Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Näin unen Parta Joosepista  (Luettu 3366 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Cheva
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 322


Aurinko härkä. Kuu kaksonen. Nouseva Leijona.


Profiili
« : 27.06.2007 12:31:34 »

Sarjassamme kummalliset unet. Vaan kun tämä ei mielestä häiv, niin kai tässä on jokin juttu

Näin unta, että luin lehteä. Siinä oli tarina "parta Joosepista", miehestä joka oli kai näkijä ja noita. Hän oli aiemmin ollut "likainen ja saastainen" vaan nyt hänet oli pesty, ja hänellä oli kesätaivaan siniset silmät, joissa oli väkevä ja vähän julma katse.
Parta oli todella iso ja puhtaan valkea. Suuta ei näkynyt, koska viikset peittivät sen. Tai parta oli yhtenäinen nenästä alaspäin. Ei kuin joulupukilla, vaan suora ja karhea.
Hän antoi ohjeita sukulaisilleen, usean käski laulaa. (siinä luki nimet, vaan niitä en muista)
Lisäksi lehdessä luki, että jos Joosepin sukulainen katsoo televisiota(elokuvaa) lukiessaan ennustuksensa, niin sillä hetkellä ruudussa näkyvä näyttelijä kuolee.
Lisäksi Joosepille pitää ilmoittaa, jos näky menee oikein.

Lehdessä mainittiin myös, että Joosepilla luultiin olevan kaksi päätä yhden sijaan, sillä hänen vasemmassa olkapäässään on mahtava kyhmy.


* * *

Joo'o. TODELLA kummallinen uni.
En muuten varmaan edes kiinnittäisi siihen huomiota, mutta kun muistan tämän niin elävästi. Jos sillä ei olisi mitään merkitystä, niin kai sen olisin jo unhoittanut?
tallennettu

A ttitude
B efore
I ntelligence
(http://www.nafithat.com/vb/images/smilies/zzzr07.gif)

Nyt on menneisyyden päätepiste.
Totsi
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 291


Profiili
« Vastaus #1 : 28.06.2007 21:57:43 »

Unesi erää tkohdat tuntuivat todella tutulta.   idiot2

Missähän olen lukenut Parta Joosepista aiemmin? Sen täytyy olla joko Raamattu (Parta Jooseppi lempinimenä jollekin Raamatun hahmolle) tai  joku pakanatieto.

En tiedä (ellen sitten sotke Raja-Jooseppiin)
« Viimeksi muokattu: 28.06.2007 22:01:44 kirjoittanut Totsi » tallennettu

Kultaisin kulmin Päivätär hiipivi vuorien taa,
Vaan utusilmin Uinuva Yötär jo sijahan saa... -Bögh
Valo
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 93



Profiili
« Vastaus #2 : 29.06.2007 00:21:43 »

http://fi.wikipedia.org/wiki/Joosef_%28Jaakobin_poika%29

Oisko se tuo Joosef, näit unta unennäkijästä  Cheesy

Minusta tuo partajooseppi kuuluu samaan kategoriaan läskimooseksen jne. kanssa. :Smiley
tallennettu
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: