Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia

Tutki karttoja
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.


HEMMOTTELUMATKA PÄRNUUN KANSSANI ( Sinulle ja ystävällesi )

Osallistu arvontaan tästä

Tällä viikolla Mars ja Aurinko liikkuvat rinta rinnan Leijonan merkissä ja tahdonvoimaa on liikkeellä ’enemmän kuin tarpeeksi’, eikä tarvitse lotota voittoja saadakseen.

Viikonloppuna osallistuin Tuija Rummukaisen upeaan koulutuspäivään ja siellä opin, että tahdonvoima toimii kuin lihas - se rasittuu, kehittyy ja tarvitsee lepoa. Jotta saat tästä ’lihaksesta’ parhaat tehot irti, on tärkeää tahtoa tietoisesti.


TAHTOLISTA

Itse kirjaan ylös ensimmäiseksi aamulla ( aamujumpan jälkeen ), mitkä ovat alkavan päiväni tärkeimmät tehtävät. Tänään maanantaina oli ensimmäisenä tämä kirje. Oikeastaan tuo aamujumppa voisi olla se ensimmäinen tärkeä asia, mutta se ei enää sisälly minun listaani, sillä on jo itsestäänselvyys.

Tehot nousevat usein jopa sadoilla prosenteilla vain tämän yksinkertaisen kirjaamisen ansiosta, johon kuluu aikaa minuutti tai kaksi. Joskus näitä ykkösluokiteltuja tehtäviä on useampia, mutta ei koskaan viittä enempää.

Kokeile, kuinka hienolta tuntuu viivata suoritetut tehtävät yli päivän päättyessä puhumattakaan siitä hetkestä, kun katselet kuluneen viikon listaasi sunnuntai-iltana.


OLET ANSAINNUT PALKINNON

Paras palkinto on loistava tunne, kun olet suoriutunut itsellesi asettamista tehtävistä. Voit myös palkita itseäsi jollain kivalla jutulla. Mutta muista olla rehellinen itsellesi - ei suoritusta, ei palkintoa!

Aloita nyt tahdonvoimasi tehokas harjoittaminen. Haluan olla osaltani palkitsemassa Sinua. Saat mahdollisuuden osallistua arvontaan, jossa on palkintona hemmottelumatka kylpyläkaupunki Pärnuun yhdessä valitsemasi ystävän kanssa. Minä toimin pienen ryhmämme matkanjohtajana ja lisäksi mukanamme on Ahto, oma ystäväni ja astrotiimin jäsen.


HUOM. Ei suoritusta, ei palkintoa - Klikkaa siis itsesi arvontaan!

- Seppo