Sivuja: 1 [2] 3 4 5
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Kaksosten epäluotettavuus?  (Luettu 33154 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Minerwa
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 671



Profiili
« Vastaus #15 : 08.10.2007 10:42:48 »

 askendentti mars kuu kaksoset ei ainakaan myönnä olevansa epäluotettava  Cool

Vakavaluontoista Kaksostyyppiä en ole tavannut, hyviä puhujia kylläkin.

Olen itseasiassa jopa tuollainen, vakavaluonteinen mietiskelijä. Saatan joskus ulospäin vaikuttaa (ilmaa) kevyemmältä, sillä olen työni puolesta joutunut opettelemaan sosiaalisuutta. Viimeistään kotona sitten pohdin ja analysoin, ja tarvittaessa poraudun myös pintaa syvemmälle. Mutta ehkäpä siinä onkin juuri aurinko kaksoset:n ja  askendentti kaksoset:n ero...?

Olen saanut myös syytöksiä kaksinaamaisuudesta, jotkut ei voi sietää sitä, että voin helposti esim. puhua eri ihmisille aivan eri tavoin. Minusta se on rikkaus, eikä tee minusta tuuliviiriä.

Tuon taidon tunnistan itsessäni kyllä! Minulla on herkät tuntosarvet, joilla vaistoan tunnelmia, tunnetiloja ja negaatioita, ja myönnän - toimin vaistonvaraisesti sen mukaan. Saatan myös kaveerata kahden toisilleen vihoittelevan ihmisen kanssa, ja pyrkiä olemaan mahdollisimman reilu molemmille (en esimerkiksi suostu puhumaan toisesta pahaa jne.). Jotkut pitävät kaksinaamaisena, mutta minusta vain on niin hölmöä valita puoli, jos kerran ihmisenä pidän molemmista  idiot2
tallennettu

"Luultavasti myrskyjä on vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu."

Kuu-Mars-Asc Kaksoset, Au Vesimies, Venus-Merkurius-MC Kauris
Riitta
Astroholisti
*****
Viestejä: 2899



Profiili
« Vastaus #16 : 08.10.2007 10:56:13 »

Kaksosessahan on KAKSI puolta-ja ilmeisesti hyvin korostuneena, he ovat vilkkaita ja hyvia tiedonlahetteja, mutta se toinen kaksonen ei aina muista, mita tuli puhuneeksi tai luvanneeksi...tyttareni on klassinen kaksonen ja minun on ollut joskus vaikea harkamaisena aitina loytaa kultainen keskitie hanen viestintatoimintalupausajattelussa  idiot2
tallennettu
Arkiviisu
Vieras
« Vastaus #17 : 08.10.2007 12:54:42 »

https://www.astro.fi/foorumi/index.php?topic=19416.msg166626#msg166626


Olen saanut myös syytöksiä kaksinaamaisuudesta, jotkut ei voi sietää sitä, että voin helposti esim. puhua eri ihmisille aivan eri tavoin. Minusta se on rikkaus, eikä tee minusta tuuliviiriä.


Tuon taidon tunnistan itsessäni kyllä! Minulla on herkät tuntosarvet, joilla vaistoan tunnelmia, tunnetiloja ja negaatioita, ja myönnän - toimin vaistonvaraisesti sen mukaan. Saatan myös kaveerata kahden toisilleen vihoittelevan ihmisen kanssa, ja pyrkiä olemaan mahdollisimman reilu molemmille (en esimerkiksi suostu puhumaan toisesta pahaa jne.). Jotkut pitävät kaksinaamaisena, mutta minusta vain on niin hölmöä valita puoli, jos kerran ihmisenä pidän molemmista  idiot2

Minä olen todellakin alkanut epäilemään kaksosuuttani. Ensinnäkään en ole mikään ulospäinsuuntautunut hölöpölö-ihminen lainkaan vaan juurikin pohdiskelen ja analysoin ja mietin tarkkaan mitä puhun. Olen toki verbaalisesti ja erityisesti kirjallisesti lahjakas, mutta olen enemmän hiljaa kuin äänessä. Minussa on oikeasti sellainen todella tosikkomainen puoli.  Grin

Annan paljon lupauksia, koska tosiaan kuvittelen ehtiväni tekemään vaikka mitä. Ja minä pidän siitä kiinni että se mitä muille luvataan, tehdään ja ajoissa. Omat projektit ovat sitten eri asia.

Minäkin voin hyvin kaveerata keskenään riidoissa olevien kanssa ja kuuntelen kumpaakin - mutta teen selväksi että pysyn ulkopuolisena riidasta, enkä puhu kummastakaan toiselle mitään.. Minä en pitäisi sitä kaksinaamaisuutena vaan pikemminkin puolueettomana.

...parahimmat Tigrinum , Minerwa, Stareyes, Synapsi  ja .....  smitten

kuulostaa kovin tutulta  ja  hermeettiseltä-esoteeriselta- astrologiselta näkökulmalta .... tässä jotain omasta sis.soturistani KUN "merkini on"

aurinko kaksoset  askendentti leijona ja  kuu oinasmars  kalat ja  venus rapu ....

Saturnus oppositio Merkurius
Sinulle on aiempien elämien menestyksekkään puhetaitosi myötä jäänyt paha tapa vastata puheillasi muiden odotuksiin, vaikka sinulla ei olisi mitään mahdollisuuksia pitää kiinni sanoistasi. Itsekään touhuasi tajuamatta jatkat tässä elämässä samaan malliin, mutta voimasi ovat käyneet niin vähiin että yrittäessäsi pitää kiinni lupauksistasi menevät kaikki asiat aivan poskelleen. Yrität tietysti kehitellä mahdollisimman järkevän ja viimeistä piirtoa olevan systeemin selvitäksesi edes jotenkin ottamistasi velvoitteista, mutta muilla ei ole mitään mahdollisuutta pelata sinun askeettisilla säännöilläsi ja niin yrityksesi kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Sinusta tuntuu että vika on muiden kyvyttömyydessä toimia järkevästi, mutta totuus on valitettavasti aivan päinvastainen. Voit auttaa itsesi pinteestä vain hyväksymällä että asia on juuri näin ja sitten alkaa tarkkailemaan kohtaamiasi vastoinkäymisiä uudelta kantilta. Tämän elämän aikana sinulla on mahdollisuus huomata taipumuksesi tehostaa tärkeyttäsi lupaamalla liikaa ja heti huomattuasi mitä teet alkaa tilanne tietysti pikkuhiljaa korjautumaan.

JA

Merkuriukselle tulevat aspektit / itseilmaisun toteuttaminen
Merkuriukselle tulevat aspektit kuvaavat puhumiseen, kirjoittamiseen ja kaikkeen kommunikointiisi liittyviä valmiuksia ja haasteita, joiden tiedostaminen auttaa sinua olemaan rehellisempi itsellesi ja sitä kautta myös muille. Ilman Merkuriuksen edustamaa avoimmuutta ja rehellisyyttä puhut ja toimit aina itseäsi vastaan ja hankit itsellesi negatiivista karmaa. Totuudessa tulisi pysyä myös silloin - ja erityisesti silloin - kun se sattuu toiseen ihmiseen. Kenelläkään ei ole oikeutta odottaa sinulta mitään muuta kuin mitä olet juuri tänään. Vain nämä turhat ja usein väärät odotukset aiheuttavat kipua ja tuskaa toiselle ihmiselle, ei koskaan se mitä sinä olet tai mitä sinä teet.


... nämä em. olivat  melkoiset  väännön ja säädön  Shocked  tickedoff  nostattajat - sanon oli - koska nykyisin alkaa kellot kilistä jo ennen suuni aukaisemista, ainakin 90% ... jos meinaan tipahtaa ojasta allikkoon  buck2 JA  niinkin käy ETTÄ jos kakista kellojen kilinöistä huolimatta - kuulen itseni puhuvan " jotain ihan muuta" kun mihin itselläni on mahdollisuus  Shocked  ETTÄ voin olla rehellinen sekä itselleni että toisille ENKÄ joutuisi sitten selittelemään - koettaessani "säilyttää kasvoni" ... NIIN on alkanut tapahtua tällaistakin ETTÄ kuulija "auttaa jollain lailla minua peruuttamaan - eli sanomaan ne tärkeät sanat" ETTÄ nyt puhin kyllä ohi suuni... ja todella olen kokenut suurta helpotusta ja oman olon vakautumista kun olen "alkanut tarttua härkää sarvista" ja JOKO sanonut ei TAI korjannut puheeni ....

tallaista  Kiss
smitten
« Viimeksi muokattu: 08.10.2007 13:09:06 kirjoittanut Arkiviisu » tallennettu
Minerwa
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 671



Profiili
« Vastaus #18 : 08.10.2007 13:09:01 »

Minä olen todellakin alkanut epäilemään kaksosuuttani.

Ihana  2funny

Tuota minäkin olen miettinyt. Pitäisi olla niin kovin sosiaalinen, vilkas ja ulospäinsuuntautunut, mutta sitten olenkin tällainen kotona viihtyvä jörrikkä, jolla on pieni ystäväpiiri ja vuosia kestänyt uskollinen parisuhde  Cheesy  Höh.

Usein täällä nyökyttelen päättäni kirjoituksiasi lukiessani, että juuri noin. Meissä taitaa olla aika paljon samaa! Eikös sinullakin ollut  kauris-painotusta kartalla...?

Esimerkiksi tämä:

Kysykää vaikka keneltä, niin minä olen luotettavaakin luotettavampi kaksonen! En harrasta edes valkoisia valheita, vaan yleensä tunnustan pienimmänkin asian, jonka voisi jättää kertomatta tai vähän kaunistella totuutta.

Minäkin suorastaan möläyttelen totuutta päin naamaa, ja tykkään itsekin siitä, että toinen tekee niin. Jos esimerkiksi olen ostamassa rumia housuja, onhan se vähintäänkin reilua, että kaveri pysäyttää viimeistään kassalla  Grin 

Vuosien saatossa olen kyllä kantapään kautta oppinut, että totuus saattaa loukata, ja opetellut esittämään asiani tahdikkaammin. Siinäkin auttavat nuo  kaksoset-tuntosarvet! Joillekin asioita voi sanoa suoraan, toisille nätimmin.

Samoin pyrin myös pitämään lupaukseni, sillä tunnollisuuttakin olen kartalleni saanut vähän liiaksikin asti  buck2 

Tästä ehdit Arkiviisu juuri kirjoittaakin  smitten  Telepatiaa...?! Minullakin on kartallani merkurius aspect_opp saturnus, joten sattuipa sopivasti.
« Viimeksi muokattu: 08.10.2007 13:11:32 kirjoittanut Minerwa » tallennettu

"Luultavasti myrskyjä on vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu."

Kuu-Mars-Asc Kaksoset, Au Vesimies, Venus-Merkurius-MC Kauris
Milona
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 106



Profiili WWW
« Vastaus #19 : 08.10.2007 13:09:44 »

Tunnen paljon kaksosia. Olen seurustellutkin sellaisen kanssa. Enkä tunne yhtäkään kaksosta joka olisi ollut uskollinen kumppanilleen! Angry

Ovat ystäviäsi niin kauan kuin sinusta on hyötyä heille! tickedoff
 Yksi "ystävä" (joka tunki väkisin seuraan) haukkui aina kaikki kaverinsa minulle -eiköhän siis tehnyt saman minusta muillle kavereilleen. Äitiyden myötä muuttunut ymmärtävämmäksi ihmiseksi, jopa ystäväksi ilman lainausmerkkejä.

Mutta ilman noita "pikku" juttuja, kaksoset erittäin hauskoja, toiminnallisia,sosiaalisia ja auttavaisia ystäviä, ei käy aika pitkäksi heidän kanssaan.
tallennettu

usko enemmän, tavoittele tarkemmin
Rohana
Astro-nauttija
****
Viestejä: 790



Profiili
« Vastaus #20 : 08.10.2007 14:14:36 »

Minä olen seurassa varmaan sieltä hiljaisimmasta päästä, tosi herkkä vaikka sisältä vahva (särkynyt monta kertaa vahvaksi) enkä pidä tyhjänpälättäjistä/-naurajista. Jos pitää puhua small talkia vaivaudun, en myöskään keksi vieraille ihmisille sanottavaa.
Olen  aurinko kaksoset ja  askendentti  kaksoset.
Kaksosta minussa on varmaan nopea liikehdintä, inhoan laahustamista ja hidastelua, asioitten pitää sujua ja toimia ja työasioitten kulkea ammattimaisesti ja moraalisesti. Olen moralisti, myös kyynikko, ihmisille olen hyvin ystävällinen joskin vieraammille ehkä muodollisesti etäinen miksi minua saatetaan pitää ylpeänä mistä pahastun koska kyse on tietynlaisesta ujoudesta.
Pystyn kääntymään kannoillani ja lähtemään tilanteesta jos minua on petetty tai kohdeltu huonosti, en jää itkemään itsensä tällälailla silmissäni mitätöineen ihmisen perään. Todennäköisesti tämä piirre saattaa jostakusta tuntua epäluotettavuudelta etenkään jos eivät ymmärrä olleensa tähän käytökseeni itse syypäitä.
Mieluiten olen pienessä, turvallisessa piirissä, en kaipaa haaremia tai liutaa tuttavia ympärilleni. Oma perhe ja muutama hyvä ystävä riittää.
Taidan olla outo kaksoseksi, todennäköisesti olen sitä ihan muutenkin.  Wink Cheesy Grin
« Viimeksi muokattu: 08.10.2007 14:16:29 kirjoittanut Aamunkoitto » tallennettu

-Lähden, jotta tulisin, Menen kauas, jotta lähellä olisin.-
Nils-Aslak Valkeapää
Esmiralda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5773


Minne tie vie...


Profiili WWW
« Vastaus #21 : 08.10.2007 15:45:34 »

Tuota...olipa tuossa tekstiä!

Kun muistelen kurssia, siellä sanottiin kaksosista mm. niin, että jos kaksonen ei ole ulospäinsuuntautunut ja puhuvaa tyyppiä, on jotakin vinossa. Jotakin jossakin kasvun vaiheessa on laitettu 'lukkoon'.

No näitähän tietoja kumoavat sitten paljon monet muut asiat, muut aspektit kartalla, kuun ja auringon paikka. Saatikka sitten ne karmat ja sielun muut jutut.

Mutta yksinkertaisesti tuli mieleen, että kun Babyloniassa on lähdetty kehittelemään näitä juttuja ja ne ovat muotoutuneet tuhansien ja satojen vuosien aikana, niin onko muistettu 'päivittää' näitä juttuja tässä ajassa, jossa esim. on kirjoitustaito, foorumissa kuljeskelu ja chattäily sun muut jutut.

Yhtä äänekästähän se voi olla se kirjoittelukin!  Olen todennut, että yleensä kaksoset ovat hyviä kirjoittajia myös.
tallennettu

Nousu Skorpioni (Jousimies)
Chiron Skorpioni
Aurinko, Venus ja Merkurius Rapu
Kuu Kalat       
Pluto ja Saturnus Leijona
Jupiter Jousimies
Mars Neitsyt
Neptunus Vaaka
Uranus ja Ceres Kaksonen

Maya, Punainen Itsevallitseva Kuu
Kiinalainen Rotta
Kelttiläinen Omenapuu

OLLAAN IHMISIKS
Minerwa
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 671



Profiili
« Vastaus #22 : 08.10.2007 16:46:14 »

En nyt kauris PAINOTUKSESTA tiedä, mutta kuu ja neptunus ovat kauriissa.

Niin muistelinkin, että  kuu kauris. Ja vesimiehetkö muka huonomuistisia...?  Cheesy

Tottahan se on, ettei aurinkomerkin tai aksendentinkaan perusteella voi tehdä vielä kovin tarkkoja päätelmiä. Itse aloin hahmottaa kaksosmaisia piirteitäni paremmin, kun tajusin, että  saturnus:lla on sormensa pelissä:  kuu kaksoset aspect_sex saturnus rapu aspect_opp merkurius kauris... Ilmankos olen vähän tällainen  Grin

Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
tallennettu

"Luultavasti myrskyjä on vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu."

Kuu-Mars-Asc Kaksoset, Au Vesimies, Venus-Merkurius-MC Kauris
Minerwa
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 671



Profiili
« Vastaus #23 : 09.10.2007 10:56:10 »

Sama täällä  crazy2

"Kadehdi en niitä, jotka luotuja on kakso(i)selämään... Joskus tuntuu, etten kunnolla saa eletyksi tätä yhtäkään." (Juice Leskinen)

...  Grin

tallennettu

"Luultavasti myrskyjä on vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu."

Kuu-Mars-Asc Kaksoset, Au Vesimies, Venus-Merkurius-MC Kauris
blix
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 41



Profiili
« Vastaus #24 : 09.10.2007 15:37:26 »

Äitini ja siskoni kummatkin  aurinko kaksosia ja kun äidilläni vielä oli vilkas mielikuvitus niin juorutkin menivät eteenpäin väritettyinä. Siskollani taas on nousevana Neitsyt, joten ne kerrottiin sitten pikkutarkasti eteenpäin.  smiley6600

Kyläilyn jälkeen ei kotiinsa ehtinyt, kun jo koko suku tiesi mitä oli tapahtunut.  smiley6600
tallennettu

Punainen Sähköinen Maa
Tuli-Koira


Jos laivasi ei tule satamaan niin souda.
^^Queen Nefertiti^^
Astroholisti
*****
Viestejä: 10595


au, kuu jousimies / asc vaaka नमस्ते ‏الله‎ ॐ


Profiili
« Vastaus #25 : 09.10.2007 16:08:06 »

Kuka vaan voi olla epäluotettava, vaikka rapu tai kalat, tai sitten toisessa yhteydessä rapu ja kalat on luotettavia, tai leijona, tai mikä tahansa.. riippuu asiayhteydestä, luonteesta, kehitystasosta, firmasta..
tallennettu

You become GRATITUDE for ALL that THE UNIVERSE provides. It becomes obvious to You that ALL OF THE UNIVERSE GIVES AND CONTINUES TO GIVE IN LOVING PERFECTION exactly what you ask for, because THE UNIVERSE LOVINGLY PROVIDES FOR YOU ALWAYS! BECOME LOVE!
Brida
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 298


" Elän tässä ja nyt, täynnä elinvoimaa "


Profiili
« Vastaus #26 : 09.10.2007 17:04:22 »

Jep, jep tavalla tai toisella, ellei kyseessä ole kehittynyt yksilö, mutta varmasti paljon menee tuon "sanansaattajan" piikkiin, mutta tosiaan, kehittynyt ihminen, oli merkki sitten mikä tahansa tietää mikä on oikein ja mikä väärin. Kaksosten vanhemmat vaan ovat hieman kovemmilla kun joutuvat tarkkailemaan lapsiensa puhumisia, harvemminhan se oma lapsi valehtelee.  Sad ja kerta toisensa jälkeen lapselle asiasta painottaminen voi olla todella rankkaa, jotkut luovuttavat ja sitten kaksoset lepertelee aikuisiälläkin kaikenmaailman juttuja ja saattavat jopa pysyä samanlaisina vaikka vanhemmat olisivat tehneet kaikkensa  Undecided. Jotkut ovat jopa niin tyhmiä ( mitä yleensä ei mielletä kaksosen ominaisuuksiin ) että eivät tajua ko. vikaansa vaikka kuinka rautalangasta vääntäisi.
Ex-mieheni jopa tokaisi kerran riidan päätteeksi:"entä sitten", kun olin saanut hänet valheesta kiinni ( joka ei ollut kovin vaikeaa ) sanottuani, että sinä valehtelet. Eli kaksonen on helposti hämillään ja hukassa itsekin oman mahdottomuutensa kanssa, jos siis kyseessä kypsymätön kaksonen.

Mutta, tunnen yhden ihanan kaksosen, tätini, kuuskymppinen nainen joka on vallan viehättävä ja ihana ja kiltti ihminen, eikä ole ilkeä tai kaksinaamainen ollenkaan, tai sitten olen hänen suhteen hyvin sokea... Hmnnn... en ole, eli eipä pidä yleistää.  Smiley

tallennettu

May your day be uplifted
filled with sunshine and warmth
the shining rainbows of hope
the white clouds of dreams
the gentle softness of breeze
the sweet smell of fresh air.

May your day be uplifted
from start to end
filled with joy and happiness
untroubled and serene.

May your day be
eppana
Astroholisti
*****
Viestejä: 1258



Profiili
« Vastaus #27 : 09.10.2007 18:24:11 »

Rakas ystäväni on kaksonen (ja asc leijona). Pälpättää kun papupata ja tuttuja, kavereita ja ystäviä joka suunnassa ja maassa. Hän on kuin se laulu jossa "Lululla oli kolme mieltä.."se, mikä mieli tulee esiin riippuu taas siitä kuka hänelle puhuu. Ja miten. Tavallaan hän on kuin peili. Jos puhekumppanilla on oma rooli ei tämä kaksonen edes huomaa peilaavansa, ihan kuin hän olisi radiokanava joka virittää itsensä samalle aaltopituudelle kuulijan kanssa..niin herkät ovat nuo sarvet! Paljon ollaan puhuttu asioiden syvemmästä merkityksestä ja tiedän että kun hän sydämeensä jonkun ottaa, siellä on ja pysyy, jos se kaksosesta on kiinni.
Todella paljon saa tapahtua ennenkuin sieltä lentää.
Ja kun kaikissa mielissään hän on jostain asiasta samaa mieltä-ei se helpolla muutu. Kaveri on aarrekartta, ja aarteena se aito ihminen- etsivä löytää  smitten
tallennettu

"Optimisti pärjää helvetissäkin, pessimisti ei taivaassakaan"- vanha sanalasku.
Esmiralda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5773


Minne tie vie...


Profiili WWW
« Vastaus #28 : 09.10.2007 20:22:26 »

Tuli mieleen kaksonen, kun luin Egyptin historiasta seuraavaa:

Ihmisellä on kolme sielua:
Ka - se joka rakastaa, halaa ja hellii
Ba - se joka liikkuu muuten ja tarttee ruokaa ja juomaa
Ah - joka nousee eloon vasta sitten kun on haudattu

Noista Ka menee myös mukaan seuraavaan elämään ja Ah on odottamass vain hautausta. Aika vekkulia!  Ja Ah'n tunnus on Ibis-lintu.

Eli vanhojen egyptiläsiten mukaan 'kaksoisesti' elämme kaikki, jopa haudattunakin.
tallennettu

Nousu Skorpioni (Jousimies)
Chiron Skorpioni
Aurinko, Venus ja Merkurius Rapu
Kuu Kalat       
Pluto ja Saturnus Leijona
Jupiter Jousimies
Mars Neitsyt
Neptunus Vaaka
Uranus ja Ceres Kaksonen

Maya, Punainen Itsevallitseva Kuu
Kiinalainen Rotta
Kelttiläinen Omenapuu

OLLAAN IHMISIKS
nikki
Astroholisti
*****
Viestejä: 6585


Profiili WWW
« Vastaus #29 : 09.10.2007 21:28:24 »

liittyykö nuo oikeesti astrologisesti kaksosiin?
mulle tuli heti mieleen  kuu, venus ja  neptunus,
 sielun hierarkiset tarpeet/ilmenemiset  alhaalta ylös,
 kuu-Ba-fyysiset tarpeet
 venus-Ka-rakastamisen/rakastetuksi tulemisen tarpeet
 neptunus-Ah-korkeammat ihanteet,halu sulautua alkuyhteyteen

sitten mietin tuota kaksosten "epäluotettavutta",
kaksosten planeettahan on  merkurius jolla ei sinänsä ole itsenäistä tehtävää;se on sanansaattaja,
toisaalta se ei koskaan ole kaukana auringosta,
tästä voi tulla kaksosten kaksinaisuus,varsinkin jos tuo  merkurius
on kaukana,jopa eri merkissä, "omasta auringostaan",
paljon "ilmaa" välissä,
miksei samaa ongelmaa ole sitten neitsyillä?
heidän planeettansa myös  merkurius,
paljon "maata" välissä,jalat maassa,
sanoista tekoihin,vastapäätä kalojen ihanteet, neptunus,
kun taas kaksosilla on aisaparinaan jousimiehen suuruudenhullut ideat ja aatteet, jupiter,joka ilmeisesti kasvattaa kaksostenkin "sanavarastoa", kaksoset on ilmeisesti kuitenkin se näistä kahdesta ,joka tekee ja  jousimies ideoi

nuoruudessani desc  kaksoset toimi  aurinko kaksoset
ystäväni kanssa erinomaisen hyvin,hän puhua pälpätti ja minä ideoin ja taas mentiin..
tuntemani  aurinko kaksoset ovat puheliaita,suoria,raikkaita,
sillai just poikamaisen charmikkaita ja avuliaita,
mutkattomia
tallennettu
Sivuja: 1 [2] 3 4 5
  Tulostusversio  
 
Siirry: