Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia

Tutki karttoja
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Painekattilassa porisee - Kosmoksen niskalenkki

Tälle viikolle ajoittuu melkoisesti dramaattista energiaa Marsin tullessa neliöön Saturnukselle. Jos elämä on takkuisessa tilassa, niin nyt sitä ei voi olla huomaamatta. Sen verran kyllä tökkii kaikki mahdolliset jutut töissä, vapaa-ajalla tai kotona. Painekattilan paineita nostaa entisestään Venuksen oppositio Plutolle, joka tietää haasteita parisuhteen eri osa-alueilla varmasti. Kaiken kruunaa vielä viikonloppuun osuva täysikuun neliö Uranukseen ja Marsin tekemä kolmio Plutolle. Viikonloppuna alitajunta nostaa armotta pintaan kaikki liian pahasti lukkoon menneet tilanteet. Persoonallisten planeettojen tullessa yksi toisensa jälkeen samaan nyrkkeilykehään Pluton kanssa saa varmasti kipinät sinkoilemaan tarvittaessa hyvinkin karulla tavalla.

Nyt tulee ymmärtää, että ahdistavasta tilanteesta poistuminen parantaa kaikkien osallisten elämää jollain mystisellä tavalla, mutta vasta hiukan myöhemmin. Ihan ensimmäiseksi etäisyyden ottaminen helpottaa kuitenkin omaa oloasi ja auttaa katsomaan tilannetta objektiivisemmin ketään tarpeettomasti syyttelemättä. Irrottautumisen tarve ja suorastaan pakko voi kohdistua ihmissuhteisiin, työpaikkaan, harrastuksiin, kotielämään ja kaikkeen siltä väliltä.

Keskinäinen kanssakäyminen vaikeutuu ja saa aggressiivisia muotoja, ellemme ole koko ajan hereillä ja valmiita seuraamaan omia tuntemuksiamme paljon aiempaa herkemmin. Tappelemalla tai väittelemällä emme pääse nyt elämässä eteenpäin. Meillä on kaikilla oma tehtävä ja oma suunnitelma menossa olevassa luomisprosessissa. Sen toteuttaminen luo sisäistä rauhaa ja antaa samalla valtavasti lisää polttoainetta omaan elämään liittyviin järjestelyihin. Siihen kaikki planeetat pyrkivät liikkeillään meitä ohjaamaan. Nyt tuo ohjaus on aika tiukkaa.

Hanki rauha sisimpääsi

Energia suuntautuu aina jonnekin. Muista, että juuri sinä itse päätät omalla kohdallasi lopulta sen, suuntaatko energiasi jonkun asian edistämiseen vai jonkun asian vastustamiseen. Valintasi mukaan joko vahvistat tällaisena aikana omaa hankettasi tai vastustajaksi kokemasi tahon voimaa. Ajan laadun vuoksi ymmärrät varmasti, kuinka tärkeää nyt on oman päämäärän ja tavoitteen tiedostaminen Sinun energioidesi suuntaamisen kannalta. Oikea asennoituminen eli energioiden oikeanalainen suuntaaminen tarkoittaa, että luotat omiin ratkaisuihisi ja hyväksyt kielteiset reaktiot osaksi omaa elämääsi. Rauha sisimpääsi syntyy siitä, että tiedät mitä olet tekemässä ja uskallat pitää siitä kiinni syyllisyyttä tuntematta.

Miten oppii luottamaan?

Tällaisena ajankohtana on hyvä aika tutkia omaa Astrokalenteria,  joka antaa tuhansille lukijoilleen tärkeän varmistuksen oikeasta suunnasta haasteellisina aikoina.

Minulle itselleni Astrokalenteri kertoo tällä hetkellä kovaa tekstiä Mars oppositio Saturnus muodossa, joka selittää sisäistä, lievästi sanottuna kaoottista tunnemaailmaani. Tunnelmat poukkoilevat päivittäin kuin vuoristoradalla. Itku ja nauru ovat molemmat herkässä. Tik tak tik tak elämä jatkuu juuri siihen suuntaan kuin sen nyt kuuluukin ja jotain kaunista syntyy poistumassa olevan tilalle.

Astrokalenterin tekstit eivät siis puutu itse ongelmien ratkaisuun, mutta ne auttavat ymmärtämään omaa lähtökohtaa meneillään olevassa ajassa. O Omat tekstini ovat nyt arvokas tuki sisäisen rauhan säilyttämiselle. Yli kaksikymmentä vuotta sitten kirjoittamani teksti kolisee myrskyn lailla omaan nilkkaan.

Ote meneillään olevasta Astrokalenterin transiitista omalla kohdallani:

Mars oppositio Saturnus
Oppositio Marsin ja Saturnuksen välillä ilmaisee olemassaolonsa vain sellaisissa tapauksissa, joissa olet ottanut itsellesi suurempia velvoitteita kuin mihin voimasi riittävät. Tällaisessa tilanteessa kaatuvat suunnitelmat ja odotukset ympäriltäsi kuin korttitalo pienessä ilmavirrassa. Olet varmaan mukana monenlaisissa sosiaalisissa tai taloudellisissa projekteissa, jotka kaikki ovat ensin tuntuneet hyviltä, mutta joista ainakin osa on muuttunut sinulle taakaksi.

Tämä transiitti ei jätä mitään arvailujen varaan, sillä tulet kaatuilemaan saappaat jalassa kaikissa sellaisissa suunnitelmissa, joita yrität viedä läpi hampaat irvessä ja hartiat jumissa. Lopullista niittiä näille raskaiksi käyneille velvoitteille ei tällä jaksolla ehdi tulla, mutta tarkoituksena onkin lähinnä antaa sinulle merkkejä siitä, missä oikein olet menossa. Jos otat vinkeistä (hankkeiden epäonnistumisista) vaarin pääset jatkossa paljon helpommin irti turhista taakoista ja voit keskittyä sellaisiin hankkeisiin, joissa sinulla on mahdollisuus menestyä.

Korkeampi yhteys

Astrokalenterin avulla minulla ja Sinulla on mahdollisuus olla enemmän läsnä itselle, elämälle ja kollektiiviselle tietoisuudelle. Kalenterin avulla voit siis kehittyä ja kasvaa koko ajan vastaamaan tarkemmin omaa sisäistä todellisuuttasi ja universumin todellisuutta. Kosmoksen viestejä kuunnellessasi alat ottamaan vastuuta elämästäsi aiempaa paremmin ja luottamaan sisäiseen viisauteesi, joka vie sinua koko ajan oikeaan suuntaan kohti todellista valaistumista kulta-ajassa.

Mitä muut kertoivat Astrokalenterista

Terveisin

astrologi Seppo Tanhua

Päätä itse onko siitä Sinulle hyötyä vai ei!

Ellet ole tulkintaani tyytyväinen, palautan maksamasi summan takaisin tilillesi ilman kyselyitä.