Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Enkeli Mariel?  (Luettu 6815 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Sister of Night
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 385



Profiili
« : 09.05.2006 12:06:55 »

Nyt taas kaivattaisiin tietävien astrolaisten kommentteja;

Viimeaikoina huomaan taas kulkeneeni henkisellä tiellä harppauksin eteenpäin (suvatokauden jälkeen, niin se yleensä menee), ja eilen illalla luulen tehneeni ensimmäisen kanavointini;

Äidilläni on kohta syntymäpäivät, ja mietin koko illan kuumeisesti jotain kivaa värssyä tai mietelausetta hänelle maalaamani taulun takse. Mitään mieleistä ei löytynyt, ja jotenkin tuli vaan sellainen olo, että taidampa ottaa yhteyttä tuonne toiselle puolelle, josko sieltä jotain "irtoaisi".

Ja todellakin; Vaivuttuani mediaatioon/rentoutukseen minulle puhui valkoista ja violettia valoa säteilevä '"henkilö", joka esitteli itsensä nimellä Mariel. Hän puhui paljon valosta ja monista muista asioista, jotka oli selkeästi äidilleni suunnattu. Jossain vaiheessa kysyin, voinko kirjoittaa asioita ylös, ja siinä sitten silmät kiinni puoliksi mediaatiossa kirjoitin hänen sanomansa ylös. (yllättävän hyvin siitä silti sai selkoa) Meinaan kirjoittaa tämän viestin äidilleni puhtaaksi ja antaa lahjan mukana.

Itselläni ei ole kauheasti kokemusta enkeleistä, jotenkin en kai vaan ole kokenut niitä itselleni niin läheisiksi, ainakaan vielä..mutta tämä Mariel oli äitini opas tai suojelusenkeli (muistaakseni hän sanoi kokoajan olevansa valo-olento Mariel). Vähän jo  googlasinkin, ja muutamissa yhteuksissä mainittiin enkeli Mariel, mutta sen suurempaaa tietoa ei löytynyt.

Kysyisinkin siis, onko kukaan teistä törmännyt jossain yhteydessä (kirjoissa, kursseilla..) tai "tutustunut" häneen? Olisi kiva kaivaa lisätietoja, vaikka parhaiten niitä kai saa, kun otta yhteyttä häneen uudestaan. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että se jää myöhemmin äitini tehtäväksi, ei minun.

Uskomattoman ihana kokemus kuitenkin tuo oli! Taas vaan tekee mieli halia koko kosmosta  smitten
tallennettu

- Muistuta mua, että mä etsisin valoa.
- Mitä?
- Muistuta mua, että mä etsisin valoa.
- Okei.
  Tauko
- Muista etsiä valoa.
- Ei vielä, tollo.
- Millos sitten?
- Sitten kun mä olen unohtanut sen.
- Okei.
Solarbion
Vieras
« Vastaus #1 : 09.05.2006 12:46:56 »

Valkoinen ja violetti ovat juuri nyt "tunnusvärini" - valmistautuessani erääseen pikku esiintymiseeni juuri äitienpäivän aikoihin.

Todellakin pohdiskelin tässä viime päivinä noita väriasioita, kunnes tunnistin taikka päätin valkoisen ja violetin kuvastavan inspiraatiotani.

Kenties palaan vielä kommentoimaan - esiintymiseni jälkeen.

Joka tapauksessa enkeri Mariel tuntuu hyvinkin likeiseltä voimatekijältä.

Hmmm...  :Smiley angel
tallennettu
valonkantaja
Vieras
« Vastaus #2 : 09.05.2006 21:01:50 »

Sister of Night... Ihanaa! Onneksi olkoon ihanasta kokemuksestasi!  smitten

Tulen aina niin onnelliseksi kun kuulen enkelijuttuja... Marielista minulla ei ole tietoa, mutta kuulostaa todella hienolta ja aidolta tuo kokemuksesi. Minä en ole ikinä kokenut päivätietoisuudessa tuollaista enkelikontaktia, ja unetkin tuppaavat unohtumaan...

Pari vuotta sitten erään aamuna, kun heräsin aiemmin kuin piti ja jatkoin sängyssä lojumista puoliunessa, näin silmät kiinni itseni siinä makaamassa ja päälläni oli yksi enkeli ja vieressä toinen... Sitten tunsin kuinka he käänsivät minut päinmakuulta kyljelle. Luulin kuvittelevani koko tilanteen ja käännyin takaisin mahalleni, niin he käänsivät minut uudelleen!

En tiedä, mikä oli kääntelyn tarkoitus, mutta olin ihan enkelipöllyssä koko päivän...  smitten

Noin viikko sitten äitini oli herännyt yöllä ja hänen korvaansa oli kuiskattu "me siivekkäät ja muut olemme aina kanssasi"... Sekin oli ihana tapaus!  Smiley

Anteeksi tämä rönsyilevä tekstini, joka meni vähän aiheen ohi...  Embarrassed Taisin vähän innostua taas...  Lips Sealed

Mutta Rakkautta ja enkuleita sinulle! smitten smitten smitten
tallennettu
Keho
Vieras
« Vastaus #3 : 09.05.2006 22:24:39 »

Hieno avautuminen Valosi kanavaksi Sister of Night, sillä sitähän se kokemuksesi oli.  smitten
tallennettu
Sister of Night
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 385



Profiili
« Vastaus #4 : 09.05.2006 22:49:55 »

Kiitos ihanista viesteistä rakkaat  smitten

Juu, tuo enkelipöllyssä oleminen onkin aika osuva termi, Valonkantaja. Juuri siltä on tänään tuntunut...ja oli kiva kuulla sinunkin kokemuksista.

Ja avautuminen valon kanavaksi kuulostaa myös ihanalta asialta, siihen olen aktiivisesti tässä kokoajan pyrkinytkin mm. "meditoimalla" valoa joka aamu. Jotenkin aavistelin, että tätä edeltänyt suvantovaihe (jolloin ei mitään kummallisempia tapahtunut tällä henkimaailman rintamalla, eikä itsekään aina jaksanut niin paljon meditoida tai reikitellä) enteili jotain merkittävämpää harppausta, ja niinpäs kävikin. Mulla ainakin etenee selkeästi sykleissä nämä asiat, mutta hyvä kun etenee.

Toivottavasti tälläisiä kokemuksia tulee lisää, ja uskon kyllä niin! Smiley

Valoa Smiley
tallennettu

- Muistuta mua, että mä etsisin valoa.
- Mitä?
- Muistuta mua, että mä etsisin valoa.
- Okei.
  Tauko
- Muista etsiä valoa.
- Ei vielä, tollo.
- Millos sitten?
- Sitten kun mä olen unohtanut sen.
- Okei.
Keho
Vieras
« Vastaus #5 : 09.05.2006 22:57:10 »

"Suvantovaiheet" kuuluvatkin asiaan aina silloin, kun tehdään siellä eetteritasoilla ensin valmista ja vasta vähän ajan kuluttua se tulee tänne maan päällekin näkyväksi!  Wink angel
tallennettu
Rakkauden enkeli
Vieras
« Vastaus #6 : 09.05.2006 23:13:31 »

Hienoa että kanavat aukeilevat.  Cheesy  angel  smitten Onnea tiellesi Sister of night! Vai pitäisikö sanoa sister of light.  Wink  angel
tallennettu
Asterix
Vieras
« Vastaus #7 : 10.05.2006 00:03:58 »

Miten ihana Enkelikokemus!  smitten

Valkoinen ja violetti väri viittaisi Arkkienkeli Zadkieliin. Enkeli Mariel voi olla yksi hänen Enkeleistään ja olla äitisi oma Enkeli.  Smiley

http://www.taivaankaari.fi/enkelit/zadkiel.html

http://www.clairaudient.fi/Ascension/Translations/Finnish/Kirja/Arkkienkelit.txt

Miten siunattu oletkaan!  smitten Samaa mieltä kuin edellä, sinä olet Sister of Light nyt.  smitten
Mahtava Valon kanavien aukeaminen!  smitten

Iloa, valoa ja rakkautta  smitten

Asterix
tallennettu
Sister of Night
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 385



Profiili
« Vastaus #8 : 10.05.2006 10:34:22 »

Hih, täytyy vissiin vakavasti miettiä tuota nimen vaihtoa täällä.. Smiley
Toisaalta eipä tälläkään sen "synkempiä" tarkoituksia ole, kun että olen yökukkuja, ja kyseinen nimi on myös Depehce Moden kappaleella.

Sydäntä lämmittää kun noin ihanasti myötäelätte tuota kokemustani..tuntuu siltä, että enkelipöllyissä olo siis jatkuu, teidänkin ansiosta!  smitten


Ja kiitos linkkivinkeistä Asterix, tuota jälkimmäistä ei ole tullutkaan aikaisemmin tsekattua.
« Viimeksi muokattu: 10.05.2006 10:36:49 kirjoittanut Sister of Night » tallennettu

- Muistuta mua, että mä etsisin valoa.
- Mitä?
- Muistuta mua, että mä etsisin valoa.
- Okei.
  Tauko
- Muista etsiä valoa.
- Ei vielä, tollo.
- Millos sitten?
- Sitten kun mä olen unohtanut sen.
- Okei.
Rakkauden enkeli
Vieras
« Vastaus #9 : 10.05.2006 11:58:07 »

Hihii. Grin Toiset täällä on "enkelipöllyissä" ja minä "Jeesuspöllyissä".  2funny Muistakaamme pitää kuitenkin myös jalat edelleen tukevasti maankamaralla kaikesta ihmeellisyydestä ja ihanuudesta huolimatta.  Wink
tallennettu
Ozzette
Vieras
« Vastaus #10 : 10.05.2006 12:02:07 »

Kyllä, näin teen. Pää pilvissä ja jalat tukevasti maassa... Nikkini nyt olkoon tuo enkelin-nimi. Pudistelee, kun taas pöllähti... Hatshiih !  2funny  angel
tallennettu
Keho
Vieras
« Vastaus #11 : 10.05.2006 12:30:36 »

Muistakaamme pitää kuitenkin myös jalat edelleen tukevasti maankamaralla kaikesta ihmeellisyydestä ja ihanuudesta huolimatta.  Wink

Muutahan emme edes voisikaan tehdä kuin pitää ne "jalat" maassa, jotka Luojamme äsken juuri tänne taajudelle toi!  Wink

Eli Kuvansahan alkaakin olla aikastelailla se KOKONAINEN, joten ei enää kaivata kuin se Valonsa, jotta jokaisen silmät sen nähdä voi eikä vain "yksien".  :Smiley smitten
tallennettu
Hiisitär
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5323



Profiili
« Vastaus #12 : 30.05.2006 14:30:39 »

Ihana kokemus! Silloin kun lähdin ihan toden teolla mukaan tähän henkiseen matkaan tietoisella tasolla (henkisellä matkallahan sitä ollaan ihan tiedostamattakin, aia oltu ja tullaan olemaan) sain paljon apua enkeleiltä. Tapasin heitä paljon, niin omaa enkeliä, tehtäviään hoitavia enkeleitä kuin arkkienkeleitäkin. Jokaisen tapaamisen jälkeen oli huumaava olo, enkä koskaan unohda ensitapaamistani herra Mikaelin kanssa  smitten Enkelipöllyssä siis oltiin.

Jokaisella enkelillä on omasta mielestäni nimi. Sanotaan, että yhtä ihmistä kohti on 99 enkeliä Wink Ja jos jokaisella niistä on nimi, niin huh - tuhoton määrä! Varsinkin kun en ole koskaan törmännyt tapaukseen, jossa kahdella enkelillä olisi sama nimi.

Uskon, että Mariella - jos hän ei ollut suojelusenkelisi- niin on ihan tällainen "perusenkeli" (tiedän tiedän, huono termi,en keksinyt parempaa... :Smiley) joka päätti ottaa sinuun yhteyttä ihan nimensä kera. Tietenkin nimen kuuleminen rauhoittaa aina kanavoidessa, koska saa edes jonkinmoisen käsityksen siitä, kenen kanssa sitä viestiä vaihtaa. Olen myös törmännyt tällaisiin anonyymeihin enkeleihin, jotka ovat tuumanneet, ettei nimillä ole heille väliä, mutta jos haluamme voimme antaa heille nimet.
tallennettu
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: