Merkurius perääntyy 7.5 – 30.5 välisenä aikana

095e8fe123c818eaf8ebfe8828eaf409

 

Merkuriuksen perääntyvä liike on jostain syystä saanut astrologian harrastajilta huomattavasti enemmän julkisuutta kuin esimerkiksi Mars, johtuen ehkä Merkuriuksen mytologisen hahmon kierosta ja kujeilevasta luonteesta. Tällä kertaa Merkurius perääntyy ensin omassa merkissään Kaksosissa painottaen kommunikaation merkitystä ja tiedonkulun varmistamista. Sitten puolesta kuusta alkaen perääntyminen jatkuu Härän merkissä toukokuun loppuun saakka. Tyypillisiä Merkuriuksen jekkuja Kaksosten merkissä ovatkin kiusalliset pienet ongelmat ja informaatiokatkokset, jotka voivat saada mitättömyydestään huolimatta koko päivän menemään sekaisin. Jokainen, joka muistaa elää tasapainossa itsensä kanssa, tulee kyllä selviämään ilman sen kummempia hankaluuksia. Kiireiselle ja hosumaan pyrkivälle mallikansalaiselle on valitettavasti luvassa erityyppisiä hankaluuksia, joita seuraavassa pyrin hiukan hahmottamaan pilke silmäkulmassa Merkuriuksen tyyliin. Härän merkkiin siirryttyään Merkurius laittaa meidät vastakkain omien pinttyneiden tapojemme kanssa. Vanhentuneissa toimintamalleissa tarpominen käy todella raskaaksi ja monella tavalla hankalaksi. Uudistumiskyky on kova sana Härän merkissä perääntyvän Merkuriuksen oikeaaan oivaltamiseen.

Paras tapa välttää Merkuriuksen kiusanteko, on elää täysin olosuhteisiin luottaen ja valmiina kaikkiin sen vaatimiin muutoksiin hetkeäkään viivyttelemättä. Merkuriuksen perääntymisjaksot kehittävät ihmisen sopeutumiskykyä, ja tällaisena valmennuksena tämä aika olisi viisainta ottaa vastaan.

Yksi hyvä vinkki tälle perääntymisajalle on, että valmistaudut käsittelemään jostain lähimenneisyydestä nousevia epäselvyyksiä sitä mukaa, kun niitä pintaan putkahtelee. Muuten niistä paisuu pelottavan suuria ongelmia.

Oinas

Oinas ei ole kriittisessä kulmassa Merkuriukseen nähden, mutta hosumaan taipuvaisena koheltajana hän onnistuu silti lyömään päänsä tai silmäkulmansa joko väärään suuntaan avautuvaan kaupan oveen, auton oveen tai vaikkapa jääkaapin oveen. Oikutteleva puhelin, tietokone ja matkaliput ovat Oinaiden kompastuskiviä tällaisena aikana ja niistä riittää harmia moneen lähtöön. Myös arvaamattomat ja täysin mahdottomat väärinkäsitykset sopivat hyvin Merkuriuksen Oinastestiin.

Härkä

Härkä on kuun alkupuolella neutraalissa kulmassa perääntyvään Merkuriukseen ja oikealla tavalla elämästään nauttiva sarvipää saa elää kuin pellossa. Mutta voi sentään niitä Härkiä, jotka kasaavat itselleen liikaa hommia perääntyvän vaiheen aikana. Silloin on pakko ammentaa voimia jostakin makeasta ja vatsahan siitä menee sitten sekaisin, eikä edes aloevera voi pelastaa tilannetta. Myös hiukan toisenlaisesta nautinnosta juontuvat arkaluontoisemmat vaivat sopivat luontevalla tavalla Härän kiusaamiseen. Puolesta kuusta eteenpäin ongelmat sitten alkavat kasaantua massiivisemmin Häränkin poluille, mutta niistä selviää hyvin tarttumalla tilanteisiin itse ja olemalla syyttämättä ketään ulkopuolista.

Kaksoset

Kaksoset kun yrittävät selvitä puhumalla kaikesta, mitä elämä sattuu heidän tielleen heittämään, saavat nauttia muistiin liittyvistä ongelmista. Kun jotain olennaista unohtuu, niin juonikkaat puheet kääntyvät itseä vastaan ja asiat mutkistuvat melko hankalaan pisteeseen. Merkuriuksen asemapaikaksi joutuminen pahentaa tilannetta entisestään ja siksi vain suunsa supussa pitävät Kaksoset selviävät tästä ajasta ilman suurempia henkisiä kärsimyksiä. Mitään suurempia sopimuksia en Kaksosena lähtisi tällä perääntymisjaksolla tekemään. Loppukuusta toki helpottaa Merkuriuksen siirtyessä Härän merkkiin, mutta pieni hillintä on paikallaan koko toukokuun ajan.

