Elämänkohtaloni on ollut tulla piinatuksi ja väärinymmärretyksi kaikkialla missä olen asunut.
Ehkä siitä kohtalonosasta tulee vielä vapautus tässä elämässä, en tiedä, mutta nykyään pystyn ottamaan etäisyyttä siihen mitä minusta/minulle sanotaan, ja millainen todellisuudessa olen.
Elämäntehtäväni on aina ollut ihmisten auttaminen, se on ollu mulle ilmeistä jo melkeen 15 vuoden ajan eikä varmaan olennaisesti muutu mikskään.
Se pystynkö koskaan lahjojeni tai taipumusteni osalta tässä elämässä "toteutumaan" jää nähtäväks eikä sillä oo loppujen lopuks niin väliäkään.
Kiitos muuten Jaskalle tosta viestistä että henkiset tukijoukot on aina läsnä, oli lohdullista luettavaa. Kyllä koen itsekin että elän nykyään kaikesta huolimatta "maailman keskipisteessä", en tarkota tällä tätä planeettaa enkä minkään tylsän suurkaupungin keskustaa, vaan koen että olen kuitenkin oikeessa paikassa avaruudessa just nyt, suora yhteys ihan heti makuuhuoneesta lintujenlaulua kuunnellessani niin kauas ku musiikki ja positiiviset väreilyt ja hyvien henkien viestit kantaa. Oikeen huippaa kun ajattelee mitä kaikkea loputtoman hyvää ja mielenkiintosta meidän ympärillä kuitenkin on,
maailman pahuudesta huolimatta