Avicii, minä yritän luottaa siihen, että prosessi etenee juuri minulle sopivaan (rauhalliseen) tahtiin. En aio survoa väkisin näitä muutoksia mieleeni, sillä olen jo aiemmin saanut huomata, että oma psyykeni kyllä suojelee minua niiltä asioilta, joita en ole vielä valmis kohtaamaan. Hyvä esimerkki tästä mielen toiminnasta on se, että taannoin terapiassa nousi esiin muistoja, jotka olin sulkenut pois tietoisuudesta. Kun minulla oli tarvittava tuki ja luotettava ympäristö, pystyin terapeutin ohjauksessa työstämään noita asioita turvallisesti. IOK ei poikkea tästä tilanteesta muuten kuin siltä osin, että tämä tuki on osittain henkimaailmasta tulevaa. Ja jos tarvetta ilmenee, sitä tukea saa varmasti kyllä myös muodon tasolla muilta ihmisiltä, kuten olen onnekseni jo saanut huomatakin.

p.s. Se, että pidät yllä päivän kestävää riitaa, ei ole pelkästään sinun vikasi. Toki oma käytöksesi herättää miehessäsi reaktioita, jotka edelleen ylläpitävät omaa riidanhaluisuuttasi, mutta kyse on vuorovaikutuksesta.

Ai niin, piti vielä tähän kommentoida: Olet ihan oikeassa siinä, että kaikkea en pysty muuttamaan vain omalla ajattelutyöllä, eikä kurssi siihen ohjaakaan. Nyt vain asioiden selvittämistä vaikeuttaa tämä kertynyt kuona, mikä aiheuttaa lumipalloefektin riitatilanteessa. Jäin Renardin kirjojen pohjalta sellaiseen käsitykseen, että maailmassa voi ja pitääkin toimia myös vuorovaikutuksessa muiden kanssa, mutta niin, että on tehnyt ensin tämän ajattelutyön ja anteeksiannon. Silloin vuorovaikutuksen pohja on puhdas omista menneisyyden möröistä, ja näin esim. keskustelun ja kompromissien etsimisen lopputuloskin voi olla aivan toisenlainen.

Kiitos Ginger86. Juuri luinkin täällä näitä kirjoituksia. Niissä on kauttaaltaan paljon huomioitavaa asiaa. Todella paljon asiaa. Olen tutustunut Renardin opetuksiin jonkun verran. Ne resonoivat. Ho'oponopono minulla aktiivisesti käytössä. Noita flashbackeja kyllä tulee ja silloin on hyvä muistaa, että nyt on aikuinen ja pystyy tekemään asioille jotain.
IOK on minulle osittain tuttua, monelta eri taholta, mutta itse kirjaa en ole ryhtynyt käymään läpi. Olen tehnyt paljon työtä kuitenkin juuri syyllistämisen ja uhriutumisen työstämisessä. Ja oman vastuullisuuden kehittämiseksi.

Minulla on ollut ihan samat kuviot meneillään! Lohdullista näissä jutuissa nimenomaan on se, että niille pystyy tekemään jotain. Olen ollut jo melkein epätoivoon vaipumassa, kun samat kuviot tuntuvat toistuvan uudelleen ja uudelleen, vaikka kuinka olen yrittänyt niitä työstää. Tämän IOK:n myötä ymmärsin, että olen yrittänyt korjata vähän väärää asiaa. Eli sen sijaan, että yrittäisin muuttaa käyttäytymistäni (=seuraus), minun tuleekin pureutua syihin (=alitajuiset pelot ja syyllisyys).

Tarkoitin sitä, että hyväksyt itsessäsi sen tunteen ja sen alkuperän. Ymmärrät mitä se tunne sinulle viestii, ymmärrät, että olet tullut hylätyksi (tai mikä se ikinä onkaan). Se hylätyksi tuleminen on todellista ja aitoa, siitä riippumatta, että sen laukaisi hyvin pieni asia. Traumatisoituneella taustalla on oppinut tulkitsemaan hyvin pienistä asioista uhkaa, sillä se on ollut elinehto. Se on taito, joka on kääntynyt itseään vastaan. Mua puhutteli eräs neuvo flashbackien kohtaamisen yhteydessä, että "sano sille lapselle, joka olit, että sinä suojelet häntä ja puolustat häntä tuli mikä tuli", samaan liittyi tietysti: "muista, että olet nyt aikuinen ja sinulla on turvaverkkoja ja vaikutusmahdollisuuksia, pystyt vaikuttamaan asioihin". Yleensä ottaen flashbackien kohtaamisessa hoetaan aina, että se tunne kuuluu tuntea läpi ja suojella itseään siinä samalla tuntiessaan sitä tunnetta.

Kyllä, nämä ovat tuttuja metodeita ja puhut ihan asiaa, jos katsoo asiaa ns. "maallisesta näkökulmasta" käsin. Olen jäljittänyt tuon negatiivisuuden pelon siihen, että aikanaan opin tarkkailemaan tiettyjä ihmisiä ja heidän mielialojaan, sillä siitä pystyi ennustamaan mahdolliset tulevat vaikeudet ja varautumaan niihin etukäteen. Tässä on siis hyvin voimakas selviytymisvietti taustalla, joten en ihmettele, ettei se ihan helpolla ratkeakaan. Minulle ei ole riittänyt se, että käyn uudestaan läpi nämä tunteet ja kerron "sisäiselle lapselleni" näitä asioita. Nämä mallit tuntuvat olevan jossain niin syvällä, etten ole pystynyt niitä perinteisin keinoin poistamaan, korkeintaan vähän hiomaan pehmeämmiksi aikojen saatossa. Tämä IOK:n esittämä menetelmä on siitä poikkeava, että se ainakin väittää olevansa avuksi nimenomaan niiden alitajuisten, vaikeimpien ja kaikkein syvimpään juurtuneiden ongelmien käsittelyssä. Toimiiko se? En tiedä, mutta aion kokeilla.

[varoituksen sana]

No niin, Suomityttö, pääsin vihdoin ajan kanssa pläräilemään noita kirjoja ja etsimään esimerkkejä niistä ajatusmalleista, joiden avulla traumojaan voi työstää. Ihan ensin kuitenkin varoituksen sana: Nämä esimerkit ovat vain yksittäisiä irrallisia otteita Ihmeiden Oppikurssin (ja G. Renardin) opetuksista, eivätkä sellaisinaan varmastikaan anna täydellistä kuvaa siitä, mitä kurssi opettaa. Suosittelen vahvasti perehtymään aiheeseen syvemminkin jonkun itselle resonoivan kirjallisuuden parissa, tai jos kapasiteetti riittää, siirtymään suoraan Ihmeiden Oppikurssiin tutustumiseen (voit aloittaa esim. täältä, mistä löytyy IOK:n tekstiosa lähes kokonaan: https://books.google.fi/books?id=6Pz2yK7-v18C&pg=PA1&lpg=PA1&dq=ihmeiden+oppikurssi+johdanto&source=bl&ots=SbN6huRT9X&sig=lhmkOPCBykalUjbHxxsPnYyNnPA&hl=fi&ei=JVMQTfOsKc-Uswbv8ZniDA&sa=X&oi=book_result&ct=result&resnum=5&ved=0CDQQ6AEwBA#v=onepage&q=ihmeiden%20oppikurssi%20johdanto&f=false ) Minuun vetosi G. Renard, mutta muitakin "opettajia" löytyy.

Anteeksiannon perustana toimii tämä ajatus, mikä näin irrallisena tuntuu hyvin omituiselta ja ehkä väärältäkin, mutta avautuu kyllä, jos perehtyy aiheeseen vähän syvällisemmin. Mielestäni jo Renardin ensimmäinen kirja selvensi tätä aihetta riittävästi:
"Anteeksianto huomaa, että sitä, mitä luulit veljesi sinulle tehneen, ei ole tapahtunut. Se ei anna syntejä anteeksi eikä tee niitä todellisiksi. Se näkee, että syntiä ei ollut. Ja näin nähtynä kaikki syntisi on anteeksiannettu."

Sitten taas itse anteeksiantoon ajatteluprosessina on monenlaisia tapoja. Tässä pari esimerkkiä siitä, miten voi antaa anteeksi esim. jollekin, jonka kokee tehneen vääryyttä itseään kohtaan. Minusta näissä on samaa Ho'oponoponon kanssa se, että tässä otetaan itse vastuu siitä, mitä nähdään:
"Et ole oikeasti siellä missä luulet. Jos ajattelen, että sinä olet syyllinen tai jonkin ongelman alkusyy, ja jos olen itse luonut sinut, silloin kuvitellun syyllisyyden ja pelon täytyy olla minussa. Koska Jumalasta erkaantumista ei koskaan tapahtunut, annan meille "molemmille" anteeksi sen, mitä emme todellisuudessa ole tehneet. Jäljelle jää vain viattomuus, ja yhdyn nyt Pyhään Henkeen rauhassa."
"Sinä olet Henki. Kokonainen ja viaton. Kaikki on annettu anteeksi ja vapautettu."

Ja vielä loppuun yksi ajatus, minkä avulla voi koettaa parantaa kehossa ilmeneviä ongelmia, esim. kroonisia selkävaivoja. Minä kun olen vahvasti sitä mieltä, että traumat voivat ilmetä myös kehossa, joten siksi aion testata myös tätä ajatusta käytäntöön:
"Olen kuolematon henki. Kehoni on vain kuvajainen. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mikä minä olen."

Tuossa siis pari ihan käytännön harjoitusta, mutta nämä ehkä vaativat sen, että on ensin työstänyt omia ajattelumallejaan pois syyllistämisestä ja uhriutumisesta ja siirtynyt siihen, että on valmis ottamaan täyden vastuun elämästään. Kaikille nämä eivät varmastikaan sovi, mutta monille näistä on kuulemma ollut suurtakin apua.

Meillä vaikuttaa olevan niin erilaiset lähtökohdat tähän aiheeseen, että väärinymmärryksiä syntyy varmasti siitäkin johtuen puoleen jos toiseenkin. Esimerkiksi itse en näe Jeesusta niin kuin perinteinen kristillisyys hänet esittää, vaikka varsin voimakkaan kristillisen taustan omaankin. Minun nähdäkseni hänen tarkoituksenaan ei missään nimessä ollut uhriutuminen ja marttyyrius, vaan päinvastoin oman voimansa vaatiminen ja sen omistaminen. Vasta myöhemmin järjestäytyneet uskonnot muokkasivat kristillistä kirjallisuutta niin, että myös Jeesus saatiin sopimaan uskontojen perustajien henkilökohtaisiin agendoihin. Ihmisiä kun on hyvin vaikea hallita, jos he tiedostavat oman jumalallisen alkuperänsä, mutta pelolla hallitseminen sen sijaan on varsin helppoa.

Minusta tuntuu, että en osaa selittää tätä kokonaisuutena hyvin laajaa ajattelumallia niin, että sen voisi kirjoitusteni pohjalta ymmärtää täysin. Auttaisi varmasti, jos lukisit kirjat, ja tekisit omat johtopäätöksesi itse niiden pohjalta. Minä kun tosiaan olen näihin ajatuksiin ihan äskettäin tutustunut, joten en voi toimia niiden "opettajana", vaan vasta tunnustelen niiden todenperäisyyttä. Minusta päinvastoin tuntuu, että tämä menetelmä ei tukahduta minuutta, vaan nostaa pintaan parannettavaksi ne kuonat, mitkä ovat todellisen olemukseni alunperin peittäneetkin.

"Ne tunteet siis olisivat valloillaan niin kauan, kunnes kohtaisit sen nykyhetkessä olevan vaikeuden jollain tapaa, mitä ne tunteet sulle sitten viestivätkin?" -> Usko pois, kohtaamista on jo kokeiltu! En ole kertonut ihan kaikkea, mutta traumataustani on tosiaan melko vaikea, mistä johtuen reaktioni nykyisiin vaikeuksiin ovat aivan kohtuuttomia. Esimerkkinä kirjoitin jo aiemmin, että reagoin jopa aistimaani avomiehen negatiivisuuteen (mikä saattaa olla aivan hyvin vain oma harhainen tulkintani) niin voimakkaasti, että seurauksena saattaa olla päivän kestävä riita. Enhän minä voi yrittää muuttaa muita ihmisiä oman näkemykseni mukaisesti positiivisiksi ja ystävällisiksi, jotta itselläni olisi helpompi olla! Puhuin miehelleni tästä asiasta ja kerroin, mistä ylimitoitettu reagointini kumpuaa, mutta tämän asian tiedostaminen ei poista itse ongelmaa. En pysty muuttamaan menneisyyden tapahtumia enkä missään nimessä aio keskustella ongelmistani niiden näennäisten aiheuttajien kanssa, sillä he ovat jo joutuneet "maksamaan teoistaan" kalliisti mm. mielenterveysongelmien muodossa. Lapsuuttani en voi muuttaa, mutta nykyisyyttä voin.

Olen tosiaan kokeillut perinteistä terapiaa, mistä yksittäisenä menetelmänä oli kyllä ehkä se suurin apu, mutta se ei tarjonnut lopullista mielenrauhaa. Sen avulla sain kyllä painajaiset loppumaan ja ongelmien syyt nousemaan osittain tietoisuuteen, mutta käyttäytymistäni en kaikilta osin ole pystynyt muuttamaan. Sen lisäksi olen kokeillut itsesuggestiota, unien tulkitsemista, ho'oponoponoa, vaihtoehtoisia hoitoja (mm. hypnoosia kerran), päiväkirjan kirjoittamista ja ihan rehellistä itkemistäkin. Mitään ongelmiahan ei käyttäytymiseni suhteen olisi, jos pystyisin elämään erakkona jossakin Lapin luonnon keskellä. Yksinollessani olen varsin tyytyväinen ja tasapainoinen tapaus. Vaan kun en voi eristää itseäni, täytyy minun oppia käsittelemään nämä ongelmat niin, ettei muiden tarvitse kärsiä traumataustastani.

"Jos se, minkä näkee muissa, on projektio heitä kohtaan, niin muuttamalla tätä projektiota, muuttuuko samalla myös se käsitys itsestä?" -> Tämä juuri on kurssin keskeinen sanoma, ja minusta se vaikuttaa hyvin järkeenkäyvältä. Voisin ottaa esimerkiksi tuon yllämainitsemani tulkinnan avomieheni negatiivisuudesta ja ajatella asiaa niin päin, että alitajuisella tasolla pidän itseäni negatiivisena, mutta kieltämisen seurauksena projisoin tämän ajatuksen muihin. Ajatusprosessi parantamisen suhteen voisi mennä jotenkin näin: "Ahaa, tietoisesti olen kyllä pitänyt itseäni varsin valoisana ihmisenä, mutta alitajuisesti ajattelen itsestäni näemmä aivan päinvastoin. Kiitos sinulle, avomieheni, kun osoitit tämän ajatuksen ja toit sen päivänvaloon. Mutta koska olen jumalallista alkuperää ja todellisuudessa viaton henki, en voi olla negatiivinen. Siispä annan itselleni anteeksi tämän alitajuisen käsityksen itsestäni, mikä ei pidä paikkaansa, ja annan Pyhän Hengen korvata sen totuudella." Minusta tämä tuntuu nimenomaan ongelmien kohtaamiselta, ei dissosiaatiolta, mutta tämähän on tosiaan henkilökohtainen kokemus ja sellaisenaan se ei voikaan muille täydellisesti välittyä.

Älä suotta pyytele anteeksi, Ave, minusta on mukavaa keskustella näistä asioista. Tässä kohtaa lienee vain syytä selventää pari juttua noihin kirjoihin liittyen, jotta muutkin saavat vähän parempaa käsitystä, mistä niissä on kyse.

Kirjojen esittämä maailmankatsomushan ei suinkaan ole yhden yksittäisen ihmisen luoma, vaan se perustuu Ihmeiden Oppikurssin opetuksiin, jonka väitetään olevan kanavoitua tietoa itse Jeesukselta. IOK:n kanavoijana toimi psykologi Helen Schucman 70-luvulla, mutta sen syntyyn ja levitykseen oli vaikuttamassa useita muitakin henkilöitä (mm. William Thetford). IOK on todella laaja itseoppimistyökalu mielen muutokseen, ja sen ajatuksena on synnyttää kurssin opiskelijassa kokemus, joka johtaa elävään uskoon (ei siis toisinpäin, kuten monet uskonnot opettavat ). Koska kanavoijana toimi psykologi, myös kurssin lähestymistapa on varsin psykologinen, ja siinä onkin käytetty paljon mm. alan termejä. Erona perinteisiin psykologisiin menetelmiin kurssi ottaa huomioon myös hengellisen näkökulman, ja siinä on mielestäni sen suurin ansio.

Gary Renardin kirjat pohjautuvat IOK:n opetuksiin, ja niiden tarkoitus on tulkita opetuksia ihmisille ymmärrettävään muotoon. Myös Renardin kirjojen pohjalla väitetään olevan korkeampia voimia, sillä ne perustuvat dialogiin Renardin ja kahden ylösnousseen mestarin, Artenin ja Pursahin, välillä. Kirjoissa näkyy hyvin Renardin oma mielen muutos, ja koska kirjat ovat syntyneet kahdenkymmenen vuoden ajanjakson aikana, tuo muutos ei tosiaan ole tapahtunut ihan hetkessä.

"Tämä nyt puhuttu taas olisi jotain päinvastaista tuosta, eli toisen ihmisen kohtaamisessa syntynyt vuorovaikutus ja siihen liittyvät tunteet tulkittaisiin oman itsen ominaisuuksiksi?" -> Kurssi opettaa, että maailma on tosiaan sisäisen tilamme heijastuma ja se, mitä yksilö ajattelee muista, on tosiasiassa hänen alitajuisia ajatuksia omasta itsestään. Eli miten näet muut, siten näet myös itsesi. Ideana on muuttaa omia alitajuisia käsityksiä itsestään muuttamalla ajatuksiaan muista ihmisistä, mutta ei väkipakolla: Kurssi tarjoaa kyllä työkalut tämän muutoksen tekemiseen niille, jotka kokevat asian omakseen. Kurssin esittämä anteeksianto ei myöskään ole sitä perinteistä "minä nyt suuressa armossani annan anteeksi sinulle mulkvistille, vaikka et sitä olisi ansainnutkaan" -tyyliä. Kyseessä on ihan toisenlainen ajattelumalli, minkä avulla on tarkoitus tunnistaa kaikkien perimmäinen olemus eli henki, ja antaa anteeksi asiat, joita ei koskaan todellisuudessa ole tapahtunutkaan. Muodon tasolla nämä asiat kyllä tuntuvat varsin todellisilta, mutta koska ydinolemuksemme on täydellinen Jumalan luomus, on kaiken muun oltava pohjimmiltaan harhaa. Tämä on monimutkainen ja vaikea ajatus hyväksyä, mutta ihan luonnollinen reaktio, sillä egomme ei pidä tällaisesta ajattelusta: Se kun on uhka itse egon olemassaololle. Minulla itselläni heräsi myös alkuun vastustusta tätä asiaa kohtaan, ja ensimmäisen kirjan luettuani olin parin päivän ajan suorastaan masentunut. Päätin kuitenkin antaa kurssille mahdollisuuden, sillä olen jo ihan täydellisen kyllästynyt tähän nykyiseen meininkiin, missä en siedä enää yhtään ulkoisia "häiriötekijöitä". Minä kun tiedän aiemmista kokemuksistani, että myös toisenlainen suhtautuminen ON mahdollista, ja siitä suhtautumisesta seuraa sikäli helpompi elämä, että ihan jokainen vastoinkäyminen ei enää pilaa päivää.

Minua itseäni ei niinkään kiinnosta etsiä syitä, vaan muuttaa niitä, jolloin seurauksetkin ovat hyvässä lykyssä toisenlaisia. Olen täydellisen kyllästynyt piehtaroimaan näissä tunteissa ja antamaan niiden vaikuttaa sisäiseen rauhaani, varsinkin kun tiedän, että muunkinlainen reagointi tosiaan on mahdollista. Sanot, että psykopaattihan se on, jota mikään ei hetkauta, mutta en pitäisi esim. Jeesusta psykopaattina. Eilen illalla kun pohdiskelin tätä asiaa, mieleeni nousi välähdyksenomaisesti pari ajatusta, joita keväällä pyörittelin: Mietin tuolloin, että olisipa hienoa tietää, miten ihmeessä Jeesus kykeni antamaan anteeksi kaikille niille idiooteille, jotka pilasivat hänen elämänsä ja lopulta murhasivat hänet. Kannattaa näemmä varoa, mitä toivoo, sillä se saattaa myös toteutua.

Ai niin, vielä yksi juttu: Kiitos Kyllikki sinulle, kun "varoitit" minua etukäteen siitä vastustuksesta, mitä IOK:n lukeminen saattaa itsessä herättää. Muuten olisin varmaan heittänyt nämä opukset jo nurkkaan, kun ne eivät älyllisesti minulle heti avautuneet.

Suomityttö, etsin paremmalla ajalla sinulle muutaman esimerkin kirjoista. Olen vähän muokannut noita menetelmiä itselleni sopiviksi, joten en viitsi näitä omia tulkintojani tässä esittää, sillä niissä on aina väärinymmärryksen vaara.

Avelle vastaan pikaisesti, että ymmärrän hyvin psykologisen lähestymistapasi tähän asiaan, mutta heittomerkit "maailman kieltämisen" kohdalla olivat tuossa ihan tarkoituksella. Kyse ei missään nimessä ole siitä, että kieltäisi omat tunteensa ja reaktionsa, vaan ihan päinvastoin. Tätä menetelmää käyttäen ne on tarkoitus tuoda tietoisuuteen ja parantaa ne anteeksiannon avulla. Maailman kieltämisellä tarkoitetaan sitä, että ymmärretään ulkopuolen olevan vain heijastuma omasta sisäisestä tilastaan. Siis sen sijaan, että antaisi maailman muuttuvien olosuhteiden vaikuttaa omaan sisäiseen rauhaansa ja etsisi pelastusta itsensä ulkopuolelta (=rahasta, parisuhteesta, ulkonäöstä, menestyksestä, you name it), käännetäänkin asetelma toisinpäin: Luodaan sellainen sisäisen rauhan tila, että sitä eivät mitkään olosuhteet voi hävittää. Tämä on tietysti todella pitkäjänteisen mielenhallinnan tulosta, joten en odota muutoksia yhdessä yössä. Tosin kirjoissa on useaan otteeseen painotettu, että kyse EI ole itsensä kehittämisestä ja pyrkimyksistä tulla täydelliseksi, vaan pikemminkin kaiken kertyneen kuonan poistamisesta, jotta todellinen ytimemme pääsisi pikkuhiljaa kuoriutumaan esiin.

Olen itsekin perehtynyt melko syvällisesti perinteiseen psykologiaan aiemmin, mutta sillä on rajansa: Se kun ei ota oikein huomioon hengellistä näkökulmaa. Minä olen aina ollut luonteeltani totuuden etsijä, mutta mitään yksittäistä lähestymistapaa en epäilemättä ole osaksi maailmankuvaani omaksunut. Perinteiset psykologiset menetelmät eivät enää tässä kohtaa elämääni tunnu omilta, vaikka niillä onkin ehdottomasti oma paikkansa, ja minuakin ne ovat auttaneet aikanaan kovasti. "Henkisen heräämisen" myötä olen alkanut huomioimaan asioita myös sielun/ hengen näkökulmasta, mutta täysin ristiriidaton ei tieni siltäkään osin ole ollut. Olen lukenut ihan valtavasti aiheeseen liittyvää materiaalia, henkistä kirjallisuutta ym. ja koettanut rakentaa maailmankuvaani sen mukaan, mikä on tuntunut oikealta. Ja kuten aiemmin jo sanoin, minun uskoni perustuu kokemuksiin, joten tämäkin menetelmä täytyy kokeilla, ennen kuin voin omalta kohdalta sanoa uskovani siihen.

Ave, ihan totta! Pyysin opastusta tähän asiaan, sillä koko pläjäys tuntui vähän liian ylivoimaiselta, ja minua kehotettiin laajentamaan ajattelua niin, etten takerru termeihin liikaa. Periaatteessa tuossa ei kauheasti ollut uutta minulle (paitsi se, ettei Jumala ole luonut maailmankaikkeutta), mutta muuten termit vain ovat jotain muuta, kuin mihin olen tottunut. Esim. tuon Pyhän Hengen voisi käsittää vaikkapa oppaiden ja enkeleiden ohjauksena.

Alauda, en osannut tuohon tiivistää sitä, mitä kirjoissa yritettiin ajasta kertoa: Meillä kyllä on vapaa tahto olemassa joka hetki, mutta jokainen valinta saattaa ikäänkuin vaihtaa meidät toiseen aikaulottuvuuteen, missä lopputuloskin on näennäisesti eri. Kuitenkin kaikki nämä aikaulottuvuudet ovat jo tapahtuneet, ja me voimme valita vain sen, "mitä versiota elokuvasta katselemme".

Täytyypä vielä lisätä joitakin asioita henkilökohtaisista kokemuksistani, sillä nyt tuntuu melko voimakkaasti, että olen jonkinlaisessa käännekohdassa: Pitkään taka-alalla pysynyt opastus on palannut elämääni selkeämpänä kuin koskaan, ja tällä kertaa ihan päivätajuntaan asti. Esim. mietiskellessäni, tilaisinko pitkästä aikaa maksullisen tulkinnan elämästäni, minulle sanottiin: "Et tarvitse sitä, mutta ei siitä haittaakaan ole". Yhtenä iltana etupihalla ollessani näin hämähäkin siluetin valoa vasten (minulla on lievä araknofobia), ja kuulin sanan "ristilukki". Uskaltauduin tarkastelemaan otusta kännykän valossa, ja sehän se oli. Tänään minulla oli vieras, jonka ajatuksia pystyin hetkellisesti lukemaan, ja osasin näin reagoida oikein hänen tuntemuksiinsa. Näin muuten keväällä opastusunen (erotan ne tavallisista unista siitä, että niissä on yleensä kertojan ääni ja voimakas tunne siitä, että oppaani on läsnä), jossa kerrottiin elokuussa tapahtuvan jotain suurta. Ehkä sillä tarkoitettiin juuri tätä muutosta ajattelumallissani! Tässä tosiaan oli pidempi ajanjakso (noin pari vuotta), jolloin en tuntunut saavan opastusta mihinkään asiaan ja kaikki tuntui vähän suossa tarpomiselta. Viimeinen puoli vuotta on ollut hyvin hankalaa aikaa, kun vanhat traumat alkoivat nostaa päätään ja tekivät elosta vielä hankalampaa.

Mitä tämä kaikki on sitten "vaatinut"? Uhriutumisen ja toisten syyttelyn lopettamisen, halukkuutta ottaa taas kerran vastuu omasta elämästään ja toiveen päästä eroon elämänsä draamoista. Minulla on tosiaan ollut melko vaikea ajanjakso, ja huomaamattani ajauduin taas kerran siihen vanhaan vahingolliseen ajattelumalliin, josta luulin jo päässeeni eroon: "Jos vain NUO MUUT muuttuisivat..." Joo, täysin turhaahan se sellainen toiveajattelu on, mutta uhriutuminen näyttää olevan minussa tiukassa. Näemmä minun täytyy oppia asiat kärsimyksen kautta, kun en vain vähemmällä tajua.

Huh, nyt on luettu Gary Renardin kaikki kolme kirjaa, ja olihan siinä melkoinen tietoisku! Laitan tähän tiivistettynä kirjojen sisällön (niiden suurin antihan on siis Ihmeiden Oppikurssin tulkitsemisessa):

1. Jumala ei ole luonut tätä maailmankaikkeutta, vaan me yhtenä yhteisenä Mielenä, ja siksi olemme oikeasti vastuussa kaikesta näkemästämme.
2. Loimme maailmankaikkeuden, sillä luulimme erkaantuneemme Jumalasta, mikä aiheutti Mielessä syyllisyyttä. Sitä yritettiin päästä pakoon luomalla maailmankaikkeus ja projisoimalla syyllisyys näennäisesti itsemme ulkopuolelle.
3. Koska Jumala ei ole luonut maailmankaikkeutta, mitään tästä ei siis todellisuudessa ole olemassa. Todellisuudessa olemme ja tulemme aina olemaan ikuinen henki, mutta juuri nyt olemme niin kiinni harhamaailmassamme, että emme näe tätä totuutta.
4. Totuuteen pääsee "kieltämällä maailma" ja antamalla anteeksi kaikille ja kaikelle se, mitä luulemme tapahtuneen/ tapahtuvan, mutta mikä ei oikeasti ole totta.
5. Ylösnousemus/ valaistuminen tarkoittaa sitä, että näkee täydellisesti maailman harhojen läpi ja tunnistaa Jumalan valtakunnan, mikä on meidän kaikkien osa.
6. Myös aika on harha: Oikeasti kaikki on jo tapahtunut, ja me vain katselemme kaikkea uudelleen kuin elokuvaa.
7. Oikeasti meillä on valittavana aina vain jompikumpi kahdesta vaihtoehdosta: Noudatammeko egon vai Pyhän Hengen käsikirjoitusta. Jokainen täällä varmaan tietää, kumpi tie vie valaistumiseen.


Pakko myöntää, että en oikein tiedä, mitä ajatella tästä kaikesta. Selkeästi minua on opastettu näiden kirjojen pariin, ja minulla usko syntyy kokemuksesta: En siis vielä osaa sanoa edes sitä, uskonko tämän olevan se perimmäinen totuus. Täytyy tunnustella ja kokeilla kirjojen opetuksia, sillähän se selviää! Oli miten oli, kirjoissa oli myös hyvin käytännöllisiä esimerkkejä sen suhteen, miten omaa alitajuista syyllisyyttään (eli juuri niitä traumoja) voi työstää pois. Aion kokeilla näitä keinoja käytäntöön, ja päättää vasta sitten, mitä tästä kaikesta ajattelen. Ihmeiden Oppikurssi on kyllä lukulistalla seuraavana, mutta sitä ei taidetakaan ahmia ihan parissa viikossa.

Voi, tuo ajatus enkelin käsistä on kyllä kaunis! Itsekin ajattelen myös, että traumat ovat joissakin tilanteissa erittäin tarpeellisia psyyken selviytymiskeinoja, enkä niitä siis siltä osin pidä mitenkään "pahana" asiana. Jossakin vaiheessa ne vain saattavat muuttua taakaksi ja rajoittavat elämää turhaan, kun tällaisia selviytymiskeinoja ei enää tarvita.

Minusta on tuntunut kovasti viime aikoina, että meille kyllä annetaan työkalut traumojemme työstämiseen, kun olemme siihen itse valmiita. Olen myös siinä käsityksessä, että ei niitä asioita tarvikaan varsinaisesti kaivella: Kunhan vain tunnistaa haavat tässä hetkessä ja parantaa ne nyt. Minua ei kiinnosta etsiä syyllisiä enkä halua katkeroitua kenellekään edes alitajuisesti, joten anteeksianto kaivelematta itse traumaa sen kummemmin voisi olla tässä kohtaa hyvä tie.

Renardin kirja on luettu täällä nyt loppuun, ja se kyllä totisesti pysäytti. Paljon siinä oli uutta minulle, mutta myös paljon sellaista, mitä olen itsekin ajatellut. Kirjassa painotettiin sitä, kuinka kaikki näkemämme ja kokemamme on omalla vastuullamme, ja meidän tehtävä ne asiat on myös muuttaa ja parantaa. Kirjassa käytetty keino oli asioiden tekeminen tekemättömäksi anteeksiannon kautta, mutta varmasti myös muita keinoja löytyy, kuten ho'oponopono ja muut puhdistusmenetelmät. Kovasti minussa kyllä heräsi myös pelkoa ja vastustusta tätä asiaa kohtaan, mutta otan sen hyvänä merkkinä: Kirjailija itsekin oli kokenut hyvin samankaltaisia tunteita lähtiessään anteeksiannon tielle. No, minä pyysin keinoja alitajuisten traumojen parantamiseen, ja niitä on minulle nyt annettu. Ei auta kuin ryhtyä töihin!

