Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Mitä tämmöinen uni voisi tarkoittaa  (Luettu 6024 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Tuplarapu
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 1


Profiili
« : 07.10.2020 05:15:33 »

Näin unta, jossa olin kävelemässä jossakin maalaismaisemassa iltahämärässä ja näin valtavan uroskarhun. Se oli tavattoman tuttavallinen ja jopa tungetteleva. Unessa olin seuraavana päivänä kodissani (joka ei ollut nykyinen kotina, vaan aivan tuntematon paikka). Kuulin mekkalaa ulkona ja siellä oli juuri tämä umpirakastunut karhu, joka vaati naapureita paljastamaan missä asun.

Karhu oli todella vihainen ja ihan giganttisen kokoinen. Piilottelin asunnossa ja yritin estää kissojani kurkkailemasta ikkunaverhojen lomasta. Lopulta avasin karhulle oven.

Siitä tuli kiinteä osa elämääni, tahtomattani, se seurasi minua joka paikkaan. Tunsin kuitenkin valtavaa suojelunhalua sitä kohtaan. Kaupungissa liikkuessamme sitä yritettiin jahdata, sitä ammuttiin ja itse ammuin sen, joka oli yrittänyt nalleeni osua.

Yritin piilotella sitä kotiini, mutta se saalisti muita eläimiä öisin ja oli niin kookas, ettei sitä pystynyt jemmaamaan mihinkään. Yritin opettaa sitä huomaamattomille tavoille ja ajoin sen maaseudulle joka yö, jossa se sai rauhassa syödä muita eläimiä.

Karhu oli muuten hyvin inhimillinen ja jopa hauska. Katsoimme sen kanssa telkkaria.

Uni loppui siihen, että sain häätöuhkauksen asunnosta, mieheni jätti minut ja olin epätoivoisena karhun puolesta - yritin suojella sitä kaikelta, mutta keinoja en enää keksinyt. Valitsin kuitenkin karhun ja sen rinnalla olon, mutta sen hengissä säilyminen pelotti ja siihen ahdistukseen heräsin.
tallennettu
forestflower
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 142


Profiili
« Vastaus #1 : 10.10.2020 11:46:08 »

Onkohan elämääsi tulossa epäsovelias rakastaja? Muut kokevat hänet vaaralliseksi ja itsekin joudut pulaan hänen takiaan. Mutta hänen osoittamansa kiihkeä rakkaus (vai narsistinen läheisriippuvuus) imartelee sinua ja haluat antaa hänelle mahdollisuuden. Välillä on leppoisaa yhdessäoloa mutta joudut tekemään paljon töitä hänen hyvinvointinsa eteen.
tallennettu
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: