Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Mitä viime yönä näkemäni eläinrääkkäys-uni voisi tarkoittaa?  (Luettu 4051 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
mies1981
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 2


Profiili
« : 26.12.2015 23:02:50 »

Hei! Olen huomannut, että näen näin täydenkuun aikaan melko erikoisia unia, mutta viime yönä näin sen verran erikoista unta, että se on vaivannut minua koko päivän ja toivoisin saavani selkoa siihen, että mitä se tarkoittaa.

Vanhempani asuivat unessa omakotitalossa pitkän, suoran tien varressa keskellä ei mitään, sillä siinä tien vieressä ei näkynyt mitään muuta kuin vanhempieni talo ja muutaman kymmenen metrin päässä samalla puolella oleva alue, jossa oli runsaasti erilaisia, isoja roskalaatikoita, joihin ihmiset ohi kulkiessaan saivat jättää roskansa. Olin unessa vanhempieni luona, mutta en tiedä, että olinko siellä vain käymässä vai asuinko siellä vakituisesti. Se ainakin oli varma, että olin (ollut) siellä jo pidemmän aikaa, en vain muutamaa tuntia.

Olin unessa nuori aikuinen, luultavasti hieman yli 20-vuotias, mutta sillä tavalla kuitenkin lapsi, että rakastin leluja ja leikkimistä. Olin saanut mielestäni aivan loistavan lelun, joka oli vanha metallinen säilykerasia, jonka kansi oli irti ja joka oli ruosteessa. Se kansi ja purkin suuaukon reunat olivat erittäin terävät ja ihmettelinkin unessa, että miten en satuttanut käsiäni niihin, kun leikin sen purkin kanssa.

Olin unessa leikkimässä sen säilykerasian kanssa ulkona. Olin laittanut sinne kastematoja pohjalle ja olin saanut pyydystetyksi sinne linnun, joka oli juuri sen kokoinen, että se mahtui siivet levitettynä siihen purkkiin. Sitä en muista, että miten olin saanut sen linnun sinne purkkiin ja olivatko ne madot siellä pohjalla tarkoitettu linnun ruoaksi vai oliko niiden tarkoitus houkutella lintu sinne. Lintu näytti purkissa kuolleelta, mutta oli ilmeisesti kuitenkin elossa, koska ajattelin myöhemmin unessa, että se lintu tulee kuolemaan sinne purkkiin.

Lähdin unessa kävelemään sinne, missä ne roskalaatikot olivat. Jostain syystä laitoin siellä sen säilykepurkin suuaukko ja kansi maata vasten maahan siten, että se pysyi siinä pystyssä, kun kasasin sen ympärille multaa, kiviä, soraa ja hiekkaa. Sitten olin lähdössä sieltä pois ajatellen tyytyväisenä, että "Tulen tasan kahden vuoden päästä katsomaan, että mitä sille linnulle kuuluu tai pikemminkin miten pitkällä sen mätäneminen on. Silloin on 26.12.2017". Kuitenkin matkalla kohti vanhempien asuntoa minä tulin katumapäälle ajatellessani sitä lintua kärsimässä siellä purkissa ja ajattelin, että jos vaikka jotkut naapurien(?) lapset löytävät sen purkin, satuttavat itsensä sen teräviin reunoihin tai järkyttyvät löytäessään sieltä sen mätänevän linnun/linnun luurangon. Emmin siinä sitten jonkin aikaa. että mitä teen, jätänkö sen purkin sinne roskiksen taakse vai haenko sen pois. Sitten minä juoksin takaisin paikalle, missä purkki oli ja käänsin sen polvillani ollen riemastuneena ympäri, kun ajattelin, että se lintu pääseekin vapaaksi eikä jää sinne kitumaan ja kuolemaan. Käänsin purkin ympäri melko lähellä kasvojani, vaikka pelkäsin, että se lintu lentäisi sieltä vasten kasvojani ja satuttaisi minua kynsillään tai nokallaan, mutta purkissa ei ollutkaan muuta kuin neljä kastematoa pohjalla. Minä ajattelin vihaisena, että se lintu oli pettänyt minut karatessaan eikä sille ollut kelvannut edes ne sille ruoaksi laittamani kastemadot. Lähdin sitten vihaisena pois paikalta purkin kanssa, mutta huomatessani sen kannen puuttuvan kävin hakemassa senkin mukaani, ettei kukaan vain ota sitä vahingossa käteen ja satuta itseään.

Uni loppui siihen, kun minä olin muuttunut noin 7-9 vuotiaaksi pojaksi, joka oli menossa illalla nukkumaan. Olin jo menossa peiton alle makaamaan, kun kiitin vieressä ollutta isääni hienosta lahjasta, jolla voi leikkiä monenlaisia erilaisia leikkejä. Lahja oli se peltipurkki, joka oli sängyn vieressä pöydällä. Yllättäen pystyin jotenkin lukemaan isäni ajatukset ja tiesin hänen ajattelevan, että purkki täytyy viedä pois ja hävittää kun minä nukun, että en satuta itseäni sen terävään kanteen tai suuaukon teräviin reunoihin.

Mitä tämä uni oikein voisi tarkoittaa? Minusta tämä oli jotenkin kummallinen uni, koska se on vaivannut minua nyt melko paljon. Mitä tuo vanhempien talon sijaitseminen keskellä ei mitään, se peltipurkki leluna, pelko itseni satuttamisesta sillä peltipurkilla tai linnun vangitseminen siihen voi tarkoittaa? Entä mahtaako sillä olla joku erityinen merkitys, että ajattelin mennä täsmälleen 2 vuoden kuluttua katsomaan sen linnun ruumista? Siinä unessa kun ajattelin mielessäni juuri tasan kahden vuoden päässä olevan päivämäärän ja ajattelin, että juuri silloin tarkistan linnun kunnon.

Mainittakon vielä, että minulla ei todellakaan ole taipumuksia rääkätä eläimiä, joten siksi ihmetyttää, että miksi otin unessa linnun vangiksi ja ajattelin jättää sen sinne purkkiin kuolemaan ja mätänemään. Kiitos kaikille vastauksista!
« Viimeksi muokattu: 28.12.2015 15:26:11 kirjoittanut mies1981 » tallennettu
Empire Special
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 163


Profiili
« Vastaus #1 : 27.12.2015 00:30:59 »

Unen ympäristö vaikuttaa sinulle rakkaalta paikalta ja leikkiessäsi purkilla koit erilaisia tunteita ja sait tuon "sisäisen äänesi" kuuluviin. Onneksi olkoon. Pidä siitä hyvää huolta. Voit kommunikoida sen kanssa ja kysellä siltä vinkkejä, se on eräänlainen ohjelmointikieli yksinkertaisuudessaan, tai luoja, myös telepaattinen yhteys aivan kaikkeen. Toimii tunnepohjalta ja unikirjoilla voit heittää nyt jo vesilintua. Löysit "ytimen". Pitää nuorekkaana myös Smiley.
tallennettu
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: