Sivuja: 1 [2]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Kun toinen ihminen aktivoi omaa karttaa  (Luettu 9512 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Downtempo
Vieras
« Vastaus #15 : 19.11.2013 16:28:57 »

Mullakin nousu neitsyt tuo sitä kameleonttimaisuutta ihmisten kesken, on helppo sulautua toisiin. Ongelma tulee (jos tulee), sellasten kanssa, ketkä ajattelee että se on se koko totuus, että sulaudun oitis yhden ihmisen persoonaan ja tekemisiin. Jos  puhutaan sellaisesta, kun ei ole vielä ehtinyt tutustua paremmin ihmiseen, että mitä muuta sieltä löytyy. Sitten kun aikaa menee enemmän, alkaa tuleen sitä luonnetta esiin, niin toinen on ihan hämillään, että miksi olen muuttunut ja mikä muhun on mennyt.

sinikiviuhko kirjoitti hyvin, että siinä kohtaa kun oma identiteetti alkaa mennä toisen ihmisen mukaiseksi, niin siinä pitäisi mennä raja.
Eihän nyt kukaan halua kadottaa minuuttaan? unohtaa itseään?

Kun taas Ave^^ kirjoitti, että "Ehkä suhde voi muuttaa ihmistä myös siihen ns. oikeampaan suuntaan, tai että se vain on elämän virtaa. Eihän tätä voi kukaan muu tietää kuin henkilö itse. On helppo omien kokemusten perusteella neuvoa muita ja ajatella, että toinen elää samantyyppistä tilannetta kuin itse joskus eli, ja aika usein näin onkin, monet peruskuviot vain toistuvat ihmiselämässä."

Mulla on alttius miellyttämishaluun, joskus ajauduin suhteeseen, jossa mukauduin liikaa toisen elämään. Kun ei ollut kertynyt vielä tarpeeksi kokemusta suhteista. Jossain vaiheessa havahduin siihen itse, että en mä ole tällainen miksi mua on muovattu. Tai lähinnä että muovattu sellaisiin, mikä oli vastoin omia arvoja. Kyllähän sitten eron jälkeen monet tulivat sanomaan että "me huomattiin, kun susta alkoi tulla ihan erilainen", ei se mitään haitannut, tottakai musta tuli erilainen, kyllähän se suhteeseen kuuluu just, että jollain tavalla tullaan vastaan toista ja ajatusmaailma saattaa muuttua paljonkin, pitää vaan itse määritellä se raja. Tottahan se on, että ihminen voi kasvaa toisen rinnalla, ns. parempaan suuntaan, mutta jos toisella on väärentyneet kuvitelmat toisesta ja niistä lähtökohdista aletaan toista muovaamaan, niin silloin mennään metsään. Ihminen nyt kuitenkin itsensä tuntee loppujen lopuksi parhaiten.
Mä en kyseenalaista toista niin kauan, kun itsestä tuntuu mukavalle. Heti jos alkaa hälytyskellot soimaan ja alkaa lipua ote itsestään, niin siinä menee raja.
Toisten on helppo ulkopuolisena kommentoida jos läheinen muuttuu suhteen myötä, koska tietenkin ovat tottuneet siihen tiettyyn samaan persoonaan, ainahan muutoksia kavahdetaan, mutta se ei aina päde, että mennään negatiiviseen suuntaan, joskus toiset voivat olla oikeassakin, mutta ei nyt tarvitse aina toisia kuunnella sen perusteella että olettamus on, että jos muutoksia tapahtuu, tulee automaattisesti tapahtumaan jotain itselle negatiivista mukautumista. Siitä pitäisi itse pitää huolen.
tallennettu
Sivuja: 1 [2]
  Tulostusversio  
 
Siirry: