Onko joku teistä FB:ssä?

Omalla kohdallani on kyllä todisteita ajasta, jolloin en tiennyt oppaista ja auttajista ja en ajatellut enkeleitä. Jälkikäteen tajuan, että minua on autettu varsin paljon, isoissa asioissa, vaikka olen vain pähkäillyt mielessäni, miten kannattaisi toimia. 

Hyvin sopii! Siellä siis nähdään.

Tuo viikonloppu käy. Sunnuntai myös, jos ei mene kovin pitkään. Siis jos hyvissä ajoin tullaan tapaamiseen.

Minä voisin tulla mukaan. Astro-opinnoissa en ole vielä päässyt alkuunkaan, mutta toivon ettei se haittaa.  Joku paikka keskikaupungilla, mutta en keksi mikä.

Hieno kirjoitus Hamal!  Näihin tuloksiin olen myös tullut pohdinnoissani ja kokemusperäisesti. Ja hih, olen ollut töissä Hgin keskeisellä palolaitoksella. Palomiesvertaus on hauska! Taisi ego minut sinne lähettää, vaikka naispomoni sanoikin: "Lähetän sinut Pelastuslaitokselle töihin seuraavaksi, että alkaa sinullakin veri kiertää!"

Mulla on itsellä ollut iso kynnys pyytää apua, kun olisin tarvinnut tai olisi helpottanut elämää. Harjoittelun myötä on tullut helpommaksi. En kyllä voisi kuvitellakaan, että yrittäisin heittäytyä jonkun "niskoille" ja pyytää toistuvasti apua samoihin asioihin. Selkärankaa pitää olla. Pari suvussa ollutta alkoholistia ovat ylittäneet minun auttamiskykyni täysin.

Epäreiluus minuunkin kolahtaa.

Autettavat ovat olleet varsin tyytyväisiä ja kiitollisia, silloin tietysti uskoo tekevänsä oikein. Aina voi tietysti kysyäkin asiaa. Jos minulla olisi kovin paha olo itsellä, en pystyisi muita auttamaan. Olen varsin tyytyväinen elämääni, vaikka niukkuuttakin on koettu.

Minäkin lähden siitä lähtökohdasta liikkeelle, että autettava pystyisi selviämään itsekin tilanteesta, mutta ehkä vaivalloisemmin. Muutama esimerkki:
Nuori ketteräjalkainen naiskansanedustaja asui Hgissä isossa kerrostalossa koiransa kanssa. Koira oli suurikokoinen ja paskansi toistuvasti kerrostalon sisäänkäynnin pieleen. Omistaja ei korjannut jätöksiä. Siitä seurasi, että muut asukkaat huomauttivat säännöllisesti asiasta koiran omistajalle, johon tämä totesi, ettei hänen kuulu korjata koiran ulosteita. Muut asukkaat olivat sitä mieltä, että koska nainen kansanedustaja, tämän kuuluu näyttää mallia muille, miten eletään.   Ja että nainen on siinä asemassa, että hänellä olisi oltava järkeä toimia tilanteessa sääntöjen mukaan. Kakat rapunpielessä ovat yök. Muut asukkaat eivät ole korkealle arvostetunkaan ihmisen palvelijoita.

Meillä töissä tuli usein/päivittäin tilanteita, joissa työkaveri saattoi kysyä (tai itse saatoin kysyä) jotain pientä asiaa, knoppia, mihin kohtaan tietokoneohjelmassa ruksi pannaan. Usein kollegan vastaus kuului: "Kato sieltä ohjeista!"   Meillä oli monta Mercantile-mapillista ohjeita eri kuukausilta ja loput koneen arkistoissa. Vastaaja usein tiesi, mitä pitää tehdä, muttei halunnut helpottaa kysyjän työntekoa. Jos taas pani ruksin väärään kohtaan, seuraukset saattoivat olla katastrofaaliset, tuhansia virheellisiä lopputuloksia. Joita sitten käsin korjattiin, jos ne ei ehtineet asiakkaille asti. Koko prosessi tietysti seisoi sen aikaa, kun kysyjä etsi puuttuvaa tietoa. Sanoinkin rakkaille kollegoille : "Älkää istuko tietojen päällä! Voitte joutua itsekin samaan tilanteeseen!" Töillä oli tietysti aina kiire. "Tulos tai ulos!"

Ja vielä pahalaisen pikkusisko. Sisko juoksutti minua, ei epäröinyt pyytää 200 km:n päähän auttamaan voileipäkakun teossa (omalla kustannuksellani), kun pitää järjestää kekkereitä. Sitten kun minä pyydän jotain pientä, jossa ei tarvitse takapuolta nostaa tuolista, eikä tule kuluja, niin eikös tämä: "Jokainen tulkoon omillaan toimeen!" Häntä ei saanut vaivata.   Sisko saa tuosta tukkapöllyä.  

Nämä on niin kiehtovia, nämä tilanteet.

Olen lukenut aloittajan postauksen. Mielestäni siinä myös kysyttiin rakentavia ohjeita, miten toimia tuollaisissa tilanteissa. 
Tämä aihe on ilmeisen kuumottava. Olisikin hyvä saada aikaan keskustelua, miten vähentää negatiivisuutta niin keskusteluissa kuin toiminnassakin.
Ihan hyviä pointteja tuossa on tullut. Aihe on ilmeisen kipeä kuitenkin. Sellaisistahan sitä kannattaa keskustella.

 Aika yksimielisesti täällä on tuomittu toisten asioihin puuttuminen.   "Jokainen tulkoon omillaan toimeen", sanoi siskoni, kun olin syvässä ahdingossa. Eipä lisännyt halua avautua. Karulta tuntui kohtelu. Minulle tulee mieleen koulukiusaaminen ja työpaikkakiusaaminen. Niissä tapauksissa saa runsaasti kokemusta puuttumattomuudesta ja siitä, että puolustakoon itse itseään. Pyytämälläkään ei saa apua.  

Armottomalta tuntuu kääntää katse toisaalle, kun näkee toisen hädän. Jos ihmisellä on herkkä omatunto, hänen on vaikea ohittaa ilmiselvät vääryydet. Miksi auttaminen ja tukeminen tulkitaan ylimielisyydeksi?
Mielelläni kuulen minäkin vinkkejä oikeanlaiseen toimimiseen.

Kokemukseni mukaan pahinta on, jos jää täysin yksin selvittelemään näitä oman elämän asioita. Jotenkin niitä on saatava etäännytettyä, ettei pyöri samassa kehässä kaiken aikaa. Omalla kohdallani olen selvitellyt tunteitani ja toistuvia toimintatapojani itsehoito-kirjallisuuden avulla, keskustelemalla näillä palstoilla, keskustelemalla muutaman luottoystävän kanssa ja näkökulmaa vaihtamalla. Asioihin on pakko saada uutta näkökulmaa, ettei ne jatkuisi samanlaisena vuodesta toiseen. Puhumattomuus ja sisälleen kerääminen ei ole hyväksi. Asiat saattavat muuttua tosi nopeasti, kun oikeita oivalluksia tulee.
Tsemppiä!  

Ritsan ajattelutapa natsaa minulle. Minäkin odotan isoa muutosta. Pyrin sitä luomaan omalla kohdallani rakkauden, ilon, rauhan ja kiitollisuuden kautta. Aivan huolimatta siitä, miltä ulkopuolinen maailma näyttää. Tässä fyysisessä kehossa pysyn niin kauan kuin luoja suo, silläei ole väliä. 

Kiitos! Energia virtasi voimakkaasti. Saa nähdä, mihin kaikkeen vaikuttaa. 

Mukana. Kiitos Hevosmies! 

Eipäs ole minulla vielä onnistunut. Työn alla on kaiken aikaa. 
Lähipiirissä on kannustavia esimerkkejä, esim. tyttäreni muutti suuntansa täysin ja suhteellisen pienessä ajassa. Minulla on pelkkä aikominen lähettää tielle kaikenlaisia kapuloita.