Sivuja: [1] 2
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Muistavatko lapset herkemmin entisistä elämistään?  (Luettu 19136 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Artemis
Astroholisti
*****
Viestejä: 3625



Profiili
« : 29.10.2005 14:24:58 »

Luin muutama vuosi sitten juttua jossa oli aiheena lapset ja entiset elämät.
Eräs viisi vuotias pikku poika oli piirtänyt ja esitellyt kuvaa isälleen. Isä oli kysynyt mitä kuva esittää ja poika oli vastannut että se on kuninkaani kuolinnaamio. Isä oli tutkinut asiaa ja löytänyt kuvan erään faaraon naamiosta. Poika oli osannut piirtää naamion täysin samannäköiseksi. Isä oli kysellyt pojalta ja poika oli osannut kertoa sen ajan tavoista ja elämästä.
Eräs tyttö taas oli puhunut äidilleen entisestä äidistään ja perheestään jtoka olivat kuolleet junaonnettomuudessa.
Jutussa sanottiin että lapset muistavat asioita entisistä elämistään mutta muistot katoavat vanhemmiten usein. Onko teillä kokemusta vastaavasta?
tallennettu
Linn
Moderaattori
Kanta-astroilija
*****
Viestejä: 594



Profiili
« Vastaus #1 : 29.10.2005 16:53:30 »

Yhä useampi lapsi muistaa nykyisin edellisiä elämiään. Aina tätä on esiintynyt, mutta vanhemmat usein sivuuttavat jutustelun mielikuvitusleikkinä. Aika usein lapset alkavat puhua menneisyydestään muutaman vuoden iässä ja unohtavat kaiken vähän myöhemmin (yleensä kouluiässä). Siksi vanhempien kannattaisi kirjata tarkkaan ylös kaikki, mitä lapsi kertoo.

Normaaleista fantasiatarinoista nämä eroavat johdonmukaisuudellaan sekä sillä, että lapsi kertoo niistä aivan eri sävyyn - hänestä huomaa, ettei hän kehitä tarinaa sitä samalla kertoessaan.

Suosittelen aiheesta kiinnostuneille Carol Bowmanin kirjoja Children's Past Lives sekä Return from Heaven. Ilokseni sain kuulla, että Era Nova on tehnyt tarjouksen toisesta (muistaakseni jälkimmäisestä) suomentaakseen ja julkaistaakseen sen täällä Suomessa.

Linn
tallennettu

aurinko ja  kuu kalat neljännessä huoneessa
 askendentti  skorpioni , nouseva planeetta  uranus
 keskitaivas  leijona
 merkurius  aspect_con  mars  vesimies kolmannessa huoneessa
 venus  oinas viidennessä huoneessa
Linn
Moderaattori
Kanta-astroilija
*****
Viestejä: 594



Profiili
« Vastaus #2 : 29.10.2005 16:56:18 »

Lisäys:

Usein lapset - ja aikuisetkin - muistavat myös tiedostamattaan. Esim. lasten yleinen vaihe, jolloin he väittävät olevansa toista sukupuolta liittyy uskoakseni tähän. Esim. minä väitin kivenkovaan muutaman vuoden iässä olevani poika ja nimeni olevan Aleksi. Nyt tiedän, että olin noin sata vuotta sitten englantilainen mies ja nimeni oli George Alexander. George oli ehkä vähän liian vaikea kääntää suomeksi lapselle..

Linn
tallennettu

aurinko ja  kuu kalat neljännessä huoneessa
 askendentti  skorpioni , nouseva planeetta  uranus
 keskitaivas  leijona
 merkurius  aspect_con  mars  vesimies kolmannessa huoneessa
 venus  oinas viidennessä huoneessa
Tiituli
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 7


Profiili
« Vastaus #3 : 29.10.2005 21:17:56 »

Minulla sisareni tytär jutteli entisestä elämästään joskus
neljän, viiden vanhana kun katseltiin televisiota ja sieltä tuli joku matkatoimiston mainos Kreikasta. Hän sanoi, että "Tuo on minun entinen koti, siis silloin kun minä en vielä ollut äitin ja isän ikioma." Hämmästyin tätä ja houkuttelin lasta kertomaan lisää. Hän kertoi, että hän oli asunut meren rannalla ja heillä kävi aina paljon vieraita. Ja että silloin "eka kerralla minulla oli 2 veljeä ja 2 omaa vauvaa. Toinen oli tyttö ja toinen oli poika ja molemmilla oli tumma tukka ja ruskeat silmät ja tytöllä oli pyöreä ruskea merkki pyllyssä, semoinen kuin sinulla on huulessa (tarkoitti siis luomea, joka minulla on keskellä alahuultani..  Cheesy ). Ja minä olin ihan iloinen kun minulla oli kiva mies mutta ei niin kiva kun minun isä nyt kun ei sillä ollut yhtä monta ponia kun iskällä."
Olin vähän ihmeissäni ja rehellisyyden nimissä vähän kauhistunutkin mutta enpä oikein jaksa uskoa että sen ikäinen olisi jostain kuullut entisistä elämistä tai muista henkimaailman hommista kun siskoni tai hänen miehensä eivät TODELLAKAAN usko mihinkään sellaiseen "humpuukiin" kuten minä...  idiot2
Täytynee laittaa oikein paperille ylös hänen tarinansa, kun sen vielä muistan. Kiva sitten myöhemmin kertoa hänelle, mitä hän on lapsena entisestä elämästään muistanut.  smitten
tallennettu
Hiisitär
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5328



Profiili
« Vastaus #4 : 30.10.2005 16:05:14 »

Kirjoitin tästä jo toiseen topiciin, mutta pikkusiskoni neljävuotiaaksi asti aina automatkoilla osoitteli ohi kiitäviä taloja ja hoki "Minä en asu meillä, minä asun tuossa/tuossa/tuossa jne talossa". Ajattelin jo silloin (7v) että siskoni varmaan etsii tätä elämäänsä edeltävän elämän kotiaan. Siskoni itse ei muista etsineensä taloja. Minulle itselleni entiset elämät ovat aina olleet päivänselvä asia, vaikka perheessä tai tuttavapiirissä ei moisesta puhuttukaan koskaan.

Minua harmitti lapsena ihan suunnattomasti se, etten ollut poika. Olen aina ollut todella poikamainen ja näytinkin pojalle.  Wink
tallennettu
Artemis
Astroholisti
*****
Viestejä: 3625



Profiili
« Vastaus #5 : 31.10.2005 18:37:31 »

Kiitos vastauksista! Jännä aihe. Täytyykin yrittää tosiaan löytää lisää lukemista aiheesta  Smiley
tallennettu
vilmu
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 92

~Au skorpioni ~Ac leijona ~Kuu rapu


Profiili
« Vastaus #6 : 31.10.2005 18:47:43 »

Nytpä löysinkin todella kiinnostavan keskusteluketjun. Oletteko itse perehtyneet entisiin elämiinne ja jos niin miten?
Olen pitkään ollut kiinnostunut asiasta, mutta miten pääsisi liikkeelle omien edeltävien elämien tutkimisessa?
tallennettu
Artemis
Astroholisti
*****
Viestejä: 3625



Profiili
« Vastaus #7 : 31.10.2005 18:52:07 »

Vilmu, itse en osaa sanoa missä olen elänyt aiemmin mutta eräs näkijän lahjoja omaava sanoi minun eläneen Espanjassa viime vuosisadan vaihteessa miehenä.
Uskomattominta siinä on se että matkaan Espanjaan useasti vuodessa ja se tuntuu toiselta kodiltani. Minut valtaa aina rauha kun pääsen sinne  Smiley
Eli voisi hyvinkin pitää paikkaansa.
Monet ihmiset muistavat entisistä elämistään kuulema. Jotkut asiat entisistä elämistä voi näyttäytyä ilmeisesti tässäkin elämässä esim. unina, pelkoina ja esim. tuntemuksina.
Toivottavasti fiksummat osaavat kertoa sinulle lisää  Smiley
tallennettu
vilmu
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 92

~Au skorpioni ~Ac leijona ~Kuu rapu


Profiili
« Vastaus #8 : 31.10.2005 19:27:13 »

Kiitos Artemis!  smitten
Itse asiassa löysinkin jo tässä välissä toisen keskeskusteluketjun - tosi pitkän sellaisen - jossa keskusteltiin näistä edellisistä elämistä enemmänkin. Siellä tuli hirmuisesti hyvää asiaa, paljon mielenkiintoisia kommentteja ja mielipiteitä. Aihe on kyllä todella mielenkiintoinen ja nyt kun itse alan miettiä omalta kohdaltani asioita, mielenkiinnon kohteita, pelkoja, lahjoja jne. tuon äsken lukemani valossa, niin nyt jo aukeaa mielenkiintoinen maailma. Ehkä kun asialle avaa oven ja herkistyy vastaanottamaan, niin niitä asioita alkaa tulla uniin ja ajatuksiin.

Suosittelen lämpimästi sitä toista ketjua jos vain sen löydätte, mikäli aihe kiinnostaa. En nyt valitettavasti enää muista missä kategoriassa se oli.  Sad
tallennettu
Rakkauden valo
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5896


Aurinko härkä, nousu neitsyt, kuu kaksonen.


Profiili WWW
« Vastaus #9 : 31.10.2005 21:02:24 »

Kyllä se vain niin on, että lapset muistavat usein vielä noita entistä/entisiä elämiään. Itsekin muistan lapsena ajatelleeni nykyisestä äidistäni, että tuo äiti ei ole minun oikea äitini. Muistan vieläkin "hämärästi" miltä tämä edellisen elämäni äiti näytti.  :Smiley
tallennettu

TÄRKEINTÄ ON RAKKAUS

USKON JUMALAAN, EN USKONTOIHIN

Tara
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 23



Profiili
« Vastaus #10 : 31.10.2005 21:53:43 »

olen sitä mieltä että pienet lapset muistavat paremmin nyt kuin itse pienenä. Mutta jos näitä lasten tarinoita kirjoitatte muistiin ja heille aiotte kertoa muistakaa että heidän pitää olla valmiita vastaanottamaan ne asiat. Muistelujen alun/mielenkiinnon näihin pitäisi tulla ensin näiltä lapsilta jotka 18 vuoden päästä ovat aikuisia. angel
tallennettu

kuu kalat, aurinko vesimies, merkurius kalat, venus kauris, mars kalat, jupiter neitsyt, saturnus oinas, uranus neitsyt, neptunus skorpioni,
Sammakkoprinsessa
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 2



Profiili
« Vastaus #11 : 31.10.2005 22:14:02 »

Itse muistan juuri sellaisen tapauksen, jossa väitin kiven kovaa äidille ja isälle n. neljän vanhana, että nimeni on Smaragdi tai jotain sinne päin.. Shocked Pelottavaa.. Ja pienenpänä tunsin jo vahvaa yhteyttä intiaani-kulttuuriin, joka on kestänyt koko elämäni.. Smiley
Mietin kuitenkin, että lapset luultavammin muistavat "paremmin" edelliset elämät, koska heillä ei ole... höm..  Huh kehittynyt "torjunta-mekanismia" epätavallisia ajatuksia vastaan toisin kuin vanhemmiten tuppaa olemaan.

Urufu
tallennettu

Lähtisitkö silloin kanssani lammelle? Sulle hakisin mä lumpee valkean. Istuisitko kanssani lammen kiville? Vastaisitko limaseen suudelmaan? ^^
sirahvi
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 88



Profiili
« Vastaus #12 : 19.01.2006 22:50:01 »

huh, mielenkiintoista ja pistää, kyllä, kovasti miettimään.

Muistan pienenä tämän tytön halunneen kovasti olevan poika. Jonkinsortin poikamainen käytökseni on kyllä kulkenut tähänpäivään asti, neidistynyt olen vasta nyt lähivuosina. Olen aikaisemmin ajattellut tämän johtuneen miespainoitteisesta seurasta pienenä, mutta... Shocked
tallennettu

kauris, nousu leijona.
Loume
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 77


Profiili
« Vastaus #13 : 20.01.2006 21:35:56 »

huh, mielenkiintoista ja pistää, kyllä, kovasti miettimään.

Muistan pienenä tämän tytön halunneen kovasti olevan poika. Jonkinsortin poikamainen käytökseni on kyllä kulkenut tähänpäivään asti, neidistynyt olen vasta nyt lähivuosina. Olen aikaisemmin ajattellut tämän johtuneen miespainoitteisesta seurasta pienenä, mutta... Shocked

Ihan sama juttu! Olisi kyllä mielenkiintoista selvittää entisiä elämiä, pitää paremmin aiheesee tutustua! Wink
tallennettu

Nousumerkki Vaaka
Aurinko Vaa'assa
Kuu Jousimiehessä
Merkurius Skorpionissai
Venus Vaa'assa
Mars kaksosissa
valonkantaja
Vieras
« Vastaus #14 : 20.01.2006 21:46:59 »

Äitini kertoi minun kertoneen hänelle neljän vanhana, kuinka olen itse valinnut nimeni ennen syntymääni.

Ja joskus sen ikäisenä sanoin myös joskus, että menen isona neekerin kanssa naimisiin ja olin ollut siitä aivan 100%:sen varma... Saas nähä.. Cheesy
tallennettu
Sivuja: [1] 2
  Tulostusversio  
 
Siirry: