Huhhei, mistähän sitä alottais.
Niin paha olo, kokonaisvaltaisesti, että voisin ihan kirjaimellisesti oksentaa kaiken tän ulos.
Niin selvästi tuntuu ahdistus, epävarmuus, jumiutuneisuus... Itku kurkussa, aivan tajuton väsymys ympäri vuorokauden.
En tajua mistä tämä on, mutta tuntuu että kaikille muilla menee elämässä lujaa, tai ainakin heillä tapahtuu jotain ainutlaatuista, yksi pääsi opiskelemaan, pari muuta rakastui ja ovat onnellisia. Mun elämä sen kuin seisoo paikallaan, välillä tulee valon pilkahduksia mutta nekin kestää sen hetken ja taas jumitetaan. Seurataan sivusta.
Onhan mulla päällä
,
ja jotta pysyttäis topicin aiheessa niin
vielä samaan syssyyn niin avot. Mä ajattelin että hei, noihan
näyttäis hyviltä transiiteilta, mutta empä muista milloin viimeks olisin ollut näin yksin, kyllästynyt ja paikoillaan
odotan vain kevättä, että pääsee taas hakemaan kouluun ja saisi taas tavoitella niitä unelmia ja edes
yrittää edetä... Toivottavasti ei tänä keväänä se kaikki työ ja uhraukset mene taas kuin kankkulan kaivoon, alkaa usko itseensä hiipua jos tässä elämäntilanteessa joutuu vielä kauan rypemään.