Rapu

Ravut ovat tunnepitoisia tyyppejä, jotka reagoivat kaikkeen vatsallaan. Liika kiire rikkoo Ravun kaipaaman harmonian, eikä syömään tahdo ehtiä edes Macciin tai Heseen. Epäsäännöllinen ruokailu kostautuu kivuliaina ilmavaivoina tai muuten ikävinä vatsanväänteinä, joiden ansiosta Rapu hermostuu yhdelle jos toiselle vastaantulijalle, jonka olettaa aiheuttaneen nämä kivuliaat ongelmat. Terveestä ruokavaliosta ja kiireettömästä elämästä nauttivat Ravut ovat loistavissa asemissa ottamaan vastaan elämän tarjoamia pieniä haasteita.

Leijona

Leijona elää täydellä sydämellä ja Marsin edetessä Leijonassa saattaa merkille tyypillinen malttamattomuus iskeä kimppuun yhdessä jos toisessa meneillään olevassa projektissa. Kiireinen tai epätasapainossa oleva Leijona väsähtää aivan perin pohjin Merkuriuksen perääntyessä ja väsyneenä Leijona koheltaa yhtä lahjakkaasti ruokapöydässä kuin marketin käytävillä. Vaarassa ovat ruokapöydässä vaatteet ja kaupassa kantapäät. leijona kun ei ylväänä olentona juuri ympärilleen katsele, niin törmäyksiä syntyy helposti. Kuun loppupuolella Merkurius perääntyy neliössä merkkiisi ja saattaa aiheuttaa tavallista suurempaa hämminkiä monessa asiassa.

Neitsyt

Saturnus etenee jälleen Neitsyen merkissä, johon Merkurius tekee neliötä ja monet huikeat mahdollisuudet pyörivät päässä kuin virukset tietokoneissa. Mitään selvää kuvaa tulevaisuudesta ei voi vielä olla, mutta sitä Neitsyen on lähes mahdotonta käsittää ja niin pääsevät aivot ylikuormittumaan. Perääntyvä Merkurius saa Neitsyen unohtamaan sopimansa tapaamiset tai velvoitteet ja hermot ovat vaarassa pettää aivan väärissä tilanteissa. Täydellisyyteen pyrkiminen tulee unohtaa aivan kerta kaikkiaan, jos aikoo selvitä tästä jaksosta edes puolipuhtain paperein. Loppukuu on selvästi helpompaa, mutta vaatii toki sekin melkoista sopeutumiskykyä.

Vaaka

Ajattelevana ja asioita moneen kertaan puntaroivana tyyppinä Vaaka pyrkii huolehtimaan siitä, että niin asiat kuin ihmisetkin ovat tasapainossa toistensa kanssa. Sähköpostia lentää suuntaan jos toiseen, mutta virukset aiheuttavat yllättäviä katkoksia juuri niiden tärkeimpien viestien kohdalla, jolloin koko systeemi on vaarassa kellahtaa kyljelleen. Mikään ei ole Vaa’alle niin kurjaa kuin saada syyt niskoilleen tällaisesta huolimattomuudesta. Nyt tällaista herkkua on kuitenkin luvassa yhdelle jos toiselle Vaa’alle, vaikka Merkurius ei olekaan pahimmassa mahdollisessa kulmassa.

Skorpioni

Kesän saapuessa Skorpionit innostuvat kerta toisensa jälkeen tutkimaan elämän salattuja totuuksia erityisesti ihmissuhteiden osalta. Tämä peli on aina yhtä jännittävää ja vaarallista, mutta nyt Merkuriuksen perääntyessä saattavat pienet ja viattomat flirtin poikaset puraista omaan nilkkaan tavallista kipeämmin. Täysin perusteettomia ja silti vastaan sanomattoman tosia paljastuksia on luvassa, itseään rehellisyyden perikuvana pitäville Skorpioneille. Mikään ei harmita niin paljon kuin huomata valehdelleensa itse itselleen. Kuun loppupuoli on vähänkään valehtelemaan erehtyvälle Skorpionille pelkkää tuskien taivalta, joten kannattaa pysytellä kaidalla polulla.

Jousimies

Jousimiehet ovat saaneet luoda omaa maailmaansa melkoisten myrskyjen keskellä viimeiset pari vuotta, mutta juuri nyt pitäisi astrologisen ajankuvan mukaan olla monta rautaa tulessa paremman tulevaisuuden hyväksi. Jos rautoja on tulessa liiaksi asti, niin osa vääntynee pilalle Merkuriuksen perääntyessä ja muutama projekti tössähtää siihen paikkaan. Liika optimistisuus saa tuntuvan kolauksen toukokuun ensimmäisellä puoliskolla, sillä perääntyvä Merkurius sattuu olemaan oppositiossa tähän merkkiin, jolloin kosminen häirintä on yllättävän voimakasta.

Kauris

Jupiter kannustaa Kauriita riskinottoon ja menestykseen elämässään ja siksi Kauriit osaavat ehkä parhaiten kaikista merkeistä kiinnittää huomiota omaan jaksamiseensa. Kokemuksistaan viisastuneina, tietysti. Silti perääntyvä Merkurius saa selän ja niskan oireilemaan kipeääkin kipeämmin jo pienestä ylirasittumisesta. Luvattu homma ei siis valmistu ajoissa ja mitään sen pahempaa Kauriille ei voi tapahtua. Taivas siis putoaa niskaan, mutta ei aiheuta ongelmia muulle kuin Kauriin herkälle itsetunnolle.

Vesimies

Vesimiehille on koittamassa suuri henkisen kasvun aika Jupiteri, Chironin ja Neptunukseen tehdessä yhtymää heidän merkissään. Vesimiehet ovat syystä vähän vauhkoja, eivätkä usko maailman hyvyyteen tai oikeudenmukaisuuteen. Asiat kun ovat pyörähtäneet yllättäen jälleen sekaisin hetkellisen rauhaselon jälkeen. Perääntyvä Merkurius sekoittaa pakkaa entisestään, eikä itsenäisyyttään ja riippumattomuuttaan vaaliva Vesimies tunnu löytävän tietä omaan sisimpäänsä, vaikka kuinka tekisi tilaa itselleen, muita tahtomattaan loukaten. Onneksi henkinen vakiintuminen pääsee parempaan vauhtiin viimeistään kesäkuussa Merkuriuksen lähdettyä jälleen etenevään liikkeeseen.

Kalat

Merkurius perääntyy alkukuusta neliössä merkissäsi vaikuttavaan Uranukseen ja nyt onkin sitten luvassa tunteiden uskomatonta myllerrystä kohtalon armottomassa pyörityksessä. Kalalle tyypillinen auttamishalu ja uhrautuminen eivät anna pienintäkään tyydytystä menneisyyden kauhukuvien vilistäessä silmissä. Kalat ryntäilevät sinne tänne täysin päämäärättömästi yhdestä riippuvuudesta toiseen, eikä asioihin ole luvassa selkiintymistä ennen toukokuun puoltaväliä, jolloin Merkurius siirtyy parempaan asemaan.

Oikopolut horoskooppeihin

Viikkohoroskooppi - Katso oman merkkisi päivähoroskooppi
Kuukausihoroskooppi - Kuukauden tulkinta horoskooppimerkillesi
Tarot - Mitä tarot kortit kertovat päivästäsi
Biorytmit - Katso päivittäinen energiatasosi

Astrologiset tulkinnat

Vuosi Elämääsi 25 €/vuosi - Uusi näkökulma päivittäisiin haasteisiin
Sisäinen Soturi 40 € - Synnynnäiset henkiset valmiutesi
Luonneanalyysi 25 € - Tärkeä tulkinta tutkiessasi omaa minuuttasi
Parisuhdeanalyysi 25 € - Paljon eväitä rakastavaisten arkeen

Astrologisia artikkeleita

Lehtijuttu Räjäytyksestä
Kokoomusministerit ja astrologia
Astrologi näyttelee Pispalassa
Merkurius perääntyy 7.5 – 30.5 välisenä aikana
Astrologeja haastattelussa

Seppo Tanhuan Astroblogi

Elokuun alku ja Maya-juttua
Heinäkuun viimeinen viikko ja Maya-tekstit
Helteet ja paineet + Maya-viikko
Pimennyksen jälkeen ja Maya-jutut
Pimennysviikko ja Maya-tekstit