Kai munkin tarvii ihan asiaa tänne kirjottaa, eli purkaa.
Ahdistus on nyt ystävä tänää, rintalastaa puristaa, on pakko puhallella ja keskittyy hengittämiseen ihan toden teolla.
Naperon hammas-angsti on tässä olotilassa mulle vähän liikaa ja se että se lähtee vaipanvaihdossa karkuun ja hirvee itkupotkuraivari ku joudun sitten väkisin piteleen aloillaan et saan sen vaipan laitettua! Ei se mitään jos se ois vaan kerran päiväs, mut se on joka kerta sama henkinen ja fyysinen taistelu kun sitä vaippaa aletaan vaihtaan.
Tuli huono omatunto ku teki mieli luovuttaa ja sit tiuskahdin vauvalle kun se oli siinä puoliks alasti ilman vaippaa kierimässä lattialla, et
ei sitten laiteta sitä vaippaa! Kuseskele sit ympäriinsä, mä en jaksa enää! 
Mä en koskaan tiuski vauvalle enkä sano muutenkaan mitään ilkeetä tms, mulla on tosi pitkä pinna sen suhteen ja pysyn aina rauhallisena, nyt vaan napsahti... Ei kai toi ollut lähelläkään pahinta mitä äiti voi tehdä, mut mä en halua olla tuollainen. Heittäytyy itse uhmaikäiseks tai olla millään tavaa ivallinen/syyllistävä.
Alkaa vaan keinot loppuu kun se vastustelee siinä vaipanvaihdossa niin paljon, ja auta armias mikä sotku saattaa seurata jos siellä vaipassa on jotain muutakin ku pisut. No, kai mun pitää koittaa ottaa tää vaihe ihan huumorilla, koska ei tätä ikuisuutta kestä.
