Sivuja: 1 [2] 3 4 5
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Uusia näkemyksiä merkkien symboliikasta  (Luettu 32685 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Ratkaisu
Astroholisti
*****
Viestejä: 1283



Profiili
« Vastaus #15 : 03.10.2010 19:44:11 »

Huomaan muuten itsessäni aika hyvin sen, että eniten itseltä löytyy kartalta muuttuvia ja johtavia merkkejä. Rönsyillyt tämäkin topikki ihan liikaa omissa teksteissä ja varmaan ihmisillä vaikea sanoa, että mihin sitä tarttuisi kun vastausta kirjoittelee.

Voisin nostaa ehkä pohdittavaksi nimenomaan tuohon symboliikkaan liittyviä asioita. Eli tuolla aikaisemmin kirjoitin, että kun  vesimies on kuitenkin kiinteä merkki, niin miksi symboliikassa on selkeitä viitteitä veteen. Eli mies kaataa vettä. Mielestäni vesimiehen symboliikan perusteella on aika vaikea vetää johtopäätöstä, että kyseessä on kiinteä merkki. Itsellä ensimmäinen mielikuva on muuttuva tai johtava, koska vesi on nimenomaan muuttuva elementti ja toisaalta taas ihminen kontrolloimassa vettä ja sen virtausta tuntuu jollain tapaa johtavalta. Miten siis itse näette veskarimerkin symboliikan?

Voisiko toisaalta ajatella, että vesimies kaataa sen veden sinne vesimerkeille. Eli ihminen ja ihmisen kautta (hengitys) tulisi se ilman symboliikka? Mutta mikä yhteys vesimiehellä on veteen, vaikka se ei ole vesimerkki? Vai onko se nimenomaan viittaus hallitsijaplaneetta uranukseen?

Hämmentävä symboliikka veskareilla. Sinänsä aika hyvin ymmärrän vesimiehen merkin perinteisen sisällön eli siitä ei ole kyse, mutta nimenomaan tuo symboliikka mietityttää.
tallennettu

askendentti jousimies
 aurinko neitsyt
 kuu harka
 mars oinas
 venus rapu
 merkurius vaaka
Suljin
Astro-nauttija
****
Viestejä: 760



Profiili
« Vastaus #16 : 03.10.2010 20:24:22 »

No eikös veskarin esoteerinen hallitsija ollu jupiter, joka ehkä voi tehä
siihen sitten sitä, että ei vaikuta niin vakaalta?

Ja miten olis toi symboli, mies joka kaataa vettä, että vesimies toimii
yleensä yhteiskunnan hyväksi ja ainahan vettä tarvitaan?

Ja eikös vesimies ole melko "tunteeton", siis ei niinkään itse näytä
tunteitaan niin tämä kaataa ne vesimerkkimäiset tunteet itsestään
pois.. On riippumaton ja ajattelee järjellä.. :Smiley
tallennettu

Vain mielikuvituksesi on rajana
Ratkaisu
Astroholisti
*****
Viestejä: 1283



Profiili
« Vastaus #17 : 03.10.2010 21:11:15 »

Hyviä huomioita Suljin!

Varsinkin tuo huomio, että vesimies kaataa sitä vettä samalla itsestään pois. Eli toisaalta juuri hyödyttääkseen luovuudellaan tai innovaatioillaan muita, mutta varsinkin tuo tunteiden pois kaataminen. Eli kiinteän tekee se, että heitetään ne ailahtelevat tunteen pois, eikä jäädä niihin pyörimään, eikä anneta niiden vaikuttaa niin paljon.

Aika monet tuntemani vesimiehet pystyvät muuten elämään suhteellisen askeettisesti. Aika moni noudattaa jotain erikoisruokavaliota esimerkiksi eettisistä syistä ja tunnen useita vegaani vesimiehiä. Eli tavallaan se oma mukavuuskin on toissijaista sen idealistisuuden rinnalla. En tiedä onko tuo askeettinen elämäntyyli jotenkin yleistä vesimiesten keskuudessa vai olenko vain tavannut sellaisia veskareita.
tallennettu

askendentti jousimies
 aurinko neitsyt
 kuu harka
 mars oinas
 venus rapu
 merkurius vaaka
nikki
Astroholisti
*****
Viestejä: 6585


Profiili WWW
« Vastaus #18 : 03.10.2010 22:01:07 »

Itse miellän Vesimiehen Veenvalajaksi sen perinteisen hallitsijan Saturnuksen kautta.
Sen veenvalanta on henkistä.
Saturnus Kauriissa on yhteiskunnallisia velvollisuuksia,
työntekoa, josta maksetaan veroja yhteiseksi hyväksi.
Saturnus Vesimiehessä on yhteisössä tapahtuvaa henkistä työtä,
josta ei makseta veroja,
paitsi,jos Saturnuksen mieltää vaikka kirkkoon ja kirkollisveroon,
sitä henkistä veenvalantaa.
Kun katsot Saturnuksen symbolia,  saturnus, voit pistää merkille, että siinä on ainoana tuo materian risti nostettu yläpuolelle, kun se useimpien planeettojen symbolissa on alhaalla.
Tämä kuvaa mielestäni henkisten arvojen korostamista materian sijasta.
Kiinteänä merkkinä niiden pysyvyyttä ja perinteitä.
Jos Kauriin Saturnus kiipeää vuoren rinnettä ylös yrittäen päästä huipulle (johtava maamerkki) etappi kerrallaan, (Kauris teke pitkäjänteistä työtä vähän kerrassaan päämääränsä hyväksi) niin Vesimiehen Saturnus on jo siellä huipulla (missä tuulee, ilman merkki Smiley) ja jakaa flow-kokemuksensa toisten kanssa, tai toisille. Nykyaikana vaikka tietoliikenteen avulla (Uranus hallitsijana).
Vesimiehen huonehan on ystävien huone, kuin myös se kuvastaa paikkaa yhteisössä. Sille yksilökohtainen suoritus ei välttämättä ole niin tärkeää kuin se miten se hyödyttää yhteisöä.
Sitä veenvalantaa. Vaikka kirkkokuoroon osallistumalla kuten eräs  aurinko vesimies.
Henkinen vesi voi olla ihan konkreettisesti vaikka Vatikaanin kirkon vesimalja, josta jokainen sisääntulija siunaa itsensä. Itsekin näin tehnyt. Veljeni on  aurinko vesimies ja isäni ajatteli hänestä pappia alunperin, mutta kyllä tuo tietoteknikkosuunnittelijaksi alkoi. Oma henkinen pisteeni (onnenpistettä vastapäätä) osuu lähelle veljeni Aurinkoa. Isälläni  on  saturnus  vesimies yodin kärkenä eli hyvinkin "tiedän" mistä puhun.Isäni on antanut meille Saturnuksen henkisen perinnön, antamalla vapauden kasvaa itse vastuuseen (ilman merkki) ja opettanut säilyttämään tiettyjä arvoja yhteisöissämme.
Henkisen arvomaailman perinne.Kiinteä ja pysyvä. Raamit.

Tämän Saturnuksen kautta on helppo (helpompi kuin Uranuksen) havaita Vesimiehet loppujen lopuksi järkeviksi ja rationaaleiksi ihmisiksi eikä suinkaan välttämättä tiede-hörhöiksi.

t. saturnus Alasolmu  vesimies
« Viimeksi muokattu: 03.10.2010 22:03:20 kirjoittanut nikki » tallennettu
Ratkaisu
Astroholisti
*****
Viestejä: 1283



Profiili
« Vastaus #19 : 04.10.2010 09:29:43 »

Tuo saturnus kyllä antaa ihan uutta näkemystä. Jotenkin aina olen mieltänyt uranuksen vesimiehen hallitsijaksi ja se ei oikein sovi tuohon kiinteään laatuun. Saturnus kyllä sopii parhaiten tuohon henkisen ja rakenteiden yhdistämiseen. Eli juurikin kirkko. Tulevat mieleen nämä kirkolliset rituaalit, kuten kastaminen, johon olennaisena osana kuuluu vesi, mutta teemana se ei ole kuitenkaan vesimäinen, vaan nimenomaan henkisten perinteiden ja yhteisöön kuulumisen symboli. Ehkä myös uudestisyntymistä jos miettii, että kaikki elämä on lähtenyt vedestä alunperin, niin sen siirtäminen kirkolliseen perinteeseen, on juurikin tuo kastamisen rituaali.  

Vaikka tuon tietotekniikan voi helpommin yhdistää uranukseen, niin kyllä siinä on mielestäni myös yhtymäkohtia saturnuksen kanssa. Jos mietitään, että tietokoneen kieli on pelkkiä ykkösiä ja nollia ja koodaaminen nimenomaan koodeja ja käytäntötapoja. Jos miettii työtä esimerkiksi juuri ohjelmoijana, vaikkapa nettisivuja tehdessä, niin on ensiarvoisen tärkeää ymmärtää rakenteet. Mieheni kun näitä hommia tekee, niin jotenkin tämän tietotekniikan näkee aika kaavamaisena. Eli tavallaan niistä järjestelemistä ja rakenteista luodaan niitä uusia ja innovatiivisia asioita. Eli saturnuksesta uranukseen.

Oma äitini on erittäin  vesimies painotteinen, mutta hänessä en huomaa niinkään noita tiedohörhö piirteitä. Tosin hänellä on myös  askendentti ravussa, että luulen niiden tuovan vielä lisää sitä perinteiden arvostamista. Hän nimenomaan tehnyt elämäntyökseen vanhasta uutta. Mutta tavallaan hänellä liitän nuo henkisen perinteen teemat korkeaan moraalin. Hän on tavallaan ollut perheessä ja tuttavapiirissä sellainen ihminen, jota muut kunnioittavat ja pelkäävät, koska hänen ajatellaan helposti tuomitsevan muut, sillä hän itse toimii aina oikeudenmukaisuus ensin periaatteella. Onhan hänellä läpitunkeva katse, mutta ei hän sinänsä mielestäni ole tuomitseva, se on vain se korkea moraalikäsitys. Eli kyllä, tavallaan koen, että saturnuksen teemat liittyvät vahvasti hänen kanssakäymiseensä muiden kanssa.
« Viimeksi muokattu: 04.10.2010 09:46:48 kirjoittanut Ratkaisu » tallennettu

askendentti jousimies
 aurinko neitsyt
 kuu harka
 mars oinas
 venus rapu
 merkurius vaaka
Ratkaisu
Astroholisti
*****
Viestejä: 1283



Profiili
« Vastaus #20 : 04.10.2010 17:12:41 »

Mukava että ihmiset uskaltautuvat mukaan pohtimaan näitä. =)

Tuo nuoli teema kyllä passaa hyvin  jousimies :n. Tuli mieleen nuolista itselle sanontatapa hakuammuntaa vaikkakin kyllä jousimiehet varmaan aina nuolia lennättäessään tähtäävät olevinaan siihen omasta mielestään sillä hetkelllä oikeaan maaliin, niin usein päätökset tulevat hetken mielijohteesta. Jos mietitään, että nuolet lentävät ilmassa, niin jollain tapaa silloin siihen tuliseen luonteeseen yhdistyy se ilmava idealistisuus. Kun jousi lentää, niin se näyttää erittäin tavallaan "heiluvan" ja sen takia siihen on laitettu niitä siivekkeitä, että se lentäisi tarkemmin ja voimakkaammin. Tulee mieleen juuri tuo jousimiehen muuttuva laatu. Noh, vähän tälläistä yleistä assosiaatio juttua, tällä kertaa nämä. 

Tietysti suomenkielinen jousimies ei tuo heti mieleen samaa kuin englanninkielinen sagittarius. Eli symboliikkaanhan liittyy myös nuo kentaurit. Kaiketi kentaureja pidetään yleensä aika kiivaina ja sotaisina. Wikipediasta: Muinaisessa Kreikassa kentaurit nähtiin viettien, intohimojen ja raa'an eläimellisyyden elämisen ruumiillistumina, joissa inhimilliset piirteet yhdistyivät eläimen luontoon epätäydellisesti.
Mielestäni aika hyvin sopii jousimieheen tuo kuvaus.


tallennettu

askendentti jousimies
 aurinko neitsyt
 kuu harka
 mars oinas
 venus rapu
 merkurius vaaka
johannatuuli
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 50



Profiili
« Vastaus #21 : 04.10.2010 21:34:52 »


- Skorpioneilla on heikko näkö auringonvalossa, jota ne välttelevät, mutta niillä vaikuttaa olevan erinomainen hämäränäkö kuun- ja tähtien valossa.

Ainakin mielestäni tuo liittyy aika hyvin siihen mielikuvaan, mikä skorpioineista tulee. Muutama  aurinko skorpioni jotka tunnen, ovat varsinaisia yön kuningattaria. Heräävät kunnolla vasta auringon laskun jälkeen. Oikeastaan värimaailma miten sisustavat ja pukeutuvatkin tuntuu olevan yön sävyjä, hämyisiä ja mystisiä.
 

Haha, ensin luulin tuon lihavoidulla kirjoitetun tekstin kertovan skorpparityypeistä, mut se olikin niistä elukoista. No, mulla on yks skorppariystävä jolla armeijassa todettiin olevan varsin mainio hämäränäkö Smiley
tallennettu

Aurinko Rapu
Nouseva Skorpioni
Kuu Leijona
Merkurius Leijona
Venus Kaksoset
Mars Kaksoset
Ratkaisu
Astroholisti
*****
Viestejä: 1283



Profiili
« Vastaus #22 : 04.10.2010 21:48:45 »

 Grin Ilmeisesti sitten ainakin tuo yhteys  skorpioni :n ja oikean eläimen kanssa täsmää aika hyvin. ^^
tallennettu

askendentti jousimies
 aurinko neitsyt
 kuu harka
 mars oinas
 venus rapu
 merkurius vaaka
söpöliini
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 188


Never be afraid to say what you feel...........


Profiili
« Vastaus #23 : 05.10.2010 13:54:47 »

Ah, pakko tulla mukaan keskusteluun.. Täällä kun on paljon mietintää  jousimies ja  kalat häilyvyydestä. Koen itse että  jousimies merkki edustaa fyysistä/älyllistä voimaa, kentauri, jota ihminen johtaa, vahva etenpäinmenevä, voi muuttaa suuntaa mihin haluaa kunhan selviytyy monenlaisesta maastosta. Nuoli kohotettu kohti tähtiä, hakee ehdottomasti tietoa ja kokemusta avaruuden sfääreistä. Kalat elävät vedessä, voivat olla hyvin vahvoja omaan suuntaan menijöitä, monesti vastavirrassa. Luotaavat syvemmälle kuin monimuu, mikä suunta vain on oikea. Tämän vuoksi ymmärrän, että moni voi kokea kyseiset merkit häälyvinä, joidenka perässä ei pysy, eikä aivoitusta ei ymmärrä. Itse taas koen, että edustaessani  aurinko jousimies ja  kuu  kalat, määrään itse oman suuntani, eli JOHDAN. mikä on toisille haahuilua, onkin itselle itsestäänselvyyttä, että haluan mennä ja tehdä, niin myös teen. Koen myös että saan itselleni järkyttävän laajan maailman, maailmankaikkeuteen ja tähdistöön yltävän jousimiehen, sekä vastakkaiseen suuntaan meren syvyyksiin luotaavan kalan. Tämän laajuuden vuoksi ymmärrän erilaisuutta hyvin, jäähän siihen väliin vaikka mitä muuta merkkiä toteuttamaan itseään.


Mukava että ihmiset uskaltautuvat mukaan pohtimaan näitä. =)

Tuo nuoli teema kyllä passaa hyvin  jousimies :n. Tuli mieleen nuolista itselle sanontatapa hakuammuntaa vaikkakin kyllä jousimiehet varmaan aina nuolia lennättäessään tähtäävät olevinaan siihen omasta mielestään sillä hetkelllä oikeaan maaliin, niin usein päätökset tulevat hetken mielijohteesta. Jos mietitään, että nuolet lentävät ilmassa, niin jollain tapaa silloin siihen tuliseen luonteeseen yhdistyy se ilmava idealistisuus. Kun jousi lentää, niin se näyttää erittäin tavallaan "heiluvan" ja sen takia siihen on laitettu niitä siivekkeitä, että se lentäisi tarkemmin ja voimakkaammin. Tulee mieleen juuri tuo jousimiehen muuttuva laatu. Noh, vähän tälläistä yleistä assosiaatio juttua, tällä kertaa nämä.




Jousimies harrastaa hakuammuntaa, ehkä se on symbolisesti sitä, että aina epäonnistuessaan jousimies kuitenkin jaksaa aina yrittää uudelleen ja uudelleen.  Wink
tallennettu

Aurinko, Mars, Neptunus, Asc.node-Jousimies
Kuu, Jupiter-Kalat
nousu-Leijona
Merkurius, Venus-Kauris
Saturnus-Rapu
Uranus-Scorpioni
Pluto-Vaaka
Lilith-Vesimies
Esmiralda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5773


Minne tie vie...


Profiili WWW
« Vastaus #24 : 05.10.2010 20:00:55 »

Ajattelin laittaa tämän aiheen pystyyn oikeastaan mieheni innoittamana, joka astrologiasta lähes mitään tietämättömänä väläytti aivan uuden näkökulman oman merkkinsä symboliikasta. Selitin hänelle, että ravut ovat vesimerkkejä, johtavia ja feminiinisiä.

Sanoin kuitenkin, että mielestäni rapuja tulkitaan vähän väärin tunteissa lillujiksi ja välillä unohdetaan, että kyseessä on kuitenkin johtava merkki, mikä tarkoittaa sitä, että sen tunteissa vellomisen lisäksi heissä on myös eteenpäinmenevää voimaa. Hän sanoikin siihen, että niin, ravuilla onkin sakset maassa tai siellä veden pohjassa kiinni, eivätkä ole virran vietävissä ja voivat mennä minne haluavat.

Aika oivaltava pointti ravun symboliikasta mielestäni. Helposti tuon eron huomaa, kun vertaa kalojen symboliikkaa. Kaloillahan ei ole mitään millä pysyä kiinni, vaan he menevät virran mukana. Periaatteessahan ravutkin voivat mennä virran mukana, mutta voivat myös kipitellä vastavirtaan varsin vaivattomasti. =)

Mitäs olette ravut mieltä, onko osuva? Toki muidenkin mielipiteitä otan vastaan.

Ajattelin myös, että olisi ihan mielenkiintoista kuulla, jos te olette saaneet oivalluksia eri merkkien symboliikasta tai koette, että joku merkki tulkitaan yleensä väärin ja miksi koette niin. Lähinnä siis tähän symboliikkaan liittyviä asioita olisi mukava pohtia.

Hieno näkökohta!! Noista Ravun tunteista...ja johtajuudesta. Sanoisin, että hän tunteiden avulla tekee paljon asioita. Hän puhuu tunteiden kautta, varsinkin jos siinä on Merkurius, mutta myös toimii tunteihin vetoavasti. Hän osaa myös höynätä, eikä toinen huomaakaan. En kyllä nimeä itselle!  Grin Grin. Mutta ehkä juuri siksi, että Rapu on herkkänahkainen enemmän kuin toinen huomaakaan (se kova kuori), hän käyttää siinä omia aseitaan puolustautuakseen.

Ja olen miettinyt sitäkin, että onhan Rapu itsetietoinen, vähän liikaakin, eikä siten niin virran vietävänä kuin luullaan. Tuo itsetietoisuus voidaan nimetä myös itsekeskeisyydeksi, mutta siinä on oma hyvä pointinsa. Sillä selviää tietyissä tilanteissa. Wink
tallennettu

Nousu Skorpioni (Jousimies)
Chiron Skorpioni
Aurinko, Venus ja Merkurius Rapu
Kuu Kalat       
Pluto ja Saturnus Leijona
Jupiter Jousimies
Mars Neitsyt
Neptunus Vaaka
Uranus ja Ceres Kaksonen

Maya, Punainen Itsevallitseva Kuu
Kiinalainen Rotta
Kelttiläinen Omenapuu

OLLAAN IHMISIKS
johannatuuli
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 50



Profiili
« Vastaus #25 : 06.10.2010 11:41:42 »

Samaa mieltä olen kuin Esmiralda siitä ett ravut ei oo toisten vietävissä. Teini-iästä eteenpäin oon enenevässä määrin luovinut omaa reittiä pitkin. Onhan siinä joskus muut ihmetelly ja kyseenalaistanu, mut ei sen voi antaa hirveesti vaikuttaa. Kyllähän sitä joissain asioissa on yrittänyt tehdä kuten muutkin, mutta lopulta aina tajunnut että en voi olla huomioimatta omia tuntemuksia ja aavistuksia siitä mikä on Mun tapa tehdä ja olla. Ehkäpä tämä tietynlainen itsetietoisuus ja oman tien kulkeminen on hyvä, vahva raami jonka sisällä voi olla rapumaisen herkkä.
tallennettu

Aurinko Rapu
Nouseva Skorpioni
Kuu Leijona
Merkurius Leijona
Venus Kaksoset
Mars Kaksoset
Ratkaisu
Astroholisti
*****
Viestejä: 1283



Profiili
« Vastaus #26 : 06.10.2010 12:17:31 »

Vahva raami-kova kuori, ihan jännä mielliyhtymä. Sinänsä juuri näkökanta siihen, että se kuori ei ole aina sitä, että pidetään kovaa imagoa, vaan myös sitä, että omalle itselle on selkeät rajat ja raamit, vahva käsitys omasta itsestä. Itse pidän yleensä ravuista sen takia, että heillä on jollain tapaa luontainen taito seurata tunteita ja omaa tietä, tavallaan se tunnejohtoisuus.
tallennettu

askendentti jousimies
 aurinko neitsyt
 kuu harka
 mars oinas
 venus rapu
 merkurius vaaka
nousukuu
Astro-nauttija
****
Viestejä: 841


Profiili
« Vastaus #27 : 06.10.2010 13:45:57 »

Minusta Vesimies pitäisi korvata jollain linnulla. Linnuthan on biologisesti kaikkein edisteyneimpiä otuksia (en ole biologi joten termit saattaa olla virheellisiä). Ja tietysti liikkuvat ilmassa. Osaavat käyttää nousevia ilmavirtauksia hyödykseen.

Joku puhuikin joskus että rauhankyyhky olisi hyvä Vesimiehen symboli, mikäpä ettei, mutta miksei joku muukin lintu. Ei voi olla tulematta mieleen Lokki Joonatan, mutta se on liian yksityiskohtainen arkkityypiksi.

Jonkin astrologian mukaan kiinteä vesimerkki on Skorpioni-Kotka, että siinä nyt yksi ja vissiinkin ainoa lintu tähän mennessä eläinradalla.

Vesimies voisi olla joku sopiva lintulaji, en tunne lintuja hyvin mutta vaikka nyt pääsky, harakka tai joku. Lintuihmiset, jos täällä on, kertokaa mikä olisi hyvä. Tai sitten ihan vaan Lintu. Ei ne kaikki muutkaan merkit ole niin tarkkaan määriteltyjä.

Ja sitten sanontaan "onko lintu vai kala" tulisi oikein konkreettinen merkitys.
tallennettu
söpöliini
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 188


Never be afraid to say what you feel...........


Profiili
« Vastaus #28 : 06.10.2010 16:54:48 »

Hähää.. Mun rakkain ystäväni on  vesimies, mitähän se tuumais jos alkaisin kutsua sitä kottaraiseksi??!  Grin
tallennettu

Aurinko, Mars, Neptunus, Asc.node-Jousimies
Kuu, Jupiter-Kalat
nousu-Leijona
Merkurius, Venus-Kauris
Saturnus-Rapu
Uranus-Scorpioni
Pluto-Vaaka
Lilith-Vesimies
nikki
Astroholisti
*****
Viestejä: 6585


Profiili WWW
« Vastaus #29 : 06.10.2010 20:07:29 »

Velipojan nuoruudessa (about 30 vuotta sitten ) makeet friidut
saivat kommentin :onpa hyvännäkösiä kottaraisia!
Ja se paras oli tietysti pöntön paras kottarainen
että josko tuo ystäväsi ei niin huonoo tykkäiskään, jos hän nyt sitten friidu on..
tallennettu
Sivuja: 1 [2] 3 4 5
  Tulostusversio  
 
Siirry: