Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: MAAPALLOPÄIVÄKIRJA  (Luettu 6433 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Arkiviisu
Vieras
« : 08.12.2007 20:44:57 »

MAAPALLOPÄIVÄKIRJA
 

Kirjoittanut Celia Fenn ( www.starchildascension.org)
Joulukuu 2007
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
 
4. päivä: Taaksepäin katsomista… Eteenpäin liikkumista… Ja vähän valaista, hanhista ja leijonista…
 
Tässä sitä ollaan joulukuussa! Koska tällä hetkellä on voimakkaita asetelmia ja energioita, olin odottanut tuntevani myllerrystä. Mutta huomaan olevani valtavan rauhallinen ja tyyni, kuten arkkienkeli Mikael sanoo olevan silloin, jos olemme siirtyneet sydämen valoon. Toivon, että joulukuussa, jolloin on pyhäpäiviä ja pyhiä aikoja, voimme ylläpitää pyhä sydäntilaa sisällämme ja luoda rauhan ja ilon ajan itsellemme ja lähellämme oleville. Olen myös huomannut, että työskenteleminen arkkienkeli Mikaelin "Pyhä sydän" -meditaation kanssa on auttanut minua valtavasti pysymään keskuksessani ja ylläpitämään tasapainon tunteen sisälläni.
 
Olemme taaksepäin katsomisen kohdassa, jotta voimme siirtyä eteenpäin. Katsomme viimeistä kymmentä vuotta ja muodonmuutoksen matkaa. Sitä missä olemme olleet, että voimme tuntea itsemme riittävästi pystyäksemme jatkamaan eteenpäin. Menneisyydessä niitä, jotka henkisissä perinteissä kouluttivat noviiseja, kehotettiin aina tuntemaan itsensä, oppimaan ja löytämään sen ainutlaatuisen olemuksen, keitä he olivat, jotta he voisivat elää totuudessa tai aitoa elämää.
 
Tämä on tietenkin paradoksi: mitä enemmän alat tuntea itseäsi ja sitä, kuka olet, sitä enemmän huomaat, miten ainutlaatuinen olet, ja sitä enemmän huomaat myös, että olet yhtä kaiken elämän kanssa kosmisessa verkossa. Vaikuttaa siltä, että kyky olla ainutlaatuinen lepää tietoisuudessa siitä, että on syntynyt ykseydestä ja on osa sitä. Kyse on todellakin toisiaan täydentävien vastakohtien tanssista, mitkä sekoittuvat luomaan voimakkaan rakkausliiton.
 
Minut sai ajattelemaan tätä aihetta kutsu "Jumalatar-konferenssiin", mikä tuli postilaatikkooni eilen. Nautin Jumalatar-energiasta ja työskentelen jumalaisen feminiinisyyden kanssa, mutta kun katsoin ohjelmaa, se näytti olevan peruuttamista ja yhdistymistä menneisyyden kanssa. Siinä ei ole mitään väärää. Sitä mitä olemme pitäneet pyhänä, pitäisi aina kunnioittaa ja vaalia, ja joskus se on löydettävä uudelleen, jotta voimme kunnioittaa sitä taas kerran. Yhdistyminen uudelleen jumalaisiin feminiinienergioihin on ollut varsinainen prosessi.
 
Mutta joskus menneisyydessä lepääminen ei riitä. Olemme luovia olentoja. Meidän on luotava uudelleen nämä yhteydet, jotta ne ovat merkityksellisiä meille 2000-luvulla. Voi kenties olla helppoa tuntea olonsa Jumalattareksi, kun tanssii juhlasalon ympärillä tai tekee tuliseremonioita, mutta miten siirrämme tämä jokapäiväiseen elämämme? Miten tunnemme itsemme Jumalattareksi, kun istumme tietokoneen takana hiiri kädessämme?
 
Sama pätee elintapaamme. Luin jostain artikkelin elämisestä "tarkoituksellisissa yhteisöissä" ja ajattelin, että mehän elämme jo "tarkoituksellisissa yhteisöissä"… kutsumme niitä kaupungeiksi. Pidämme siitä tai emme, näin useimmat meistä ovat valinneet maaplaneetalla asuvansa 2000-luvulla. Ne saattavat olla kaoottisia yhteisöjä, mutta kaaosteoria on osoittanut meille, että riippumatta siitä, miten kaoottiselta jokin näyttää, siinä on taustalla aina järjestys. Itse asiassa joskus mitä kaoottisempaa on, sitä enemmän taustalla on hyvin yksinkertaisia malleja.
 
Kyky yhdistyä yksinkertaiseen malliin sydämessä mahdollistaa sen, että vältämme kaaosta ja elämme yksinkertaisella perusmallilla. Kenties siis meidän on katsottava siihen, mitä olemme jo luoneet, ja nähtävä, emmekö pystyisi löytämään taustalla olevaa yhteisömallia. Luultavasti huomaamme, että näissä valtavissa kaupungeissa on perusmalli, jolle voimme alkaa luoda uutta "itsemme tuntemisen" tapaa "tarkoituksellisten yhteisöjen" luojina.
 
Kun siis katsomme taaksepäin, voimme nähdä, missä olemme olleet ja mitä kaipaamme… yksinkertaisia inhimillisiä yhteyksiä ja toistemme tukemista, läheistä yhteyttä Henkeen ja luontoon sekä ilon ja lämmön kokemista ainutlaatuisessa ja kallisarvoisessa elämässämme. Tiedän, että muutos- ja siirtymäjaksollamme olemme usein torjuneet kaupunkielämän kylmänä ja steriilinä ja suosineet idyllistä maalaiselämää, ja tämä saattaa olla joidenkin valinta, mutta enemmistö meistä jatkaa elämistä näissä tiiviisti rakennetuissa ja kaoottisissa, sosiaalisissa muodostelmissa, jotka luotiin viime vuosisadalla.
 
Se on ongelmamme, miten muutamme nämä yhteisöt sen perusteella, mitä olemme olleet ja mitä nyt haluamme itsellemme. Voimmeko tuoda takaisin pyhyyden tunteen? Voimmeko tuoda takaisin toisten rakastamisen ja tukemisen? Voimmeko luoda uudestaan rakastavan yhteyden luontoon ja henkimaailmaan näissä kaupungeissa? Tämä näyttää olevan uuden maapallon muutoshaaste, kun siirrymme eteenpäin.
 
Uskon, että tätä varten olemme täällä tänä aikana, kun suunnistamme tämän planeetan unelmaan. Ja jokaisella meistä on rooli riippumatta siitä, missä asumme.
 
Valaiden energia on edelleen hyvin esillä. Olen saanut monia kirjeitä koskien japanilaisten osuutta marraskuun päiväkirjassa. Niissä on ilmaistu laajasti mielipiteitä ja tunteita. Mutta olen saanut viime aikoina myös useita kirjeitä Uudesta Seelannista, maasta jolla on läheiset yhteydet valasenergiaan. Kahdessa kirjeistä mainittiin taianomainen elokuva "Whale Rider" (valaalla ratsastaja), mikä perustuu maori-legendaan ihmisten luomisesta, jotka heille ovat maoreja. He näkevät esi-isiensä tulevan Uuteen Seelantiin valaalla ratsastaen alkuperäisestä kodistaan Tyynellä valtamerellä.
 
Minulle tämä on vertauskuva sen ymmärtämisestä, että valaat toivat ihmiselämän alkuperäisestä luomispisteestä maapallolle hetkellä, jolloin ihmiselämä syntyi valtamerikohdusta. Tämä maori-tarina tuo mukanaan kaiun tästä esi-isien ymmärryksestä.
 
Sain tämän kauniin kirjeen eräältä maori-naiselta ja minua kosketti se tapa, jolla hän käsitteli omia pyhiä perinteitään ja heimonsa menneisyyttä sekä elämistä nykymaailmassa. Hänen nimensä on Hineraukura ja pyysin luvan hänen kirjeensä jakamisesta kanssanne tässä päiväkirjassa:
 
"Rakas Celia,
 
Haluan kiittää sinua kovasti sanoistasi liittyen valastietoisuuteen. Monta vuotta sitten minulla oli tietoinen kokemus, mitä en ole koskaan pystynyt ymmärtämään paitsi sen osalta, miten tämä tapahtuma liittyy tyttäreni perintöön - näin luulisin.
 
Kun tyttäreni syntyi, tulin aina vain kiusaantuneemmaksi valaiden äänestä päässäni.
Omassa satamassamme oli 20 minuuttia ennen hänen syntymäänsä kuollut valas ja paikallinen heimo oli haudannut sen luut läheiselle rannalle. Viikkoa myöhemmin kuulin edelleen valaiden ääntä, joten kerroin asiasta serkulleni ja menimme rannalle myöhään illalla katsomaan, voisiko "saada kiinni jostakin" - vähintäänkin yrittäisin ymmärtää, miksi kuulin ääntä. Katsoimme serkkuni kanssa toisiimme, kun pääsimme perille ja molemmat sanoivat: "Ok, mitä sitten tehdään?" Sitten katsoin hänen ohitseen yötaivaalle ja näin valkoisen "sateenkaaren" ilmestyvän esiin ja osuvan matalaan veteen, mihin (kuulimme tästä myöhemmin) luut oli laitettu, ei haudattu. Olimme hämmästyneitä. Kiitimme Luojaa ja palasimme kotiin.
 
Olemme pystyneet ymmärtämään vain tämän tästä tapahtumasta… Valas, joka oli kuollut, oli ensimmäinen valas, joka palasi paikallisen heimon haudattavaksi. Se keräsi heimon kokoon kuulemaan valaista. Aiemmin valtion roolina oli ollut hävittää nämä majesteettiset olennot, heimoilla ei ollut siihen lupaa. Oli kyse siis syvän henkisestä kokemuksesta näille ihmisille, kun luotiin uudestaan suhde, joka oli poistettu kolonialismin myötä. Perinteisesti meillä on ollut hyvin läheinen suhde valaisiin, kuten elokuvassa "Whale Rider". Valaita on kunnioitettu suojelijoina; jos en kärsivät, me kärsimme. Rantautumiset olivat merkki, ja jos valas kuoli, sen luita tms. ei koskaan heitetty hukkaan. Niistä kaiverrettiin kalliita koriste-esineitä.
 
Kenties tyttäreni ja kuolleen valaan välillä on suhde. Hänellä oli tosiaankin ulkoneva selkäranka ja hänen tätinsä laskivat leikkiä siitä, että se oli hänen evänsä. Rupesin kutsumaan häntä valasvauvakseni. Hän on nyt 11 vuotta vanha eikä suostu syömään mitään, mikä tulee merestä.
 
Tiedän vain, että minulle oli helpotus, kun en tuon yön jälkeen kuullut enää valaiden ääntä - no, en enää koko aikaa. Minulla on ollut paljon tämän kaltaisia kokemuksia ja minut tunnetaan täälläpäin "outona" tai älyttömänä, joten elelen hyvin hiljaa ja erakkomaisesti nykyään. On kannustavaa tietää nyt monista, jotka yhdistyvät maailmanlaajuisesti valotyöntekijöiksi. Kiitos paljon, namaste!!
 
tai arohanui/paljon rakkautta
 
Hineraukura"

 
Kiitos, Hineraukura… ja niille teistä jotka eivät tunne elokuvaa "Whale Rider" ja maori-energiaa, tässä ( www.youtube.com/watch?v=hKbMwpKt470) on elokuvasta "You Tube" -pätkä. Se on mahtava elokuva. Jos et ole vielä nähnyt sitä, suosittelen sen katsomista.
 
Jotain hassua tapahtui minulle eilen. Menin ulos hetkeksi ja sitten palasin kotiin. Pysäköin autoni autotalliin takapihalle ja menin sisään. Laitoin kassini lattialle ja sytytin valot, koska oli alkuilta ja sisällä alkoi pimetä. Kun kuljin ikkunan ohi, huomasin silmänurkastani, että jotain ruskeaa oli uima-altaassani etupihalla. Palasin katsomaan tarkemmin ja siellähän oli suuri Egyptin hanhi uimassa ympäri allasta, aivan lähellä sellaista pelottavaa altaan puhdistusvälinettä. Se näytti huolettomalta ja ui oikein tyytyväisenä. Otin tämän kuvan ikkunan läpi (kuva). Tässä on toinen kuva, jossa ohikulkeva orbikin näyttää katselevan hanhea (kuva).
 
Tältä siis uuden maapallon asumalähiön uima-allas tulee näyttämään! Itse asiassa hanheni oli tyytyväinen vierailija. Lopulta se kömpi pois altaasta rappuja pitkin ja kuljeskeli nurmikolla. Kun menin ulos, luulin sen lentävän pois, mutta se vain katseli minua ja jatkoi sitten tepasteluaan. Jätin sen puutarhaan omaan rauhaansa tekemään "askareitaan". Minusta tuntui hyvin kunnioittavalta, kun tämän villihanhi oli tuntenut olonsa riittävän rennoksi ja turvalliseksi vieraillakseen puutarhassani ja jakaakseen kanssani "vesipisteen".
 
Lopuksi tässä on "leijonapätkä", jonka minulle lähetti Deb USA:sta. Minusta tämä on ihana. Se näyttää, kun leijona halaa ihmistä. Minulle se näyttää sen, että nämä kauniit eläimet ovat aivan yhtä kykeneviä kuin me ihmiset luomaan läheisen suhteen ja ilmaisemaan sydämestä. Meidän on tosiaankin aika alkaa ajatella uudelleen suhteitamme eläinmaailmaan ja alkaa ymmärtää se, miten jaamme tämän planeetan toisten lajien kanssa, jotka ovat täysin kykeneviä ilmaisemaan kaikkien asioiden sydämessä olevaa suurta rakkautta ( www.starchildascension.org/lionpage.html).
 
Kuvia voit katsoa täällä: www.starchildascension.org/earthlogdecember2007.html)
_______________________________________
Matti Kuusela
Hopeasulka
tallennettu
Esmiralda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5773


Minne tie vie...


Profiili WWW
« Vastaus #1 : 09.12.2007 00:12:34 »

Olipa mielenkiintoista lukea maori-äidin kirjettä!

Skorpioni-poikani on ajatellut hakea töitä Uudesta Seelannista. Hänellä on jokin yhteys sinne.  smitten
tallennettu

Nousu Skorpioni (Jousimies)
Chiron Skorpioni
Aurinko, Venus ja Merkurius Rapu
Kuu Kalat       
Pluto ja Saturnus Leijona
Jupiter Jousimies
Mars Neitsyt
Neptunus Vaaka
Uranus ja Ceres Kaksonen

Maya, Punainen Itsevallitseva Kuu
Kiinalainen Rotta
Kelttiläinen Omenapuu

OLLAAN IHMISIKS
Arkiviisu
Vieras
« Vastaus #2 : 09.12.2007 11:14:21 »

Olipa mielenkiintoista lukea maori-äidin kirjettä!

Skorpioni-poikani on ajatellut hakea töitä Uudesta Seelannista. Hänellä on jokin yhteys sinne.  smitten


Niin minustakin -  ja Esmiralda  Kiss ja halaukset JA jotain kauan kauan kauan sitten ollutta "nousee pintaan" .... ja aivan kyyneleet nousee silmiini   Cry - sellaiset ilon ja rakkauden  VILPITTÖMÄN JA PUHTAAN HYVYYDEN KYYNELEET- joka hyvyys välittyy tästä leijonasta, itsekin kun olen  leijonanousuinen  askendentti  leijona   Wink Cool http://www.sandersartstudio.com/catalog/narnia.jpg ...  ETTÄ suosittelen sydämestäni katsomaan eli klikkaamaan tätä lainauksessa olevaa linkkiä  smitten - hmm. vaikka kyllä vihlaisee nuo häkin kalterit ....  Cry  - vaan eihän sitä tiedä mitä varten hän Leijonakuningas tässä häkissään on ja millaiset olot on kaikkiaan, eli kuinka paljolti vapaata maastoa ja luontoa  - ainakin vilpitön rakkaus välittyy Hänestä...  angel

Lainaus
Lopuksi tässä on "leijonapätkä", jonka minulle lähetti Deb USA:sta. Minusta tämä on ihana. Se näyttää, kun leijona halaa ihmistä. Minulle se näyttää sen, että nämä kauniit eläimet ovat aivan yhtä kykeneviä kuin me ihmiset luomaan läheisen suhteen ja ilmaisemaan sydämestä. Meidän on tosiaankin aika alkaa ajatella uudelleen suhteitamme eläinmaailmaan ja alkaa ymmärtää se, miten jaamme tämän planeetan toisten lajien kanssa, jotka ovat täysin kykeneviä ilmaisemaan kaikkien asioiden sydämessä olevaa suurta rakkautta ( www.starchildascension.org/lionpage.html).
« Viimeksi muokattu: 09.12.2007 11:24:07 kirjoittanut Arkiviisu » tallennettu
Esmiralda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5773


Minne tie vie...


Profiili WWW
« Vastaus #3 : 09.12.2007 13:13:40 »

Varmaankin!

Minulla on tuollainen leijonaksi-nimittämäni persialaiskissa (piti korjattaman, että villisti sekarotuinen), joka saattaa olla arvaamaton vieraille ja näykästä, hänellä kun on oma ylpeytensä, mutta minulle lempeä kuin lankakerä. Kyllä eläinten kanssa voi löytyä ainutlaatuinen yhteys. He tulevat ihmisten keskuuteen täynnä avointa rakkautta (vaikkakin myös varuillaanoloa). Jos luottamuksen saa, se on ylitsevuotavaa. Ihmisestä riippuu miten nuo kaikki suhteet muotoutuu, löytyykö aitoa kunnioitusta.

Minäkin sen verran lellona, kun on plutossa ja saturnuksessa, siis vähän noissa tuonpuoleisissa planeetoissa, varsinkin tuo itsekurin Saturnus. Mutta haastamassa sopivasti minua 8.huoneessa tähän itsetutkiskeluun ja elämän syviin asioihin.
Siellähän sinäkin olet mukana!  smitten
tallennettu

Nousu Skorpioni (Jousimies)
Chiron Skorpioni
Aurinko, Venus ja Merkurius Rapu
Kuu Kalat       
Pluto ja Saturnus Leijona
Jupiter Jousimies
Mars Neitsyt
Neptunus Vaaka
Uranus ja Ceres Kaksonen

Maya, Punainen Itsevallitseva Kuu
Kiinalainen Rotta
Kelttiläinen Omenapuu

OLLAAN IHMISIKS
Arkiviisu
Vieras
« Vastaus #4 : 19.12.2007 11:13:38 »

Hopeasulka

Hei Ystävät,

Tässä koskettavia yhteyksiä henkistyneiden elementtien ymmärtämiseen. Toisessa tekstissä taas hyvää opetusta totuuksien ymmärtämisestä. Ja joulu on tulossa, toivon saavani vielä hyvää jouluaineistoa teille lähipäivinä.

Matti

 
******************************************
MAAPALLOPÄIVÄKIRJA
 
Kirjoittanut Celia Fenn
www.starchildascension.org
Joulukuu 2007
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine


 
16. päivä: Kosminen tuli… Kosminen vesi… Ja jumalainen feminiinienergia…
 
Joulukuu on energeettisesti hyvin "kiireinen" kuukausi, jossa on 12:12, talvipäivänseisaus ja joulu ja lähellä seuraa uusi vuosi. Tällä hetkellä olemme käytävässä, joka johtaa talvipäivänseisaukseen. Talvipäivänseisaus liittyy tasapainon ja sisäisen hiljaisen keskuksen löytämiseen.
 
Luulen, että tämän vuoksi ihmistä perinteinen joulun aika on usein vaikea. Aikana, jolloin meidän on tarkoitus löytää sisäinen rauha ja tyyneys, ryntäilemme, olemme sosiaalisia ja shoppailemme, kunnes lopetamme liikasyömiseen ja -juomiseen, ja yleensä meistä tulee uupuneita rauhallisuuden sijasta.
 
Monistakin henkilökohtaisista syistä, joista tärkein on väsyminen kaikesta vuoden 2007 matkustamisestani, olen päättänyt "erakoitua" tässä kuussa. Olen vetäytynyt siihen turvalliseen pyhättöön, jonka kotini minulle suo. Nukun hyvin, nousen ylös myöhään, nautin kiireettömästä kesäaamiaisesta puutarhassani ja annan itseni runsaskätisesti virittyä luonnon "sykkeeseen". Alan tuntea tasapainoa ja tyyneyttä sen kesäloman ja joulukaaoksen sijasta, jota on ympärilläni.
 
Olen huomannut - kuten ehkä monet teistä - että energia on ollut selvästi kummallista viime päivien aikana. Kaikenlaisia asioita tapahtuu kosmisella ja aurinkotasolla… Aurinko on tuottanut vähän auringonpilkkuja oltuaan suurimman osan vuodesta hiljaa. Samaan aikaan Geminidi-meteorikuuro oli yksi näyttävimmistä vuosiin. Olen huomannut tuntevani eräänlaista kovaa jännitystä valokehoni tasolla sekä tyhjiön ja tyhjyyden tunnetta… kuten sanoin, selvästi kummallista.
 
Mutta nyt olen jo oppinut käsittelemään näitä tuntemuksia. Kovan paineen aiheuttavat auringonpilkut, jotka valaisevat valokehoa, ja niinpä eilen oli kohdallani yksi kuumimmista päivistä tänä kesänä ja sain päänsärkyä. Tänään tilanne oli päinvastainen, herätessäni oli viileää ja sateista… siinä se oli: tulta ja vettä nopeasti peräjälkeen.
 
Arkkienkeli Mikael on välittänyt minulle tietoa vuodesta 2008 ja yksi tärkeistä hänen painottamistaan asioista on tasapainoajatus. Niinpä tässä säämallissa hän näytti minulle, miten tasapainotetaan aurinko- ja kuuenergiat tai tuli ja vesi. Tästä lisää tammikuussa, mutta nyt sen verran, että kun tunnette liikaa valoenergiaa solaarisessa valokehossanne, oleminen vedessä tai sen lähellä auttaa kovasti. Eikä tämä merkitse vain veden katselemista… uikaa, suihkuttakaa, juokaa sitä, kun tarvitsette vettä tasapainottamaan tulta.
 
Sama pätee silloin, kun olette liian "vetisiä" ja tunnette masennusta, onttoutta ja tyhjyyttä. Tyhjyys on osa kuun feminiinisyyttä, mahdollisuuden hetkeä ja voitte olla siinä, mutta jos vietätte siinä liikaa aikaa, voitte masentua. Niinpä vastauksena on tuli, lämpö, intohimo, luovuus, seksi ja muu solaari/aurinkotoiminta.
 
Mikael pyysi minua myös miettimään sitä, mitä tapahtuu, kun feminiini- ja maskuliinienergia ovat epätasapainossa. Maskuliinienergia tulee hallitsevaksi, kontrolloivaksi ja joustamattomaksi. Feminiinienergia tulee kaoottiseksi ja asioista tulee hajanaisia, raskaita ja liikkumattomia. Tuloksena molemmissa tilanteissa on luovan energian ja informaation virran tukkeutuminen.
 
Tässä transformaation viimesyklissä luulen useimpien meistä tottuneen kaaokseen, raskauteen, masennukseen ja ahdistukseen. Kutsuimme niitä ylösnousemusoireiksi. Ne olivat sitä, että kehomme yritti selviytyä niiden "uusien" sähkömagneettisten energioiden aallosta, joita tarvitsimme luomaan tasapainoa - auringon solaarifeminiinisyyttä ja kuun lunaarimaskuliinisuutta. Nämä sallivat feminiinienergian saada takaisin intohimonsa ja voimansa ja maskuliinienergian lempeytensä ja kauneutensa.
 
Mutta kamppaillessamme näiden energioiden pitämiseksi vasta-avautuneessa sydänchakrassamme, jouduimme melko usein pois tasapainosta. Se oli ok, meille annettiin kaikki apu, mitä tarvitsimme saadaksemme taas takaisin tasapainomme. Tulevaisuudessa kun koemme jotain tasapainottomuusoireita, meillä on parempaa tietoa siitä, mitä tehdään tasapainon saavuttamiseksi ja sen ylläpitämiseksi.
 
Avain on sydänkeskus. Jos voitte löytää ja ylläpitää maskuliinisen ja feminiinisen energian tasapainon tuolla tasolla, pysytte tasapainossa. Tämä on tarkoituksen arkkienkeli Mikaelin "pyhä sydän" -meditaatiossa. Vastaus on aina rakkaus… ja rakkautta ilmaistaan valon kautta - ja kyllä, veden kautta. Valo kuljettaa tietoa Hengeltä ja vesi kehossamme vastaanottaa ja leimaa tiedon tai koodit. Valo vastaanotetaan avoimeen sydänchakraan, ja sydän välittää sen verivirtaan. Muut chakratkin, erityisesti käpylisäke ja aivolisäke, lähettävät tietoa valokoodeina verivirtaan, ja keho saa ohjeet siitä, miten pysytään tasapainossa.
 
Mikä sitten voisi tukkia valokoodien välityksen? No, arkkienkeli Mikaelin mukaan silloin, kun sydän ei ole avoin, vain muut chakrat ja kanavat vastaanottavat valokoodeja. Yleistä tasapainottomuutta syntyy silloin, kun keho saa liikaa valoa käpylisäkkeestä ja kruunuchakrasta eikä riittävästi sydänlähteen kautta. Silloin keho tuntee sähköisyyttä ja kouristuksia. Tämä voi tapahtua ihmisille, jotka meditoivat paljon avaamatta sydäntään. Sama pätee tilattomuuden, tasapainottomuuden ja huimauksen tunteisiin, jotka ovat osa ylösnousemusoireita.
 
Niillä joiden sydän on liian auki - ja kyllä heitä on muutamia - kokevat usein "vesioireita"… itkua, surua, masennusta ja kyvyttömyyttä selviytyä kaaoksesta. Näissä tilanteissa ei tule riittävästi tulta toisten chakrojen kautta, koska ihminen toimii vain sydämestä. Tasapaino on tärkeää. Tulienergiaa on tultava sisään toisiltakin tasoilta.
 
Minusta oli mielenkiintoista se, että kaaos on feminiinienergian tasapainottomuutta. Minusta tuntuu, että niillä ihmisillä, jotka aina pelkäävät kaaosta ja tuhoa, on luultavasti syvää sisäistä levottomuutta feminiinienergiaan liittyen. Luulen, että tämän vuoksi monet ihmiset näkevät unta tsunameista, vuorovesiaalloista ja tulvista. Kun matkustelin tänä vuonna, olin hämmästynyt siitä, miten tsunami aiheutti jatkuvan kaaoksenpelon kollektiiviseen psyykeen ja miten ajatus maapallon lämpenemisestä (lisää tulta) saa aikaan tulvien ja kaaoksen (vesitasapainottomuus) pelkoa.
 
Kun olemme alkaneet ymmärtää, miten ylläpidämme ja luomme todellisuuden sisältämme, voimme myös ymmärtää, miten voimme ylläpitää ja luoda tasapainoa ulkoiseen maailmaamme. On mielenkiintoista tasapainotaitoa, kun opimme työskentelemään kosmisen tulen ja kosmisen veden kanssa, joista todellisuus on kudottu fyysisellä tasolla.
 
Silloin kun tuli ja vesi ovat tasapainossa, niin voimme ilmaista itseämme kosmisen rakkauden kautta, pään ja sydämen tasapainossa. Ja keho pysyy tasapainossa ja rauhallisena riippumatta siitä, mitä koemme ulkoisessa todellisuudessa. Tämä on mestarivalon energeettinen taito, ja arkkienkeli Mikaelin mukaan näiden taitojen kanssa työskentelemme tulevana vuonna.
 
Palataksemme aurinkoon ja solaarienergiaan, on kiinnostavaa, että vihjataan siihen, että saatamme astua uuteen solaarisykliin siirtyessämme uuteen vuoteen ja että tämä sykli vie meidät aina vuoteen 2011 ja 2012 saakka. NASA:n mukaan aurinko on ilmentänyt "vastakkaista magnetismia korkeilla leveysasteilla". Tämä on usein uuden auringonpilkkusyklin merkki, mutta koska vielä ei ole muodostunut auringonpilkkuja, odotamme kaikki näkevämme, tapahtuuko niin vai ei. Tässä on NASA:lta lainattu kuva.

Jos tämä ilmenee auringonpilkkuna, se aloittaa auringonpilkkusyklin 24, minkä on ennustettu olevan iso ja hyvin aktiivinen. Odotellaan…
 
Ja nyt lopuksi kauniita jumalaisia feminiinienergioita. Olen työskennellyt suurimman osan tästä vuodesta Maria Magdaleena -energian kanssa, mikä on intohimoista ja eroottista solaari/aurinkoenergiaa. Nyt joulun lähestyessä on kenties aika ajatella vähän jumalaista äitienergiaa, jonka henkilöivät Äiti Maria, Isis ja muut Äiti Jumalattaret. Se on lempeää, rakastavaa ja hoivaavaa energiaa, Universaalin Äidin energiaa. Löysin tämän Australiassa vuonna 2006 tehdyn videon, ja se ilmaisee Suuren Äidin itämaista energiaa vesi- ja tanssikuvien välityksellä… feminiinisen rakkauden tanssia kosmoksen vesillä www.youtube.com/watch?v=HDhDmsWVieA&feature=related.
 
 
Kuvia voit katsoa täällä: www.starchildascension.org/earthlogdecember2007.html)
 
_______

EROTTELUKYVYSTÄ
 
Aaronia kanavoinut Barbara Brodsky
Joulukuu 2007, Cosmic Lighthouse -verkkolehti
www.cosmiclighthouse.com
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine, muokkausta Matti

... teksti  on täällä jo  https://www.astro.fi/foorumi/index.php?topic=21666.msg176542#msg176542
smitten
tallennettu
Arkiviisu
Vieras
« Vastaus #5 : 11.01.2008 19:03:23 »

MAAPALLOPÄIVÄKIRJA
 
Kirjoittanut Celia Fenn ( www.starchildascension.org)
Tammikuu 2008
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
 
8. päivä: Auringon aktiivisuutta ja vähän lisätietoa viidennen ulottuvuuden kehosta
 
Aurinko on ollut viime päivinä aktiivinen. On ollut pieniä auringonpilkkuja ja maapallo on tällä hetkellä aurinkotuulen virtauksessa. Minut tällä kohonneella energialla on taipumusta tehdä levottomaksi ja ahdistuneeksi, ja minun on todella muistettava pysyä keskuksessani näiden tulienergioiden voimakkaassa virrassa.
 
Tässä on kuva revontulista Alaskassa. Revontulet muodostuvat varautuneiden hiukkasten tullessa auringosta maan ilmakehään, jos oikein muistan (kuva).
 
Tämä sama periaatteessa tapahtuu solaariselle valokehollenne, kun nämä varautuneiden energiahiukkasten "tuulet" tulevat kenttäänne. Se näyttää hyvin kauniilta ja hohdatte upeaa säteilyä. Mutta kehonne edelleen totuttelee käsittelemään tätä lisääntynyttä loistoa ja säteilyä, ja näin saatatte tuntea ahdistuksen lisääntyvän.
 
Tämä johtuu siitä, että valo kanavoituu hermojärjestelmän kautta sähköimpulsseina kehonne läpi. Tapa säilyttää tasapaino - kuten arkkienkeli Mikael kertoo minulle - on lisätä vedenottoa! Kyllä, vesi toimii energiajohtimena kehossanne ja se auttaa pehmentämään ja omaksumaan lisääntyneen säteilyn vaikutuksia fyysiseen kehoon.
 
Monet ihmiset kirjoittivat minulle liittyen 5. päivän kirjoitukseeni uuden syöntitavan ja ruokavalion omaksumisesta viidennen ulottuvuuden kehoa varten. Olin tyytyväinen kuullessani, että hyvin monet teistä ovat löytäneet jollain tavalla polkunsa parempaan terveyteen ja tasapainoon. Arkkienkeli Mikael kertoo minulle, että kaksi asiaa tässä ovat puhdistuminen ja "elävän valon" tai energian ottaminen.
 
Puhdistuminen, josta hän puhuu, on fyysisen kehon puhdistamista, jotta keho voi kantaa enemmän valoenergiaa ja tuntea olonsa mukavaksi lisääntyneen säteilyn kera, kun solaarisesta valokehosta tulee voimakkaampi ja osa teitä. Tänä aikana korkeampi itsenne opastaa teitä kehon puhdistamistapoihin syvien kudosten ja solujen tasolla. Vesi on aine, joka puhdistaa kehoa ja mahdollistaa tämän fyysisen puhdistumisprosessin.
 
Tämän tarkoituksena on se, että fyysinen keho pystyy imemään energiaa muista lähteistä kuin ruoka. Noin viisi vuotta sitten arkkienkeli Mikael kertoi minulle osana työtä, jota teimme ihmiskehon alkuperäismallin kanssa, että kehoon suunniteltiin ruuansulatusjärjestelmä energiasaannin toissijaiseksi tai varmistusjärjestelmäksi. Keho suunniteltiin saamaan energiaa ensisijaisesti valosta ja vedestä.
 
Niinpä kolmannen ulottuvuuden uskomuksemme siitä, että saamme kaiken tarvitsemamme energian ruuasta, ei ole totta alkuperäisen suunnitelman ja viidennen ulottuvuuden suunnitelman mukaan. Tänä aikana kehomme on kuitenkin siirtymävaiheessa, eikä ole tietenkään hyvä ajatus vain lopettaa syömistä uskoen siihen, että ette tarvitse ruokaa. Tänä aikana tarvitaan maksimiterveyden ja elinvoiman varmistamiseksi ruokavalion yksinkertaistamista ja puhtaan vedensaannin painottamista.
 
Olen kuullut selostuksia kristallilapsista, jotka syövät hyvin vähän tai kieltäytyvät syömästä sitä, mitä heille annetaan. Tämä johtuu usein siitä, että he tietävät, että heidät on suunniteltu tällä viidennen ulottuvuuden mallilla eikä heidän tarvitse syödä niin paljon, kuin mitä pidetään "normaalina". Jotkut kristallit haluavat syödä vain makeisia, mikä aiheuttaa sokeririippuvuutta, koska he näkevät ruuan olevan aikuisilla riippuvuutta, ei välttämättömyys, ja he valitsevat sokerin omaksi riippuvuudekseen. Tämä on kuitenkin toinen tarina. Tänä muutosaikana meidän on löydettävä tasapaino ja keksittävä, mitä tarvitsemme energiaksemme ja selviytyäksemme.
 
Mikaelin mukaan syömämme ruuan täytyy olla täynnä valoenergiaa. Tämä merkitsee sellaisen ruuan syömistä mahdollisimman paljon, joka on raakaa ja tuoretta ja mieluummin luonnonmukaisesti kasvatettua. Käsitelty ruoka on periaatteessa "kuollutta" energeettisesti. Se on hajotettu ja muodostettu uudelleen, ja se on "kuollutta" ainetta pilaantuneessa muodossa. Usein se on täynnä kemiallisia säilöntäaineita, jottei pilaantumista huomaa.
 
Tuore ruoka, joka vielä sisältää fotosynteesin sivutuotteena valmistuvaa energiaa elinvoimaisessa muodossa, on paljon parempaa keholle. Se mahdollistaa keholle pääsyn siihen valoenergiaan, joka on varastoituna ruokaan yksinkertaisesti ja puhtaasti.
 
Oma kokemukseni on ollut se, että kun syön käsiteltyä ja raskasta ruokaa, kehoni on käytettävä ylimääräistä energiaa sen sulattamiseen ja selviydyttävä myrkyllisistä kemikaaleista, saan happoisia ja polttavia ruuansulatushäiriöitä sekä olen koko ajan hyvin väsynyt. Ja ollessaan aina uupunut, on vaikeaa nauttia elämästä ja löytää siitä iloa.
 
Ruualla on myös sosiaalinen tehtävä, joka on edelleen meille tärkeä. Kutsumme ystäviämme syömään kanssamme ja nautimme ruuan valmistamisesta heille ja sen jakamisesta heidän kanssaan. Luulen, että jatkamme tätä sosiaalisena rituaalina, mutta meistä tulee paljon tietoisempia siitä, mitä syömme, miten valmistamme ruuan ja miten jaamme sen yhdessä. Se aikomus jolla ruoka valmistetaan ja jaetaan, on myös erittäin tärkeä osa ruuan syömistä energian ja elinvoiman saamiseksi.
 
Työskennellessäni näiden ajatusten kanssa joku lähetti minulle linkin Judy Beeben työhön, jonka tapasin viime vuonna. Judy toimii käyttäen vettä energiamuotona ja kehittää vedellä toimivaa "paristoa". Olen vaikuttunut hänen selityksestään, joka liittyy veden merkitykseen fyysisessä energiajärjestelmässämme. Tämä informaatio on otettu hänen nettisivuiltaan www.omegaenergycell.com:
 
"Judyn lääketieteelliset tutkimukset ovat johtaneet lisätutkimuksiin fyysisestä kehostamme ja henkisestä yhteydestämme kosmokseen. Yhteyden etsiminen mikrokosmoksen ja makrokosmoksen väliltä on vienyt häntä kaikkien maailmanuskontojen tekstien läpi.
 
Tällä matkalla viimeisten 12 vuoden aikana hän on löytänyt jotain erittäin tärkeää informaatiota. Hänet saatiin ymmärtämään, että vesi on enemmän, kuin luulimme sen olevan. Hän havaitsi sen merkityksen kaikissa uskonnoissa ja näin hän tiesi, että siihen oli liityttävä jotain enemmän.
 
Hän tiesi jo lääketieteellisesti veden merkityksestä ihmiskeholle. Hän alkoi tietoisesti ohjata ajatuksiaan veden osatekijöihin ja tekin hätkähdyttävän ymmärryshyppäyksen. Hän oivalsi, että "sinussolmuke" oli oikeastaan se voima, jolla syke jatkuu läpi elämän. Tämä sydämensyke voi alkaa kehittyvässä sikiössä vasta lapsiveden (vettä pH-arvoltaan 6.7) ollessa paikoillaan. Tässä taas oli yhteys johonkin erityiseen.
 
Alettuaan tämä sydämensyke jatkuu 70-80 vuotta tai niin kauan, kuin keho tukee sitä. Tämä on todella pitkä aika niin pienelle alueelle (alle sentti). Judy havaitsi, että kolme ainesosaa - vesi, vety ja happi - ovat ainetta, joka voi hallita maailmaamme nyt ja tulevaisuudessa.
 
Kehon harmonia saavutetaan noin pH-arvolla 7.3. Happi, jota hengitämme, polttaa juomamme veden vetyä ja tuottaa energiaa ihmiskehon pysymiseksi liikkeessä. Tämä on lempeää energiaa ja se alkaa lempeästi kehittyvästä sikiöstä. DNA:mme käyttää vetyä liimana kaksoiskierteessä.
 
Ihmiskehon keskuksesta voimme löytää vihjeitä huomisen energialähteisiin."
 
Kyllä, tässä on yhteys sydämemme sykkeen ja kosmoksen sykkeen välillä, ja tämä yhteys voi hyvinkin löytyä vedestä. Luulen, että tulevina aikoina havaitsemme jatkuvasti veden lisämerkityksiä päivittäisessä elämässämme, viidennen ulottuvuuden olentoina uudella maapallolla.
 
Tässä on linkki työhön, jonka tein veteen liittyen jokin aikaa sitten, ja viittaus japanilaisen tiedemiehen, Masaru Emoton, kirjoitukseen www.starchildglobal.com/starchild/bluestarnotes.html.
 
Kuvia voi katsoa osoitteesta www.starchildascension.org/earthlogjanuary2008.html.

_______
tallennettu
Arkiviisu
Vieras
« Vastaus #6 : 02.02.2008 20:29:53 »

Arkiviisun postilootasta:


MATIN UUSI NETTIPÄIVÄKIRJA!!
 
Olen nyt aloittanut nettipäiväkirjan, blogin. Se löytyy osoitteesta http://hopeasulka.vuodatus.net, ja sinne on yhteys myös kotisivuilta ja tämän viestin alaosan osoitetiedoista.
 
Käypä katsomassa. Olen nyt kirjoittanut sinne parina iltana, tai oikeastaan yönä. Aihepiiri on laaja, meditaatioilloista ja matkoista henkisen kasvun ja parantamisen ja parantumisen kysymyksiin.
 
Näiden kahden kirjoituksen perusteella näyttää, että kirjoittaessa syntyy uusia ajatuksia, joita ei missään muualla tule sillä tavoin esiin.
 
Tutustu, ja viestien perässä on aina mahdollisuus myös omaan kommentointiin, esimerkiksi suoraan viestin ajatuksiin, tai mikä myös olisi mukavaa, mitä itse haluat kertoa jostain tilaisuudesta, jossa olit läsnä.
 
Rakkaudella
Matti
tallennettu
Esmiralda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5773


Minne tie vie...


Profiili WWW
« Vastaus #7 : 02.02.2008 20:34:06 »

Onpa mielenkiintoista tekstiä, mielenkiintoinen näkökanta, Arkiviisuinen!

Kiitos siitä.  smitten

Pitänee syventyä siihen vähän enemmänkin. Nyt on pää täynnä työtehtäviä tuossa.

tallennettu

Nousu Skorpioni (Jousimies)
Chiron Skorpioni
Aurinko, Venus ja Merkurius Rapu
Kuu Kalat       
Pluto ja Saturnus Leijona
Jupiter Jousimies
Mars Neitsyt
Neptunus Vaaka
Uranus ja Ceres Kaksonen

Maya, Punainen Itsevallitseva Kuu
Kiinalainen Rotta
Kelttiläinen Omenapuu

OLLAAN IHMISIKS
Arkiviisu
Vieras
« Vastaus #8 : 18.05.2008 08:53:21 »

MAAPALLOPÄIVÄKIRJA

Kirjoittanut Celia Fenn ( www.starchildascension.org)
Toukokuu 2008, Kapkaupunki Etelä-Afrikka
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

15. päivä: Korkealla Andeilla… ja planeetan muutoenergia

Tämä on tietenkin voimakasta muutosaikaa rakkaalla maaplaneetallamme. On tapahtunut monia voimallisia muutoksia tässä matkamme osassa, sekä henkilökohtaisella että planetaarisella tasolla. Henkilökohtaisesti päästämme irti kiinnikkeistä ja niistä vanhoista käyttäytymismalleista, jotka eivät enää palvele sitä, keitä olemme nyt. Tämä voi olla joskus tuskallista ja vaikeaa. Samalla tavalla maa ilmaisee muutosenergiaa sellaisten voimakkaiden luonnontapahtumien kautta kuin maanjäristykset, myrskyt ja tulivuoren purkaukset.

Olen viettänyt mahtavan viikon Buenos Airesissa Argentiinassa työskennellen valoperheen kanssa ja pitäen kaksi upeaa työpajaa. Mutta pystyin myös tuntemaan ajankohtaisten maan muutosten energiaa. Chaiten-tulivuori Chilessä purkautui ollessani Buenos Airesissa ja torstaiaamuna tuhkapilvi oli kulkeutunut pohjoisessa kaupungin ylle. Se oli melko kevyt pilvi, mutta tunsin tietenkin sen vaikutukset. Minulla oli kummallinen uni tuona yönä ja aamulla silmiäni ja nenääni poltti ja saatoin erottaa hienoisen rikin hajun. Mutta tuuli puhalsi tuhkan pois hyvin nopeasti ja seuraavana päivänä oli selkeää.

Viikonlopun työpajojen jälkeen lensin Saltaan, Pohjois-Argentiinaan Paloman kanssa ja sitten Maria liittyi seuramme. Matkustimme Humahuaca-alueelle Andeilla. Oli melkoinen kokemus olla niin korkealla Andien vuorilla ja tuntea näiden upeiden vuorien pyhä energia. UNESCO on julistanut Humahuaca-alueen "maailman perintö" -paikaksi. Se on yhden maan vanhimman sivilisaation koti ja Tilcarassa, jossa kävimme, oli käsitöitä, jotka on ajallisesti sijoitettu aikaan 10.000 eKr.

Jäimme Purmamarcaan ja matkustimme sitten pohjoiseen Tilcaraan. Tämän maan muinainen kauneus teki minuun vaikutuksen, ja rauhan ja levollisuuden energia oli hyvin erilaista Buenos Airesin kiireisen energian jälkeen. Arkkienkeli Mikael kertoi minulle, että tämän alueen energia vaihtelee kuudennen ja yhdeksännen ulottuvuuden välillä ja sen voi todella tuntea. Tuntuu, kuin olisi toisessa maailmaa, missä aika pysähtyy. Tässä on kuva Humahuaca-vuorilta.

Argentiina on vaikutuksen tekevä maa, joka seisoo voimakkaan muodonmuutoksen partaalla. Täällä on hyvin aktiivinen henkinen yhteisö ja monet valotyöntekijät ympäri maailmaa vierailevat täällä. Lee Carroll oli helmikuussa Kryonin kanssa Buenos Airesissa ja Neale Donald Walsch tulee pitämään "Maailmanlaajuinen muutos ykseyteen" -konferenssin, mihin minut on kutsuttu osallistumaan juuri ennen Argentiinasta lähtöäni.

Mutta Argentiinalla on monia ongelmia, jotka ovat yhteisiä Latinalaiselle Amerikalle ja niihin sisältyvät laajalle levinnyt köyhyys, taloudellinen paine ja vaikea suhde kotoperäisten ja "uudisasukkaiden" välillä, joista Argentiinan väestö muodostuu.

Koska olen tällä arkkienkeli Mikaelin ja Maria Magdaleenan kanssa tarkoituksenamme rauhan ja ykseyden korkeamman tietoisuuden tukeminen, he saattoivat tietooni sen tavan, millä ajankohtaiset muutosenergiat vaikuttavat täkäläiseen yhteiskuntaan. Anteeksiannon ja irtipäästäminen energiat työskentelevät myös täällä.

Maa on aktivoinut uudet kristalliverkkonsa, ja me teemme työtä sydänenergian tasolla luodaksemme uuden maapallon yhteisöihimme. Meidän on päästettävä irti vanhan maan menneisyyden energioista. Taistelu Amerikan "uuden maailman" kotoperäisten ihmisten ja Euroopan "vanhan maailman" siirtomaauudisraivaajien välillä on tietenkin aiheuttanut paljon traumaa ja tuskaa tälle alueelle. Intiaanikansojen tukahduttaminen ja konfliktit auktoriteettien ja jesuiittojen välillä ovat osa historia.

Se on historiaa, jota on säilytetty ihmisten DNA-tiedostoissa, ei itse maassa.
Maa on parantunut ja muuttunut eikä traumaenergioita ole enää siellä. Maa pysyy pyhänä, kauniina ja syvän rauhallisena, erityisesti täällä korkealla Andeilla. Kuvia restauroiduilta Pucara-raunioilta Tilcarassa.

Mutta me ihmisinä kierrätämme edelleen tämän menneisyyden traumatunteita ja meidän on kamppailtava päästääksemme irti. Toisaalta alkuperäiskansa elää vihan ja menetyksen tunteen kera ja uudisraivaajat kantavat syyllisyyttä, joka usein tukahdutetaan eikä sitä tunnisteta, mutta se tulee ulos henkilökohtaisena ja kollektiivisena stressinä ja ahdistuksena.

Arkkienkeli Mikael sanoo, että molempien osapuolien on aika päästää irti kiinnikkeistään tähän kollektiivisen menneisyytensä tarinaan ja löytää uusi tarina, joka voi hyväksyä sen todellisuuden, mitä he ovat tänä päivänä luoneet.

Tässä on arkkienkeli Mikaelin minulle kertoma tarina maapallosta Hengen näkemänä. Maan evoluutiolla on tarkoitus: luoda yhtenäinen maailmanlaajuinen yhteisö, joka voi olla mallina oman galaksimme tuleville planeettayhteiskunnille aineellisissa ulottuvuuksissa. Tämä tekemiseksi yksi alkuperäinen manner, nimeltään Mu, jaettiin useisiin mantereisiin ja niihin kylvettiin eri rotuja ja ihmisryhmiä, joille annettiin erilaiset geneettiset koodit tutkittaviksi. Sitten lähimenneisyydessämme, 1600- ja 1700-luvuilla, evoluutiomme planeettana nopeutui, kun Henki näki, että olimme saavuttaneet käännekohdan. Joko tuhoisimme itsemme tai yhdistyisimme luomaan voimakkaan, maailmanlaajuisen kollektiiviyhteiskunnan.

Ja näin siirtomaavuodet ja laajentuminen olivat osa Hengen suunnitelmaa koko planeetan väestön huomioonottamiseksi, jotta maailmanlaajuinen yhteisö voitaisiin aikaansaada. Tuolloin ihmisolento oli edelleen kolmannen ulottuvuuden muodossa ja hyvin tiedostamaton näiden muutosten ja niiden tarkoituksen luonteesta, ja näin kohtaamiset eri kansojen ja rotujen välillä olivat vaikeita ja traumaattisia. Se kanavoitiin suurelta osin varjoenergioihin vallan ja ahneuden kautta.

Mutta uuden yhteiskunnan kylvämisen tarkoitus oli saavutettu ja Henki oli jo alkanut suunnitella sitä Suurta muutosta, jota koemme nyt, luodakseen viidennen ulottuvuuden ihmisenkelin, joka pystyisi saattamaan loppuun tämän maan evoluutiovaiheen tietoisella ja heränneellä tavalla ja osallistumaan tietoisesti sen uuden maapallon luomiseen, jota asuttaisivat viidennen ulottuvuuden olennot kehittyneiden taitojen ja kykyjen kera - mukaan luettuna kyky yhdistyä toisiin maailmanlaajuisesti.

Ja niin se on, että tänä aikana, kun heräämme ja opimme, miten päästetään irti vanhoista ajattelu- ja käytösmalleista, jotta voimme elää todellisuuttamme ihmisenkeleinä tietoisesti, meidän on myös vapautettava syyllisyyden ja vihan kollektiivimallit liittyen tähän laajentumisen siirtomaaprosessiin. Australia näytti vastikään esimerkkiä esittämällä anteeksipyynnön alkuperäisväestölle - se on hyvä alku. Se sallii menneen käyttäytymisen tunnustamisen ja asettaa mallin keskinäisen yhteistyön ja kehityksen uudelle vaiheelle, yhteiseen etuun ja kulttuuriin perustuen.

Buenos Airesin työpajoissamme arkkienkeli Mikael ehdotti, että paras tapa meille valotyöntekijöille alkuperäiskansojen kanssa työskentelemiseksi on lähestyä heitä aluksi "uniajassa" tai korkeampien ulottuvuuksien tasolla ja pyytää lupaa työskennellä heidän kanssaan tässä uuden maapallon luomisprosessissa. Kun Henkivanhimmat ovat antaneet luvan, niin yhdistymis- ja yhteistyöprosessi voi alkaa fyysisellä tasolla. Tämä luo meille täysin uuden energian työskennelläksemme heidän kanssaan pyhällä tavalla, oppiaksemme olemaan heidän kanssaan tällä planeetalla kunnioittaen ja rakastaen ja saavuttaaksemme heidän kunnioituksensa ja rakkautensa niinä, keitä olemme maaplaneetan Jumalan suunnitelmassa.

Tässä on kuva minusta tekemässä ostoksia korkeilla Andeilla Purmamarca-kylässä muutamien "ystävien" kanssa.


Tekstissä mainitut kuvat www.starchildascension.org/earthlogmay2008.html

-----------

Viestiä saa vapa
tallennettu
Arkiviisu
Vieras
« Vastaus #9 : 09.06.2008 13:01:03 »

MAAPALLOPÄIVÄKIRJA

Kirjoittanut Celia Fenn ( www.starchildascension.org)

Kesäkuu 2008, Kapkaupunki Etelä-Afrikka
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

7. päivä: Aitous, intohimo ja itsensä määritteleminen luovien valintojen kautta

Tänä aikana kun Venus-planeetta tulee transiittiin auringon kanssa, tunnemme todellakin energioiden tanssin, kun meidän täytyy olla uskollisia itsellemme ja määritellä aito itsemme intohimojemme ja valintojemme kautta. Jumalaisen maskuliinisuuden ja feminiinisyyden tanssi luo energiaan magneettisen "vedon", joka yllyttää meitä saattamaan sisäisen liekkimme harmoniaan ja luomaan ehdottoman aidosti siitä, kuka olemme tällä hetkellä.

Ongelma jonka minä koen omassa elämässäni ja näen toisten elämässä, on se, että vanhat energiamallit nousevat jatkuvasti esiin yrittäen vetää meidät takaisin draamaan ja harhaan, joilla ei todellakaan ole mitään sijaa viidennen ulottuvuuden tietoisuudessa. Tuntuu todella vaikealta pysyä keskittyneenä uuteen maapalloon ja ehdottoman rakkauden ja rauhan korkeampiin energioihin, kun romahtavan vanhan maailman stressi ja jännitys näyttävät vaativan keskittymistämme ja huomioitamme kaikkialla ympärillämme.

Arkkienkeli Mikael on tietoinen siitä kovasta työstä, mitä valotyöntekijät tällä hetkellä tekevät kohottaakseen kollektiivitietoisuuden vanhasta energiasta täysin uuteen ykseyden energiaan. Niinpä hän on kertonut minulle, että tänä vuonna 2008 "indigojen toimintamissio" siirtyy seuraavaan vaiheeseensa. Indigolapset jotka inkarnoituivat 1970-luvulla, tulivat sieluryhmänä tarkoituksenaan "ajaa" maaplaneetan muodonmuutos viidennen ulottuvuuden paratiisikotiin.

Nyt nämä olennot ovat noin 28-38-vuotiaita ja ovat valmiita astumaan yhteiskunnan valtavirtaan ja kohottamaan energiaa intohimonsa ja uuteen elämäntapaan sitoutumisensa kautta. Nytkin indigoaikuisia opastetaan paikkoihin, missä he voivat parhaiten palvella tätä planeettaa ja sen kehitystä olemalla uskollisia itselleen ja tulevaisuudenvisiolleen.

Tämä vaatii rohkeutta… Valotyötekijöinä ja indigoina - molemmat ryhmät toimivat yhdessä - meidän on jatkettava valitsemista ja määrittelemistä, valittava se, mitä olemme ja miten elämämme elämäämme. Emme voi sallia emmekä voi odottaa toisten määrittelevän puolestamme, mitä elämämme on. Tämä aikana kultaisen kaksoisliekkienergian täytyy palaa voimakkaana ja todellisena sisällämme, niin että voimme olla aito itsemme. Kuulemme aidon itsemme äänen, kun kuuntelemme sydämen ääntä ja seuraamme sen opastusta.

Kysytte ehkä, mikä on aito itseni… ja Mikael sanoisi, että aito itsenne on se valo olemuksenne ytimessä, joka ilmaisee rakkautta ja luovuutta ja joka tuli tälle planeetalle tarkoituksenaan auttaa maaplaneetan uuden unelman luomisessa. Käytännössä tämä on sitä, mitä kaikki sielut tulivat maapallolle saavuttamaan, mutta useimmat vaan unohtavat sen eivätkä tiedosta, keitä he ovat. Kun nyt heräämme ja tulemme tietoisiksi, voimme taas tiedostaa sen, miksi olemme täällä, ja voimme löytää sen intohimomme kautta.

Sielusi kertoo sinulle, miksi olet täällä ja mitä sinun on tehtävä ilmaistaksesi sitä. Jokaisella meistä on ainutlaatuiset lahjat ja taidot, joilla voimme olla hyödyksi, ja kukin meistä voi työskennellä toisten kanssa varmistaakseen, että noita lahjoja ja taitoja ilmaistaan täysin kanssaluomis- ja uneksimistyössä. Tänä aikana on hyvä mennä sisäänsä ja uneksia vähän. Pyydä sieluasi näyttämään, miksi olet täällä, ja tee sitten elämässäsi valintoja, jotka heijastavat tuota itsesi tuntemisen tietoisuutta.

Voin jakaa kanssanne oman äskettäisen kokemukseni. Kun palasin Etelä-Afrikkaan viime matkaltani, olin iloinen ollessani taas kotona. Luulen, että jokainen joka on poissa kotoa jonkin aikaa, tunnistaa kodin tunnun. Todella nautin matkastani ja ihmisistä, joiden kanssa tein töitä, mutta tunsin syvää iloa ollessani taas omassa tilassani omien ihmisteni kanssa. Ajattelin itsekseni, että kyllä, Afrikka on intohimoni kaikkine ongelmineen - se on sydämeni intohimo. Ja tiedättekö mitä, sitten pieni ääni sydämessäni sanoi, että ei, tämä planeetta on intohimosi! Käsitin, että tuo ääni oli oikeassa.

Afrikka on tuttu ja minulla on juuret täällä, mutta tosiasiassa intohimoni on maaplaneetassa ja kaikissa sen ihmisissä. Intohimoni koskee rauhaa ja rakkautta ja lapsia, että he perisivät maan täynnä rauhaa ja rakkautta ja näin tekemäni työ heijastaa intohimojani. Minun on muistutettava itseäni siitä, että tämä minä olen ja tämän vuoksi olen täällä, etten vajoa niihin erillisyyden harhakuviin ja vanhoihin malleihin, jotka ovat hyvin voimakkaita tällä hetkellä. Ne ovat voimakkaita, koska teemme töitä päästääksemme niistä lopultakin irti, ja indigojen avulla tämä on "suuren työnnön" tai "suuren kohoamisen" vuosi, kun näemme maapallon tietoisuuden viimeinkin nousevan korkeampiin ulottuvuuksiin.

Niinpä haluaisin jakaa kanssanne muutamia kuvia niistä asioista, joissa olen intohimoinen sinä, kuka olen juuri nyt. Ensimmäinen kuva on lapsiryhmästä, jonka kanssa teen työtä Starchild Globalin "Afrikan lapset" -projektissa. Kuva on otettu luomuvihannestarhasta. Lapset poseeraavat kuvassa Wilman, joka on yhteisömme organisoijia, ja "Boetien" kanssa, joka tekee tarhalla töitä osapäiväisesti. Tämä on täydellinen kuva mustien asuma-alueesta - aidalla kuivavia pyykkejä myöten!

Tässä on kuva uudesta elämästä puutarhassamme! Tomaatit alkavat kukoistaa!

Koska ruoka ja ruuan niukkuus ovat tällä hetkellä maailmassa ja Afrikassa suuri ongelma, pidimme lasten "taidetunnin" aiheesta. Pyysimme heitä puhumaan siitä, miten ruokaa kasvatetaan maassa ja mitä ruuan kasvattamiseen tarvitaan. Sitten pyysimme heitä piirtämään kuvan, jossa on kolme ruuan kasvatuksen vaihetta: siementen kylväminen, kasvien hoitaminen ja sadonkorjuu. Ensi viikolla he tekevät kuvia ruuan runsaudesta Afrikassa. Tässä on kuvia, kun pienet päät on painettu keskittyneenä uneksimaan yltäkylläisyydestä Afrikassa ja tekemään siitä todellisuutta taideteoksissaan!

Kuvia voit katsoa osoitteessa www.starchildascension.org/images/junegarden3.jpg.


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
_________________
Lempeydellä voi ravistella maailmaa
tallennettu
Arkiviisu
Vieras
« Vastaus #10 : 23.06.2008 16:05:11 »

MAAPALLOPÄIVÄKIRJA

Kirjoittanut Celia Fenn ( www.starchildascension.org)
Kesäkuu 2008, Kapkaupunki Etelä-Afrikka
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

21. päivä: Päivänseisaus… energeettinen nopeutuminen ja kosmisen rakkauden uusi aalto… ylivoimatekijä

Luulen, että monet meistä käsittelevät uusia energioita vain tuntien olevansa vähän hämmentynyt ja eksynyt. Olemme täysin uudessa tilassa ja paikassa, mikä näyttää vanhalta, muttei ole sitä. Se harhaluonne tulee tällä hetkellä hyvin ilmeiseksi, kun TUNNEMME muutokset syvällä olemuksessamme ja kuitenkin se mitä NÄEMME, näyttää melko samalta kuin aina ennenkin. Asteittain opimme, että näemme sen, mitä luomme, ja opimme, miten harmonisoimme TUNTEEN LUOMISEEN, niin että voimme todella alkaa nähdä nämä valtavat energiamuutokset, kun ne ilmentyvät planeetallamme.

Kun katsoin taaksepäin viimeistä puolta vuotta edellisestä päivänseisauksesta, käsitin, miten paljon asiat olivat muuttuneet ja miten nopeasti energia liikkuu ja muuttuu planeetallamme. Olemme saavuttaneet muodonmuutosprosessimme nopeutuneen vaiheen, ja tästä vuoteen 2012 saakka voimme odottaa, että nämä uuden energian ja valokoodien aallot Suuresta keskusauringosta voimistuvat ja johtavat aina vain suurempiin muutoksiin.

Nämä ajankohtaiset valokoodit liittyvät kaksoisliekkienergian ja paratiisikoodien aktivointeihin - ne ovat tietenkin läheisessä yhteydessä. Kun aktivoimme oman sisäisen kaksoisliekkienergiamme ja saavutamme sisäisen tasapainon, pystymme aktivoimaan täydellisen terveysmallin ja paratiisikoodit sisällämme ja planeetallamme.

Niinpä monet ihmiset ovat kertoneet minulle, että he ovat nähneet unta kaksoisliekkienergiastaan tänä aikana. Nämä ovat yleensä olleet hauskoja unia ja linjassa tämän energian leikkisän luonteen kanssa. Itse pyysin korkeampaa itseäni lähettämään minulle unen kaksoisliekistäni, jotta voisin saada "ennakkonäytöksen". Näin unta delfiinistä. No, näyttää siltä, että kaksoisliekkini on iso kala! Mutta vakavasti ottaen, olin tyytyväinen tähän uneen, koska Mikael on usein sanonut minulle, että uusi maskuliinienergia on kuin delfiini - leikkisä, lempeä ja kuitenkin intohimoinen ja hyvin aistillinen/seksuaalinen. Tämä kuulostaa minusta hyvältä! Olen siis valmis uutta delfiinimiestä varten, sitten kun hän saapuu!

Toinen uni joka oli hyvin merkityksellinen minulle, oli linnusta, joka ilmestyi laulamaan minulle. Oli varhainen aamu ja tiesin, että tämä laulaisi minulle uudesta aamunkoitosta. Kuuntelin sen laulua ja uni oli hyvin elävä - saatoin nähdä tämän linnun jokaisen höyhenen intensiivisellä tavalla. Linnut ovat minulle tärkeitä. Linnut ympäröivät minua aina - luultavasti siksi, että puutarhani on "lintuystävällinen" ja myös ruokin niitä. Kun olin Etelä-Amerikassa, linnut tulivat kaikkialla tervehtimään minua - joskus hyvin selvästi. Tässä muutamia kuvia, joita otin Iguacussa juttelemaan tulleista linnuista.

Nämä kaksi lintua tulivat suoraan luokseni. Toinen jopa lensi kasvoihini saadakseen huomioni ja sitten se istui aivan viereeni kertomaan siitä, miten surullinen se oli, koska ihmiset eivät enää huolehtineet metsästä. Kerroin niille, että olimme juuri tekemässä sitä! Joukko sen ystäviä liittyi seuraamme, mutta sitten - kuten aina puhuessani eläimille - kaikenlaisia ihmisiä tulee paikalle ja he haluavat ottaa kuvia näistä upeista olennoista ja tämä pilaa energian. Ihmisten on vielä opittava kunnioittamaan sitä pyhää tilaa, mikä eläimet luovat ihmisten kanssa!

No, tässä uuden energian aallossa on ylösnousseen myötätuntoisen rakkausliekin kultaista valoa - niin hämmentävältä ja pakahduttavalta kuin se tällä hetkellä tuntuukin - mikä laukaisee kaksoisliekki- ja paratiisikooditietoisuuden. Alamme lopultakin todella muistaa, keitä olemme! Alamme muistaa, että tulimme tänne rakentamaan paratiisin planeetallemme ja elämään ehdottomassa rakkaudessa ja ilossa - emme luomaan sodan, menetyksen ja kärsimyksen draamaa. Alamme kohottaa tietoisuuttamme viidenteen ulottuvuuteen, missä voimme todella elää sen paratiisin - jos valitsemme niin - jota meille on aina suunniteltu.

Niinpä teemme tuon valinnan nyt. Kun kuljette näiden intensiivisten päivien läpi, valitkaa pitävänne yllä valoa ja valitkaa valo. Siitä tulee itse asiassa helpompaa, sillä tämä kultainen liekki ympäröi meitä kaikessa kauneudessaan ja intensiivisyydessään tällä hetkellä. Arkkienkeli Mikael pyytää, että kurkotatte syleilemään tätä rakkauden ja yltäkylläisyyden kultaista liekkiä sydämessänne. Päästäkää irti vanhoista tuskan ja kärsimyksen harhakuvista ja ottakaa kultainen valo olemukseenne. Paratiisi on tällä hetkellä käsienne ulottuvilla… jos teette sen valinnan… jos teemme kaikki sen valinnan - nyt.

On hyvin tärkeää, että teemme tämän valinnan emmekä salli itsemme vajota vihaan, epätoivoon sekä puutteen ja pelon tilaan. Sillä kun tunnemme ja ajattelemme nyt, teemme valintoja siitä, missä tulemme olemaan. Tietäkää, että luodaksemme rauhaa ja harmoniaa ulkoiseen maailmaamme, meidän on aloitettava itsestämme ja luotava rauhaa ja harmoniaa sisäiseen maailmaan. Ja jos ylläpidätte tuota rauhaa ja sallitte itsenne täyttyä kultaisesta valosta, alatte nähdä paratiisin ilmentyvän elämäänne.

Tässä kuva, jonka otin Iguacussa. Olin iloinen siitä, miten monia perhosia tässä paratiisipaikassa lenteli ympäriinsä. Ne edustivat varsianista rauhaa ja harmoniaa. Tämän kuvan otin jalalleni istuneesta perhosesta. Ne istuskelivat hyvin tyytyväisinä ihmisen päällä. Kun söin lounasta ulkona, minun oli kilpailtava jälkiruuastani mehiläisten kanssa ja aina perhonen tai pari halusi istua päälläni! Paratiisi on todellakin täällä, jos pystymme vain tuntemaan sen rakkauden ja aktivoimaan sen yhteyden, mikä on syvällä sisällämme!

Seuraavien muutaman päivän ajan olkaa rauhassa sisällänne, leikkisiä ja tietäkää, että paratiisi on ilmentymässä maan päälle ja että meidän kaikkien on ylläpidettävä tätä unelmaa, jotta se voi ilmentyä uuden maapallomme todellisuudeksi!

Tässä John Denver laulaa "Amazonin". Esittelin tämän laulun kerran aiemmin, mutta vierailtuani Brasiliassa tällä laululla on ollut paljon enemmän merkitystä. Se kertoo siitä, miten luomme paratiisin (suom. huom. samalla sivulla missä voi katsoa kuvia, on päiväkirjamerkinnän jälkeen pikkuruiset "näppäimet" laulun kuuntelemiseen).


Kuvia voit katsoa osoitteessa www.starchildascension.org/images/junegarden3.jpg.
-----------
tallennettu
Arkiviisu
Vieras
« Vastaus #11 : 28.06.2008 11:57:17 »

MAAPALLOPÄIVÄKIRJA

Kirjoittanut Celia Fenn ( www.starchildascension.org)
Kesäkuu 2008, Kapkaupunki Etelä-Afrikka
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine


26. päivä: Myötätunnon kukkien hoivaaminen… ja rukous Zimbabwen puolesta

Tänä nopean muutoksen aikana, kun vanha antaa tilaa uudelle ja pyrimme löytämään tapoja elää tässä uudessa energiassa edelleen selviytyen vanhasta, saan korkeammalta opastukseltani voimakkaimmin viestin lempeyteen ja myötätuntoon pyrkimisestä.

Tämä ei ehkä ole helppoa, koska elämä saattaa näyttää erityisen kovalta, kun selviydymme vanhan talousjärjestelmän murenemisesta. Mutta kuten arkkienkeli Mikael jatkuvasti sanoo meille, uuden maapallon energia on hyvin lempeää ja pehmeää ja uuteen energiaan harmonisoitumistapana ovat lempeys, pehmeys ja ystävällisyys - uuden maskuliinienergian ominaisuudet.

Jos edelleen elämämme hallinnan ja kontrolloinnin vanhojen maskuliininenergioiden kanssa ja puskemme saadaksemme haluamamme, huomaamme olevamme turhautuneita ja vihaisia, koska se ei toimi enää. Meille on opetettu viime vuosien aikana sitä, miten antaudutaan Hengelle ja sallitaan itseämme opastettavan yltäkylläisyyden ja siunauksien virtaan. Se on lempeä polku eikä mikään määrä puskemista tai vetämistä saa asioita tapahtumaan yhtään nopeammin kuin niiden on tarkoitus tapahtua.

Jumalainen ajoitus on kaikki kaikessa tässä prosessissa, ja niin kuin olen oppinut niiden vuosien aikana, kun olen tehnyt työtä arkkienkeli Mikaelin kanssa, on määrättyjä energia- ja luomisspiraaleja, jotka linkittyvät kosmoksen suureen sydämeen, ja elämämme kehittyy harmoniassa näiden Suuresta keskusauringosta tulevien aaltojen kanssa.


Meidän roolimme on olla lempeä itsellemme ja toisille ja vaalia lempeyttä omassa elämässämme.
Opettelemme olemaan rauhassa sen kanssa, mitä on, ja hyväksymään, että kaikki kehittyy jumalaisessa järjestyksessä ja niin kuin pitäisikin. Riippumatta siitä miltä asiat ehkä näyttävät ulkopuolelta, voimme tietää, että korkeinta parasta palvellaan monin tavoin, mitkä eivät ehkä ole selviä tällä hetkellä. Vaaditaan luottamusta ja sen hyväksymistä, että jokin korkeampi voima opastaa elämäämme ja tapahtumien kehittymistä maan päällä.

Tämä lempeyden ajatus liittyy myös myötätuntoon, sillä myötätunto on ehdottoman rakkauden luonne ja ylösnousseen rakkauden ja yltäkylläisyyden kultaisen liekin olemus. Useita vuosi sitten arkkienkeli Mikael opetti minulle myös, että myötätunto merkitsee tilan pitämistä korkeimmalle parhaalle joka tilanteessa. Tämä oli minusta mielenkiintoista, sillä olin aina kuvitellut, että myötätunto merkitsi olemista niin liikuttunut jonkun toisen tilanteesta, että halusi tehdä jotain hänen hyväkseen. No, tätä kutsutaan hyväntekeväisyydeksi ja se on yksi myötätunnon harjoittamistaso, mutta vain yksi. Luulen, että kun opimme työskentelemään myötätuntoisesti ja täysin ymmärtämään myötätuntoisen rakkauden luonteen, pystymme hoivaamaan näitä myötätunnon "kukkasia" elämässämme.

Jos myötätunto siis merkitsee tilan pitämistä korkeimman parhaan ilmentymiselle, niin myötätunto on perimmiltään henkistä toimintaa, jossa pidämme valoa ja keskitymme valoon, jotta korkein paras voi ilmentyä tilanteeseen. Tämä ei merkitse sitä, että työmme loppuu tähän, sillä olemme täällä tuomassa taivaan maan päälle ja tässä hyväntekeväisyyden ajatus tulee mukaan kuvaan. Haluaisimme jakaa sen, mitä meillä on, niin että voisimme tuoda valoa myös lievittämään fyysistä kärsimystä.

Vanhassa energiassa ihmiset tekivät hyväntekeväisyyttä siitä tunteesta, että heillä oli riittävästi, joten he voisivat antaa toisille, joilla oli vähemmän. Uudessa energiassa tätä tarvetta antaa toisille motivoi halu jakaa, jotta tasapaino voidaan ylläpitää. Hyväntekeväisyyden ajatus perustui menneisyydessä kiinteään käsitykseen rikkaista ja köyhistä, missä rikkaat antoivat köyhille. Kun nämä luokittelut romahtavat, tätä tarvetta auttaa toisia motivoi jakaminen myötätuntoisen rakkauden ilmaisuna.

Kun jaatte valonne toisten kanssa, pyritte siis jakamaan sen, mitä teillä on, jotta kaikilla voi olla riittävästi. Sillä olemme kaikki yhtä ja vain silloin kuin meillä kaikilla on riittävästi, maapallo on tasapainossa ja pystymme kaikki elämään yltäkylläisyydessä. Silloin kun on edelleen niitä, joilla on enemmän kuin tarvitsevat, ja niitä, joilla ei ole riittävästi, niin on tasapainottomuutta ja tämä luo kärsimystä.

Luulen ajatelleeni tätä, kun olen tehnyt töitä lasten kanssa "Afrikan lapset" -projektissamme, jonka ajatuksena on ruuan varmuus ja "riittävästi kaikille". Tämä on idea, jota pidämme korkeimman parhaan lopputuloksena Afrikassa, mutta se on myös lopputulos, jonka vuoksi teemme töitä hyvin aineellisella tavalla Starchildin lukijoiden avulla. Työskentelemme ylläpitääksemme molemmat valotasot keskittymällä tarkoitukseen ja jakamalla sen, mitä meillä on, niin että energia voi virrata ja yltäkylläisyyttä voidaan luoda.

Tämä tuo minut surulliseen aiheeseen Zimbabwesta ja siihen ehdottomaan kaaokseen ja kurjuuteen, mitä maassa tällä hetkellä on. Tämä on esimerkki siitä, miten vanha energia vain roikkuu kiinni ja kieltäytyy päästämästä irti. Tunsin surua, koska maaliskuussa näytti siltä, että olisi tapahtumassa muutos, kun oppositiopuolue voitti vaalit, mutta hallitseva puolue ei päästänyt irti. Ja näin tilanne ontuu eteenpäin ja odotamme uusia energioita, jotka voivat viedä tilanteen korkeampaan tietoisuuteen, niin kuin täytyy tapahtua.

Kukaan ei oikein tiedä, mitä siellä tällä hetkellä tapahtuu, ja vaikka minulla on ystäviä tuossa maassa, en halua vaarantaa heitä lähettämällä sähköpostia kysyäkseni, mitä tapahtuu. Luotan vain, että heistä pidetään huolta ja kaikki on hyvin. Niinpä pyydän teitä, jotka luette tätä, harkitsemaan myötätuntoisen rakkauden jakamista Zimbabwen ihmisten kanssa. Pitäkää valotilaa sydämessänne korkeimman parhaan saavuttamiseksi tässä maassa, kaikkien sen ihmisten korkeimmaksi parhaaksi. Lähettäkää valoa ja rakkautta heidän henkensä kohottamiseksi, älkääkä antako energiaa negatiivisuudelle, sillä jos keskitytte siihen, se vain kasvaa.

Alla on kuva pyhästä paikasta Zimbabwessa. Se on nimeltään Dombashowe (luulen aina vain kuulleeni sanan) ja se merkitsee "rummutuspaikkaa". Se on esi-isien pyhä paikka, ja meidän ryhmämme, jossa on mukana zimbabwelaisia, on tehnyt valotyötä tämän paikan yhdistämiseksi maapallon verkkoihin. Jos siis haluaisitte lähettää valoa Zimbabween toivon rukouksena, voitte keskittyä tähän kuvaan, jonka eräs kanssavalotyöntekijä Zimbabwesta on ottanut.

Mitä tulee myötätuntoisen rakkauden ilmaisemiseen konkreettisesti, kukaan meistä ei pysty tekemään juuri mitään - paitsi odottaa katsellen ja toivoen. Meillä on suunnitelmia viedä Afrikan lapset -projekti Zimbabween heti, kun tapahtuu todellinen muutos ja hallitus avautuu sellaiselle avulle. Siihen saakka voin vain sanoa, että tehkää jotain oman yhteisönne köyhempien ihmisten ja lasten hyväksi. Missä tahansa olettekin, on aina tilaisuuksia hoivata myötätunnon kukkasia pitämällä sydämessänne pyhää tilaa korkeimmaksi parhaaksi ja jakamalla sen, mitä teillä on, niiden kanssa, joilla ei ole, ja näin auttaa luomaan tasapainoa.

Ja lopettaakseni hymyillen kerron tarinan ihmisistä, jotka haluavat hoivata oikeita kukkia myötätuntoisen rakkauden tekona. Luin äskettäin tarinan sellaisista ihmisistä Lontoossa ja muissa kaupungeissa, jotka ovat "vihreitä sissejä". He ottavat pidätetyksi tulemisen riskin toteuttaakseen satunnaisia toimiaan kaupunkien viherryttämiseksi ja istuttavat kukkia maapaloille, jotka on jätetty ränsistymään kaupunkialueilla. Maa ei tietenkään "kuulu" heille, joten heidät voidaan pidättää moisesta, joten joskus heidän on hiivittävä myöhään illalla salapuutarhanhoitopaikalle! Mutta tulokset ovat hyviä ja kukkatarhat kukoistavat kaupunkialueille tuomassa rakkauden ja ilon energian takaisin kaupunkeihin! Toivotaan, että jonain päivänä hyvin pian jokainen etsii paikkoja kukkien istuttamiseksi ja kauneuden luomiseksi kaupunkeihimme! Näin voimme alkaa luoda paratiisienergiaa kaupunkimiljööseen.

PS. HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ, NELSON MANDELA: Tällä viikolla "Madibamme" on Lontoossa juhlimassa 90-vuotissyntymäpäiväänsä. Eteläafrikkalaisena olen valtavan ylpeä Nelson Mandelasta ja siitä, mitä hän puolustaa. Hänen "Mandelan lapset" -säätiönsä oli alkuperäinen innoittaja omalle Starchildin lapset -säätiölleni. Kutsun teidät jakamaan tämän Johnny Cleggin videon, joka on tehty Ranskassa ja siihen sisältyy filmiaineistoa Nelson Mandelasta.

Laulu on nimeltään "Asimbonanga", minkä luulen tarkoittavan "en näe häntä" zulu-kielellä. Se kirjoitettiin Nelson Mandelasta apartheidin aikana ja se oli tietenkin esityskiellossa. Noihin aikoihin Johnny Clegg oli urhea ääni, joka uskalsi sanoa sen, mitä monet ajattelivat. Tässä versiossa hänen seurassaan on Nelson Mandela ja he ilmaisevat Etelä-Afrikan iloista henkeä parhaimmillaan.

Jos katsotte videon, lopussa näette Mandelan sanovan yleisölle: "Musiikki ja tanssi saavat minut rauhaan maailman ja itseni kanssa." Yebo Madiba! Ja sitten hän kutsuu yleisön tanssimaan kanssaan! Tämä on hyvin todellista Afrikan henkeä ja voimme vain toivoa, että tämä loistaa myös Zimbabwessa jonain päivänä. Nauttikaa laulusta "Asimbonanga", minkä jaan saksalaisen ystäväni Manfredin kanssa, joka muistutti minua tästä laulusta viime vuonna!


Kuvia ja videon voit katsoa osoitteessa www.starchildascension.org/images/junegarden3.jpg.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
_________________
Lempeydellä voi ravistella maailmaa


**********************************'

Aaviisuinen lisäsi nämä  smitten Kiss angel
Johnny Clegg & Nelson Mandela - Asimbonanga ;
http://www.youtube.com/watch?v=XkU-2OlKRYk

Josh Groban ft. Angie Stone - The Prayer ;
http://www.youtube.com/watch?v=BaU-kvuD-so
« Viimeksi muokattu: 28.06.2008 11:59:42 kirjoittanut Aaviisuinen » tallennettu
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: