Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Aspektit tietopaketti  (Luettu 6640 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
^^Queen Nefertiti^^
Astroholisti
*****
Viestejä: 10595


au, kuu jousimies / asc vaaka नमस्ते ‏الله‎ ॐ


Profiili
« : 19.04.2007 13:47:55 »

Edelleen, aspektit Sepolta.

Aspektit
Aspektin filosofiaa ja mytologiaa
Planeetat taivaalla kuvaavat itsessään ja keskenään suunnattoman pitkiä aikajaksoja, joita ihmisen mieli ei riitä ymmärtämään. Astrologia on kuitenkin ihmiselle annettu väline oppia paremmin tuntemaan itseään ja omia rytmejään. Ihmisen elämä on vain pölyhiukkanen avaruuden ajan valtameressä, mutta se noudattaa kosmisia rytmejä samoin kuin hiekanjyvä seuraa autiomaan tuulia. Kun myrsky nousee vaihtavat hiekanjyväset paikkaa ja liikkuvat uskomattomia matkoja. Ajan autiomaassa heittelehtivä ihminen ei voi muutoksen tuulille yhtään sen enempää. Jokainen ihminen kuitenkin muodostaa tuhansien muiden kanssa oman kuvionsa elämän hiekkadyyneille. Astrologia voi auttaa ihmistä ymmärtämään oman paikkansa ja omat lapsuuden kokemuksensa tärkeänä osana sitä muodostelmaa, jossa tällä hetkellä elää. Raamatussa kuvataan ihmisen ero muuhun luontoon hyvän- ja pahantiedonpuuna, josta ihminen maistoi sen hedelmää. Symbolisesti tämä tietysti kuvaa maan asuttamista yli kolmekymmentätuhatta vuotta sitten osittain ulkoavaruudesta tulleiden sivilisaatioiden avulla. Jotkut näistä jumaliksi korotetuista käyttivät väärin valtaansa ja sekoittuivat sitten silloisiin maan ihmisiin paetakseen tekonsa seurauksia. Ihmiskunnan kehitys on siitä lähtien muodostunut valkoisen ja mustan magian väliseksi taisteluksi. Teknisessä kehityksessä molemmat etenevät rinta rinnan, mutta ero tulee hyvin selväksi kun siirrytään henkisille alueille. Mustamagia keskittyy vain näkyviin ilmiöihin ja niiden hyödyntämiseen omassa elämässä ja vallan tavoittelussa. Valkoinen magia hyväksyy ihmisen pienuuden alistaen ihmisen elämän suuremman kokonaisuuden palvelemiseen. Astrologian harrastajinakin jokainen meistä tekee kokoajan valintaa näiden kahden suuntauksen välillä. Yrittäessämme sitoa astrologian joihinkin pysyviin ajatusmalleihin ja jopa tapahtumiin, tulemme aina törmäämään omaan pienuuteemme. Silloin yritämme sovittaa ulkoisia tapahtumia henkilökohtaisen näkemyksemme mukaisiksi ja siinä ei kukaan vielä ole onnistunut. Luukkaan evankeliumissa Jeesus kiteyttää tämän omiin tulevaisuuden näkymiinsä sanomalla: "Milloin tämä kaikki tapahtuu, sitä ei edes poika tiedä vain isä tietää". Sanonnallaan Jeesus tarkoitti itsensä ja muiden ihmisten kyvyttömyyttä ennustaa tapahtumia ajassa ja paikassa. Monissa astrologian kirjoissa törmää hyvin ehdottomiin luonnekuvauksiin etenkin planeettojen välisten kulmien tulkinnoissa. Tällainen tulkinta riistää meiltä meille kuuluvan jatkuvan valinnan hyvän ja pahan välillä. Vain paha voi yrittää tehdä toisesta pahan milloin rotuun, milloin uskontoon, milloin syntymähetken planeetta-asemiin vedoten. Kaikki lähtökohdat tällaisen arvion tekemiseen ovat vääriä ja siksi haluan seuraavissa aspektikuvauksissa tuoda esille luonnekuvauksen sijasta sen millaiset valinnat ketäkin kohtaavat tämän elämän kuluessa. Jokainen vetäköön rajan vain omalle kohdalleen. Kuvio joka toisella tulee esille jatkuvana rajuna aggressioina näkyy toisella ehdottomana sisäisenä ja ulkoisena rauhana kaikissa tilanteissa. Kumpi sitten on oikein? Sekin jää sinun ratkaistavaksesi.

Mikä on aspekti
Kun katselemme lähiplaneettoja ja kuuta maapallolta käsin sijoittuvat ne näennäisesti taivaanpallon kehälle. Länsimaisessa astrologiassa tuota kehää kuvataan Maan ja Auringon keskinäisestä liikkeestä syntyvänä aikaympyränä. Tälle näennäiselle aikaympyrälle sijoitetaan sitten meidän aurinkokuntamme planeetat siihen kohtaan, jossa ne syntymämme hetkellä ovat. Jokainen planeetta sijaitsee tarkoin määrätyllä paikallaan astrologisella eläinradalla. Olemme jo edellä tarkastelleet planeettoja merkeissä ja huoneissa. Sikäli kun kuvaukset tuntuivat vierailta saattaa selitys löytyä planeettojen keskinäisestä sijainnista, joka kuvaa haastetta tai mahdollisuutta toteuttaa planeetan edustamaa kykyjämme. Kaikki planeetat muodostavat keskenään jonkun kulman eli aspektin, mutta keskitymme seuraavassa kahteentoista helpoimmin löydettävään kulmaan kahden planeetan välillä. Nimitykset ovat toivottavasti jo tuttuja akseleille tulevista planeettaohituksista. Käyn ne kuitenkin uudelleen läpi syntymäkarttaan sijoitettuina, koska tulkintaympäristö on ratkaisevasti erilainen. Ensin kuitenkin hiukan laskentatekniikasta, jotta voit heti alkuun sovitella kuvauksia omasta kartastasi löytyviin aspekteihin.

Yhtymä, 0 astetta
Samaan ruutuun kohdeplaneetan kanssa osuvat planeetat ovat siihen nähden konjunktiossa eli yhtymässä. Minä lasken yhtymäksi toisistaan korkeintaan kymmenen asteen etäisyydellä olevat planeetat. Mitä lähempänä planeetat ovat toisiaan sitä suuremmaksi käy aspektin merkitys koko tulkinnan kannalta. Eroa tarkkaan aspektiin (samaan astelukuun) kutsutaan "orbiksi". Mitä pienempi orbi sitä merkittävämpi aspekti. Yhtymä pitää sisällään sekä haasteen että valmiuden. Haasteena se kuvaa valtataistelua kahden planeettaprinsiipin välillä. Yhteisen sävelen löytyminen edellyttää ensin mahdollisen sisäisen kamppailun oivaltamista ja vasta sitten yhtymä voi kuvata suurta valmiutta toteuttaa kahta planeettaenergiaa toisiaan tukevina ja henkistä kehitystä edistävinä. Käyttäytymisestäsi voit päätellä kummasta vaiheesta sinun kohdallasi on kysymys.

Avautuva semisekstiili, 30 astetta
Kolmenkymmenen asteen etäisyydelle kohdeplaneetasta vastapäivään tulevat planeetat ovat avautuvassa semisekstiilissä siihen nähden. Orbi on vain kaksi astetta, ja silti aspektin havaitseminen omassa elämässä on hyvin vaikeata. Näiden kahden planeetan välillä on selvää toimivuutta, mutta sen hyödyntäminen vaatii jatkuvaa tarkkailua. Pienet vastoinkäymiset ja ongelmat kuuluvat näiden planeettojen yhteiseen toteuttamisprosessiin. Homma kyllä sujuu ilman tätä tiedostamistakin, mutta todelliset tulokset antavat odottaa itseään kunnes keskinäinen kitka on oivallettu, hyväksytty ja sovellettu oikealla tavalla käytäntöön.

Avautuva sekstiili, 60 astetta
kuusikymmentä astetta kohdeplaneetasta vastapäivään on avautuva sekstiili. Sekstiilin orbi on neljä astetta. Tämä aspekti kuvaa alitajuista toimivuutta kahden planeetan välillä niin että se on helposti toteutettavissa käytännön elämässä. Jäädessään käyttämättä herättää tämä kulma turhautuneisuutta elämää kohtaan. Latenttina uinuva alitajuinen valmius on kuin kuulokoje kuulovammaisen taskussa. Se vain harmittaa kunnes se on otettu käyttöön.

Avautuva neliö, 90 astetta
Yhdeksänkymmentä astetta kohdeplaneetasta vastapäivään on avautuva neliö. sen orbi on kuusi astetta. Avautuva neliö ilmentää selvää haastetta kahden omassa elämässä ristiriitaisen olemuspuolen tunnistamiseksi ja yhdistämiseksi. Siihen asti kun ristiriidasta tulee tietoinen koetaan tällainen aspekti lähes poikkeuksetta negatiiviseksi. Todellisuudessa on kysymys perustasta, jolle elämänsä voi rakentaa turvalisin mielin. Hankaluudet etenkin persoonallisen planeetan ilmentämisessä ovat vain merkkinä vääristä valinnoista ja niitä tulee jatkuvasti hyödyntää oikealla tiellä pysymiseksi. Ilman tätä oivallusta oman elämän rakentaminen ei tule onnistumaan. Tiedostettuna tämä on ehdottomasti tukevin kivijalka, jolle planeetan edustaman persoonallisen valmiuden voi rakentaa.

Avautuva kolmio, 120 astetta
Satakaksikymmentä astetta kohdeplaneetasta vastapäivään on avautuva kolmio, jonka orbi on kahdeksan astetta. Tämä aspekti kuvaa hyvin tietoista mahdollisuutta käyttää kahden planeetan yhdessä muodostamaa suurta valmiutta hyväksi jokapäiväisessä elämässä. Jotta hommasta ei tulisi liian helppoa sisältää tämäkin kulma vaatimuksen riskin ottamiseen ennen kuin hedelmät ovat poimittavissa. Eräs naapurini ajoi pitkää työmatkaa vanhalla Fiatin rämällä, vaikka tallissa oli tuliterä Saab ysisatanen. Hullu mies, siitä olimme kaikki lähiseudun asukkaat yhtä mieltä. Jokainen, joka jättää avautuvan kolmion mahdollisuudet käyttämättä on yhtä hullu valittaessaan elämän surkeutta ja tällaisia hulluja on joukossamme uskomaton määrä. Mitä sinä teet valmiuksillasi?

Avautuva Kvinkunssi, 150 astetta
Sataviisikymmentä astetta kohdeplaneetasta vastapäivään on avautuva kvinkunssi, jonka orbi on kaksi astetta. Tässä on kysymys kahden planeetan välisestä pysyvästä jännitteestä. Elämänalueella, jota nämä planeetat edustavat on olemassa todella mittavat mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen ja etenemiseen, mutta joku alitajuinen pelko pitää kätesi sidottuina. Jos todella haluat päästä tällä alueella elämässäsi eteenpäin tulee sinun tiedostaa aiheettoman alitajuisen pelon olemassaolo ja oppia pala palalta voittamaan se. Ahdistus valtaa mielesi aina kun jätät sinua kiehtovan mahdollisuuden käyttämättä ja juuri tätä ahdistusta seuraamalla voit olla tietoinen tärkeän päätöksen ajankohtaisuudesta.

Oppositio, 180 astetta
Kun kaksi planeettaa ovat kartan vastakkaisilla puolilla, ne ovat oppositiossa keskenään. Oppositio kuvaa ihmisen kahta vastakkaista olemuspuolta, jotka heijastuvat useimmiten ihmissuhteiden välityksellä. Tiedostamattomana oppositio tulee esille vakavina ongelmina kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa. Yleensä opposition ymmärtäminen omassa elämässä edellyttää vahvaa itsetietoisuutta ja kykyä itsekeskeiseen ajatteluun. Sisäinen vastakkainasettelu ei voi ratketa niin kauan kun jompaa kumpaa tekijää vastaa elämässä toinen ihminen.

Sulkeutuva kvinkunssi, 210 astetta
Elämän suuret mahdollisuudet esittäytyvät varsin komeissa vaatteissa tämän aspektin myötä ja haasteena onkin oppia kohtuuden kolkkoa läksyä ennen kuin elämä suostuu nytkähtämään palan matkaa eteenpäin. Asetat helposti liian suuret odotukset hyvin liikkeelle lähtevälle asialle ja tunnet syvää pettymystä kun asiat jossain vaiheessa kaatuvat niskaasi. Tehtävänäsi on oppia ymmärtämään että tällainen "kuplan" puhkeaminen kuuluu luonnollisena osana jokaiseen kahden sulkeutuvaa kvinkunssia tekevän planeetan yhteiseen projektiin. Sinulla ei ole varaa syyttää muita petturuudesta, jos haluat edes jossain vaiheessa päästä nauttimaan näiden planeettojen upeimmista puolista tämän elämäsi aikana. Hyväksymällä vastoinkäymiset merkiksi oikeasta suunnasta tulet pääsemään todella pitkälle kvinkunssia tekevien planeettojen edustamilla alueilla.

Sulkeutuva kolmio, 240 astetta
Henkinen kypsyys ja todella suuret valmiudet käyttää sulkeutuvaa kolmiota tekevien planeettojen keskinäistä energiaa tietoisesti hyväksesi ovat palkkiota edellisen elämäsi aikana oivaltamastasi sulkeutuvan kvinkunssin läksystä. Näiltä osin elät todellista vastaanottamisen juhlaa ja sinulla on velvollisuus käyttää tätä valmiutta oman elämäsi kehittämiseen ja oman menestyksesi luomiseen. On vaarallista käyttää tätä valmiutta liikaa sopeutumiseen tai muiden puolesta tekemiseen niin houkuttelevaa kuin se onkin.

Sulkeutuva neliö, 270 astetta
Tämä tilanne on edessä silloin kun olet edellisessä elämässäsi käyttänyt sulkeutuvan kolmion valmiuksia liikaa muiden hyväksi oman elämäsi jäätyä jauhamaan paikallaan. Kosminen laki ei salli sinun pysähtyä myöskään palkkiojaksolla ilman seuraamuksia. Sulkeutuva neliö vaatii aivan ehdottomasti toteuttamaan kahden planeetan keskinäistä energiaa täysin omista lähtökohdista käsin. Muussa tapauksessa seuraamukset ovat vähintään ikäviä sekä sinulle että läheisillesi tai ystävillesi. Ainoa keino jakaa jotain näiltä alueilta myös läheisillesi on opetella toimimaan täysin heidän sanomisistaan ja mielipiteistään välittämättä. Tässä kuviossa itsekkyyden oppiminen on ehdoton edellytys minkäänlaiselle menestykselle elämässäsi.

Sulkeutuva sekstiili, 300 astetta
Neliön koettelevan läksyn opittuasi on sinulla jälleen oikeus kokea kahden planeetan keskinäinen energia äärimmäisen helppona ja toimivana systeeminä elämässäsi. Sinulla on suuri etuoikeus nauttia tämän valmiuden hedelmistä menestyksen ja elämän tarjoamien nautintojen muodossa pienintäkään syyllisyyttä tuntematta.

Sulkeutuva semisekstiili, 330 astetta
Nyt ollaankin sitten saavuttu kaikkein korkeimmalle ja suurimman keskinäisen toimivuuden takaavalle etapille kahden planeetan keskinäisessä energiassa. Näiden planeettojen edustama valmius auttaa sinut yli kaikkein pahimmistakin tilanteista, kunhan vain uskallat ottaa suuret mahdollisuudet käyttöösi. Näiden planeettojen yhtäaikaisessa hyödyntämisessä olet todellinen mestari, joten eipä sitten muuta kuin hommiin vain ja elämä risaiseksi. Tämän aspektin saamiseksi syntymäkartallesi olet tehnyt todella paljon töitä edellisten elämiesi aikana, joten ota vain palkkiokin mukisematta vastaan.

Toivottavasti nämä luonnehdinnat avaavat sinulle uusia näköaloja aspektien maailmaan. Seuraavassa jaksossa rakennamme kullekin aspektille oman voimakkuutensa.

Aspektien laskeminen ja tärkeysjärjestys
Planeettojen ja akseleiden sijainti syntymäkartalla antavat jo paljon tietoa persoonallisuudestasi, mutta elämäsi tärkeimmät haasteet ja valmiudet ovat löydettävissä vasta tutkimalla planeettojen keskinäistä sijaintia eläinradalla. Periaatteessa kaikki planeetat ovat keskenään jonkinlaisessa aspektissa eli kulmassa. Jokaisella ympyrän kehälle muodostuvalla kulmalla on oma merkityksensä, mutta tässä yhteydessä keskityn käsittelemään 12:sta pääaspektia, jotka esiintyvät karttaympyrällä 30 asteen välein.

Välttämättömät käsitteet
Kartan tekijöillä on aina keskinäinen arvojärjestys, joka määräytyy niiden astrologisen liikkeen eli nopeuden mukaisesti. Nopeampaa planeettaa sanotaan aspektin vastaanottajaksi ja hitaampaa aspektia tekeväksi planeetaksi. Nopeusjärjestys nopeimmasta hitaimpaan: Akselit (AC,DC ja MC,IC), Kuu, Aurinko, Merkurius, Venus, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus ja Pluto.

Jos haluamme tutkia esim. Marsin ja Uranuksen välistä aspektia on Mars vastaanottava planeetta ja Uranus aspektia tekevä planeetta. Aspekti voi olla avautuva tai sulkeutuva sen mukaan onko aspektia tekevä planeetta eläinrataa vastapäivään kuljettaessa lähempänä vai kauempana kuin 180 astetta vastaanottavaa planeettaa.

Orbi:
Jotta aspekti olisi totta tulee kahden planeetan olla tiettyjen asteiden sisällä omassa merkissään. Tämä vaatimus vaihtelee eri aspekteilla ja sitä nimitetään orbiksi eli etäisyydeksi tarkasta kulmasta.

Tarkemmat aspektitulkinnat selviävät Aspektitulkinnasta (Sisäinen soturi), jonka voit halutessasi tilata postin, sähköpostin, faksin tai puhelimen välityksellä meiltä astrologiakeskuksesta.
 
 
 
 
 
tallennettu

You become GRATITUDE for ALL that THE UNIVERSE provides. It becomes obvious to You that ALL OF THE UNIVERSE GIVES AND CONTINUES TO GIVE IN LOVING PERFECTION exactly what you ask for, because THE UNIVERSE LOVINGLY PROVIDES FOR YOU ALWAYS! BECOME LOVE!
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: