä, siis    

Minulle melkoisen epätyypillistä, ainakin näin rajuina roiskeina.

Mielikuva:
Kristallin tai hiotun timantin läpi liikkuvasta valosta taittuvat, leikittelevät, kirkkaat ja voimakkaat, kuumat spektrit

Sanat koostuvat kirjaimista, joilla jokaisela on oma sisällöllinen, symboolinen merkityksensä niin itsekseen, kuin osana sanaa -> osana lausetta -> osana virkettä -> jne...
Ja kuitenkin, sana on vain ilmimuoto hengellemme, joka lihallisten huuliemme läpi virtaa.
Samoin voimme kehon osien kuvitella olevan henkisen ilmiolomme muotoa, joista koostuu kokonainen elämänkerta-teos, joka omalla kielellään tuo ilmi enemmän, kuin vain osiensa summan; kokonaisen olemuksemme, jos vaan osaamme sitä lukea.
Hengen ja fyysisen olomuotomme ollessa alumperin 'kotoisin' eri 'kielialueilta', väärinymmärrysten riski on ilmeinen, vaikka asioista oikeasti oltaisiinkin yhden mielisiä, Siis, kielikursseja ja tulkkaustakin tarvitaan.
Syntiä on olla opettelematta/kuuntelematta hengen ja kehon yhteistä kieltä, eli Itseämme.

Onko sulla kotona, tai onko mahdollisuutta mistään saada homeopaattisia lääkkeitä (joo tähän aikaan lauantai-iltana  )
Ne auttavat nopeasti ja tehokkaasti.
Enemmän oireista tarttis kyllä tietää...

Valkosipuli+sipuli -öljyä voi kyllä käyttää ihan korvan sisäisestikin, lämmitettynä; lievittämään mahdollista tulehdusta.

Nopea kivun lievitys on vanha venäläinen konsti laittaa pari tippaa Illodin-suuvettä pumpuliin, ja pumpuli korvaan.

Ja nyt kaikki lähettämään kaukoreikiä Mammammalle!

Luoja on 8 välissä (kiertävässä pisteessä 0) oleva olematon välittäjä.

8 monitasoiset kerrostumat pelkistettynä:
alapuoliset - fyysiset materiaverhot karkearakenteisista elollisista aina transdensseihin luomispintoihin asti.
yläpuoliset + henkiset ulottuvuudet, olioiden tajuntakehät, luomis- ja kehitysasteet, rakkaus, elollisuus

Energia/Jumala toimii ylhäältä alas kaikkien kerrostumiensa kautta välittäen tietoisuutta olioille niiden sisäisten rakenteittensa ja virtapiirien (lähettäjä/vastaanottaja) toiminnoitten suhteitten mukaisesti.

Ymmärrys on hyveen ja jakamisen lähtökohta

Hienosti ilmaistu Lumor!

Muodot ovat materiaalisen maailman kieltä,
kuten nuotit kertovat jotakin musiikista.

O on täydellisyys ja symboolinakin ymmärrys (ympärys, sulkeutunut ympyrä),
Kaksi täydellistä ymmärrystä O + O liittyy yhdeksi, jossa energia kiertää ikuisuuden dynaamista kahdeksikkoa.

Sen dynaamisen energian malli vois olla jotakuinkin kuin se sellainen vieterijutska, joka kulkee rappuja alas 'vuoropäin'; venyvä, ulottuva ja viimein
muotoonsa palautuva.

Jumalaa on kaikki ja Jumala on täydellinen. Ymmärtäessämme sen, ymmärrämme kaiken, myös itsemme täydellisyyden, ja täydelliset ympyrämme yhtyvät ikuiseksi dynaamiseksi kahdeksikoksi.

Toisin sanoin: lakkaamme pyörimästä vain omassa pienessä ympyrässämme, kun havaitsemme yhteyden toiseen, samankaltaiseen ympyrään. Yhteydessämme energiamme virtaa molempien kuvioiden kautta, jotka ovat kuin heijastumaa toisistaan, jolloin kohtaamme toisissamme siis itsemme. Mitä täydellisempänä ymmärrämme itsemme, sitä täydellidempänä ymmärrämme toisemme. Mutta, jos koemme epätäydellisyyttä, omassa ympyrässämme on silloin katkos tai tukos, jolloin energia ei pääse virtaamaan. Onneksi saamme korjattua sen yhtymällä toiseen ympyrään just siitä kohdalta, jolloin paikkaannumme ja täydellistymme jälleen.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan siis: Elämä on liikettä, liike lisääntyy laajemmissa kuvioissa, kuviot laajenevat yhteyksien kautta, kaikki on yhteydessä kaikkeen, havaitessamme, että olemme yhteydessä kaikkeen, energiamme liike lisääntyy ja olemme enemmän elossa; kaikki on täydellistä.

 

Niin, vieroitusoireista kehokin kärsii, ja niihin voi jopa kuolla.
Kuten auto kärsii ja vahingoittuu vääristä polttoaineista, jopa korjauskelvottomaksi.
Mutta missään tapauksessa auto/keho ei ole siihen syypää. Kuten auto ei itekseen käy tankkaamassa, kehomme ei pelkkänä kuorena toimi, koska silloin se olisi kuollut keho, siis ilman sielua, mieltä.
Mielemme on se, joka valitsee sen polttoaineen, ja väärällä valinnallaan vahingoittaa kehoa. Keho ainoastaan reagoi, koska sillä ei ole omaa mieltä päättämässä sen asioista. Jos olisi, se varmasti tekisi kaikkensa estääkseen vahingoittumisensa. Mutta nyt se on vain kuskinsa armoilla, eikä voi muuta kuin yrittää kulkea sillä mitä sille annetaan.

Siis jättäkäämme se parka jo rauhaan!

Mielenkiintoista olisi sen sijaan pohtia, miksi mieli tankkaa väärin...

Kerropa ikitosi sitten onko sinun mielestäsi esimerkiksi päihderiippuvuus fyysinen vai psyykkinen? Miten tämän eron voi nähdä mikä riippuvuus on tunnetasolla ja mikä taas fyysisellä? Itselläni ainakin menevät sekaisin. 

No, minäpä kerron  

Keholla ei ole kovinkaan paljon tarpeita, jos nyt nestettä, ravintoa ja lepoa sopivasti saa, se on ihan tyytyväinen ja jaksaa kuljetella meitä.
Vähän niinkuin auto: Ei sekään itsekseen ajele essolle tankkaamaan dieseliä bensiinin sijasta, jonkun se täytyy sinne ohjata. Ja jonkun täytyy, ehkä tietämättömyyttään, väärää ainetta siihen laittaa. No, sitten savutaan ja nyitään ja moottori vinkuu, tai pahimmassa tapauksessa matka tyssää sitten siihen. Kenen vika? Ja kuka maksaa? Auton omistaja tietenkin(, eihän semmoista vakuutus korvaa.)



Kaikki mainitut tunnetarpeemme sensijaan sijaitsevat lähinnä siellä psyykkisellä tasolla, josta siis riippuvuudetkin kehi

no se on kyllä mielestäni totta...

onko tässä vaan kyse siitä että se paheen käsite on niin epämääräinen ja perustuu siihen dualismiin, jossa voi vain heilua puolelta toiselle, ettei mitään vastausta ikinä löydykään

'

Totta. Hyveen heitin kehään lähinnä just polariteetti mielessä, mutta sitä ei ehkä kuitenkaan sittenkään tarvita pahetta määritellessä.

Mielestäni paheen määritelmä voisi olla: se, mistä olemme tunnetasolla riippuvaisia.

Tottahan toki tarvitsemme toisiamme. Mutta riippuvaisuus on sitä, ettei voi olla ilman; että joku tai jokin (tarpeen tyydytyksen väline) on itseäni (esim. omaa terveyttäni, mielenrauhaani etc..) tärkeämpi.
Se on minusta silloin jo pahe.

Hmm, mutta jos ei tunne pahetta ei voi tuntea hyvettäkään vai?  :

Niin, että, jos ei tunnista todellisia tarpeitaan, hakee tyydytystään paheellisesti itsensä ulkopuolelta.
Tarpeensa tunteva oppii 'itse tyydyttämään itsensä'*, ja on sitäkautta ulkopuolisesta riippuvuudesta vapaa.
Onko se sitten hyveellisyyttä?

*Sorry käyttämäni ilmaisu, mutten keksinyt osuvampaa*

Oivaltavaa pohdintaa peilin perässä juoksemisesta.
Kokemusperäisestikin olen havainnut, että mitä himmeempi peili, sitä enempi kiihkoilemme sen kiillottamisen kanssa. Tämä lienee luonnollinen maailmanparannustarpeemme. Ja jos ja kun siitä sitten hetkeksi väläykseltä jotain omaa kuvaamme hahmotamme, niin siitähän vasta riemastumme, että lisää! Tahtoo nähdä lisää!
Todellisuudessa, olemme valinneet just sen himmeen peilin kaikkien kirkkaampienkin peilien seasta siksi, ettemme vielä kestäisi nähdä selkeämpää kuvaa itsestämme.

'Kadonnut' viestini löytyikin toisesta ketjusta *punastuu*
Anteeksi hermostumiseni.

Jotain sekoilua tässä oli nimimerkkien yms. suhteen, joten hätäpäissäni liitin 'katoamisen' siihen.

Sorry.

Tokko meillä paheita on ihan vaan paheilun vuoksi?
Siis, jotta paheiden määrä olisi vakio?
Paheiden taustalla lienee kuitenkin aina jokin tarve, jota tällä paheella yritetään tyydyyttää.
Ennemmin voisi siis ajatella, että tarpeiden määrä on vakio.
Tarvitsemme mielihyvän- turvallisuuden, rohkaisun-, lohdutuksen-, ...-tunteita,
joita koetamme sitten hakea erinäisistä korvikkeista.
Monesti kyse on jostakin tunteensiirron kaltaisesta (tupakka on tutin jatke, etc..), psykologisesti meissä hyvinkin syvällä olevasta tarpeesta, joka ajanmittaan voi muuttaa kohdettaan, peruskaipuun silti pysyessä samana.
Paheeksi nämä korvikkeet muuttuvat ehkä silloin, kun ne ovat meille haitaksi.

Itseasiassa, koska kaikki edellämainitut tunnetarpeet juontuvat suunnilleen perusturvallisuudentunteen puutteellisuudesta, siis turvallisuudentunteen, joka pitäisi meissä itsessämme (terveellä yksilöllä) olla kunnossa, voisiko sittenkin ajatella, että kaikki itsemme ulkopuolelta haettu tyydytys (siis riippuvuudet) olisivat paheita?
Silloinko hyveellisyys on tarveriippumattomuutta, itsellisyyttä?

Katso luontoa!
Kaikella on kiertokulku:

Kuin kiehuva vesikattila: tippa, joka nousee pohjasta kohti pintaa. Ja pintaan päästyään, plops! haihtuu vesihöyrynä kattilan kanteen tiivistymään muun höyryn kanssa uudeksi tipaksi, joka tipahtaa takaisin kattilaan porisevaan veteen, kiehuakseen taas kohta ylös, jne...

Mitä vaihetta tässä kutsuisit elämäksi?

Harmaa, iso rakeinen merisuola on hyvää kaikkeen vedessä ja maan pinnan alla kasvaneeseen. Maan päällä ja taivaalla eläville suositellaan ruusuisen väristä vuorisuolaa, jossa mm. rautaa ja kaliumia kymmenkertaisesti enemmän.