Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia

Tutki karttoja
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Rakkausvajeen korjaaminen

Tällä hetkellä kosmiset voimat myllertävät niin voimakkaina, ettei kenenkään kannata haaskata energiaa itsesyytöksiin tai itselle asetettuihin liian suuriin vaatimuksiin. Maailman meno ympärillämme näyttää juuri niin sotaisalta, kuin planeetta-asemien perusteella voisi kuvitella. Tästä henkien taistelusta on jokaisen selvittävä omilla eväillään, sillä se ainoa merkittävä taistelu tapahtuu meissä itsessämme, ei ulkopuolella.

Eilisessä blogissa Maiju puhui rakkaudettomuudesta tai rakkauden vajauksesta, jota ei lapsuuden jälkeen voi täyttää ulkopuolelta, vaan sisältä käsin pelottavia tunteita kohtaamalla. Ajattelen suurella kiitollisuudella ystäviäni, jotka ovat olleet tukenani omia pelkoja löytäessäni, mutta lopulta tuo pelon kohtaaminen on kuitenkin tehtävä ihan yksin.

Opi hyväksymään ja rakastamaan itseäsi juuri sellaisena kuin olet

Luettuani omien ahdistusteni keskellä omaa Soturi karttani tulkintaa, olen pystynyt pala palalta hyväksymään, että itselleni rehellisenä pysymisen tulee aina olla joka asiassa ehdotonta. Pakko on myöntää, että yritykseni tukahduttaa rakkaudettomuuden tunnettani johti vakavaan sairastumiseen jopa useampaan otteeseen. Kerta kerralta pinnalle ponnistellessani tiedän päässeeni eteenpäin oman karttani eli itseni hyväksymisessä sellaisena kuin olen. En osaa sanoa, miten olisin löytänyt nuo ratkaisevat oivallukset ilman astrologian antamaa opastusta.

Selviämistarinoita on paljon

Vastaavanlaisia ja paljon tätä omaani koettelevampia tarinoita elämästä olen läheltä seurannut kuluneiden vuosien aikana karttatulkintoja tehdessäni. Poikkeuksetta astrologiselta Soturi kartalta on löytynyt koettelemusta selventävää karmallista taustaa, joka ei tietona vapauta haasteesta, mutta auttaa ymmärtämään tilannetta. Ymmärryksessä on avain päästä näiden tilanteiden herraksi ja jaksaa jatkaa matkaa.

Sisäinen Soturi tulkinta

Tämän karmallinen tulkinta lähtee mm liikkeelle siitä, että parantaakseen nykyisen elämänsä laatua, meistä jokaisen on ensin opittava tiedostamaan oma pelkomme ja sitten opittava rehellisesti kohtaamaan se. Kun ymmärtää oman ahdistuksen ja tuskan johtuvan mistä tahansa pelosta, on tuhat kertaa helpompaa alkaa elämään enemmän omaa näköistä elämää ja väistelemään tunne-elämän miinoja.

Meillä kaikilla on henkisiä voimavaroja ja resursseja paljon enemmän, kuin osaamme kuvitella tämän kertaisen eletyn elämämme perusteella. Suurin osa lahjakkuudestamme ja erityistaidoistamme ovat meissä jo syntyessämme, mutta tulemme niistä tietoisiksi vasta tätä elämää eläessämme.

Negatiivista Karmaa ei ole olemassa!

Käytän tulkintojeni perustana Hermes Trisgemistoksen oppeihin pohjautuvaa ikivanhaa Hermeettistä filosofiaa, jonka symboliikka liittää jokaisen planeetan osaksi elämän päättymätöntä kiertokulkua (Thorwald Dethlefsen: Kohtalo on haaste).

Yhteydet edellisiin elämiin löytyvät lähinnä planeettojen välisistä aspekteista (Sisäinen Soturi) ja Kuunsolmuista (Luonteesi Voimat). Itse tulkinnoissa olen tietoisesti välttänyt planeettakuvion liian vahvaa liittämistä edellisiin elämiin, sillä kunkin aspektikuvion opetus,haaste tai mahdollisuus on kuitenkin lopulta ensisijaisesti hoidettava kuntoon tässä elämässä ja tämän elämän antamilla kokemuksilla.

Edellisiä elämiä tulee helposti käyttäneeksi tekosyynä (Negatiivinen karma) sille, että ei tässä elämässä kuitenkaan enää voi asialle yhtään mitään. Todellisuudessa vain juuri tässä elämässä voi vaikuttaa aikaisempiin elämiin tai sieltä kumpuaviin ”häiriöihin” yllättävän tehokkaasti. Tällainen työ on jatkuvaa pyrkimistä tasapainoon ja harmoniaan itsesi kanssa.

Sisäinen Soturi on selviämisopas tähän elämään!

Sisäinen Soturi ei konkreettisesti sukella edellisiin elämiin, koska kunkin kuvion edustama energia voi aueta niin hurjan monella tavalla ja monessa eri tilanteessa. Tulkinnan tarkoitus on auttaa sinua rakentamaan tästä elämästä PARAS ELÄMÄ toistaiseksi, olivat ne edelliset sitten ihan mitä tahansa.

Katso tulkinnan opasvideo

Katso mitä muut kertovat tulkinnasta

Terveisin

astrologi Seppo Tanhua