Minä olen käsittänyt asian niin, että myöskään lapset eivät ole "puhtaita tauluja" vaan heilläkin voi olla menneiden elämien tuomia ennakkoajatuksia asioista ja ihmisistä. Eihän pienten lasten ajattelu edes tapahdu sanojen tasolla niin kuin meillä aikuisilla, mutta kyllä he silti ajattelevat. Esimerkiksi tuosta omasta pienokaisestani huomasin alusta asti, että hän vierastaa miehiä paljon enemmän kuin naisia -ehkä siihen löytyisi syy historiasta, jos sitä pääsisi jotenkin tutkimaan.

No nyt ei kyllä uppoa pätkääkään. Nou nou.

Uskon että lapset ovat herkistyneet entisiin elämiin mutta kyllä he vain vaistoavat herkemmin ihmisten energioita kun aikuiset.

Kyllä varmasti siltä osin vaistoavatkin puhtaammin, ettei heillä ole tämän elämän tuomia rasitteita harteillaan vielä juuri ollenkaan. Mutta minun näkemykseni on tuo yllämainitsemani, ja itse asiassa Gary Renardin kirjassa Maailmankaikkeus katoaa (jota siis parhaillaan luen) on ilmaistu tämä asia hyvin samalla tavalla. Tietenkin kukin uskoo mihin uskoo, ja minä uskon näin.

Kiitos Ave hyvistä pohdiskeluista ja vinkeistä! Siitä psykoterapiasta oli kyllä taannoin iso hyöty, pystyin sen avulla palaamaan jopa koulun penkille ja sain muutenkin elämää paremmin raiteilleen. Minulle sattui tosi hyvä tyyppi terapeutiksi, joten hänen apunsa oli kyllä suuri.

Äitiys minulla tuntuu nyt laukaisseen nämä tunnereaktiot. Alku oli ihan hirveää, kun en peloiltani saanut edes nukuttua! Nyt on menty siitä jo vähän eteenpäin. Suhde mieheeni on tietenkin tässä stressin alaisena vähän kärsinyt, mutta täytyy ottaa asiat uudelleen puheeksi hänen kanssaan. Hän on kyllä ollut hyvä tuki, mutta ei varmastikaan kaikilta osin ymmärrä lähtökohtiani ja sitä kautta ei ehkä aina osaa suhtautua minuun kovin pitkämielisesti. Tuo downtempon mainitsema normaali vuorovaikutussuhde on kyllä hirmu tärkeä, sillä sellaisen kautta sitä luottamusta ihmisiin pikkuhiljaa rakennetaan uudelleen. Täytyypä tosiaan keskustella asioista taas miehen kanssa!

Hmm, ootko miettinyt ratkaisukeskeistä psykoterapiaa? Siinä on tarkoitus keskittyä vahvuuksiin ja siihen, miten nykyhetkessä ja tulevaisuudessa eletään. Joskus ajatellaan, että pelkkä menneisyyden kaivelu ja sen oivaltaminen riittäisi, mutta oikeastaan tärkeämpää on se, että oppisi niitä omia tunteitaan ymmärtämään tässä hetkessä. (Mitenkään siis vähättelemättä sen menneisyyden ymmärtämisen merkitystä.)

Minä olen itse asiassa käynyt myös ratkaisukeskeisessä psykoterapiassa, tosin vain vuoden ajan, mutta uskon sen riittäneen siltä osin minulle. Se ei vain tunnu enää omalta, ja saatavissa oleva hyöty on varmaan siltä osin jo saavutettu. Mainitsit tuossa, että traumojen käsittely vaatii ammattitaitoista apua, jotta ei aiheutuisi lisävahinkoa. Olet varmaan yleisesti ottaen oikeassa, mutta minä olen käsitellyt traumojani jo kahdentoista vuoden ajan, joten olen saanut asiaan paljon apua ja tukea. Tällä hetkellä minua on opastettu Ihmeiden Oppikurssin pariin, joten olettaisin, että voisin olla valmis työstämään asioita itsenäisesti. Tietysti tukijoukot ovat yhä mukana, mutta tällä kertaa näkymättömillä tasoilla.

Täytyypä muuten päivittää, mitä uutta tämän asian tiimoilta on tapahtunut: Gary Renardin kirja saapui alkuviikosta, ja olen ahminut sitä siitä lähtien suurella mielenkiinnolla. Anteeksiantohan siellä oli se tärkein sisältö, joten selvästikin minun on hyvä alkaa työstämään sitä myös tietoisesti. Kirjan sisältö on monelta osin tosi mielenkiintoista, mutta herättää myös jonkin verran vastustusta, joten Kyllikin "ennakkovaroittelut" tulivat siltä osin todella hyvään saumaan. Olisin varmaan muuten heittänyt jo kirjan nurkkaan, kun en sen sisältöä pysty älyllisesti kaikilta osin ymmärtämään.