Asteroidit ovat mielenkiintoinen osa syntymäkarttaa ja sen tulkintaa. Tässä hiukan perustietoa niiden astrologisesta sisällöstä.
Eläinradan horoskooppimerkkien energiat ovat paljon helpommin ymmärrettävissä, jos jaksat ensin perehtyä kunkin merkin omaan elementtiin ja laatuun. Tämä tieto kuuluu astrologian harrastajan perusvälineisiin, joita ilman tulkintoja ei pitäisi tehdä.
Nouseva merkki ja keskitaivas ovat tärkeitä tekijöitä kartan tulkinnassa. Tästä pääset tutkailemaan, mihin niiden tulkinnat perustuvat.
Transiitit eli planeettaohitukset auttavat ymmärtämään ajan kulkua ja tässä osiossa selostan hiukan transiittien tulkintaa ja arvojärjestystä. Lisätietoja transiiteista saat esimerkiksi tilaamalla oman vuosihoroskooppisi astrokaupasta
Tämä osio auttaa sinua ymmärtämään erilaisten syntymäkarttasi aspektien sisältöä ja merkitystä.
Planeettahierarkia auttaa rakentamaan oikean arvojärjestyksen sekä syntymäkartan että planeettaohitusten tulkinnalle. Näin pystyt keskittymään tulkinnoissa ensin tärkeämpiin tekijöihin ja vasta sitten muuhun loputtomalta tuntuvaan tiedon virtaan.
Hermeettinen filosofia antaa hyvän pohjan planeettaenergioiden tutkimiselle ja samalla se antaa uudenlaista syvyyttä jokaiselle planeetalle. Nämä jutut kannattaa ehdottomasti lukaista, jos aiot alkaa astrologian hiukan vakavammaksi harrastajaksi.
Astrologian harrastajan on hyvä tietää, mihin länsimainen astrologia perustuu. Tämä osio antaa yleiskuvan siitä pohjasta jolle tämänkin sivuston tulkinnat rakennetaan.
Tästä löydät jonkun verran selityksiä astrologisille sanoille, joita saattaa esiintyä tämän sivuston teksteissä.