Jaksoin tehdä lumityöt x2.
Tein hyvää päivällistä, joka kelpasi kaikille.
Hymyilin sydämeni täydestä kun kuuntelin mielikuvituksekkaan leikin repliikkejä.
Haleja, silityksiä ja pusuja pieniltä tyypeiltä.
Päätin että myyn rahastoni johon oon säästänyt puoltoista vuotta. Huomenna ne rahat on mun tilillä, ja sen ens kesän matkustelun sijaan maksan niillä rahoilla, ainakin suurimmalla osalla niistä, laskuja. Tää oli fiksu päätös, säästäminen alkakoon alusta ja ehkä sitä siltikin johonkin päästään...On kivempaa olla balanssissa, kuin esittää itsellensä omaavansa hyviä säästöjä samalla kun on maksuja rästissä. 

Heippa! Nyt huomasin että tuohon mun raudanpuutejuttuun oli vastailtukin, kiitokset niistä
En ole täällä siis sen jälkeen käynyt, kuin vasta nyt.
Jeps, sekasyöjä olen.

Mulla raudanpuute ilm kehittynyt jo kymmenen vuotta sitten, kun luovutin monta kertaa verta ja aina vaan mitattiin hemoglobiinia, joka ok. Yhdistän kuitenkin hyvin noihin aikoihin, et aloin oleen väsneempi ja masentuneempikin.

Sitten kaksi raskautta (raskaus ja synnytys kuluttaa rautavarastoja) ja hormonikierto kun käynnistyi uudelleen, alkoi monsuuni-menkat, eli oon muutaman vuoden vuotanut kuukausittain yli viikon, joista neljä päivää runsasta vuotoa... Oon ajatellut et kaikki naiset nyt vaan vuotaa ettei sille mitään voi, mutta ei se kait normaalia ole, että tulee koko ajan ohivuotoja ja vuoto tulee ihan holahduksittain ja on ihan sumee olo ja pyörryttää...

Kun kilpirauhasen vajaatoimintaa ei löytynyt siihen viittaavista oireista huolimatta, aloin ihmetteleen PVK:sta että miksi mun punasolut on kooltaan tosi pieniä ja googlettelulla selvis sen olevan pitkäaikaisen raudanpuutteen merkki - vaikka mulla hemoglobiili 140. Sit vaadin sen ferritiinikokeen ja sehän oli 11, eli naurettavan matala. ps. ferritiini on lääkäreiden mielestä tällä hetkellä muoti-ilmiö, mun työterveyslääkärikään ei oikein uskonut että voin olla raudanpuutteinen koska hb hyvä. Mut paljon on myös asialle vihkiytyneitä lääkäreitä!

Oon syönyt rautatabletteja nyt onnistuneesti kesän alusta asti säännöllisesti. Sen seurauksena kuukautisvuodotkin niukentuneet. Meinaan kyllä vielä pyytää caprilon reseptiä jotta saisin vielä lääkkeellä ainakin ekojen vuotopäivien vuodot niukemmiks. Yritin pitkään löytää sopivaa suun kautta otettavaa rautaa ennen kuin vatsa alkoi sietää. Siks puol vuotta meni ikään kuin hukkaan, kun aloitin ja lopetin monen valmisteen kanssa..

Raudanpuute on hyvin yleistä fertiili-ikäisillä naisilla ja hyvin alidiagnosoitu, koska se ei kaikilla kovin nopeasti kehity anemiaksi, eli näy hemoglobiinissa. Joskus elimistö kompensoi raudanpuutetta ja hemoglobiini lähtee nousuun rautavarastojen tyhjetessä.

Mulla oirelista seuraava pahimmillaan: Jatkuva väsymys, johon uni ei auta. Aivosumu; ajatuksen takeltelu ja muisti huono. Katkonainen uni. Levottomat ja kylmät jalat, suonenvetoja. Hengästyminen, sydämentykyttely, paniikki ja ahdistus joka lähtee fyysisestä uupumuksesta. Kalpea iho, mustat silmänaluset. Aineenvaihdunta ei pelannut; en laihtunut vaikka tein kaiken niin et ois pitänyt, kroppa vaan ei päästänyt irti läskeistä kun oli hälytystilassa. Lihakset ei palautuneet treenistä. Infektiokierre, kaikki flunssat ja vatsataudit sain hyvin herkästi. Sairastuin aina jos treenasin kovempaa. Epäilen myös et mun synnytyksen jälkeinen masennus oli sitä raudanpuutetilan aiheuttamaa.

Tiiättekö. Vuosikausia olin väsynyt ja ihan todella poikki, paljon kaikkia oireita.

Oon jossain vaiheessa ajatellut, että mä vain olen väsynyt ihminen, et toisilla vain on enempi energiaa ja melkein hyväksynyt sen että mä en jaksa hirveesti paljoo muuta kuin pakolliset.
Ongelmaan löyty syy, mulla on ferritiini matala.
Oon aina luullut olevani hyvissä raudoissa kun hemoglobiini 140-160 mutta sepä ei kerro raudanpuutetta suoraan vaan raudanpuute voi olla ilman anemiaakin (anemia=matala hemoglobiini) ja aiheuttaa invalidisoivat oireet kun luuydin on tyhjä raudasta eikä kudoksille riitä näinollen happea.

Joten rautapurkki on nyt mun paras kaveri ja mun silmät on auennut sille, mitä elämä voi olla, kun jaksaakin ihan hyvin aamusta iltaan, eikä saa kauheita lihaskipuja kaikista pikku ponnisteluista!

Sellasta mulle.

No, en ole kyllä täälläkään käynyt pitkään aikaan mutta moi vaan kaikille..
Täällä ollaan.

 

Tein 4-vuotiaan tyttöni syntymäkartan uudelleen ja mitä näkevätkään silmäni... Ei hän olekaan nousukauris kuten äitini sanoi tyttäreni syntymäpäivänä minulle puhelimessa! Hän on nousuvesimies! Kyllä nyt meni kahvit väärään kurkkuun kun olen niin järkyttynyt..huojennuksesta!!  Tosi outoa että en ole tajunnut tätä aikaisemmin.

Oikeesti. Phiuuu! No siis, oon aatellut että se sukkien hidas ja pakkomielteinen asettelu lahkeiden päälle ja muut hitaat ja tarkat pukemisrituaalit on NIIN tyypillistä nousukaurista että. Mutta ehkä ne onkin sen sijaan tyypillistä  ... Kuten itsepäisyys ja periksiantamattomuus ja pitkä mökötys! 

Hän on muuten  ja  ... Eli tosi ilmava tyttö sitten onkin! Mitä hänestä vielä tuleekaan, lentää vielä tuulen mukana kun on niin kepeä keijukainen!

Se mikä mua tässä uudessa Astrossa harmittaa on se että mun vuosikausia kirjoittama blogi on kadonnut kuin pieru saharaan täältä. Ei siellä olltkaan kuin hienoja henkilökohtaisia symbolisia havaintoja, ja elämän dramaattisen käännekohdan jälkeisiä ajatuksia, runoja, astrologisia oivalluksia noin 6 vuoden ajalta vähintään. Missä ne kaikki on, poistettu? 

On mulla niitä sekaisia kaappejakin - mutta kun en mä niistä välitä  Eihän katso ne vieraat niihin näe... 

Joo, mitähän tuolla taivahalla on liikkunut viimesen puolen vuoden ajan. Tuntuu et mun  -läheistä on moukaroitu sellasella epäonnella viimeset pari kuukautta, et onko muillakin  :lla nyt vaikeaa? Tilanne tuntuu ihan umpikujalta... Toisaalta itse oon  ja mun tunne-elämä on ihan tasaisen onnellista eikä mitään horjutuksia ole ollut. Mun elämä on ihan hävettävän hyvää kaikkineen. Ei nyt mitään ruusuja sydämii, mutta sanotaan että päivänkakkaroita ja peukunmerkkejä vähintään. Mulle kyllä onni on kuvainnollisesti kaurapuuroa ja villasukkia. (kaurapuurosta en välitä IRL koska saan viljoista vaivoja, mutta symbolina kaurapuuro tarkoittaa lämmintä kotoisaa aamupalaa) 

Mä tiedän et pystyn lopettamaan tupakoinnin sitten kun päätän sen tosissaan. Oon mäkin ollut yhdessä välissä 3,5v polttamatta, eikä se ollut vaikeaa kun siihen oli syy... Se syy ei vain ollut minä itse. Nyt mun täytyis tehdä se ihan itseni takia.

En ole nyt enää yhtään niin turhautunut ja kiukkuinen kuin viimeks tänne kirjoittaessa. Silloin mulla olikin joku  päällä. 

Nyt päässä vaan humisee ja surisee. Ei haittaa. Pitääkö kaiken olla aina niin tavoitteellista? Ei ja se mun pitäis myös sisäistää... Oikeesti mulle on tärkeintä vaan rakastaa ja pitää huolta. Huolen pitäminen kuulostaa kyllä hieman siltä että on aina "sydän vähän kallellaan", mutta se on vaan osa tätä juttua.

Mietittekö te koskaan, et kenenkään muun kotona ei oo varmaan koskaan näin sotkuista? Mä siivoon joka päivä. Meillä on silti toi yks keittiön taso, jonka päällä saattaa lojua vaikka kuukauden putkeen joku random vaate kaikkien paperikasojen ja hedelmäkorien välimaastossa, siihen jää lojumaan hintalaput jotka on leikattu pois uusista vaatteista, lasten askarteluhommia ja ties mitä - en jotenkin tiiä mitä tekisin sille pöydälle kun se imee kaikki tavarat itseensä. Siihen lasken myös avaimet ja lompakon ja puhelimen kun tuun kotiin... Ja siihen pöydälle hukkuu kaikki tavarat, se on kuin musta aukko.

Niin ja ois se hienoo sitä ja tätä kaikkee muutakin. Vituttaa se et mitään en saa aloitettua ja ruoskin siitä sitten koko ajan itseeni. Toisaalta teen koko ajan hirveesti töitä ja sitten kotona jatkan siivoten ja organisoiden tätä hullunmyllyä... Sitten vaan haaveilen, et oispa aikaa, rauhaa, terveyttä ja aikaa olla läheisten kanssa. Ja olisinpa vaikka kirjailija tai taiteilija tai joku itsenäistä työtä tekevä menestynyt ihminen, sen sijaan et raadan niska limassa hullun vastuullista mutta alipalkattua duunia, josta ei kiitosta kauheesti heru.
Mulla on sellanen turhautumisen viitta harteilla.  Olen levoton ja kaipaan muutoksia!! 
Tiedän, tiedän, muutos lähtee siitä että on ensin vähän aggressiivisen turhautunut olo, se pakottaa tekemään jotain ennen pitkää.

Thema Mundi, nostan hattua. Olen tehnyt tupakoinnin lopettamista nyt mielessäni puoli vuotta, mutta se ei ole vielä konkreettisesti alkanut.  En tiedä, olenko laiska vai puuttuuko itsekuri. Vai olenko liian ahdistunut työstäni, niin et koen et tupakka antaa mulle jotain vastapainoa sille työstressille. Ihan tekosyyltähän tuo kuulostaa. Kuten sekin, että vatsa ei toimi kunnolla ilman tupakkaa ja sitten olen pöhöttynyt ja kiukkuinen akka. 

Ois se vaan niin siistii lopettaa. Olla hyvä esimerkki lapsilleen ja antaa kehonsa parantua.

Tosi hyvin pärjään sen kanssa, en tosin tiedä onko se totta. 

Voiko oravanpyörästä hypätä pois ilman, että kaikki menee sekaisin? Kysymyksen saa käsittää, kuten haluaa.

En ollut koko päivään nähnyt häntä koska olin töissä. Ja hän jo nukkui, kun tulin kotiin. Unisena hän tallusti vessaan ja palatessaan jäi tuijottamaan paikoilleen unisin silmin. Otin häntä kädestä, talutin takaisin sänkyyn, laitoin peiton siististi ja tiukasti päälle, silitin pehmeää pyöreää poskea ja katsoin kun hän nukahti saman tien. Henkäisi syvään ja päästi unisen äänen. Niin levolliset kasvot, niin pitkät, tuuheat kaartuvat silmäripset. Kaunis kuusivuotias poikani. Tunsin äitiyden lämpöä. Olin tänään minuutin läsnä hänelle konkreettisesti ja se oli siinä, päivän paras hetki.

Viime aikoina on ollut vastusta jos jonkinmoista... Multa hajos alaselkä ja samaan aikaan tuli keuhkoputkentulehdus. Olin 6 päivää kuumeessa, joka vaan pysyi siitä huolimatta et söin selkäkipuuni sekä paracetamol+ lihasrelaksanttia ja tulehduskipulääkettä jatkuvasti kolmesti päivässä. Kuume ja selkäkipu loppui kun aloitin kortisonin tablettina. Mietin, johtuiko kuume kuitenkin selästä, joku niveltulehdus?! Edelleen on kovasti rohiseva yskä. Muutamia päiviä sitten heitin puhelimen vahingossa eteisen laattalattialle ja näytön lasi sai reteen hämähäkinseittikuvion - joka on siinä edelleen kun en vielä tiedä kannattaako korjauttaa vai hankkii vaan uus puhelin...
Mun sairasloma oli tosi huonoon aikaan töihin nähden ja jäin saikulta suoraa kesälomalle - se jotenkin ärsyttää suuresti ja nyt en oikeen osaa nauttii lomasta. Olo on jotenkin ahdistunut. En yleensä oo tällainen mutta nyt oon vaan miettinyt et tässä tää kesä sit oli ja kohta on taas talvi. Kesä ei vuodenaikana siis muuten ole superspesiaali, mutta toki lomaa kohtaan on aina isot odotukset ja toiveet...

Helppo ja halpa kauneudenhoitovinkki. Pysy koko päivä kotona, välttele peiliä. Hymyile ja tunne kuinka hymy leviää kehoosi. Kuvittele, että näytät todella särmikkään upealta. Hytkyttele vartaloasi teatraalisesti ja iske silmää telkkarin komeelle miehelle ostos-TV:n mainoksessa.

Tosin nyt luin kyllä tehtävänannon väärin. Ei pitänytkään olla halpaa, vaan hyödyllistä. Noh, hyödyllisyyden voi täyttää vaikka sillä että imuroi samalla kun sheikkailee ja katsoo telkkaa.

T: sairaslomalainen, joka on linnottautunut sisälle

Tuo kuva mikä mulla on profiilikuvana, symboloi aika hyvin sitä, miten sattumanvaraista kaikki on elämässä. Kaikki tietää että hetkessä tuo sydämenkuva on hajaantunut ja linnut lentävät jo täysin eri muodostelmassa.