|
Ratkaisu
|
 |
« Vastaus #1 : 28.11.2009 08:52:01 » |
|
Jos itse lähden miettimään suurimpia kateudenaiheitani, niin ensimmäisenä mieleen tulee ulkonäkö ja ihmisten fyysiset kyvyt. Olen aina ihaillut ihmisiä joilla on hyvät lihakset ja jotka kykenevät jossain lajissa jopa "epäluonnollisiis suorituksiin". Teininä tämä oli minulle ongelma, kun en nähnyt, että ei se ulkonäkö ole kaikki kaikessa. Sitä jotenkin ajatteli, että jos on "rumempi", eikä fyysisisesti huippukunnossa, niin lähtökohdat kaikkeen tekemiseen ovat huonommat. Kateus ilmeni hyvännäköisten ihmisten välttelynä, kun jotenkin koitti itselleen uskotella, että he ovat vaan sellaisia pinnallisia bimboja. Mutta tavallaan toisten fyysisten kykyjen kadehtimisen voi kääntää myös voimavaraksi, jos muuttaa ajatuksena siten, että minäkin voin osata tuon jutun ja että kaikki jotka aloittavat jonkun lajin ovat aina aloittelijoita aluksi, mutta hyviä lopulta jos vain haluavat.
Ja niin ehkä minulle on tehnyt toisaalta hyvää se, että en ole aivan jäkyttävän hyvännäköinen seksipommi, sillä muutenkin ehkä liian suuri egoni olisi vaan saanut kunnon pönkitystä ja käyttäytyisin kuin kusipää...khi khi, tai siis enemmän kuin nyt. Olen tietyllä tapaa hyväksynyt itseni ulkoiset ominaisuudet ja yrittänyt keskittyä enemmän terveyden ylläpitämiseen, minkä kautta se hyväulkonäkö voidaan saada ja samalla tietysti myös saavuttaa henkistä tasapainoa.
Toinen suuri kateuden aiheeni on seksi. Tätä on vähän vaikeaa selittää, sillä itse olen seurustellut mieheni kanssa noin viitisen vuotta ja seksi on loistavaa, mutta en voi silti olla kadehtimatta ihmisiä, jotka voivat hyppiä kenen tahansa kanssa sänkyyn milloin huvittaa. Mielestäni se on aina ollut merkki vapaudesta niin henkisesti kuin fyysisestikin ja aiheuttaa minulle ongelmia parisuhteessa, sillä ehkä olen hieman äijä, kun myönnän, että mietin seksiä noin joka toinen minuutti xD Tämä kateus taas on saanut minut reagoimaan tuomitsevasti villejä ja vapaita sinkkuja kohtaan, joiden elämää en tosin muilta kuin seksin kannalta kadehdi. Aina sitä voi ajatella, että onpas tuo aikamoinen huora, itse en ainakaan olisi tuollainen, mutta noh, ehkä ei tarvitse sanoa enempää.
Kolmantena mieleeni tulee, taas pinnallisesti, raha. Rahattomana on inhottavaa olla, enkä voi mitään, että kadehdin ihmisiä joilla on rahaa käydä vaikka joka viikko teatterissa, elokuvissa, ravintoloissa. Eikä köyhänä aka opiskelijana voi matkustella ja tutustua sitä kautta uusiin kulttuureihin jne. Kuitenkin sitä usein tulee halveksittua rikkaita ja varakkaita ihmisiä, joiden ei juuri rahankäyttöään tarvitse miettiä. Heitä pitää pintaliitäjinä ja kaiheina tuhlaajina. Esimerkiksi vähän aikaa sitten haukuin miehelleni julkkiksia, joilla on koti joka suurkaupungissa, mutta pari päivää sitten kuitenkin itse möläytin hänelle, että olisipa mukavaa jos olisi koti jokapaikassa, ei tarvitsisi olekella hotelleissa xD Että sellaista.
En koe kateutta itsessään lainkaan positiivisesti, mutta kyllä siitä voi itselleen voimavaran saada, kun ensin myöntää, että kadehtii jotain asiaa. Tiedostamattomana se vain estää itseä toteuttamasta nitä unelmia ja ihanteita, jotka uskottelee itselleen olevan liian pinnallisia tai muuten vain tyhmiä. Kun myöntää itselleen reilusti pinnallisimmitkin haaveensa niin silloin kateuden voi myöntää toisen arvostamiseksi tai ihailemiseksi. Itse olen käyttänyt kateutta siten, että olen vain psyykannut itseäni painamaan kovempaa eteenpäin esimerkiksi opiskeluissa, kun esimerkiksi kateuden aiheena on joku ihminen, joka on parempi jossain asiassa kuin itse. Silloin vain koetan olla parempi ja nautin saavuttamisen tunteesta.
Minusta on myös mielenkiintoista miettiä, kuinka itse suhtautuu kateuden kohteena olemiseen. Kyllä jokainen meistä on varmaan joutunut kateuden kohteeksi ja ainakin itse voin sanoa, että en jollain tapaa osaa suhtautua siihen. Se saa minut yleensä vihaiseksi, enkä useinkaan ymmärrä minkä takia jollain toisella on syytä kadehtia minua. Pahimpia kohtaamiani kateusjuttuja on, kun itseasiassa kaksi kavereistani sanoi minulle, että "mä en aina jaksa nähdä sua, kun sulla menee niin hyvin, kun itsellä ei mee niin hyvin ja kun sulla on kaikki niin kunnossa, harrastuksia, opiskelu ja parisuhde". Täytyy sanoa, että tuntui pahalta, enkä sen jälkeen juuri yhteyttä ole pitänyt, sillä eihän minullakaan aina niin hyvin mene, en vain jaksa valittaa koko ajan ja aivan ensimmäiseki se, että ei kaverin tai ystävän pitäisi olla kateellinen siitä, että toisella menee hyvin, eikö silloin pitäisi olla iloinen toisen onnellisuudesta tai siitä, että elämässä asiat menevät hyvään suuntaan, baah.
Yksi kavereistani oli myös järkyttävän kateellinen siitä, että menestyin opiskeluissani paremmin kuin hän, vaikka itse tein enemmän töitä ja toinen ei juuri kirjoja jaksanut avata. En olisi koskaan saanut olla iloinen omista onnistumisistani tai sanoa, minkä numeron sain jostain kokeesta, koska toinen ei kestänyt sitä, että hän oli "huonompi". Välillä tilanne meni siihen, että kaverini vältteli minua, tai puhui minusta pahaa selän takana ja suoraan päin naamaa, kun hänen ylpeytensä ei kestänyt sitä, että minä, joka teki enemmän töitä olin parempi. Tuntui pahalta, vaikka hän jälkeenpäin onkin pyytänyt anteeksi ja sanoi, että kaikki johtui vaan siitä, että hän olisi halunnut olla itsekin hyvä ja jaksaa tehdä töitä. Suhde kärsi ja mielestäni kenenkään ei tarvitse kuunnella ihmisiä, jotka koittavat latistaa sinua.
No tällaista tuli ainakin näin alkuun mieleen.
|
