Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Help! mikähän mua vaivaa???  (Luettu 4249 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Raven79
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 93



Profiili
« : 21.08.2006 03:04:18 »

Mikähän mulla on vikana kun olen nähnyt nyt aika tarkalleen kahden viikon ajan pelkkiä painajaisia. Painajaiset liittyvät aina minuun itseeni ja tuntuvat pahoilta ja painostavilta, herään aina siihen että itken unissani. Tärkeä yksityiskohta kuitenkin on että selviän unissä aina haavoittumattomana, mutta aina jotakin maallista katoaa, mikä tuntuu pahalta.
Pari esimerkkiä:
Uni 1: yhdessä unessa olin läheisteni kanssa jonkinlaisella lautalla/laivalla, laiva upposi yllättäen. Kaikki ihmiset sieltä selvisivät mutta jäin suremaan kun rahani ja kaikki korttini(pankki yms.) upposivat mereen. Helpotuksekseni ymmärsin kuitenkin että onhan minulla vielä olemassa passini, ikäänkuin identiteettini oli ollut sen varassa. Uni ei vielä loppunut tähän vaan samassa kun huokaisin helpotuksesta, putosi juuri ilmaan noussut lentokone miltei samaan paikkaan kuin laiva oli uponnut. Taas selvisimme säikähdyksellä. uni oli kuitenkin hirvittävän ahdistava.

Uni 2: heräsin omaan itkuuni kun tajusin että kampaajani oli leikannut pitkät hiukseni lyhyiksi. Tuntui kamalalta vaikka ei todellisuudessa olisi kuitenkaan katastrofi??

Uni 3: viimeyönä näin perheeni(siis vanhempani ja siskoni ja itseni)Olimme jossakin tuntemattomalla mökillä jossa oli useita mökkejä vierekkäin ja paljon muitakin ihmisiä. Yllättäen näimme että koko metsä oli syttynyt tuleen ja tuli uhkasi mökkikylää. Meidän piti lähteä kiireesti karkuun ja istuimmekin jonkun jeeppiin, jolla pääsimme turvaan. kaikki kuitenkin paloi poroksi ja oli surullinen olo.

Uni 4:Lisäksi näin samana yönä unen että olin sopinut tapaamisen jonnekin liikkeeseen, en tiedä minne. mutta myöhästyin tapaamisesta  koska eksyin, luulen että olin Brysselissä...outo mielikuva?? poikkesin matkalla vaatekauppaan ja luulin meneväni kassalle kun tajusin menneeni ulkoovesta pihalle ja poliisi tuli hakemaan minut kuulusteluun luullen minun varastaneen vaatteita. Heräsin siihen kun sain keskusteltua poliisin kanssa asian niin etten saanut tuomiota...

että sellaisia...jaksaakohan kukaan edes lukea?? Taitaa olla mulla meneillään joku identiteetti kriisi, vaikka en siitä tietoinen olekaan, alitajunta ohjaa??? osaisko joku auttaa?? Taidan olla seonnut...tai narsisti... idiot2
tallennettu

aurinko, merkurius ja venus neitsyessä
nousu skorpioni
kuu ja mars ravussa
Hiisitär
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5323



Profiili
« Vastaus #1 : 21.08.2006 17:52:19 »

Minulla on myös ollut voimakas painajaisten kausi tämän kevään ajan, vaikka normaalisti näen painajaisia tosi harvoin. Uskon, että omalla kohdallani kyse on parantumisesta ja energioiden kohoamisesta. Meitä revitään irti vanhasta kuonosta, kun uusi, korkeampi värähtelyinen energia tekee tuloaa maapallolle ja se vaatii tuollaisen veron.

Unessa itku on aina hyvä merkki.
tallennettu
Jinx
Vieras
« Vastaus #2 : 21.08.2006 18:01:11 »

Voiskohan olla jotain muutosta ilmaasa ja vois olla että teidän on vaikeaa luopua siitä?  idiot2
tallennettu
Hiisitär
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5323



Profiili
« Vastaus #3 : 21.08.2006 18:04:55 »

Muutoksia toki on tullut kovasti ja egoa kuoletetaan taas rankalla kädellä, joka ilmenee painajaisina (unen aikana työstän asioistani Toisella Tasolla). Kaikki on kuitenkin vain minulle hyväksi.
tallennettu
Raven79
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 93



Profiili
« Vastaus #4 : 21.08.2006 22:08:22 »

Kiitos teille vastauksistanne AthaMaarit ja Jinx. Toivotaan että kyseessä on henkisen kasvun paikka. Silti mietin että miksi? Voi olla että pelkään alitajuisesti todella rankasti menettäväni minulle rakkaat ihmiset. Suoraan sanoen pelkään kuolemaa, vaikka olen yrittänyt hyväksyä asiaa osana elämää. Työni parissa kuitenkin olen läsnä kuoleman kanssa useasti. On tämä outoa?? Viime yökin  meni nimittäin painajaisten parissa. toivottavasti löydän vastauksia jonakin kauniina aamuna. Smiley Rankkaa tämä kuitenkin on!!
tallennettu

aurinko, merkurius ja venus neitsyessä
nousu skorpioni
kuu ja mars ravussa
Aniel
Vieras
« Vastaus #5 : 22.08.2006 01:05:21 »

Uni 1: yhdessä unessa olin läheisteni kanssa jonkinlaisella lautalla/laivalla, laiva upposi yllättäen. Kaikki ihmiset sieltä selvisivät mutta jäin suremaan kun rahani ja kaikki korttini(pankki yms.) upposivat mereen. Helpotuksekseni ymmärsin kuitenkin että onhan minulla vielä olemassa passini, ikäänkuin identiteettini oli ollut sen varassa.

Kuulostaa siltä, että henkiset arvot menevät materialitisten edelle eikä identiteettisi (sielusi) muuta kuin juhli sitä onnea!

[/quote]
Uni 2: heräsin omaan itkuuni kun tajusin että kampaajani oli leikannut pitkät hiukseni lyhyiksi. Tuntui kamalalta vaikka ei todellisuudessa olisi kuitenkaan katastrofi??
[/quote]

Olet päästämässä irti menneestä.


[/quote]
Uni 3: viimeyönä näin perheeni(siis vanhempani ja siskoni ja itseni)Olimme jossakin tuntemattomalla mökillä jossa oli useita mökkejä vierekkäin ja paljon muitakin ihmisiä. Yllättäen näimme että koko metsä oli syttynyt tuleen ja tuli uhkasi mökkikylää. Meidän piti lähteä kiireesti karkuun ja istuimmekin jonkun jeeppiin, jolla pääsimme turvaan. kaikki kuitenkin paloi poroksi ja oli surullinen olo.
[/quote]

Talo edustaa sinua itseä. Olet muutoksen kourissa selvästikin. Anna muutoksen tulla, sillä elämässä ei ole muuta kuin muutos! Syntyestämme lähtien kuolemme eli muutumme joka hetki!

[/quote]

Uni 4:Lisäksi näin samana yönä unen että olin sopinut tapaamisen jonnekin liikkeeseen, en tiedä minne. mutta myöhästyin tapaamisesta  koska eksyin, luulen että olin Brysselissä...outo mielikuva?? poikkesin matkalla vaatekauppaan ja luulin meneväni kassalle kun tajusin menneeni ulkoovesta pihalle ja poliisi tuli hakemaan minut kuulusteluun luullen minun varastaneen vaatteita. Heräsin siihen kun sain keskusteltua poliisin kanssa asian niin etten saanut tuomiota...

[/quote]

Identiteettisi taitaa olla se, joka on muuttumassa. Kasvat ja muutut paitsi ulkoisesti niin myös sisäisesti! En tiedä ikääsi, mutta taidat hyvää vauhtia vain vanheta.

 smitten
tallennettu
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: