Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Kirkosta eroaminen  (Luettu 3995 kertaa)
0 jäsentä ja 2 vierasta katselee tätä aihetta.
Athene
Astro-nauttija
****
Viestejä: 937



Profiili
« : 03.04.2010 00:47:35 »

Iltaa!
No niin yritän kirjoittaa asiani järkevästi ja siten etten loukkaa muita foorumilaisia.Olen tässä kevään aikana pohtinut pitkään kirkosta eroamista.Haluaisin erota,koska en koe olevani uskovainen,mutta sitten toisaalta haluaisin pysyä kirkossa kummiuden vuoksi.Perheessäni kaikki kuuluvat kirkkoon,mutta todellakin voin sanoa,että emme ole uskovaisia.

Onko se jotenkin ristiriitaista,että ohjaan srk:lla lapsille kerhoa,mutta en silti kuitenkaan usko Jumalaan?Tekeekö kerhon ohjaaminen kirkossa minusta yhtään sen uskonnollisempaa?En kuitenkaan käy sunnuntaisin kirkossa.Ainoat ns. uskonnolliset juhlat ovat olleet kastajaiset,häät ja hautajaiset,joissa käyn silloin kun niitä on.Entäs jos omat motiivini esim. ohjata kerhoa ovat enemmän siinä,että saan työkokemusta lasten kanssa työskentelystä?En niinkään tee sitä uskonnon vuoksi.Voiko srk:lla tehdä työtä ilman vakaumusta?Työntekijät srk:lla ovat ihan mukavia he eivät niinkään vaikuta tähän minun "kriisini".

Haluaisin kuulla teidän foorumilaisten mielipiteitä. Varsinkin niiltä,jotka pohtivat tätä samaa dilemmaa kuin minä eli ohjaavat tai tekevät vapaaehtoisesti srk:lla hommia mutteivät kuitenkaan usko Jumalaan.Kiitän ja kummarran asiallisista kommenteista!
tallennettu

Aurinko vesimies
nousu/kuu kaksonen
meimi
Astroholisti
*****
Viestejä: 1019


Astrotumpelo


Profiili
« Vastaus #1 : 03.04.2010 12:49:41 »

Mä luulen, että kirkon jäsenenä pysyminen on monelle tapa. 

Toki minä kyllä uskon Jumalaan- tai miksikä sitä korkeampaa voimaa nyt sitten haluaakaan nimittää -mutta en ev.lut. kirkon oppien mukaan.  Kirkosta eroaminen on mullakin ollut mielessä jonkin aikaa, en vaan oo saanu aijjalliseksi.  Ensin ajattelin, että pitäähän lapset kastaa kirkon jäseniksi.  Sitten, että pitäähän niiden päästä rippikouluun kavereidensa mukana.  Nyt molemmat lapset ovat aikuisia, eikä mitään tekosyytä enää ole, silti makselen kirkollisveroa kuukaudesta ja vuodesta toiseen, saamatta yhtään mitään vastineeksi.  idiot2

Olis jo aika toimia.
tallennettu

aurinko jousimies  kuu vaaka  askendentti kauris  merkurius jousimies  venus skorpioni  mars jousimies  keskitaivas jousimies

Punainen Resonoiva Taivaanvaeltaja
Hiisitär
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5323



Profiili
« Vastaus #2 : 03.04.2010 13:21:18 »

Minä erosin kirkosta tuossa useampi vuosi sitten, eikä jälkeenpäin asiasta ole ollut mitään ongelmaa. Uskoisin, että aika moni pysyy kirkossa vain tottumuksesta tai halusta saada kirkkohäät ja/tai hautapaikka kirkkomaalta.

Minun mielestä korkeimman voiman kanssa tekemisissä ollakseen ei tarvitse kuulua kirkkoon eikä mihinkään uskonnolliseen järjestöön, jos ei koe sitä tarpeelliseksi itse. Smiley
tallennettu
Ippuska
Astroholisti
*****
Viestejä: 5054


4ever


Profiili
« Vastaus #3 : 03.04.2010 14:12:00 »

Minulla on ollut ev.lut. kirkkoon sellainen ON ja OFF suhde, joka nyt on OFF:illa ja uskon, että jää  coolsmiley

OMASTA pienestä mielestäni suhde Jumalaan / Korkeimpaan on aina henkilökohtainen, kuuluupa sitten mihin kirkkoon tahansa. USKON, että yksijasama Jumala / Jumaluus / Voima (name IT) on luonut KAIKEN ELOLLISEN - ihminen on luonut kirkon.



 Kiss

edit: hoono soomi


« Viimeksi muokattu: 03.04.2010 15:43:50 kirjoittanut Ippuska » tallennettu

Ophiuchus

Trooppisesti:
 aurinko jousimies , kuu leijona , askendentti vesimies

Sideerisesti:
 aurinko skorpioni , kuu leijona , askendentti kauris

Maya: Sininen Kosminen Yö
sangviinikko
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 682



Profiili
« Vastaus #4 : 03.04.2010 14:37:02 »

Minua on viimeaikoina enimmäkseen ärsyttänyt kirkon kanta erinäisiin asioihin...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010032111334198_uu.shtml

Siis, ymmärsinkö oikein... Jos homous olisi vamma, kuinka se voisi olla syntiä? Onko vammaisuus syntiä? Jonkinlainen rangaistus synnistä?  idiot2

Ja

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/173394.shtml

Kyllä taas lämmittää kristillisen rakkauden ja armon ilmapiiri ja se, kuinka nätisti osataan jättää tuomitseminen Jumalalle...

Jos olisi oksunaama, laittaisin sellaisen tähän.

« Viimeksi muokattu: 03.04.2010 14:54:33 kirjoittanut sangviinikko » tallennettu

"Det finns en särskild plats i helvetet för kvinnor som inte hjälper varandra"
Hiisitär
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5323



Profiili
« Vastaus #5 : 03.04.2010 16:39:25 »

Lainaus
Siis, ymmärsinkö oikein... Jos homous olisi vamma, kuinka se voisi olla syntiä?

Tähän täytyy heittää eräs kommentti, joka tuli vastaan netissä ja oli minusta aivan loistavan osuva Grin

"Jos homous kerran on sairaus, pitäisikö minun soittaa työpaikalle ja sanoa 'anteeksi, en pääse töihin tänään, olen vieläkin sairaana'".
tallennettu
Mountain Lion
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 77



Profiili
« Vastaus #6 : 03.04.2010 21:37:08 »

 Olen myös eroamassa kirkosta.. heti kuukauden päästä kun täytän 18. Olen miettinyt sitä jo pari vuotta. Ainakaan kukkaan ei voi sanoa minulle ettenkö olisi miettinyt asiaa  Grin

 Haluaisin kertoa mitä isoisäni ajatteli (olen koskaan tavannut häntä (kuoli muutama kk ennen syntymääni) asiat tullee äitini kertoman mukkaan). Hän piti itseään kristittynä vaikkei kuulunut kirkkoon. Syy oli se ettei hän uskonut kirkkoon.

 Mielestäni mielenkiintoinen näkemys.
tallennettu

"Sielu jää ilman sateenkaarta, jos silmät jäävät ilman kyyneliä."
Ulkopuolinen
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 742


Profiili
« Vastaus #7 : 03.04.2010 23:19:57 »

Erotkaa te vain kirkosta, minä tein sen 17-vuotta sitten ja koska olen kapinallinen liityin kirkkoon tänä vuonna, kuukausi sitten.

Syy oli ihan uskonnollinen, totesin, että kirkon ja hautausmaan energiat olivat niin hyvät ja jotenkin tuo Jumala on puhutellut hyvin paljon tänä vuonna ja toisaalta vaikka kirkossa opit ovat hieman erilaiset välillä kuin minun niin puhumme samasta asiasta ja kun ihmiset tuossa miettivät olenko hyvä vai paha ja sitä mietti itsekin niin vaikka olen vapaa uskonnollisesti halusin kuulua kirkkoon.

tallennettu
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: